WSOY 2016
304 s.
Automaatti alkoi sylkeä valokuvia kaukaloon. Anna seisoi kauempana, hyllyn edessä lähellä valokuvausliikkeen ulko-ovea ja pyöritteli käsissään hopeanväristä kehystä. Poimin yhden kuvista käteeni ja yritin arvioida sen valoisuutta, värisävyjä ja terävyyttä. Se kehystettäisiin siunaustilaisuuteen, jossa sen paikka olisi samalla pöydällä kukka-asetelman ja kastekynttilän kanssa. Pienen ihmishahmon ylle levitellyn valkoisen kastemekon alta erottuivat letkujen kirjomat kasvot, joilla oli Annan nenä ja minun leukani ja suuni. Tunnin kuvassa päivän elämä.
Tuomas Juntusen esikoisteos Tuntematon lapsi on kirja, joka vetää sanattomaksi. Se on ainoa kirja, jota lukiessa olen itkenyt ensimmäisellä sivulla, ja itkenyt useamman kerran ennen viimeistä sivua. Se on äärettömän tärkeä kirja yhden päivän kestäneestä elämästä sekä isän - miehen - oikeudesta surra ja näyttää surunsa. Se kertoo karun tarinan pariskunnan kypsymisestä lapsenhankintaan, raskausajasta ja siitä, mitä tapahtuu kun vanhemmat joutuvat kohtaamaan kauhistuttavan asian, lapsensa menetyksen.
Samalla se on pehmeä ja lämmin kertomus. Pieni tyttö sai elää vain hetken, mutta vanhemmat saivat sinä lyhyenä aikana kokea paljon. Kirjassa ei etsitä syyllisiä, ei kirota maailman epäreiluutta, ei heittäydytä marttyyreiksi. Siinä iloitaan jokaisesta hetkestä lapsen kanssa, kiitetään arvostavasta kohtelusta, välitetään ja ollaan itse välittämisen kohteena.
En tiedä johtuuko asiasta vai Juntusen tyylistä kirjoittaa, mutta Tuntemattomassa lapsessa on paljon tunteita herättäviä lauseita. Joskus itkettää, joskus tuntee iloa, toisinaan on lohdullinen olo. Vai mitä sanotte esimerkiksi näistä:
- Sinä teit tänään semmosia asioita, joihin minä en olis pystynyt, isä sanoi ja lähti kulkemaan parkkipaikalle päin ennen kuin keksin mitä vastaisin.
(...)
Tästä kivisestä pellosta vääntäisimme Martan haudalle muistomerkin.
(...)
En antanut itkun häiritä laulamistani; tämä oli minun tilaisuuteni laulaa kehtolaulu nukahtavalle lapselleni, ja siitä oli riitettävä isänä olemisen kokemusta loppuelämäksi.
(...)
Ja silti: minun oli ryhdyttävä kirjoittamaan tehdäkseni Martan todellisemmaksi sekä meille itsellemme että myös niille, jotka eivät saaneet pitää Marttaa sylissään tai edes nähdä sitä.
Sanon vielä uudestaan, että Tuntematon lapsi on äärettömän hieno ja tärkeä kirja äärimmäisen vaikeasta asiasta.
Haluan laittaa kirjan Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan "suomalaisesta miehestä kertova kirja". On hurjan hyvä asia ja myös rohkea teko, että mies kirjoittaa miehen surusta. Olen kuullut tapauksesta, jossa ihmeteltiin miksi isä haki sairaslomaa töistä lapsen kuoleman jälkeen. Se ihmetytti ja suututtaa edelleen. Onko oikeasti olemassa ihmisiä, joiden mielestä on vain äidin oikeus olla surun lamauttama?
Tuntematon lapsi on luettu myös Lukutoukan kulttuuriblogissa, Nannan kirjakimarassa, Kirjasähkökäyrässä, Meille syntyi surussa sekä Lapselliset miehet - blogissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti