Callum Bloodworth: Yksinäisten sydänten joulupäivystys

 

Callum Bloodworth: Yksinäisten sydänten joulupäivystys

Ruotsinkielinen alkuteos Julakuten för ensamma hjärtan (2022)

Suomentanut Hanna Arvonen

Bazar 2024

318 s.

Luen näköjään joka joulu ainakin yhden feelgood-joulukirjan, johon suhtaudun epäilevästi mutta josta innostun. Tänä vuonna se on Yksinäisten sydänten joulupäivystys, jossa takakansi vihjaa siirappisempaa tarinaa kuin mistä oikeastaan on kyse. Takakansiteksti on muutenkin vähän epätarkka. Palaan siihen postauksen varrella.

Elsa ja Sophia (jota takakannessa kutsutaan Sofiaksi) tuunaavat Sophian tutun pakettiauton jouluiseen kuntoon ja perustavat kiertävän joulujuhlan. Ideana on, että kuka tahansa voi tilata läheiselleen jouluyllätyksen, eli naiset pakettiauton kanssa tuomaan terveisiä tilaajalta. Pointti on, että syystä tai toisesta tilaaja ja yllätyksen vastaanottaja eivät voi tänä vuonna viettää joulua samassa paikassa. 

Suunnitelma menee uusiksi ennen kuin toteutus ehtii alkaa. Sophian äiti sairastuu ja Sophia joutuu lähtemään Luulajaan. Elsa on ensin paniikissa, koska Sophia on paremmin perillä niin konseptista kuin pakettiauton kuljettamisesta, mutta hän kerää rohkeutensa ja lähtee kierrokselle. Seitsemänä päivänä ennen joulua hän vierailee ihmisten luona. Yllätysavukseen hän saa vuokranantajansa teini-ikäisen, vihaisen tyttärentyttären Julian. Takakannessa sanotaan Elsan vievän joulun synkälle teinille, mutta eihän se niin mene koska Julia päättää lähteä mukaan viemään joulua Sophian listaamille asiakkaille.

Takakansi vihjailee puoleensavetävästä Hugosta, johon Elsa törmää monta kertaa. Itse asiassa he eivät tapaa kuin muutaman hassun kerran ja aina lyhyesti, lisäksi he lähettävät jokusia tekstareita. Kipinää on mutta romantiikka jää vähiin. Enemmänkin niin, että tarinan lopussa romantiikka on vasta alkamassa. 

"Voisimmeko ehkä puhua Joulupäivystyksestä? Ja ennen kaikkea siitä, miksi lähetit minulle paniikkiviestin?"

Kerroin mutkaisista teistä, väärille oville koputtamisesta ja ihmisistä, joiden sydän ei ollut toipunut riittävästi kestääkseen Michael Bublén yliannostusta. 

"Okei, kerro ihan kaikki, vaihe vaiheelta", Sophia sanoi, kun lopetin. "Miten sinä käyttäydyit auton pysäköinnistä poislähtöösi asti?"

Annoin hänelle raportin, joka käsieni kaunopuheisiin liikkeisiin yhdistettynä saattoi kuulostaa ohikulkijoista epäonnistuneen ryöstön yksityiskohtaiselta kuvaukselta (jossa piparkakuilla oli keskeinen rooli). 

Sophia antoi minun jatkaa, kunnes lopetin eloisan kuvaukseni vuoden toistaiseksi pahimmasta iltapäivästä. Loppuhuipennuksen jälkeen kallistin päätäni taaksepäin ja katsoin tähtitaivasta. 

"No, Sophia, onko sinulla jokin mestarillinen suunnitelma?"

Kuulin vain tuulen kohinan puiden latvuksissa. Sen jälkeen Sophian äänen:

"Ajattele, jos onkin, rakkaani."

Tai ainakin suunnitelma, joka minimoisi asiakkaiden epäluulon, hän vakuutti minulle ennen kuin lupasi hätäisesti lähettää sen minulle vähän myöhemmin sähköpostitse. Suunnitelma vaati, huolestuttavaa kyllä, "havainnollistavan pylväsdiagrammin".

"Mutta perusidea on 'suurempaa ja äänekkäämpää'. Jos olit tänään väärinymmärretty lämmittelybändi, huomenna olet Madonna Ullevin stadionilla."

Tuttua ja turvallista feelgoodia, jossa mikään ei varsinaisesti yllätä. Elsalla on tietysti trauma jonka hän joutuu kohtaamaan jouluprojektissaan, henkilöhahmoissa on tietysti kärttyinen vanha ukko joka lopussa muuttuu Elsan ansiosta ja tietysti kaikkien ongelmat ratkeavat. 

Pakettiauto ja liikkuva joulujuhla ovat hauska ja toimiva idea. Tykkäsin kaikista henkilöhahmoista, kukaan ei ole ärsyttävä ja etenkin Sophia on juuri sopivassa määrin yliampuva. Tilannekomiikkaa riittää, mutta se ei mene koheltamiseksi vaan tapahtumat ovat uskottavalla tasolla. 

Varoituksen sana: Julia on innokas leipuri, joten tarina on tulvillaan etenkin sahramipullia. Mukana on myös juustokakkua, sitruunakakkua ja erilaisia keksejä. Suosittelen siis, ettet lue kirjaa ilman että lähettyvillä on jotain herkullista syötävää. 

Helmet-lukuhaasteessa tämä osuu kohtaan 25, "kirjassa vietetään juhlapyhää (esimerkiksi joulu tai juhannus)". 

Virginie Grimaldi: Saman katon alla

 

Virginie Grimaldi: Saman katon alla

Ranskankielinen alkuteos Il nous restera ça (2022)

Suomentanut Susanna Tuomi-Giddings

Otava 2024

297 s.

Seitsemänkymppinen Jeanne on menettänyt puolisonsa Pierren. Yksinäisyys on musertavaa, eivätkä päivittäiset käynnit hautausmaalla helpota sitä. Myös taloudellinen tilanne huolestuttaa, ja pian Joanne tajuaa ettei hän pysty maksamaan vuokraa yksin. Niinpä hän laittaa huoneen vuokralle. 

Tarjokkaita vuokralaisia on kaksi, ja Joanne päättää ottaa heidät kummatkin. Asunnossa on tilaa kaikille. Théo on 18-vuotias opiskelija, jolla on takanaan lastenkotilapsuus ja edessä rahaton kodittomuus. Kolmekymppinen Iris on paossa kontrolloivaa ex-miesystäväänsä, joka ei suostu päästämään irti. Kolmikko on mitä epätodennäköisin päätymään kämppiksiksi, mutta niin vaan he löytävän yhteisen sävelen miltei välittömästi. Naurua ja itkua riittää puolen vuoden ajan, kunnes jokainen on saanut riittävästi maata jalkojensa alle. 

Kun tulin vähän aikaa sitten duunista, molemmat vanhukset istuivat odottamassa. Se tuntui kivalta, en ole tottunut siihen, että minua odotetaan. Tuli sellainen olo kuin olisi perhe. Iloni lensi kuitenkin pyrstölleen kuin Iris portaissa, kun tajusin heidän odottelevan minua vain apumieheksi. Jos oikein ymmärsin, Iris oli kertonut Jeannelle jostain pyörätuolilla liikkuvasta naisesta, jolla ei ollut sopivia vaatteita, ja pim, Jeanne oli syttynyt loistamaan kuin joulukuusi ja pyytänyt meitä hakemaan kellarista joitain tavaroita. 

Iris puristaa porraskaidetta kuin aikoisi lypsää siitä maitoa. Hän ei selvästikään halua esittää pääosaa Kelkkajengin jatko-osassa. 

En edes tiennyt, että talossa oli kellari. Samalla hetkellä kun avaamme sinne johtavan oven, talonmies Victor putkahtaa ulos kopperostaan. Hän tekee niin joka kerta, kun joku kulkee ohi. Hän ei ole ihminen vaan samppanjapullon korkki. 

