Benjamin Stevenson: Everyone This Christmas Has A Secret

 

Benjamin Stevenson: Everyone This Christmas Has A Secret

Michael Joseph 2024

228 s. 

Ernest Cunnigham on äänessä kolmatta kertaa, joutuessaan jälleen ratkomaan murhaa. Epäiltynä on hänen entinen vaimonsa, ja uhri on tämän miesystävä. Ernest kertoo heti alkuun lukijalle ratkaisevansa tapauksen noin kuudessakymmenessä tunnissa. Samoin hän kertoo paljastavansa avoimesti kaikki saamansa ja huomaavansa vihjeet, joten periaatteessa myös lukijan pitäisi kokea valaistuminen.

Koska puhutaan joulusta, Ernest kertoo tarinaa ja paljastaa vihjeet luukku kerrallaan. Välissä kerrataan kertaalleen, mitä vihjeitä siihen mennessä on saatu. Tapaus ei suinkaan ole yksinkertainen. Ex-vaimo Erin on herännyt aamulla verisenä ja löytänyt kumppaninsa kuolleena, mutta ei ymmärrä miten hän olisi tehnyt murhan muistamatta siitä mitään. Ernest paneutuu uhrin, Lyle Pearsen hyväntekeväisyyssäätiöön löytääkseen johtolankoja. Hän päätyy yleisöksi teatteriesitykseen, jossa nähdään niin hypnotisointia kuin taikurin vaarallisia temppuja. Toisen murhan tapahtuessa Ernest on entistä vakuuttuneempi Erinin syyttömyydestä. Mutta kuinka löytää kulissien takaa syyllinen, kun epäillyt ovat harhauttamisen mestareita? 

"Bloody things keeps getting away from me!" Rylan laughed, picking up his own head. He ushered me into the dressing room and closed the door behind us.

It is, both from the magician and in these pages, a cheap cliff-hanger of a trick. I apologise. But, believe me, for a flicker of a second I did leap backward in shock. It was very good replica, but not one that held up to close scrutiny: glassy eyes and a wide-open mouth. A little bit of jagged red paint around the stump, as well as what looked like real hair. The texture was slightly glossy, fine varnish on modelling clay, clearly enough to fool an audience under stage lights, but not enough for a detective in a brightly lit corridor. Well, not more than a second anyway. 

Tämä on dekkariksi harvinaisen hauska ja varsin ovelakin. Tapa, jolla Ernest puhuttelee lukijaa on poikkeuksellinen. Hän esimerkiksi esittelee kaksoset ja mainitsee, että salapoliisitarinassa ei koskaan saa olla ratkaisuna yllättäen ilmestyvä kaksonen. Hän tuntee genren kliseet ja välttelee niitä parhaansa mukaan. 

Tarinassa on mustaa huumoria ja paljon yllätyksiä. Oli tosi kivaa lukea, kun ei yhtään tiennyt mihin tarina vie. Stevenson vetää monta kertaa jalat alta, kun jokin asia etenee vakaasti tiettyyn suuntaan ja sitten yhtäkkiä kääntyy joksikin muuksi, kuitenkin ihan lähellä olevaksi. Tekisi mieli paljastaa pari juttua mutta en sitä kuitenkaan tee. 

Stevensonilta on ilmestynyt suomeksi Jokainen perheestäni on tappanut jonkun, lisäksi englanniksi on Everyone On This Train Is A Suspect. Tässä kolmososassa nuo kaksi aiempaa mainitaan, mutta juonista ei kerrota mitään. Niinpä nämä toimivat vallan hyvin itsenäisinä osina ja missä tahansa järjestyksessä luettuna. Tämä jouluspesiaali ei ole kovinkaan jouluinen, sillä tapahtumat sijoittuvat kesäiseen Australiaan eikä ainakaan Ernestin kodissa tai teatterissa harrasteta minkäänlaista joulublingblingiä. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 8, "kirjan kannen pääväri on vihreä tai kirjan nimessä on sana vihreä".

Alexandra Benedict: Joulun palapelimurhat

 

Alexandra Benedict: Joulun palapelimurhat

Englanninkielinen alkuteos The Christmas Jigsaw Murders (2023)

Suomentanut Antti Autio

Otava 2024

364 s.

Alexandra Benedictin kolmas jouludekkari oli minulle ihan ookoo luettavaa mutta harmillisesti ei säväyttänyt niin paljoa kuin odotin. Alku on lupaava: kahdeksankymppinen sanaristikkoammattilainen Edie saa joulukuun 19. päivä ovelleen lahjapaketin, jossa on palapelin paloja ja uhkaava viesti. Jos Edie ei ratkaise vihjeitä ja pysäytä murhaajaa, neljä ihmistä kuolee jouluaattoon mennessä. Edien kauhuksi yhdessä palasista on hänen sukulaispoikansa, poliisina työskentelevät Seanin, kello. 

Edie näyttää Seanille viestin ja kaikki muut palaset, paitsi sen missä on kello. Sean ottaa uhkauksen tosissaan ja alkaa selvittää vihjeitä yhdessä Edien kanssa. Pian löytyy ensimmäinen uhri, ja rikospaikalla on palapelin paloja. Kilpailu aikaa vastaan on alkanut, ja Edie saa yhdeksänkymppisen naapurinsa kanssa käyttää kaikki ristikko- ja sanapelitaitonsa selvittääkseen, kuka kaiken takana on. 

Riga oli muuttanut Edien naapuriin viisitoista vuotta sitten ja tullut heti soittamaan Edien ovikelloa Chanelin vanhaan muotiluomukseen pukeutuneena ja rasiallinen kotona leivottuja laventelikeksejä tuomisinaan. "Leivoin nämä, jotta alkaisit oitis pitää minusta", Riga oli todennut. "Jos keksit eivät jostain käsittämättömästä syystä tee kauppaansa, minulla on myös viinaa."

He olivat ystävystyneet saman tien. 

(...)

"Kuulostaa hyvältä. Palasissa näkyy liituviivan ja laatoituksen rajalla erikoinen varjo, joka muistuttaa Photoshopin vanhaa heittovarjotehostetta."

Seanin kulmat kohosivat suorastaan teatraalisen korkealle. 

"Älä näytä noin ällistyneeltä", Edie hymähti. "Te millenniaalit ette keksineet tietotekniikkaa. Kuvankäsittelyohjelmia on ollut olemassa jo pitkään, ja vaikka olenkin näin vanha, osaan minäkin sentään jotain. Meitä kahdeksankymppisiä ei kannata aliarvioida."

"Sellaista en missään nimessä tohtisi tehdä."

"Sepä hyvä."

Sean otti jälleen käteensä muiden kanssa yhteensopimattoman kulmapalan, käänteli sitä ja tunnusteli sen reunoja. Sitten hän jäi tuijottamaan palasta otsa rypyssä.

Pari juttua vaivaa minua, ja ne häiritsivät lukukokemusta. Ensimmäiset palat Edie näyttää poliisille, mutta miksi ei enää seuraavia, vaikka niissä ei viitata Seaniin? Missasinko kohdan, jossa heidät yhteistyönsä tyssää ja molemmat jatkavat tutkimuksia tahoillaan, ja sen jälkeen Sean antaa välillä Edielle tietoja mutta ei toisinpäin? Entä Edien trauma Skyn kanssa, mitä heille loppujen lopuksi tapahtui? Missasinko kohdan, jossa Edie paljastaa miksi heidän suhteensa päättyi? 

Pidin kirjan hahmoista, etenkin Edie on mainio. Vaikka hän välillä tuntee itsensä kahdeksankymmentävuotiaaksi tai vanhemmaksi, hän jaksaa hämmästyttävän paljon olla liikkeellä ja kulkea vihjeiden perässä paikasta toiseen. Hän on myös hyvä suustaan eli saa puhuttua itsensä paikkoihin joihin hänen ei oikeastaan kuuluisi päästä. Lisäksi hän saa ihmiset avautumaan ja sitä kautta saa tietää asioita ennen poliisia. 

Tykkäsin kirjan huumorista. Edie - jälleen hän! - osaa pistää ihmisille jauhot suuhun, etenkin heille jotka aliarvoivat häntä. Mitään ylitsepursuavaa vitsailua ei ole, vaan huumori löytyy yksityiskohdista, niin ihmisiin kuin ympäristöön liittyvistä. 

Ei siis ihan ykköslaatua mutta riittävän viihdyttävä jouludekkari. 

Helmet-lukuhaasteessa tämä on toinen kirja kohtiin 48-49, "kaksi kirjaa, jotka on kääntänyt sama kääntäjä". Toinen oli C. L. Millerin Antiikinmetsästäjän murhaopas. 

Callum Bloodworth: Yksinäisten sydänten joulupäivystys

 

Callum Bloodworth: Yksinäisten sydänten joulupäivystys

Ruotsinkielinen alkuteos Julakuten för ensamma hjärtan (2022)

Suomentanut Hanna Arvonen

Bazar 2024

318 s.

Luen näköjään joka joulu ainakin yhden feelgood-joulukirjan, johon suhtaudun epäilevästi mutta josta innostun. Tänä vuonna se on Yksinäisten sydänten joulupäivystys, jossa takakansi vihjaa siirappisempaa tarinaa kuin mistä oikeastaan on kyse. Takakansiteksti on muutenkin vähän epätarkka. Palaan siihen postauksen varrella.

Elsa ja Sophia (jota takakannessa kutsutaan Sofiaksi) tuunaavat Sophian tutun pakettiauton jouluiseen kuntoon ja perustavat kiertävän joulujuhlan. Ideana on, että kuka tahansa voi tilata läheiselleen jouluyllätyksen, eli naiset pakettiauton kanssa tuomaan terveisiä tilaajalta. Pointti on, että syystä tai toisesta tilaaja ja yllätyksen vastaanottaja eivät voi tänä vuonna viettää joulua samassa paikassa. 

