Clare Pooley: Ikä on vain numero

 

Clare Pooley: Ikä on vain numero

Englanninkielinen alkuteos How to Age Disgracefully (2024)

Suomentanut Ulla Selkälä 

WSOY 2025 

383 s.

Viisikymppinen Lydia pääsee töihin Mandelin yhteisötaloon seniorikerhon ohjaajaksi. Eipä hän osaa aavistaa, kuinka värikäs ja ennalta-arvaamaton joukko kerhoon saapuu. On kleptomaani Art, jonka ura näyttelijänä viilenee uhkaavasti. On Ruby, joka neuloo jättikokoisia asioita. On Daphne, joka ei juuri ole poistunut kotoaan viiteentoista vuoteen mutta jonka katse jäädyttää isoimmatkin pahikset. On viisi aviomiestään haudannut Anna, joka hurjastelee seniorimopolla tukka milloin minkäkin värisenä. On entinen paparazzi William, joka kylläkin jää harmillisen pieneen rooliin. Lisäksi mukana ovat emännättä jäänyt koira Maggie Thatcher, teini-ikäinen Ziggy tyttärensä Kylien kanssa sekä nippu päiväkotilapsia. 

Kun kaupunki uhkaa sulkea huonokuntoisen yhteisötalon ja myydä tontin rakennuttajille, seniorikerho ryhtyy viivytys- ja pelastustoimiin. Mutta riittääkö aika, kun samaan aikaan pitäisi hoidella Lydian petollinen aviomies, Ziggyä kiristävä pahis sekä Daphnen rahojen perässä oleva rakkaushuijari? 

Daphne nauroi niin kovasti, että hänen kädessään olevasta kupista loiskahti viskiä lautaselle. Harppu nosti lautasen huulilleen ja kaatoi viskin suoraan kitusiinsa. Lydia tuijotti häntä. "Vähemmän sääntelyä ja välikäsiä", hän sanoi Lydialle silmää iskien.

"Pauline ilmeisesti ihaili Rautaroivaa", Lydia sanoi.

"Sopii kuvaan!" Art hymähti. "Mutta nimenhän voi vaihtaa, vai mitä? Miten olisi Marilyn Monroe?"

"Minä äänestän Helen Mirreniä", Anna ilmoitti. "Hän on loistava esimerkki siitä, miten vanheta arvokkaasti. Kerrassaan esikuvallinen."

"Mitä hauskaa arvokkaasti vanhenemisessa on?" Daphne sanoi. "Minä ainakin aion vanheta niin epäarvokkaasti kuin mahdollista."

"No, olet päässyt hyvin alkuun", Artilta lipsahti ennen kuin hän ehti estää itseään. 

Toisaalta pidin tästä paljon, toisaalta olin hiukan pettynyt. Seniorijoukko on mahtavan persoonallinen poppoo, mutta harmittaa että Lydia on kuvattu sellaisena perheelle uhrautuneena itsensä hiirulaiseksi alentaneena viisikymppisenä, joita kirjallisuudessa kyllä riittää. Tietenkin hän saa itsetuntonsa takaisin ja tietenkin kaikkien hahmojen ongelmat ratkeavat ja ihmiset elävät onnellisina elämänsä loppuun asti, vähän rosoa olisin kaivannut tähän niin kliseiseen lopputulemaan. 

Paitsi aktiiviset seniorit myös Ziggy on hyvällä tavalla poikkeava henkilöhahmo; nuori vielä koulua käyvä yksinhuoltajaisä, joka miettii onko hänellä tulevaisuutta. Tytär on tärkeä, ja juuri hänen vuokseen olisi päästävä ensin opiskelemaan ja sitten töihin. 

Tarina on mukaansatempaava, ja usein oikein odotin että mitähän napakkaa sanailua tai odottamatonta toimintaa senioreilta seuraavaksi tulee. Tykkäsin myös siitä, kuinka luontevaa senioreiden ja päiväkotilasten yhdessä tekeminen on heti alusta lähtien, jotenkin heillä on keskinäistä luottamusta vaikka eivät toisiaan tunteneet aiemmin. 