- Kaikki kunnossa?

- Noh, minä vastaan. - Me tarvittaisiin kyllä vähän apua, jos sulla on aikaa?

- Toki, missä asiassa?

- Me ollaan paloiteltu Jeanne ja aiotaan piilottaa palaset kellariin. Voitko sä tuoda jalat?

Se tepsii joka kerta. Victor muuttuu yhtä valkeaksi kuin hampaansa, ja ne ovat niin valkoiset, että minulta meinasi räjähtää verkkokalvot, kun hän väläytti niitä ensimmäisen kerran. Iris selittää, että minä vain vitsailen, ja Victor päästää raikuvan naurun ja väittää, että ymmärsi toki. 

Tässäpä on hyvän mielen kirja minun makuuni! Huolia ja suruja kyllä, mutta enemmän iloa ja ystävyyttä. Huumori on lempeän terävää, ja naurun aiheeksi nousee yllättäviä asioita. Rakkaus pilkahtelee mutta ei aiheuta päätöntä kohkaamista vaan varovaista lähentymistä. Tärkeäksi nousee uuteen arkeen sopeutuminen ja se, että uskaltaa toisaalta päästää irti, toisaalta astua tuntemattomaan. 

Helmet-lukuhaasteeseen saan kohdan 5, "kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny omassa nimessäsi". Hih, pakko kertoa, kun aikoinaan luin tämän vuotista haastetta niin säikähdin tätä kohtaa, jotenkin mielsin niin että mitään kirjailijan nimen kirjaimista ei saisi olla omassa nimessäni. Onneksi bloggaajakollegat oikaisivat, ettei se niin ole. Heti helpompi kohta täytettäväksi :D 

Kirja on luettu myös blogeissa Lumiomena ja Tarun tapaan. 

Siri Østli: Uusien alkujen joulukalenteri

Siri Østli: Uusien alkujen joulukalenteri

Norjankielinen alkuteos Adventskalendern (2021)

Suom. Aino Ahonen

Bazar 2023

429 s. 

Olen varsin skeptinen feelgood-teemaisten joulukirjojen suhteen, sillä siirappinen hömppä on vahvasti oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Siri Østlin Uusien alkujen joulukalenteri vaikutti kuitenkin siltä, että siinä on muutakin sisältöä kuin miessuhteiden vatvomista. 

Fie tulee jätetyksi ja heitetyksi ulos kodistaan. Puolivuotisen masennuksen ja pilleripöhnän jälkeen Fien siskonsa päättää, että tämän on löydettävä elämänkipinä uudelleen. Sisar keksii joulukalenterin, joskin sillä lupauksella että ihan joka päivä ei tule uutta tehtävää. Fie ei innostu asiasta, mutta toteuttaa kuitenkin tekstarina saapuvia tehtäviä. Jo heti alussa hän - ja myös lukija - saa yllättyä. Asunnon koristeleminen onkin odottamattoman suuri urakka, työpaikka löytyy ongelmitta ja lemmikkieläinkin ilmestyy kuin tilauksesta. Vähitellen Sagenen kaupunginosa alkaa näyttää Fielle hyviä puoliaan eikä vähiten ihmisten takia. 

"Voisit hankkia lemmikkieläimen", Sara sanoi. "Lemmikistä olisi sinulle varmasti paljon iloa."

"Ai miksi?"

"Koska pidät eläimistä. Etkö muista Pippeliä? Sinähän rakastit Pippeliä."

"Olin viiden, ja Pippeli oli kani. Meidän piti luopua siitä, kun se sai poikasia. Se sotki kokonaan käsitykseni seksuaalisuudesta. Luulin, että urokset voivat tulla raskaaksi! Olin varma, että naapurin sedälle oli tulossa vauva, mutta hänellä olikin kaljamaha. Setä närkästyi pahemman kerran. Eikä Pippelin nimi auttanut asiaa."

"No jaa, sinähän sen nimen keksit. Eikä sen tarvitse olla kani. Mikä tahansa eläin käy. Hankit jonkin kivan ja kiltin eläimen, joka pitää sinusta. Esimerkiksi marsun."