Suunnitelma menee uusiksi ennen kuin toteutus ehtii alkaa. Sophian äiti sairastuu ja Sophia joutuu lähtemään Luulajaan. Elsa on ensin paniikissa, koska Sophia on paremmin perillä niin konseptista kuin pakettiauton kuljettamisesta, mutta hän kerää rohkeutensa ja lähtee kierrokselle. Seitsemänä päivänä ennen joulua hän vierailee ihmisten luona. Yllätysavukseen hän saa vuokranantajansa teini-ikäisen, vihaisen tyttärentyttären Julian. Takakannessa sanotaan Elsan vievän joulun synkälle teinille, mutta eihän se niin mene koska Julia päättää lähteä mukaan viemään joulua Sophian listaamille asiakkaille.

Takakansi vihjailee puoleensavetävästä Hugosta, johon Elsa törmää monta kertaa. Itse asiassa he eivät tapaa kuin muutaman hassun kerran ja aina lyhyesti, lisäksi he lähettävät jokusia tekstareita. Kipinää on mutta romantiikka jää vähiin. Enemmänkin niin, että tarinan lopussa romantiikka on vasta alkamassa. 

"Voisimmeko ehkä puhua Joulupäivystyksestä? Ja ennen kaikkea siitä, miksi lähetit minulle paniikkiviestin?"

Kerroin mutkaisista teistä, väärille oville koputtamisesta ja ihmisistä, joiden sydän ei ollut toipunut riittävästi kestääkseen Michael Bublén yliannostusta. 

"Okei, kerro ihan kaikki, vaihe vaiheelta", Sophia sanoi, kun lopetin. "Miten sinä käyttäydyit auton pysäköinnistä poislähtöösi asti?"

Annoin hänelle raportin, joka käsieni kaunopuheisiin liikkeisiin yhdistettynä saattoi kuulostaa ohikulkijoista epäonnistuneen ryöstön yksityiskohtaiselta kuvaukselta (jossa piparkakuilla oli keskeinen rooli). 

Sophia antoi minun jatkaa, kunnes lopetin eloisan kuvaukseni vuoden toistaiseksi pahimmasta iltapäivästä. Loppuhuipennuksen jälkeen kallistin päätäni taaksepäin ja katsoin tähtitaivasta. 

"No, Sophia, onko sinulla jokin mestarillinen suunnitelma?"

Kuulin vain tuulen kohinan puiden latvuksissa. Sen jälkeen Sophian äänen:

"Ajattele, jos onkin, rakkaani."

Tai ainakin suunnitelma, joka minimoisi asiakkaiden epäluulon, hän vakuutti minulle ennen kuin lupasi hätäisesti lähettää sen minulle vähän myöhemmin sähköpostitse. Suunnitelma vaati, huolestuttavaa kyllä, "havainnollistavan pylväsdiagrammin".

"Mutta perusidea on 'suurempaa ja äänekkäämpää'. Jos olit tänään väärinymmärretty lämmittelybändi, huomenna olet Madonna Ullevin stadionilla."

Tuttua ja turvallista feelgoodia, jossa mikään ei varsinaisesti yllätä. Elsalla on tietysti trauma jonka hän joutuu kohtaamaan jouluprojektissaan, henkilöhahmoissa on tietysti kärttyinen vanha ukko joka lopussa muuttuu Elsan ansiosta ja tietysti kaikkien ongelmat ratkeavat. 

Pakettiauto ja liikkuva joulujuhla ovat hauska ja toimiva idea. Tykkäsin kaikista henkilöhahmoista, kukaan ei ole ärsyttävä ja etenkin Sophia on juuri sopivassa määrin yliampuva. Tilannekomiikkaa riittää, mutta se ei mene koheltamiseksi vaan tapahtumat ovat uskottavalla tasolla. 

Varoituksen sana: Julia on innokas leipuri, joten tarina on tulvillaan etenkin sahramipullia. Mukana on myös juustokakkua, sitruunakakkua ja erilaisia keksejä. Suosittelen siis, ettet lue kirjaa ilman että lähettyvillä on jotain herkullista syötävää. 

Helmet-lukuhaasteessa tämä osuu kohtaan 25, "kirjassa vietetään juhlapyhää (esimerkiksi joulu tai juhannus)". 

Kirjasomen joulukalenteri, luukku 12

Tänäkin vuonna kirjasomen joulukalenterin ihastuttavat luukut ja logot ovat Yöpöydän kirjat -blogin Niinan käsialaa :) Kalenteri avautui Yöpöydän kirjoissa, eilinen luukku oli Pikkuusissa kirjoissa ja huomenna vuorossa on Kirsin Book Club. Olen mukana aika monetta kertaa, tällä kertaa esittelyssä on kepeä jouludekkari. 

Sophie Hannah: Hercule Poirotin jouluyö

Englanninkielinen alkuteos Hercule Poirot´s Silent Night (2023)

Suomentanut Terhi Vartia

WSOY 2024

304 s. 

En ole ollut vakuuttunut Sophie Hannahin Hercule Poirotista, joten suhtauduin tähän uuteen joulukirjaan hivenen ennakkoluuloisesti. Viihdyttävä tämä on mutta ei aivan huippuluokkaa. Isoin ongelma minulle oli ihan hirvittävän ärsyttävä henkilöhahmojoukko. Poirot ja hänen ystävänsä Edward Catchpool ovat miellyttäviä, muista vain harva.

