Maija Kajanto: Kardemummajoulu

 

Maija Kajanto: Kardemummajoulu

WSOY 2024

265 s.

Tunnustan heti, että tuskin olisin lukenut tätä kirjaa ellen olisi tarvinnut Helmet-lukuhaasteeseen kohtaa 43, "kirjan nimessä, kannessa tai kuvauksessa on jokin mauste". Viihdekirjallisuus ei pääosin ole minun juttuni, ja kun aloittaa sarjan viimeisestä osasta niin on aika pihalla kuvioista. 

Krissen raskaus on pitkällä, mutta Kahvila Koivussa on vielä paljon tekemistä ennen kuin hän voi jäädä äitiyslomalle. Yläkerran kolme asuntoa on säätiön toimesta vuokrattu kolmelle taiteilijalle, mikä tarkoittaa aamiaisia ja lounaita. Iltapäivisin on kahvilakävijöitä ja iltaisinkin riittää puuhaa. 

Pyhävirran ihmisillä on monenlaisia murheita, ja joulun aika tuntuu korostavan stressiä. Krisse on monen luotettu ja hän yrittää valaa uskoa kaiken järjestymiseen. Mutta voiko hänkään mitään appivanhemmille, työttömyydelle tai rakennuksia romahduttavalle lumikuormalle? 

- Niin kai, Krisse vastasi kevyesti.

Mutta itsekseen hän ajatteli, että koko tilanteessa oli jotain muutakin. Tommi oli käynyt koko häähumun jo kertaalleen läpi, hänellä ja hänen ex-vaimollaan Johannalla oli ollut suuret häät jossain Tampereen seudulla, sadan vieraan voimin. Tuntui ankealta ajatella, että hän ja Tommi kävisivät maistraatissa Tampereella ja hoitaisivat asian kuin se olisi ollut passin uusiminen ulkomaanreissulle. 

- Ehkä minä en vain keksi, millaiset häät haluaisin, Krisse sanoi olkapäitään kohauttaen. - Tosin yhden asian tiedän. 

- Minkä?

- Minun häissäni ei tule olemaan itse askarreltuja koristeita. 

Molemmat purskahtivat nauruun, ja Krisse tunsi olevansa paremmalla mielellä, kun hän käänsi auton kohti Pyhävirran keskustaa. Kylänraitti näytti Martta Wendelinin postikortilta, isot lumikinokset reunustivat katua ja katuvalot loivat pehmeää hämyä. Tuntui myös mukavalta nähdä valot Kahvila Koivun yläkerran ikkunoissa. 

En tiedä johtuuko kaksi kuukautta jatkuneesta harmaudesta ja lähes päivittäisestä vesisateesta, mutta lukiessa olin lähinnä ärsyyntynyt. Ilman lukuhaastetta olisin jopa saattanut jättää kirjan kesken. En tiedä keitä ovat Leila ja Mirjami, en tiedä miksi kahvilan huoneiden vuokra maksetaan kunnanjohtajalle, en kestä että Krisse leipoo lähes viimeisillään raskaana niin naan-leivät kuin jouluhalot, ärsyynnyin kun joka välissä kyyneleet kirvelevät silmiä milloin ilosta / surusta / liikutuksesta, en jaksa postikorttimaisemia enkä oikein jaksa sitäkään että taianomaisesti liki kaikki ongelmat ratkeavat yhdessä rysäyksessä. 

Ymmärrän kyllä sarjan suosion, ja saattaisin olla innokkaampi jos olisin aloittanut lukemisen ensimmäisestä osasta. Kahvilaympäristö on tosi viehättävä, ja pienen paikkakunnan hyvät ja huonot puolet tulevat realistisesti esiin. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia; sopivassa määrin keskenään erilaisia mutta ei liian erikoisia. Tarina ei ole pelkkää höttöä vaan siinä on vakavia sävyjä, ennen kaikkea uskottavia sellaisia. Monet lukijat varmasti pystyvät samaistumaan henkilöhahmoihin, koska hahmojen elämän on varsin tavallista arkipäiväisine iloineen ja suruineen. 