Kaikkinensa varsin mukava lukukokemus, joka sekä naurattaa että saattaa vähän itkettääkin. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 5, "kirjassa on epilogi eli jälkisanat". 

Kirja on luettu myös muun muassa blogeissa Kirjavinkit, Kirjahamsterin lukuvinkit ja Kirjasähkökäyrä.

 

Clare Pooley: Joka päivä laiturilla 5

 

Clare Pooley: Joka päivä laiturilla 5

Englanninkielinen alkuteos The People on Platform 5 (2022)

Suomentanut Ulla Selkälä

WSOY 2023

407 s.

Lontoo. Juna Hampton Courtilta Waterloohon. Joka aamu samat ihmiset yhteen suuntaan, illalla toiseen suuntaan. Toiset tunnistetaan, mutta ei tervehditä saati keskustella. Kunnes yhtenä päivänä tapahtuu jotain mullistavaa. 

Yksi matkustajista on tukehtumassa viinirypäleeseen, toiset huomaavat hädän ja apu löytyy. Pian kuusi matkustajaa tutustuu toisiinsa paremmin ja alkaa odottaa päivittäisiä junamatkoja. Heistä jokaisella on omat ongelmansa, sellaiset joista he eivät ole voineet kertoa kenellekään. Junamatka mahdollistaa ystävystymisen vähän kerrallaan, ja ongelmien purkamisen pala kerrallaan. Eri ikäisillä henkilöillä on erilainen näkökulma asioihin, mikä saa toiset havahtumaan ja katsomaan ongelmiaan uudella tavalla. 

"Piers!" hän hihkaisi. "Oli todella ystävällistä varata Lululle ja minulle paikka!"

"Se ei ollut ihan helppoa", Piers vastasi. "Piti käyttäytyä kuin mikäkin teflonkuorinen jäärä ja teeskennellä, etten huomannut sitä loputonta mulkoilua ja kielennaksuttelua."

"Se oli varmasti vaikeaa sinulle", Iona sanoi. "Miten ihana lopetus suurenmoiselle päivälle. Tämä on gin tonicin paikka! Onneksi minulla on mukana kaksi lasia. Ja pähkinöitä. Ja lautasliinoja."

"Onko sinulla siellä koko herkkupuoti?" Piers kysyi.

"Noudatan työmatkailun viidettä sääntöä. Varaudun aina kaikkeen", Iona sanoi. "Minulta löytyy myös apu, jos sukkahousuihisi tulee silmäpako, joudut ampiaisen pistämäksi tai kuukautisesi alkavat yllättäen."

"Se olisikin todella yllättävää", Piers sanoi. 

"Sama täällä", Iona säesti. "Se tamponi on kulkenut laukussa vuodesta 2014 asti."

Piers näytti hiukan kiusaantuneelta. Ei selvästikään ollut täysin sinut naissukupuolen biologisten lainalaisuuksien kanssa. 

"Taisi olla liikaa informaatiota", Iona sanoi. "No, mitenkäs sinun päiväsi on mennyt?"

"Ei kovin hyvin", Piers vastasi, mutta ilmeestä näki että se oli todella alakanttiin sanottu. Ionasta tuntui kuin hän olisi Nalle Puh, joka törmää Puolen hehtaarin metsässä Ihaa-aasiin. Hän oli pikkuisen harmissaan voittajatunnelmansa latistamisesta. 

"Haluatko purkaa sydäntäsi?" hän kysyi kukistaen ärtymyksensä. Tästä elämänilosta riittää nyt kyllä vähän jaettavaksi asti, hän sanoi mielessään tiukasti. 

"Onko sinulle tullut koskaan sellaista tunnetta, että koko elämäsi on kuin huojuva torni ja jos siitä poistaa vielä yhden palikan, koko hökötys sortuu?" Piers kysyi. 

"Itse asiassa on", Iona vastasi ja yritti hätistellä HR-päällikkö Brendan epämiellyttävää kuvaa pois mielestään."

Iona on legenda, joka oli kuuluisuus vuosikymmeniä sitten. Nyt ura naistenlehden toimittajana on uhattuna, koska lehden nuori polvi pitää häntä liian vanhana. Piers ylläpitää kulissia rahamaailman menestyjänä, vaikka menestys on ohi ja hänen intohimonsa muualla kuin sijoituksissa. Martha on opiskelija, jota kiusataan yhden leviämään lähteneen valokuvan takia. Sanjay yrittää elää elämäänsä tuppautuvan äidin katseen alla. David on jumissa elämässään ja avioliitossaan, muttei uskalla muuttaa mitään. Emmien elämä vaikuttaa täydelliseltä, kunnes hän ymmärtää sekä työnsä että parisuhteensa olevan kaukana täydellisestä. 

Kuusikko täydentää toisiaan mukavasti, ja pidän siitä että heidän ongelmansa ovat ihmisen kokoisia. Ei ole sellaista, että kun yksi asia on saatu puitua niin jonossa on kahdeksan toinen toistaan kamalampaa lisää. Arkisia ongelmia, joiden selvittämiseen ei ole voimavaroja yksin, mutta yhteistyön voimalla on. Tietenkään kaikki ei etene suoraviivaisesti, vaan ennen kirjan päätepysäkkiä hahmot kohtaavat pettymyksiä ja on heillä keskinäistä kinasteluakin. 

Onhan tämä vallan mukavaa luettavaa. Viihdekirjallisuudeksi luokiteltu kirjastossa, ehkä turhaan. Tässä on tavallisia ihmisiä tavallisine ongelmineen. Miesjahti-sähellystä tai siirappista rakkautta on turha etsiä. 

Joka päivä laiturilla 5 on luettu myös blogissa Kirjapöllön huhuiluja. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 18, "kirja on julkaistu alunperin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä". Muita sopivia kohtia olisivat esimerkiksi 13, "kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs" tai Clare 42, "kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa". 

Clare Pooley: Totuushaaste

 

Clare Pooley: Totuushaaste

Englanninkielinen alkuteos The Authenticity Project (2020)

Suomentanut Ulla Selkälä

Kansi: Riikka Turkulainen

WSOY 2021

448 s.

Tunnustan heti alkuun, että en erityisemmin pidä viihdekirjallisuudesta. Useimmiten se on liian siirappista tai yliampuvaa. Poikkeuksia onneksi on!

Monica on toteuttanut haaveensa ja perustanut kahvilan. Eräänä päivänä kahvilan asiakas, vanhempi herrasmies, jättää kahvilaan vihkon. Monica kurkistaa kansien väliin ja törmää Totuushaasteeseen. 79-vuotias Julian, unohduksiin painunut taiteilija on kirjoittanut yksinäisyydestään. Monica päättää tehdä asialle jotain ja keksii hyvän suunnitelman. Samalla hän päättää kirjoittaa oman kipukohtansa, ja sen tehtyään hän jättää vihkon seuraavalle löytäjälle. Vihko kiertää ihmiseltä toiselle, viipyen jonkun luona pidempään ja toisen luona lyhyemmän aikaa. Lopulta se saattaa ihmisiä yhteen, vähän kerrassaan, kunnes koossa on ystäväjoukko. 

Henkilöhahmoihin tutustutaan sekä yksin että yhdessä. Julianista luemme vain tekstin, kaikkien muiden kanssa kohtaamme heidän reaktionsa, kun vihko sattuu heidän tielleen. Moni paljastaa salaisuudet ja ongelmat ensin vain ajatuksissaan, mutta pikkuhiljaa ystävyyden syventyessä myös toisille. Saamme huomata, että asioilla on tapana järjestyä, vaikka toivottomilta näyttäviä hetkiä on yhä.

Monica ei ollut kertonut etukäteen tulostaan. Julian epäili Monican yllättäneen hänet tahallaan, jottei hän voisi panna tälle vastaan. Monica seisoi hänen ovellaan roikottaen ämpäriä, jossa oli räikeänvärisiä siivoustuotteita, kirkkaankeltaiset kumihanskat käsissään. Oliko hän pitänyt noita hirvityksiä ihmisten ilmoilla? Ei kai sentään.

"Kahvilassa on tänään hiljaista", Monica sanoi, "joten ajattelin tulla tekemään sinulle kevätpesaisun." Julianin oli täytynyt näyttää juuri niin pelästyneeltä kuin miltä hänestä tuntuikin, koska Monica lisäsi nopeasti: "Tai en sinulle. Kodillesi. Äläkä ole yhtään huolissasi - se ei ole oikeastaan työtä. Siivoaminen on valehtelematta ollut aina lempipuuhiani. Ja tämä paikka on niin uskomaton..." Seurasi muutaman sekunnin tauko, kunnes Monica veti sanaisesta arkustaan kuin kanin hatusta: "Haaste! Tämä, ystävä hyvä, on siivousprojektien Rolls-Royce."

"Se on todella kiltisti ajateltu, tyttökulta", Julian sanoi Monican pyyhältäessä hänen ohitseen eteiseen, "mutta näkisit ihan turhaa vaivaa. Pidän tästä juuri tällaisena. Ihan oikeasti. Kaiken lisäksi täällä tuoksuu Marylta. Jos käyt kotini kimppuun noilla... kammotuksilla, peset hänet pois." Nyt Monica ei varmasti voisi väittää vastaan, eihän? 

Monica pysähtyi ja kääntyi katsomaan häntä.

"Julian, ei millään pahalla mutta" - Julianin teki mieli työntää sormet korviinsa. Kaikki käyttivät aina tuota ilmausta juuri ennen kuin sanoivat jotain nimenomaan pahalla - "tarkoitatko tosiaan, että Mary haisi homeelta, pölyltä ja joltain tuntemattomalta, jonka on täytynyt kuolla keittiösi tiskialtaan alle?"

Tykkäsin tästä yllättävän paljon, en ollut ollenkaan varautunut moiseen. Takakansiteksti oli niin houkutteleva, että sen perusteella annoin kirjalle mahdollisuuden, ja sehän oli menoa heti ensiriveiltä. Pidin kaikista henkilöhahmoista, osa heistä on varsin erikoisia mutta ei liioiteltuja. Tarinassa on niin romantiikkaa kuin traagisia käänteitä, mutta kumpaakaan ei liikaa. Lisäksi on paljon osuvaa tilannekomiikkaa. Unohtamatta monille tuttuja tunteita ja seikkoja, kuten somemaailman ja todellisuuden välistä kuilua, itselle vaikean asian kertomista, ennakkoluuloja ja niiden voittamista.

Pidin siitä, miten kulloinenkin uusi hahmo tulee mukaan. Useimmiten joku pohtii elämäänsä, löytää vihkon, ehtii tutustua siihen vasta myöhemmin ja kirjoitukset luettuaan keksii keinon päästä tapaamaan ainakin jotakuta kirjoittajista. Prosessi on sen verran pitkä, että välissä ehditään palaamaan aiemmin esiteltyjen hahmojen luo ja jatkamaan heidän elämäntarinoitaan. 

Tämä jos mikä on hyvänmielen kirja! Tällaisesta tykkään, missä on huumoria ja lempeyttä, ilman sellaista siirappisuutta että hampaat reikiintyvät. 

Totuushaaste on luettu esimerkiksi blogeissa Kirjoja napit korvissa ja Sirjan tarinat. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 3, "kirja jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana". Muita sopivia kohtia olisivat esimerkiksi 7, "kirja kertoo ystävyydestä", 19, "kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa" ja 22, "kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä".