perjantai 8. joulukuuta 2017

Mauri Kunnas: Herra Hakkarainen joulun jäljillä

Mauri Kunnas: Herra Hakkarainen joulun jäljillä
Otava 2017
29 s.
















Korvatunturilla ja Koiramäessä valmistellaan joulua. Tohina on melkoinen, kun ruokia ja lahjoja valmistellaan. Mutta ehtivätpä tontut myös rentoutua kuntosalilla :) Vaan miten käy Herra Hakkaraisen, nukkuuko hän joulun ohi? 

Mauri Kunnas on tehnyt kirjan, joka on varmasti monelle lapselle unelmakirja. Ensinnäkin siinä seikkailee rakastettu hahmo Herra Hakkarainen, toiseksi siinä on joulu, ja kolmanneksi se on piilokuvakirja. Monta hittielementtiä yhdessä siis! Myös aikuislukija ilahtuu; jokaisella aukeamalla on paitsi etsimistä myös "keksi ja kerro" -osio, jossa lapsi pääsee miettimään itselleen monenlaisia asioita. Esimerkiksi sitä, millaisen lelun itse haluaisi tehdä lahjaksi jollekulle.   

Kirja lienee parasta ainakin ensimmäisellä kerralla lukea lapsen ja aikuisen yhdessä. Lapsi ei välttämättä tiedä, mitä kuvasta pitäisi etsiä. Sanat kuten syöksytorvi, firman joulujuhlat, kihveli ja koristekranssi saattavat olla vieraita. Eikä välttämättä aikuinenkaan tiedä kaikkea, eli lukemalla oppii. Lopussa on onneksi oikeat vastaukset. Hyvän tovin tämän kanssa saa kulumaan, sillä etsittävää on paljon. Jokaisella aukeamalla monta asiaa haettavana - sekä Herra Hakkarainen ja Hämähäkki-Heikki. 

Helmet-lukuhaasteessa tämä menee kohtaan "kirjan päähenkilö osaa jotain minkä haluaisit oppia". Sikeästi nukkuminen!

6 kommenttia:

  1. Voi kun ihana kirja. Kaselin kirjakaupassa vasta ulkopuolelta kirjaa. En katsonut sisältöä, joka kuulostaa hauskalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hauska! Tykkään Kunnaksen kuvitustyylistä, on mahtavan paljon yksityiskohtia. Riittää katseltavaa pitkäksi aikaa :)

      Poista
  2. Aivan ihana idea kirjalla! Kunnaksen teoksista oli lapsena aivan mahtavaa etsiä kuvitukseen kätkettyjä pieniä yksityiskohtia. Mahtavaa, että se on nostettu nyt näin suureen asemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään siitä että tässä on myös tarinallisuus mukana, niin moni piilokuvakirja on sitä että etsitään muutama esine eikä sanoja ole välttämättä ollenkaan.

      Suuri urheilukirja oli mun suosikki lapsena, montakohan kertaa se tulikaan luettua... Kuvat olivat hauskoja, ja naurattavat vielä näin aikuisenakin :)

      Poista
  3. Kappas, tämä Kunnaksen kirja onkin mennyt minulta aivan ohi. Onkohan meidän kirjastossamme tätä, kun en ole siellä törmännyt... Luultavasti tämä on kyllä näin joulunaikaan jatkuvasti lainassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin että teilläkin olisi, olisi "hirveä moka" jos olisi jäänyt tilaamatta! :) Mä en muistanut tilanneeni tätä, tosin tilausaika taisi olla niin alkuvuodesta että ei ihme että oli kadonnut muistista. 4 kappaletta tuli, eikä ne kauaa hyllyssä seiso kun palautuu lainasta. On siis tulleet jo sen verran kauan sitten että ensimmäiset on jo ehtineet lähteä toiselle lainauskierrokselle.

      Poista