Kirjaa on luettu paljon, postaus on esimerkiksi blogeissa Kirjahilla, Amman lukuhetki ja Luetut.net. 

Satu Tähtinen: Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia

 

Satu Tähtinen: Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia

Otava 2024

301 s.

Mainion niminen kirja on ensimmäinen osa mainion nimistä Moraalisten naisten kirjakerho -sarjaa. Kirjakerhon on perustanut Lady Josephina Wakefield, 28-vuotias naimaton Suttonin herttuan sisar. Lukemistona on moraalifilosofisia kirjoja, ja tavoitteena kerätä rahaa hyväntekeväisyyskohteille, tällä hetkellä orpokodille. 

Kesällä 1837 Josephinan tavoitteena on löytää lisää lahjoittajia Lady Ponsombyn tanssiaisista. Ilta kuitenkin osoittautuu hänelle kohtalokkaaksi. Pöyhkeä Lordi Devonay loukkaa Josephinaa julkisesti, mikä laittaa juorumyllyn liikkeelle. Erinäisten sattumusten kautta Josephina ja Lordi D eli Raymond North päätyvät esittämään seurustelevaa paria, esiliinanaan ensin mainitun Anne-täti. Parin kuukauden aikana ehtii tapahtua monenlaista, eikä yllätyksiltä ja väärinkäsityksiltä vältytä. Ja vaikka välillä tekee kipeää, kumpikin aikoo näytellä osansa loppuun asti. 

"Onko kaikki hyvin, kultaseni?" Anne-täti tiedusteli, kun Josie astui hänen viereensä vieläkin kiukusta puhisten. Miten Raymond kehtasikin väittää, ettei Abernathyn jaarli ollut Josien ongelma? Kuvitteliko mies, että Josephina oli kylmä kuin kivi: pystyi suutelemaan miestä - vieläpä kahdesti - ja sitten viskaamaan tämän pois kuin rikkinäisen rukkasen?

"Täydellisen hyvin", Josephina ilmoitti jäätävästi, ja täti kääntyi katsomaan häntä kulmat koholla.

"Riitelittekö te jo? Sen täytyy olla hyvä merkki."

"Hyvä?" Josephina vilkaisi tätiään hölmistyneenä. "Miten ihmeessä se voi olla hyvä merkki?"

"Riitely merkitsee, että teillä on vahvoja tunteita toisianne kohtaan", täti hymyili salaliittolaisen lailla. 

"Tai sitten meillä on vain ylitsepääsemättömiä erimielisyyksiä", Josephina ilmoitti kiivaasti ja huoahti sitten, kun Raymond yskäisi heidän takanaan. 

Viihdekirjallisuus ei ole mukavuusaluettani, mutta aina joskus joku onnistuu tavalla tai toisella houkuttelemaan niin, että annan kirjalle mahdollisuuden. Tässä on kiinnostava nimi, kaunis kansi ja sellainen takakansiteksti, joka lupailee Josephinan olevan jotain aivan muuta kuin aviomiehenkaipuussa riutuva romantikko. 

Tähtinen on saanut mahdutettua kolmeensataan sivuun tarinan, jossa viihdekirjallisuuden kliseitä on sekoitettu yllätyksellisyyteen. Henkilöhahmot ovat onnistuneita, itse tykkään heistä kaikista. Seurapiirien pinnallisuus laittaa välillä naurattamaan, kun Lordien takaa paljastuu Ethaneita ja Maxwelleja, ikään kuin kaikilla olisi joku rooli esitettävänä. Pidän kovasti myös siitä, kuinka jokaisen luvun alussa on lauseella tai parilla kerrottu, mitä on luvassa. Cliffhangerit lukujen alussa eikä lopussa, toimii! 

Kerrassaan herkullinen tapaus, joka saa jatkoa jo syyskuussa kun sarjan toinen osa Seikkailijalordin paluu ja muita yllätyksiä ilmestyy.