"Marsun? Taisin jo sanoa, etten ole enää viisivuotias. Kelpaako kala? Minähän aloitan työt, eikä työpaikalle voi viedä mitä tahansa elukkaa."

Luin tämän jo ennen joulua, ja ehkä osittain kirjan vaikutuksesta ostin jouluviemisiksi muun muassa rusinaleipää. Tässä syödään ihanan paljon lohturuokaa, ja mikä parasta, kukaan ei kauhistele ruuan  kalorimäärää tai valittele painoaan. 

Henkilökattaus on monipuolinen ja persoonallinen. Pidän siitä, miten Fie tarinan edetessä löytää itsensä. Ennen muuta pidän siitä, miten hän ja moni muukin käyttäytyy odottamattomalla tavalla. Tarinakulku viittaa hyvinkin kliseiseen toimintaan, mutta sitten hahmot tekevätkin jonkin asian toisin. Lukiessa sai yllättyä ja myös nauraa. 

Erinomainen joulukirja tällaiselle nirsoilijalle, joka haluaa siirappinsa limpussa eikä luettuna. Fien - ja Koiran - elämästä lukisin mieluusti useammankin kirjan. 

Nyt on annettava periksi ja laitettava tämä Helmet-lukuhaasteen viimeiseksi puuttuvaksi kohdaksi eli 43, "kirja kertoo tulevaisuudesta niin että siinä on toivoa". Olisin halunnut lukea kirjan, jossa tulevaisuus on vaikkapa sadan vuoden päässä. Luin useita suoritettuja haaste- ja vinkkilistoja, ja kahta kirjaa aloinkin lukea mutta totesin että ne eivät ole minun kirjojani enkä kertakaikkiaan jaksa lukea niitä loppuun. Uusien alkujen joulukalenteri ei ehkä ole tiukkojen kriteerien mukaan sopiva haastekohtaan, mutta koska en ehdi enää etsiä ja lukea vielä yhtä uutta ehdokasta ennen vuodenvaihdetta niin menköön. 

Kirjabloggaajien joulukalenteri, luukku 4. Kristin Emilsson: Joulu Julian tyyliin

On jälleen kirjabloggaajien joulukalenterin aika! Eilinen luukku avautui Mrs. Karlsson lukee -blogissa ja huomenna vuorossa on Kirjakaapin avain. Hemulin kirjahylly on ollut mukana jo monena vuonna peräkkäin, tänä vuonna peräti kahdella luukulla. Luukussa numero 4 sukellamme jouluisen feelgood-romaanin tarinaan.

Kristin Emilsson: Joulu Julian tyyliin

Ruotsinkielinen alkuteos Julen enligt Julia (2020)

Suomentanut Säde Loponen

Karisto 2022

316 s.

En yleensä ole joulukirjaihminen, mutta Joulu Julian tyyliin kiinnosti. Kansikuva kyllä viittaa vahvasti romantiikkaan, mutta toisaalta etukannen tekstin mukaan kirja on "hykerryttävä" ja takakansi lupailee "hullunkurisia sattumuksia". Tiedossa on siis muutakin kuin siirappia. 

Joulukirjaksi tämä on sikälikin erikoinen, että päähenkilö Julia inhoaa joulua. Hän ei haluaisi viettää sitä vanhempiensa ja veljensä perheen kanssa. Kun Julialle tarjoutuu mahdollisuus matkustaa viikoksi Visbyyn talo- ja kissavahdiksi, hän innostuu. 

Toinen päähenkilö Petter on vastikään eronnut ja haikailee yhä entisen vaimonsa perään. Caroline on menossa jouluksi vanhempiensa luo Gotlantiin, ja Petter lähtee mukaan. Hotellit ovat täynnä, mutta hänelle tarjotaan majapaikkaa Visbyssä, talo- ja kissavahtina.

