Julian Fellowes: Belgravia

Julian Fellowes: Belgravia
Englanninkielinen alkuperäisteos Belgravia (2016)
Suomentanut Markku Päkkilä
Otava 2016
477 s.

Sanottakoon heti aluksi, että Belgravian myyntivaltit eivät houkutelleet minua. Etukannessa sanotaan "Downton Abbeyn tekijältä" ja takakannessa "Lääkettä Downton Abbey -riippuvuuteen". Täten tunnustettakoon, että en ole koskaan nähnyt yhtään jaksoa kyseistä sarjaa. Siis en ainakaan vielä. 

Kirjan kansi on sellainen, että sitä ei voi ohittaa. Mikä on tuo mahtava rakennus ja mitä siellä tapahtuu? Keitä ovat nuo tyylikkäästi pukeutuneet ihmiset, ja kuka matkustaa hevosvaunuissa? Kansi antaa odottaa juhlia, yläluokkaa palvelijoineen - mutta myös siihen tiiviisti liittyviä skandaaleja ja juoruja. 

Niitä kaikkia Belgraviassa on mutta myös paljon muuta. 

Vuonna 1815 Trenchardin perhe asuu Brysselissä. Tytär Sophia on rakastunut aateliseen Edmundiin, rikkaan Brockenhurstin suvun perijään, eikä piittaa vanhempiensa paheksunnasta. Edmund rakastaa häntä, joten eri säätyihin kuuluminen ei haittaa. Sophia ja Edmund odottavat edessä olevan loistavan tulevaisuuden. Sitä he eivät saa. Napoleon armeijoineen valloittaa Eurooppaa ja Edmund joutuu osallistumaan sotaan. Sen jälkeen mikään ei ole ennallaan.

25 vuotta myöhemmin Bryssel tanssiaisineen palaa Trenchardien ja muiden mieliin. Isä James on rakentamassa Lontoota ja noussut kohtalaisen merkittävään asemaan. Perheellä on salaisuus, jonka paljastuminen lady Brockenhurstille aiheuttaa tapahtumien vyöryn. Seuraa 400 sivun verran salailua, peittelyä, vakoilua, viettelyä, viattomuutta, katkeruutta, pelkoa - ja tietenkin rakkautta. 

Kirje oli lyhyt. "Kultaseni", siinä luki. "Jos voit tulla käymään perjantaina kello neljä, luulen että voimme suunnitella uutta retkeä Bishopsgateen. Caroline Brockenhurst." Corinne tuijotti pientä kermanväristä paperiarkkia. "Uutta retkeä." Mitä se tarkoitti? Uutta retkeä Bishopsgateen? Hän tiesi kyllä, kuka oli töissä Bishopsgatessa. Kun Charles Pope oli kävellyt yhtä matkaa Marian ja kamarineiti Ryanin kanssa kohti uutta kirjastoa, Ryan oli kertonut hänelle jälkeenpäin keskustelusta kaiken. Oliko tässä syy siihen, miksi hänen suunnitelmansa olivat vaarassa raueta? Entä minkä takia lady Brockenhurst järjesteli Marian tapaamisia kysymättä lupaa häneltä? Sitten hän muisti, miten lady Brockenhurst oli esitellyt juhlissaan Popea vieraille. Oliko taustalla jonkinlainen salaliitto? Jos ei, miksei Maria ollut maininnut kutsusta sanallakaan? Lady Templemore unohtui toviksi mietteisiinsä. Tänään oli torstai. Kreivitär kutsui Marian luokseen seuraavaksi iltapäiväksi. Hänellä oli vuorokausi aikaa. Hän laski kirjeen huolellisesti takaisin, lukitsi salkun ja palautti avaimen piilopaikkaansa. Samalla hän päätti kaksi asiaa. Ensinnäkin sen, että hän menisi käymään kreivittären luona samaan aikaan kun hänen tyttärensä olisi siellä, ja toiseksi sen, että hän menisi toisen kerroksen vaaleansiniseen salonkiin ja istahtaisi hienon sekretäärinsä ääreen. Tunnin kuluttua siitä, kun hän oli asettunut kirjoittamaan, hän soitti kelloa ja antoi palvelijalle kaksi kuorta toimitettavaksi suoraan vastaanottajalle kahteen eri osoitteeseen. 

Oliver päätti kertoa matkansa tuloksista isälle töissä sen sijaan, että olisi ottanut asian puheeksi kotona. Häneltä udeltiin matkasta heti paluupäivänä päivällispöydässä, mutta hän ei paljastanut mitään olennaista vaan tyytyi hämmästelemään uuden Manchesterin laajuutta ja kukoistusta.

Hän oli varma, että paljastukset olisivat isälle sekä yllätys että järkytys, ja siksi oli hienotunteisempaa kertoa ne kaikessa hiljaisuudessa kesken töiden, jotta tunnekuohu saisi tasaantua. Mutta kun konttoristi ohjasi hänet seuraavana aamuna isän puheille, ja isä nousi pöytänsä takaa tervehtimään, hän ei vaikuttanut poikansa näkemisestä kovinkaan hämmästyneeltä.

Heti on pakko kehua suomentaja Markku Päkkilää. Sanavalinnat ovat varsin täydellisiä kuvaamaan 1800-luvun alkupuolta. Kuten sitaatissa; lady Templemore ei "jää ajatuksiinsa" vaan "unohtuu mietteisiinsä". 

Tarina on todella vetävä, lukiessa tuntui siltä että olisi itse ollut mukana tanssisaleissa, päivällispöydässä, pelaamassa uhkapelejä, palvelijajoukossa... Vaikka henkilöhahmoja on paljon, heitä on helppo seurata. Henkilöhahmot on rakennettu todella ovelasti, niin että heistä paljastuu eri puolia ja lukijan suhtautuminen heihin vaihtelee. Lukeminen on siis todella tunteikasta. 

En tiedä mistä johtuu, mutta kirjasta tuli mieleen talvi. Siinä ei ole lumesta tietoakaan, mutta minulle tuli jouluinen olo :) Tiedättehän, onnellinen perhe yhdessä mutta kuitenkin joillakin haikeat tai jopa surulliset mietteet hymyjen takana. Ja se onneton, hyljeksitty kulkuri, joka näkee ikkunasta toisten ilonpidon mutta ei pääse mukaan. 

Ei ihme, että Fellowes on palkittu käsikirjoittajana niin Emmyllä kuin Oscarilla. Belgravia on visuaalinen pukudraama, ja varmasti toimisi sellaisenaan myös elokuvana. Tarina on koukeroinen mutta hallittu niin että lukija on koko ajan turvallisesti mukana eikä missään vaiheessa vaarassa pudota ulkopuolelle. 

Kirjan ovat lukeneet myös Lumiomenan Katja sekä Tuijata. Kulttuuripohdintoja - blogin Tuija. He eivät lämmenneet yhtä paljon kuin minä - johtuneeko siitä että heillä on jonkilainen Downton Abbey -historia mitä minulla ei ole lainkaan? :)  

Tämä menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan "kirjassa rakastutaan".