Helmet-lukuhaasteessa laitan tämän kohtaan 7, "kirjassa rakastutaan". 

Kirja on luettu myös blogeissa Kirjakko ruispellossa, Kirjan jos toisenkin ja Amman kirjablogi. 

Jenny Fagerlund: Kesän suuret ja pienet salaisuudet

Jenny Fagerlund: Kesän suuret ja pienet salaisuudet

Ruotsinkielinen alkuteos Mitt hemliga liv (2020)

Suomentanut Antti Saarilahti

Gummerus 2022

304 s.

Moa perii yllättäen isoäitinsä kalustetun asunnon Tukholman Södermalmilta. Hän on hämmästynyt mutta myös hämillään. Asunto on tuttu ja rakas, mutta samalla se muistuttaa Moan ja isoäidin riidasta. Kun Moa alkaa siivota asuntoa myyntikuntoon, hän huomaa kiintyvänsä siihen yhä enemmän. Kun hän ottaa sinne isänsä koiran hoitoon, se alkaa tuntua yhä enemmän kodilta. Moan poikaystävä Ruben ei ole asiasta lainkaan innoissaan. Hän ei siedä nuhjuista asuntoa vaan haluaa heidän ostavan yhteisen kodin, uuden ja modernin, ihan toiselta suunnalta Tukholmaa. Moa yrittää kovasti olla Rubenille mieliksi, mutta ajautuu salaamaan tältä asioita. Vielä kun perintöasuntoon alkaa tipahdella isoäidin kirjoittamia kirjeitä, Moa kiinnittyy isoäitiin ja asuntoon yhä tiukemmin.

”Mummi sai päähänsä kaksitoista vuotta sitten, että hänpä muuttaa Tukholmaan, ja ennen kuin ehdimme reagoida, hän oli ostanut asunnon ja oli jo järjestelemässä muuttoa täyttä häkää.”

”Kuinka vanha hän oli silloin?”

”Kahdeksankymmentäviisi.”

”Suuri elämänmuutos.”

”Me kaikki yllätyimme kovasti, mutta hän oli pysäyttämätön. Minusta oli kuitenkin hienoa, että hän uskalsi. Hän oli aina ollut sellainen, ei empinyt vaan antoi vain mennä. Kun hän täytti kahdeksankymmentäkuusi, hän matkusti ryhmämatkalla Kiinaan.”

Artur nauraa hörähti ja keskeytti puuhansa. ”Kuulostaa ihailtavalta naiselta.”

”Sitä hän on… oli” Moa huokaisi syvään. ”Totta puhuen on aika kauheaa, että kaikki hänen tavaransa ja kaikki, missä hän on ollut mukana, vain heitetään menemään.”

”Mutta voithan sinä säästää osan.”

”Niin minä aionkin. Ja aion pyytää jotakuta arvioimaan huonekalut. Mummilla oli joitain todella hienoja esineitä.”

Olen lukenut tänä vuonna jo nyt enemmän viihdekirjallisuutta kuin monena vuonna yhteensä, mutta olen näköjään onnistunut valitsemaan minua viihdyttäviä, ei liian hömppää olevia kirjoja. Toki tässäkin on tiettyä ennalta-arvattavuutta mieskuvioissa, mutta miesasiat eivät ole tarinan päälinja vaan ne pysyvät sivuosassa. Tärkeintä on isoäidin asunto, se mitä se on merkinnyt ennen ja mitä se merkitsee nyt, myös millaisen tulevaisuuden se voi antaa. Kirjeiden kautta Moa kohtaa uuden puolen isoäidistä, ja oppii samalla asioita itsestään. Hassua kyllä, tässä tuntuu olevan enemmän antiikkiesineitä kuin Antiikkikahvila-sarjassa. Moa on töissä huutokauppakamarilla, ja saa siellä työskentelevältä Arturilta apua asunnon sisustamiseen ja remontointiin liittyvissä asioissa. Mielenkiintoista!