Lauttamatka myrskyisällä merellä on ensimmäinen koettelemus niin Julialle kuin Petterille. Jatkoa seuraa, kun he huomaavat päätyneensä samaan taloon. Nahistelua ja väärinkäsityksiä riittää, mutta myös uusia ystäviä ja itsensä löytämistä. Eikä joulukirja olisi joulukirja, jos ei kaikki päättyisi onnellisesti kaikkien henkilöhahmojen kannalta. 

Tämä jää epäilemättä historiaan yhtenä kaikkien aikojen kummallisimmista aattoaamuista, ajattelen. Sen sijaan, että istuisin äidin ja isän keittiössä pehmeät untuvatohvelit jalassani, olen vanhassa visbyläisessä puutalossa jalat upotettuina akvaarioon, ja sen sijaan, että nakertaisin kanelipullaa, kymmenet nälkäiset miljoonakalat nakertavat minua. Joululaulujen ja heleä-äänisten lapsikuorojen sijaan kuuntelen kaikkea muuta kuin heleä-äänisten valaiden laulua, johon sekoittuu Evelynin yhdistetyn olohuoneen ja hoitohuoneen tuulikellojen kilinää. 

Evelyn istuu minua vastapäätä, ja hänelläkin on jalat akvaariossa. Hän on nostanut raidallisen yöpaitansa ylös reisiin asti, niin että pulleat, karvaiset jalat näkyvät. Hän on hetki sitten tarjonnut minulle kupillisen yrttiteetä ja katsoo nyt minua oman kuppinsa reunan yli. 

Ai hyvä tavaton, tässäpä oli hauska kirja! Hykerryttävä toden totta, tilannekomiikka on varsin omaperäistä ja siksi oikeasti huvittavaa. Tunnustan nauraneeni ääneen pari kertaa. Homma ei onneksi mene pelkäksi kohkaamiseksi, vaan mukana on myös vakavampaa tunnelmaa. Loppu on ennalta-arvattava, mutta enpä muuta odottanutkaan. 

Kirja on luettu myös blogissa Kirjavinkit.

Logo: Niina Tolonen / Yöpöydän kirjat

Åsa Hallengård: Antiikkikurssi eksyneille sydämille

 

Åsa Hallengård: Antiikkikurssi eksyneille sydämille

Ruotsinkielinen alkuteos Antikkurs för vilsna hjärtan

Suomentanut Katariina Kallio

SAGA Egmont 2022

434 s.

Suhtaudun aina hiukan epäluuloisesti viihdekirjoihin, sillä en ole ollenkaan siirappisen menon ystävä. En myöskään jaksa kirjoja, joissa nainen empii komean remppamiehen ja seksikkään kirjanpitäjän välillä, lähes paniikissa kun biologinen kello tikittää. Antiikkikurssi eksyneille sydämille vaikutti kuitenkin lupaavalta, koska takakannessa puhuttiin liki seitsemänkymppisestä henkilöstä, ystävystymisestä ja kostosta. 

Hitusen erakoitunut edustusrouva Kristina joutuu antiikkikurssin vetäjäksi lyhyellä varoitusajalla. Poikansa painostuksesta hän suostuu, onhan kyseessä vain kymmenen kerran kokonaisuus. Vastikään leskeytynyt Per-Olof menee kurssille tyttäriensä pakottamana, koiransa Charlien kanssa. Maria ylipuhuu kurssille miehensä Martinin, hänen mielestään tässä olisi heille kerrankin jotain yhteistä tekemistä, jotain mikä toivottavasti lähentäisi heitä uudestaan. Klara voittaa paikan kurssille taloyhtiön arpajaisista, ja koska voitto on henkilökohtainen, hän ei voi myydä palkintoa vaan joutuu osallistumaan. Koska lastenvahtia ei ole, hän ottaa mukaan pienen tyttärensä Esterin. Ainoa oikeasti kiinnostunut osallistuja on kiireinen kokki Peter. 