Tarina alkaa, kun Catchpoolin superärsyttävä äiti änkeää väärän nimen turvin Poirotin kotiin. Hän kertoo postimestarin murhasta ja manailee kun poliisi ei ole selvittänyt sitä kolmen kuukauden aikana. Nyt rouva on aivan varma, että tapausta omin päin tutkiva henkilö on vaarassa, ja hän haluaa Poirotin estävän uuden surmatyön. 

Poirot ja Catchpool matkustavat Frellingsloen kartanoon Munby-on-Sean kylään Norfolkin piirikuntaan. Siellä heitä odottaa ihmisjoukko, joka koostuu toinen toistaan kummallisemmista hahmoista. Tunnelma kartanossa on kaiken aikaa kireä. Kartanon lisäksi Poirot ja Catchpool tekevät tutkimuksia kylän sairaalassa, sillä siellä postimestari surmattiin. Epämääräisistä todistajanlausunnoista ja omista havainnoistaan he koostavat palapelin, joka valmiina toivottavasti paljastaa murhaajan - ja päästää herrat jouluksi takaisin Lontooseen. 

"Varmin tapa saada asiat hoidettua on tehdä ne omin pikku kätösin", Mackle oli sanonut Poirotille. Sen jälkeen hän antautui pitkään yksinpuheluun selittäen seikkaperäisesti, että kun omin silmin näkee, mitä omin kätösin tekee, ja omin jaloin kulkee nuuskimassa omalla nenällään, niin sillä tavalla arvoitukset ratkeavat.

"Olette taatusti samaa mieltä, herra Puarou", komisario totesi saatuaan päätökseen perusteellisen selontekonsa eri ruumiinosien tehtävistä rikosten ratkaisemisessa. 

"En ole, komisario. Suosin pikemminkin täysin vastakkaista menetelmää. Mikäli tilanne vaatii säntäilyä paikasta toiseen, annan sen kernaasti niiden tehtäväksi, jotka auliisti tarjoutuvat avukseni. En mieluusti singahtele edestakaisin kuin pöytätennispallo. Kun kaikki pyytämäni on sitten kerrottu tai tuotu eteeni, luotan täysin pieniin harmaisiin aivosoluihini. Ne eivät ole vielä koskaan pettäneet."

"Niinkö tosiaan, herra Puarou? Jopas jotakin."

Yksi asia, mikä tarinasta puuttuu kokonaan, on Poirotin tarkkuus pukeutumisestaan ja ulkonäöstään. Joku yksittäinen asun kuvaus on, mutta esimerkiksi viiksiään hän ei hoida ollenkaan. Eikä hän ole tavallisen tarkka ruuistaan ja juomistaankaan. 

Plussaa on, että Poirot on Catchpoolille ystävällisempi kuin joissain aiemmissa Hannahin kirjoissa. Olen joskus valittanut hänen ilkeydestään, mutta nyt hän ei pilkkaa ystäväänsä lainkaan. Onneksi, sillä vinoilua on ihan riittävästi kartanon muiden vieraiden toimesta. 

Vaikka ihmisten välit ovat kireät, mukana on osuvaa huumoria. Tarinassa on riittävästi käänteitä pitämään mielenkiinnon yllä. Muutama niistä on niin herkullinen, että tekisi mieli ne hihkuen paljastaa mutta en kuitenkaan. Sen verran kerron, että Poirot yllättyy niin että se näkyy enemmän kuin ehkä missään muussa lukemassani Poirot-tarinassa, uudessa tai vanhassa. 

En lämmennyt täysillä, mutta on tämä mukavaa seuraa kuusen kupeeseen viltin alle käpertyneelle joululomalaiselle. Villasukat jalkaan, glögimuki lähistölle, herkkuja lähietäisyydelle ja kartanon arvoituksia ratkomaan!

Helmet-lukuhaasteeseen kelpuutan tämän kohtaan 13, "kirjan tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu". Alussa ollaan Poirotin asunnolla Lontoossa, mutta sen jälkeen lähes koko ajan vain joko kartanossa tai sairaalassa. 

Siri Østli: Uusien alkujen joulukalenteri

Siri Østli: Uusien alkujen joulukalenteri

Norjankielinen alkuteos Adventskalendern (2021)

Suom. Aino Ahonen

Bazar 2023

429 s. 

Olen varsin skeptinen feelgood-teemaisten joulukirjojen suhteen, sillä siirappinen hömppä on vahvasti oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Siri Østlin Uusien alkujen joulukalenteri vaikutti kuitenkin siltä, että siinä on muutakin sisältöä kuin miessuhteiden vatvomista. 

Fie tulee jätetyksi ja heitetyksi ulos kodistaan. Puolivuotisen masennuksen ja pilleripöhnän jälkeen Fien siskonsa päättää, että tämän on löydettävä elämänkipinä uudelleen. Sisar keksii joulukalenterin, joskin sillä lupauksella että ihan joka päivä ei tule uutta tehtävää. Fie ei innostu asiasta, mutta toteuttaa kuitenkin tekstarina saapuvia tehtäviä. Jo heti alussa hän - ja myös lukija - saa yllättyä. Asunnon koristeleminen onkin odottamattoman suuri urakka, työpaikka löytyy ongelmitta ja lemmikkieläinkin ilmestyy kuin tilauksesta. Vähitellen Sagenen kaupunginosa alkaa näyttää Fielle hyviä puoliaan eikä vähiten ihmisten takia. 

