Ruotsinkielinen alkuperäisteos Krigsdagsböcker 1939-1945 (2015)
Suomentanut Kari Koski
Esipuhe Kerstin Ekman
Jälkisanat Karin Nyman
WSOY 2016
272 s.
Astrid Lindgren alkoi pitää päiväkirjaa 1.9.1939, toisen maailmansodan ensimmäisenä päivänä. Kuuden vuoden ajan, uudenvuodenaattoon 1945 hän seurasi tapahtumia lehtien ja radion välityksellä, kirjoittaen mietteitään joskus tiheästi, joskus harvemmin. Päiväkirjassaan hän piirtää näkyviin sodan ulkopuolisen näkökulmasta, sellaisesta jossa asia koskettaa mutta ei erityisen läheltä.
Sodan rinnalla on perheenäidin arki. Kirjoittaminen esiintyy hyvin pienessä roolissa, vaikka etenkin Peppi Pitkätossun hahmon luominen lienee ollut omiaan keventämään raskaiden päivien tunnelmaa.
Tapaninpäivä
Sen jälkeen kun viimeksi kirjoitin on tapahtunut sellainen merkillinen asia, että Saksan armeijan ylikomentaja von Brauchitsch on eronnut virastaan ja Hitler on itse ottanut armeijan komentoonsa. Syystä on esitetty paljon arvailuja. Ehkä Führerin on tartuttava henkilökohtaisesti toimeen innostaakseen sotilaitaan Venäjällä, missä Saksalla menee huonosti ja sotilasraukkojen pitää kuulemma asua maahan kaivetuissa korsuissa 40 asteen pakkasessa. Marraskuun hyökkäys Moskovaan taisi olla virhe; uskotaan että Hitler oli itse antanut siihen määräyksen vastoin Brauchitschin näkemystä ja että B:stä on nyt tehty syntipukki. Niin tai näin, vaihdosta pidetään heikkouden merkkinä.
Joulunpyhien aikaan sota on jatkunut täyttä päätä, japanilaiset rellestävät Tyynellämerellä, Hongkong on antautunut, Manila on pahassa pinteessä y.m., j.n.e., etc.
Me vietimme joulua Näsissä tavalliseen tapaan syömällä valtavia määriä ja upeassa joulusäässä, joka alkoi jouluaattona (kun maa oli vielä paljaana) kun lunta rupesi pyryttämään sankasti, niin että kaikki puut ja pensaat olivat joulupäivänä kuin jostain joulukortista. Tänään tapaninpäivänä on 10 astetta pakkasta.
Kaikkein päällimmäisenä tunteena täällä Ruotsissa on tänä vuonna kyllä sydämessä palava kiitollisuus siitä, että saamme vielä viettää joulua tällä tavoin.
(Paitsi että meidänkin on pitänyt tänä vuonna tyytyä 10 joulukuusenkynttilään lasta kohti.)
Tuo vuonna 1941 kirjoitettu merkintä on oivallinen esimerkki siitä, kuinka Lindgrenin päiväkirjassa yleinen ja yksityinen yhdistyvät, kumpikin korostaen toisen erilaisuutta. Iso osa maailmasta palaa, mutta perheenäidillä on suuri huoli arkisista asioista. Toki Lindgrenillä näkyy kirjoituksissa myös pelko siitä, että sota tulee Ruotsiin. Pienistä asioista on oltava kiitollinen, niin kauan kun on mitään asioita joista voi olla kiitollinen.
17. kesäkuuta
Maailmanpolitiikka on saanut jonkin aikaa tulla toimeen omillaan, minulla ei ole ollut aikaa puuttua siihen. Karin kävi Sveaplanin oppikoulun pääsykokeissa ja pääsi luojan kiitos sisään, samoin Matte.
Lukiessa mietin naisen asemaa sota-aikana. Pitikö Lindgren päiväkirjaa osittain myös siksi, että siellä hän saattoi vapaasti ilmaista mielipiteensä? Oliko kolmekymppisen naisen, äidin, sopivaa olla kiinnostunut sodasta? Oliko hän jonkinlainen kummajainen tietäessään tapahtumista niin tarkasti ja kommentoidessaan niitä varsin suorapuheisesti?
Kuten Kerstin Ekman esipuheessa toteaa, sotapäiväkirjoja on yleensä kirjoitettu "esikunnissa ja kentällä taistelevissa joukko-osastoissa". Totta, vaikka voimmeko tietää paljonko on julkaisemattomia päiväkirjoja? Sotahistoriaa lukevat miehet, toki naisetkin mutta vähemmässä määrin. Miehet lukevat miesten suunnittelemista strategioista, miesten kokemista voiton ja tappion hetkistä, miesten kärsimistä traumoista... Olisiko Astrid Lindgrenin pitämää sotapäiväkirjaa julkaistu, ellei hän olisi se Astrid Lindgren, kuuluisuus? Kuinka paljon ullakoilla on isoäitiemme pitämiä päiväkirjoja, joita ei koskaan lue kukaan muu kuin ehkä jokunen heidän sukulaisensa, koska ketä kiinnostaa tavallisen naisen sota-ajan arki, ellei tuo nainen satu olemaan juutalainen?
Onneksi Lindgren on tarpeeksi merkittävä! Tarvitaan myös tällaisia sotakuvauksia, joissa aiheeseen suhtaudutaan varsin neutraalisti ja kiihkottomasti, ilman henkilökohtaista kosketusta kauheimpiin asioihin. Lisäksi on hienoa, että kirjaan on sisällytetty Lindgrenin keräämiä lehtileikkeitä.
Kirjan ovat lukeneet myös Mrs. Karlsson ja Sheferijm.
Paljolti samoihin mietteisiin päädyin minäkin. Päiväkirja on toiminut eräänlaisena paineenpurkausventtiilinä. Arkiset assiat ja huolet yhdistyvät limittyen sotatilanteisiin. Kirja oli ehdottoman mielenkiintoinen ja osoittelematon esilletuonti niistä monista muistiinpanoista, joita varmasti - kuten totesit - lojuu ullakoilla morsiukirstujen kätköissä, mutta joiden julkaisemiseen tarvittiin Astrid Lindgrenin kaltainen nimekäs henkilö, - ja ihan hyvä niin:)
VastaaPoistaKatsoin alkuperäistä ruotsinkielistä kirjaa, mietin onko paljon eroa kun sivumäärässä on huomattava ero. Selailun perusteella näytti siltä että suomennokseen on otettu suurin osa lehtileikkeistä; fonttikoko oli ruotsinkielisessä suurempi ja tekstin asettelu erilainen. Hyvä niin, leikkeet täydentävät muistiinpanoja.
PoistaItse mietin sitä, että kuinka moni oikeasti oli niin toimelias että olisi tehnyt näin yksityiskohtaisen päiväkirjan lehtileikkeineen kaikkineen? Mielestäni nämä päiväkirjat ovat esimerkki Astrid Lindgrenin poikkeuksellisen suuresta kiinnostuksesta maailmantapahtumiin ja ihmisiin ylipäänsä, en usko että tällaisia dokumentteja on kovin montaa.
VastaaPoistaEi varmastikaan kovin moni kerännyt lehtileikkeitä - oliko välttämättä edes pääsyä lehtiin vai oltiinko täysin radion varassa. Lindgrenin työ sotasensuurissa varmaan antoi hänelle tavallista kansalaista paremmat mahdollisuudet tilanteen seuraamiseen.
Poista