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 15, ”kirjan nimessä on ja-sana”. Muita sopivia kohtia ovat esimerkiksi 2, ”kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta”, 13, ”kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs” sekä 42, ”kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa”. Seinäjoen kirjaston lukuhaasteen muutos on muutos parisuhteessa.

Clare Pooley: Joka päivä laiturilla 5

 

Clare Pooley: Joka päivä laiturilla 5

Englanninkielinen alkuteos The People on Platform 5 (2022)

Suomentanut Ulla Selkälä

WSOY 2023

407 s.

Lontoo. Juna Hampton Courtilta Waterloohon. Joka aamu samat ihmiset yhteen suuntaan, illalla toiseen suuntaan. Toiset tunnistetaan, mutta ei tervehditä saati keskustella. Kunnes yhtenä päivänä tapahtuu jotain mullistavaa. 

Yksi matkustajista on tukehtumassa viinirypäleeseen, toiset huomaavat hädän ja apu löytyy. Pian kuusi matkustajaa tutustuu toisiinsa paremmin ja alkaa odottaa päivittäisiä junamatkoja. Heistä jokaisella on omat ongelmansa, sellaiset joista he eivät ole voineet kertoa kenellekään. Junamatka mahdollistaa ystävystymisen vähän kerrallaan, ja ongelmien purkamisen pala kerrallaan. Eri ikäisillä henkilöillä on erilainen näkökulma asioihin, mikä saa toiset havahtumaan ja katsomaan ongelmiaan uudella tavalla. 

"Piers!" hän hihkaisi. "Oli todella ystävällistä varata Lululle ja minulle paikka!"

"Se ei ollut ihan helppoa", Piers vastasi. "Piti käyttäytyä kuin mikäkin teflonkuorinen jäärä ja teeskennellä, etten huomannut sitä loputonta mulkoilua ja kielennaksuttelua."

"Se oli varmasti vaikeaa sinulle", Iona sanoi. "Miten ihana lopetus suurenmoiselle päivälle. Tämä on gin tonicin paikka! Onneksi minulla on mukana kaksi lasia. Ja pähkinöitä. Ja lautasliinoja."

"Onko sinulla siellä koko herkkupuoti?" Piers kysyi.

"Noudatan työmatkailun viidettä sääntöä. Varaudun aina kaikkeen", Iona sanoi. "Minulta löytyy myös apu, jos sukkahousuihisi tulee silmäpako, joudut ampiaisen pistämäksi tai kuukautisesi alkavat yllättäen."

"Se olisikin todella yllättävää", Piers sanoi. 

"Sama täällä", Iona säesti. "Se tamponi on kulkenut laukussa vuodesta 2014 asti."

Piers näytti hiukan kiusaantuneelta. Ei selvästikään ollut täysin sinut naissukupuolen biologisten lainalaisuuksien kanssa. 

"Taisi olla liikaa informaatiota", Iona sanoi. "No, mitenkäs sinun päiväsi on mennyt?"

"Ei kovin hyvin", Piers vastasi, mutta ilmeestä näki että se oli todella alakanttiin sanottu. Ionasta tuntui kuin hän olisi Nalle Puh, joka törmää Puolen hehtaarin metsässä Ihaa-aasiin. Hän oli pikkuisen harmissaan voittajatunnelmansa latistamisesta. 

"Haluatko purkaa sydäntäsi?" hän kysyi kukistaen ärtymyksensä. Tästä elämänilosta riittää nyt kyllä vähän jaettavaksi asti, hän sanoi mielessään tiukasti. 

"Onko sinulle tullut koskaan sellaista tunnetta, että koko elämäsi on kuin huojuva torni ja jos siitä poistaa vielä yhden palikan, koko hökötys sortuu?" Piers kysyi. 

"Itse asiassa on", Iona vastasi ja yritti hätistellä HR-päällikkö Brendan epämiellyttävää kuvaa pois mielestään."

Iona on legenda, joka oli kuuluisuus vuosikymmeniä sitten. Nyt ura naistenlehden toimittajana on uhattuna, koska lehden nuori polvi pitää häntä liian vanhana. Piers ylläpitää kulissia rahamaailman menestyjänä, vaikka menestys on ohi ja hänen intohimonsa muualla kuin sijoituksissa. Martha on opiskelija, jota kiusataan yhden leviämään lähteneen valokuvan takia. Sanjay yrittää elää elämäänsä tuppautuvan äidin katseen alla. David on jumissa elämässään ja avioliitossaan, muttei uskalla muuttaa mitään. Emmien elämä vaikuttaa täydelliseltä, kunnes hän ymmärtää sekä työnsä että parisuhteensa olevan kaukana täydellisestä. 

Kuusikko täydentää toisiaan mukavasti, ja pidän siitä että heidän ongelmansa ovat ihmisen kokoisia. Ei ole sellaista, että kun yksi asia on saatu puitua niin jonossa on kahdeksan toinen toistaan kamalampaa lisää. Arkisia ongelmia, joiden selvittämiseen ei ole voimavaroja yksin, mutta yhteistyön voimalla on. Tietenkään kaikki ei etene suoraviivaisesti, vaan ennen kirjan päätepysäkkiä hahmot kohtaavat pettymyksiä ja on heillä keskinäistä kinasteluakin. 

Onhan tämä vallan mukavaa luettavaa. Viihdekirjallisuudeksi luokiteltu kirjastossa, ehkä turhaan. Tässä on tavallisia ihmisiä tavallisine ongelmineen. Miesjahti-sähellystä tai siirappista rakkautta on turha etsiä. 

Joka päivä laiturilla 5 on luettu myös blogissa Kirjapöllön huhuiluja. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 18, "kirja on julkaistu alunperin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä". Muita sopivia kohtia olisivat esimerkiksi 13, "kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs" tai Clare 42, "kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa". 

Åsa Hallengård: Antiikkikurssi eksyneille sydämille

 

Åsa Hallengård: Antiikkikurssi eksyneille sydämille

Ruotsinkielinen alkuteos Antikkurs för vilsna hjärtan

Suomentanut Katariina Kallio

SAGA Egmont 2022

434 s.

Suhtaudun aina hiukan epäluuloisesti viihdekirjoihin, sillä en ole ollenkaan siirappisen menon ystävä. En myöskään jaksa kirjoja, joissa nainen empii komean remppamiehen ja seksikkään kirjanpitäjän välillä, lähes paniikissa kun biologinen kello tikittää. Antiikkikurssi eksyneille sydämille vaikutti kuitenkin lupaavalta, koska takakannessa puhuttiin liki seitsemänkymppisestä henkilöstä, ystävystymisestä ja kostosta. 

Hitusen erakoitunut edustusrouva Kristina joutuu antiikkikurssin vetäjäksi lyhyellä varoitusajalla. Poikansa painostuksesta hän suostuu, onhan kyseessä vain kymmenen kerran kokonaisuus. Vastikään leskeytynyt Per-Olof menee kurssille tyttäriensä pakottamana, koiransa Charlien kanssa. Maria ylipuhuu kurssille miehensä Martinin, hänen mielestään tässä olisi heille kerrankin jotain yhteistä tekemistä, jotain mikä toivottavasti lähentäisi heitä uudestaan. Klara voittaa paikan kurssille taloyhtiön arpajaisista, ja koska voitto on henkilökohtainen, hän ei voi myydä palkintoa vaan joutuu osallistumaan. Koska lastenvahtia ei ole, hän ottaa mukaan pienen tyttärensä Esterin. Ainoa oikeasti kiinnostunut osallistuja on kiireinen kokki Peter. 