"Voisit hankkia lemmikkieläimen", Sara sanoi. "Lemmikistä olisi sinulle varmasti paljon iloa."

"Ai miksi?"

"Koska pidät eläimistä. Etkö muista Pippeliä? Sinähän rakastit Pippeliä."

"Olin viiden, ja Pippeli oli kani. Meidän piti luopua siitä, kun se sai poikasia. Se sotki kokonaan käsitykseni seksuaalisuudesta. Luulin, että urokset voivat tulla raskaaksi! Olin varma, että naapurin sedälle oli tulossa vauva, mutta hänellä olikin kaljamaha. Setä närkästyi pahemman kerran. Eikä Pippelin nimi auttanut asiaa."

"No jaa, sinähän sen nimen keksit. Eikä sen tarvitse olla kani. Mikä tahansa eläin käy. Hankit jonkin kivan ja kiltin eläimen, joka pitää sinusta. Esimerkiksi marsun."

"Marsun? Taisin jo sanoa, etten ole enää viisivuotias. Kelpaako kala? Minähän aloitan työt, eikä työpaikalle voi viedä mitä tahansa elukkaa."

Luin tämän jo ennen joulua, ja ehkä osittain kirjan vaikutuksesta ostin jouluviemisiksi muun muassa rusinaleipää. Tässä syödään ihanan paljon lohturuokaa, ja mikä parasta, kukaan ei kauhistele ruuan  kalorimäärää tai valittele painoaan. 

Henkilökattaus on monipuolinen ja persoonallinen. Pidän siitä, miten Fie tarinan edetessä löytää itsensä. Ennen muuta pidän siitä, miten hän ja moni muukin käyttäytyy odottamattomalla tavalla. Tarinakulku viittaa hyvinkin kliseiseen toimintaan, mutta sitten hahmot tekevätkin jonkin asian toisin. Lukiessa sai yllättyä ja myös nauraa. 

Erinomainen joulukirja tällaiselle nirsoilijalle, joka haluaa siirappinsa limpussa eikä luettuna. Fien - ja Koiran - elämästä lukisin mieluusti useammankin kirjan. 

Nyt on annettava periksi ja laitettava tämä Helmet-lukuhaasteen viimeiseksi puuttuvaksi kohdaksi eli 43, "kirja kertoo tulevaisuudesta niin että siinä on toivoa". Olisin halunnut lukea kirjan, jossa tulevaisuus on vaikkapa sadan vuoden päässä. Luin useita suoritettuja haaste- ja vinkkilistoja, ja kahta kirjaa aloinkin lukea mutta totesin että ne eivät ole minun kirjojani enkä kertakaikkiaan jaksa lukea niitä loppuun. Uusien alkujen joulukalenteri ei ehkä ole tiukkojen kriteerien mukaan sopiva haastekohtaan, mutta koska en ehdi enää etsiä ja lukea vielä yhtä uutta ehdokasta ennen vuodenvaihdetta niin menköön. 

Kirjabloggaajien joulukalenteri, luukku 4. Kristin Emilsson: Joulu Julian tyyliin

On jälleen kirjabloggaajien joulukalenterin aika! Eilinen luukku avautui Mrs. Karlsson lukee -blogissa ja huomenna vuorossa on Kirjakaapin avain. Hemulin kirjahylly on ollut mukana jo monena vuonna peräkkäin, tänä vuonna peräti kahdella luukulla. Luukussa numero 4 sukellamme jouluisen feelgood-romaanin tarinaan.

Kristin Emilsson: Joulu Julian tyyliin

Ruotsinkielinen alkuteos Julen enligt Julia (2020)

Suomentanut Säde Loponen

Karisto 2022

316 s.

En yleensä ole joulukirjaihminen, mutta Joulu Julian tyyliin kiinnosti. Kansikuva kyllä viittaa vahvasti romantiikkaan, mutta toisaalta etukannen tekstin mukaan kirja on "hykerryttävä" ja takakansi lupailee "hullunkurisia sattumuksia". Tiedossa on siis muutakin kuin siirappia. 

Joulukirjaksi tämä on sikälikin erikoinen, että päähenkilö Julia inhoaa joulua. Hän ei haluaisi viettää sitä vanhempiensa ja veljensä perheen kanssa. Kun Julialle tarjoutuu mahdollisuus matkustaa viikoksi Visbyyn talo- ja kissavahdiksi, hän innostuu. 

Toinen päähenkilö Petter on vastikään eronnut ja haikailee yhä entisen vaimonsa perään. Caroline on menossa jouluksi vanhempiensa luo Gotlantiin, ja Petter lähtee mukaan. Hotellit ovat täynnä, mutta hänelle tarjotaan majapaikkaa Visbyssä, talo- ja kissavahtina.

Lauttamatka myrskyisällä merellä on ensimmäinen koettelemus niin Julialle kuin Petterille. Jatkoa seuraa, kun he huomaavat päätyneensä samaan taloon. Nahistelua ja väärinkäsityksiä riittää, mutta myös uusia ystäviä ja itsensä löytämistä. Eikä joulukirja olisi joulukirja, jos ei kaikki päättyisi onnellisesti kaikkien henkilöhahmojen kannalta. 

Tämä jää epäilemättä historiaan yhtenä kaikkien aikojen kummallisimmista aattoaamuista, ajattelen. Sen sijaan, että istuisin äidin ja isän keittiössä pehmeät untuvatohvelit jalassani, olen vanhassa visbyläisessä puutalossa jalat upotettuina akvaarioon, ja sen sijaan, että nakertaisin kanelipullaa, kymmenet nälkäiset miljoonakalat nakertavat minua. Joululaulujen ja heleä-äänisten lapsikuorojen sijaan kuuntelen kaikkea muuta kuin heleä-äänisten valaiden laulua, johon sekoittuu Evelynin yhdistetyn olohuoneen ja hoitohuoneen tuulikellojen kilinää. 

Evelyn istuu minua vastapäätä, ja hänelläkin on jalat akvaariossa. Hän on nostanut raidallisen yöpaitansa ylös reisiin asti, niin että pulleat, karvaiset jalat näkyvät. Hän on hetki sitten tarjonnut minulle kupillisen yrttiteetä ja katsoo nyt minua oman kuppinsa reunan yli. 

Ai hyvä tavaton, tässäpä oli hauska kirja! Hykerryttävä toden totta, tilannekomiikka on varsin omaperäistä ja siksi oikeasti huvittavaa. Tunnustan nauraneeni ääneen pari kertaa. Homma ei onneksi mene pelkäksi kohkaamiseksi, vaan mukana on myös vakavampaa tunnelmaa. Loppu on ennalta-arvattava, mutta enpä muuta odottanutkaan. 

Kirja on luettu myös blogissa Kirjavinkit.

Logo: Niina Tolonen / Yöpöydän kirjat

Milly Johnson: Kirsikoita ja joulun taikaa

 

Milly Johnson: Kirsikoita ja joulun taikaa

Englanninkielinen alkuteos I Wish It Could Be Christmas Every Day (2020)

Suomentanut Ullamarja Kankaanranta

Bazar 2021

384 s. 

Joulu jo meni, mutta halusin silti tehdä hyppäyksen joulutunnelmaan. Arvelin, että hömppää on tarjolla mutta vaikutti kuitenkin siltä, että meno ei olisi liian imelää. Eikä se ollutkaan. 

Kuusi henkilöä on matkalla joulunviettoon. Hirmuinen lumimyräkkä tekee tiet vaaralliseksi ja katkaisee matkanteon. Kaikki sattuvat olemaan lähellä Figgy Hollow'n majataloa, paikkaa josta kukaan heistä ei ole koskaan kuullutkaan, ei vaikka olisi asunut lähistöllä. 

Charlie ja Robin ovat aviopari, jolla on takanaan yli 30 yhteistä vuotta ja jotka ovat yhä onnellisia yhdessä. Jack ja Mary ovat pomo ja alainen, jotka ovat matkalla työtapaamiseen. Mary on rakastanut Jackia jo vuosia saamatta minkäänlaista vastakaikua. Bridge ja Luke matkustavat erikseen, he ovat matkalla tapaamaan toisensa allekirjoittaakseen vihdoin avioeropaperit. Kun talvi yllättää heidät kaikki ja ohjaa majataloon, joulusta tulee aivan toisenlainen kuin mitä kukaan heistä kuvitteli. 

"Tuuli on tyyntynyt", Robin sanoi ja osoitti ikkunaa. "Lumihiutaleet putoavat suoraan alas eivätkä enää kiepu ympäri ämpäri. Ulkona näyttää jo rauhallisemmalta."

"Jouluyö, juhlayö", Charlie liversi äkkiä. "Meidän pitäisi laulaa joululauluja."

Kaikki kääntyivät katsomaan häntä. 

"Taisit juoda liikaa glögiä", Robin sanoi. 

"Olen tosissani. Lauletaan pareittain ovella, paras esitys palkitaan."

"Minä en mene ulos mistään hinnasta, en vaikka pitäisi pelastaa autoni vieressä seisova alaston Hugh Jackman", Bridge sanoi jyrkästi.

"Minulla oli tapana kiertää laulamassa joululauluja ystäväni kanssa", Robin kertoi. "Tienasimme omaisuuden, ainakin lapsen mittapuulla. Seisoskelimme pubin edessä ja iskimme kiinni ulos hoippuviin hyväntahtoisiin humalikkoihin."

"En ihmettele, sinullahan on kaunis ääni", Charlie sanoi.

"Eikä ole, kuulostan sairauskohtauksen saaneelta hanhelta", Robin vastasi ja kiepautti käsivartensa salamannopeasti Charlien ympärille. "Sen sijaan Charlie on pitänyt laulutaitojaan vakan alla."

Tarinassa on joitakin peruskliseitä, sehän on päivänselvää miten Maryn ja Jackin käy, ja toki mukana on niin vakava sairaus kuin mustasukkainen ja kiusaa tekevä kilpailija. Se sijaan Bridgen ja Luken avioeroprosessi ja sen loppuvaihe on mukavan erilainen. Eikä Bridge välttämättä ollut se henkilö, jonka olisin arvannut keksivän majataloon murtautumisen. 

Muutama päivä lumen saartamana kaukana kaikesta, viihdykkeenä itse keksityt leikit, yksi radiokanava ja majatalosta löytyneet lautapelit, siinä yksinkertainen kaava jolla kuitenkin on kauaskantoiset seuraukset. Yhdessäolon lisäksi ympäristö mahdollistaa kahdenkeskiset keskustelut, joissa ihmiset oppivat asioita etenkin itsestään. 

Parasta taisi kuitenkin olla talon ruokatarjonta. Jostain syystä väki on vähän väliä nälissään, ja kukin vuorollaan taikoo herkkuruokia. Joskus yksinkertaisia, joskus monimutkaisia, aina hyvää. Kovasti tekisi mieleni hedelmäpiirasta! 

Ei tämä miksikään suureksi lukukokemukseksi noussut, mutta toi hetkeksi mukavaa kevennystä elämäämme synkkään aikaan. 

Kirsikoita ja joulun taikaa on luettu myös blogeissa Sirjan tarinat ja Kirjakaapin kummitus. 

J. K. Rowling: Jouluposso

 

J. K. Rowling: Jouluposso

Englanninkielinen alkuteos The Christmas Pig (2021)

Kuvittanut Jim Field

Suomentanut Jaana Kapari-Jatta

Tammi 2021

313 s.

Tampereella vielä odotellaan lunta, mutta pikkuhiljaa voi alkaa virittäytyä joulua kohti. J. K. Rowlingin Jouluposso tapahtuu jouluna, mutta tarina on niin huima seikkailu että sen voi oikeastaan lukea koska vaan, vaikka keskellä kesää.

Jackin vanhemmat eroavat, ja Jack muuttaa äitinsä kanssa lähelle isovanhempia. Se on iso elämänmuutos, ja koulun vaihtaminenkin jännittää. Onneksi Jackilla on rakas pehmolelunsa, froteinen possu nimeltä Roteeposso. Sille voi kertoa kaiken, ja sen karvaan voi vähän itkeäkin. Vaan sitten tapahtuu kauheita: Roteeposso katoaa jouluaattona eikä sitkeistä etsinnöistä huolimatta löydy. Jack saa siskopuoleltaan Hollylta lohdutukseksi uuden pehmopossun, mutta hän on silti murtunut.

Vaan sittenpä alkaa joulun taika. Yöllä lelut ja muut esineet heräävät henkiin, ja kertovat Jackille Hukattujen maasta. Roteeposso, RP, voisi olla siellä. Uusi possu, Jouluposso eli JP, lähtee näyttämään tietä sinne. Ensin Jackin ja JP:n on jouduttava hukkaan, muuten Hukattujen maahan ei pääse. Kotona ei ole helppo kadota, mutta lopulta se onnistuu. Hukattujen maassa Jack ja JP tarvitsevat niin neuvokkuutta, onnea kuin ystävällisten esineiden apua selvittääkseen, minne RP on päätynyt. Kaksikko kulkee Epähuomion, Heitettävien, Harminpaikan, Yhdentekevien lakeuden ja Kaipuunkaupungin kautta Rakkaidensaarelle. Matka on vaarallinen, sillä alueita vartioivat sopeuttajat, jotka vievät pois kaikki epäjärjestystä aiheuttavat, paikkaan kuulumattomat. Kaiken taustalla häälyy Luuseri, pelottava olio joka syö kaiken eteensä osuvan. Loppuun asti saa jännittää, pääsevätkö Jack ja JP tehtävässään loppuun, ennen kuin jouluyö valkenee aamuksi. 

"Hukattujen maa on se paikka, jonne me menemme, kun sinä hukkaat meidät", se sanoi. "Se on outo ja kauhea paikka ja siellä on sen omat merkilliset lait. Minä olen ollut siellä useasti, koska sinä ja isäsi olette hukanneet minut usein."

"Anteeksi", Jack sanoi hermostuneesti. Oli totta, että hän oli usein unohtanut, missä päin puutarhaa oli viimeksi leikkinyt pikkuautolla, mistä syystä se oli kolhuinen ja ruostunut. 

"Lopulta sinä aina löysit minut", auto sanoi. "Siksi Luuseri ei onnekseni koskaan saanut minua."

"Kuka?" Jack kysyi.

"Luuseri", auto toisti. "Se hallitsee Hukattujen maata. Sen syystä tavarat putoilevat taskuista silloin kun niiden luulee olevan turvassa. Se sekoittelee mieltäsi, niin että unohdat, minne laskit kynäsi. Luuseri tahtoisi kernaasti imaista kaiken ihmisille kuuluvan ikuisiksi ajoiksi. Se vihaa eläviä ja eläville kuuluvia ja kiduttaa ja syö niitä."

"Syökö Luuseri RP:n?" Jack kuiskasi kauhuissaan.