Jos lukija on kiinnostunut antiikkiesineistä, hän joutuu pettymään. Kokoontumiskertojen alussa mainitaan lyhyesti, mikä on sen kerran teema. Itse luennoista ei kerrota mitään. Tärkeämpää on se, mitä tapahtuu tauolla ja kokoontumisten välillä. Vaikka kurssikertoja on vain kymmenen, osallistujat huomaavat pian kiintyvänsä toisiina. Jokaisella on omat ongelmansa, mutta niistä kertominen helpottaa. Jokainen saa pian huomata olevansa vähemmän yksin kuin ennen. 

Per-Olof körötteli avolavaisellaan kotia kohti mukava tunne vatsassaan. Hän oli tänä iltana jutellut kolmen uuden ihmisen kanssa. Siitä pitäisi kertoa tyttärille, kun nämä seuraavan kerran tulevat kahville. Se varmaan ilahduttaisi ja toivottavasti myös rauhoittaisi heitä hiukan. Lisäksi hän oli pystynyt puhumaan Eivorista, eikä tuntenut olleensa uskoton tai pettäneensä vaimon muistoa, vaikka oli nauttinut illasta. Asiat olivat niin kuin olivat. Vaimo oli kuollut.

Hänen piti jatkaa omaa elämäänsä jollakin tapaa, eivätkä tyttäret varmaan aivan väärässä olleet sanoessaan, että hänen piti vähän tuulettua. Lapsenlapset olivat kyselleet monta kertaa viime aikoina, milloin hän tulisi katsomaan heidän pelejään. Häntä tarvittiin, sen hän tiesi. Kaikki oli kuitenkin niin vaikeaa ilman Eivoria, eikä vaimoa saanut enää takaisin, vaikka kuinka olisi halunnut. Surukuplasta ei päässyt omin neuvoin ulos. Voi jospa joku puhkaisisi sen rikki!

Tämä oli kyllä nimenomaan feelgood-kirja, ei hömppää. Hahmoissa on tiettyjä kliseitä, mutta he pystyvät myös yllättämään käyttäytymällä edes joskus toisin kuin olettaisi - paitsi Klaran eksä Tobbe, hän on juuri niin kliseinen isorintaisia naisia jahtaava narsisti kuin olla voi. Pidin erityisesti Per-Olofista ja siitä, kuinka hän rakentaa elämänsä leskenä uudelleen. Kun yksi pala asettuu kohdilleen, seuraava löytää paikkansa, ja sitten seuraava. Pidin kyllä myös muista kurssilaisista. 

Tarinassa on lämmintä huumoria, ja mielestäni se kuvaa oivallisesti sitä että ystävyys ei katso ikäeroa. Se näyttää, että uusin ihmisiin tutustuminen kannattaa, ja vaikka olisi tullut petetyksi tai kaltoinkohdelluksi voi silti luottaa toisiin. 

Pinnan alla on monia ikäviä asioita perheväkivallasta taloushuolien kautta masennukseen. Niitä käsitellään turhankin varovasti, vain pintaa raapaisten. Väitän, että tähän sivumäärään olisi mahtunut tarkempikin perehtyminen. Ongelma ehkä on siinä, että yksittäiset luvut ovat todella lyhyitä, joskus vain aukeaman pituisia. Siinä ei kovin syvälle mennä, kun seuraavassa luvussa päähenkilönä on joku toinen. Yleensä seuraava kohtaaminen ei jatka siitä mihin edelliskerralla jäätiin, vaan henkilölle tapahtuukin jo jotain muuta. 

Hallengård on kirjoittanut kirjasarjan, mielenkiintoista nähdä mitä toisessa osassa tapahtuu. Siinä seikkailevat samat henkilöt kuin tässä, paria vuotta myöhemmin. Sarjan kakkososa Antiikkikahvila kolhiintuneille sydämille on jo saatavilla e-kirjana ja e-äänikirjana.

Kirja on luettu myös blogissa Kirjan jos toisenkin.

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 44, "kirja kuuluu genreen eli kirjallisuudenlajiin, jota et yleensä lue". Se sopisi myös ainakin kohtaan 42, "kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa".

Seinäjoen kirjaston lukuhaasteen muutos on "ystävystyminen tai ystävän menettäminen".