Jos lukija on kiinnostunut antiikkiesineistä, hän joutuu pettymään. Kokoontumiskertojen alussa mainitaan lyhyesti, mikä on sen kerran teema. Itse luennoista ei kerrota mitään. Tärkeämpää on se, mitä tapahtuu tauolla ja kokoontumisten välillä. Vaikka kurssikertoja on vain kymmenen, osallistujat huomaavat pian kiintyvänsä toisiina. Jokaisella on omat ongelmansa, mutta niistä kertominen helpottaa. Jokainen saa pian huomata olevansa vähemmän yksin kuin ennen. 

Per-Olof körötteli avolavaisellaan kotia kohti mukava tunne vatsassaan. Hän oli tänä iltana jutellut kolmen uuden ihmisen kanssa. Siitä pitäisi kertoa tyttärille, kun nämä seuraavan kerran tulevat kahville. Se varmaan ilahduttaisi ja toivottavasti myös rauhoittaisi heitä hiukan. Lisäksi hän oli pystynyt puhumaan Eivorista, eikä tuntenut olleensa uskoton tai pettäneensä vaimon muistoa, vaikka oli nauttinut illasta. Asiat olivat niin kuin olivat. Vaimo oli kuollut.

Hänen piti jatkaa omaa elämäänsä jollakin tapaa, eivätkä tyttäret varmaan aivan väärässä olleet sanoessaan, että hänen piti vähän tuulettua. Lapsenlapset olivat kyselleet monta kertaa viime aikoina, milloin hän tulisi katsomaan heidän pelejään. Häntä tarvittiin, sen hän tiesi. Kaikki oli kuitenkin niin vaikeaa ilman Eivoria, eikä vaimoa saanut enää takaisin, vaikka kuinka olisi halunnut. Surukuplasta ei päässyt omin neuvoin ulos. Voi jospa joku puhkaisisi sen rikki!

Tämä oli kyllä nimenomaan feelgood-kirja, ei hömppää. Hahmoissa on tiettyjä kliseitä, mutta he pystyvät myös yllättämään käyttäytymällä edes joskus toisin kuin olettaisi - paitsi Klaran eksä Tobbe, hän on juuri niin kliseinen isorintaisia naisia jahtaava narsisti kuin olla voi. Pidin erityisesti Per-Olofista ja siitä, kuinka hän rakentaa elämänsä leskenä uudelleen. Kun yksi pala asettuu kohdilleen, seuraava löytää paikkansa, ja sitten seuraava. Pidin kyllä myös muista kurssilaisista. 

Tarinassa on lämmintä huumoria, ja mielestäni se kuvaa oivallisesti sitä että ystävyys ei katso ikäeroa. Se näyttää, että uusin ihmisiin tutustuminen kannattaa, ja vaikka olisi tullut petetyksi tai kaltoinkohdelluksi voi silti luottaa toisiin. 

Pinnan alla on monia ikäviä asioita perheväkivallasta taloushuolien kautta masennukseen. Niitä käsitellään turhankin varovasti, vain pintaa raapaisten. Väitän, että tähän sivumäärään olisi mahtunut tarkempikin perehtyminen. Ongelma ehkä on siinä, että yksittäiset luvut ovat todella lyhyitä, joskus vain aukeaman pituisia. Siinä ei kovin syvälle mennä, kun seuraavassa luvussa päähenkilönä on joku toinen. Yleensä seuraava kohtaaminen ei jatka siitä mihin edelliskerralla jäätiin, vaan henkilölle tapahtuukin jo jotain muuta. 

Hallengård on kirjoittanut kirjasarjan, mielenkiintoista nähdä mitä toisessa osassa tapahtuu. Siinä seikkailevat samat henkilöt kuin tässä, paria vuotta myöhemmin. Sarjan kakkososa Antiikkikahvila kolhiintuneille sydämille on jo saatavilla e-kirjana ja e-äänikirjana.

Kirja on luettu myös blogissa Kirjan jos toisenkin.

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 44, "kirja kuuluu genreen eli kirjallisuudenlajiin, jota et yleensä lue". Se sopisi myös ainakin kohtaan 42, "kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa".

Seinäjoen kirjaston lukuhaasteen muutos on "ystävystyminen tai ystävän menettäminen".