"Ei, jos RP noudattaa Hukattujen maan lakeja", auto sanoi. "Luuserilla on lupa napata ja syödä ne, jotka uhmaavat lakia. Valitettavasti Luuseri myös laatii lait, ja joskus se huijaa."

"Minun täytyy pelastaa RP!" Jack sanoi oitis. "Miten Hukattujen maahan pääsee?"

"Sinä et pääse mitenkään - tai et ainakaan yksin", Jouluposso sanoi. "Sinä olet ihminen, eikä se ole ihmisten maa. Sillä lailla se ainakin tavallisesti toimii. Mutta jouluaattona on ihmeiden ja hukattujen mahdollisuuksien yö. Jos rakastat RP:tä niin paljon, että olet valmis vaarantamaan henkesi, minä voin viedä sinut Hukattujen maahan, niin voimme yrittää hakea sen takaisin kotiin."

"Rakastan minä niin paljon", Jack sanoi. "Rakastan sitä enemmän kuin mitään."

Tykkäsin tästä kovasti. Joulun ja jouluyön taika tulee esiin, ja vaikka useimmilla Hukattujen maassa olevilla on kurjat oltavat, moni tulee löydetyksi ja pääsee valospiraalin viemänä pois. Onnellisia loppuja on pitkin matkaa. Tarina on jännittävä, mutta ei pelottava, joskaan en tätä ihan perheen pienimmille suosittele ainakaan ilman aikuisen - ja oman pehmolelun - läsnäoloa. 

Kirja ei ole joulukalenterimainen, siinä on 24:n sijasta 58 lukua. Luvut ovat kuitenkin vain muutaman sivun pituisia ja väljällä fontilla, joten niitä voi lukea enemmän kuin yhden per päivä. Minä en tietenkään malttanut säännöstellä vaan luin yhtä kyytiä alusta loppuun. Vaikka sen etukäteen tiesikin miten tarina päättyy, oli sitä silti jännittävää lukea. Pidän siitä, että totaalista toivottomuutta on todella vähän, sen sijaan toiveikkuutta ja uskoa onnistumiseen on paljon. 

Kansiliepeessä sanotaan Jouluposson olevan Rowlingin ensimmäinen lastenromaani Pottereiden jälkeen, mutta sehän ei ole sillä viime vuonna tuli Ikkabog. Siinä on niin paljon kurjuutta ja suoranaista väkivaltaa, että en sille hirmuisesti lämmennyt. Jouluposso sen sijaan oli minulle tähän hetkeen hyvän mielen kirja. Lelut ja esineet ovat hauskoja ja hellyttäviä, poislukien tietysti Luuseri ja sopeuttajat. Kuvitusta olisi voinut olla enemmän, hahmot ja myös ainakin suomennoksessa käytetty tekstiasettelu olisivat mahdollistaneet runsaankin kuvituksen. Koko sivun kuvat ovat kauniita, mutta olisin halunnut nähdä enemmän kuvia yksittäisistä hahmoista, kuten sopeuttaja-Sakset, Ossu-osoitekirja tai Periaatteet. 

Mutta tästä voi hyvinkin tulla kirja, jonka luen uudelleen joka vuosi joulun alla tai joulunpyhinä. 

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 42, "satukirja". Muita bloggauksia en löytänyt. 

Mauri Kunnas: Herra Hakkarainen joulun jäljillä

Mauri Kunnas: Herra Hakkarainen joulun jäljillä
Otava 2017
29 s.

Korvatunturilla ja Koiramäessä valmistellaan joulua. Tohina on melkoinen, kun ruokia ja lahjoja valmistellaan. Mutta ehtivätpä tontut myös rentoutua kuntosalilla :) Vaan miten käy Herra Hakkaraisen, nukkuuko hän joulun ohi? 

Mauri Kunnas on tehnyt kirjan, joka on varmasti monelle lapselle unelmakirja. Ensinnäkin siinä seikkailee rakastettu hahmo Herra Hakkarainen, toiseksi siinä on joulu, ja kolmanneksi se on piilokuvakirja. Monta hittielementtiä yhdessä siis! Myös aikuislukija ilahtuu; jokaisella aukeamalla on paitsi etsimistä myös "keksi ja kerro" -osio, jossa lapsi pääsee miettimään itselleen monenlaisia asioita. Esimerkiksi sitä, millaisen lelun itse haluaisi tehdä lahjaksi jollekulle.   

Kirja lienee parasta ainakin ensimmäisellä kerralla lukea lapsen ja aikuisen yhdessä. Lapsi ei välttämättä tiedä, mitä kuvasta pitäisi etsiä. Sanat kuten syöksytorvi, firman joulujuhlat, kihveli ja koristekranssi saattavat olla vieraita. Eikä välttämättä aikuinenkaan tiedä kaikkea, eli lukemalla oppii. Lopussa on onneksi oikeat vastaukset. Hyvän tovin tämän kanssa saa kulumaan, sillä etsittävää on paljon. Jokaisella aukeamalla monta asiaa haettavana - sekä Herra Hakkarainen ja Hämähäkki-Heikki. 

Helmet-lukuhaasteessa tämä menee kohtaan "kirjan päähenkilö osaa jotain minkä haluaisit oppia". Sikeästi nukkuminen!