Kirjasomen joulukalenteri, luukku 12

Tänäkin vuonna kirjasomen joulukalenterin ihastuttavat luukut ja logot ovat Yöpöydän kirjat -blogin Niinan käsialaa :) Kalenteri avautui Yöpöydän kirjoissa, edellinen luukku oli Kirjasähkökäyrässä ja huomenna vuorossa on Kirsin Book Club. Olen mukana aika monetta kertaa, tällä kertaa esittelyssä on kepeä jouludekkari. 

Sophie Hannah: Hercule Poirotin jouluyö

Englanninkielinen alkuteos Hercule Poirot´s Silent Night (2023)

Suomentanut Terhi Vartia

WSOY 2024

304 s. 

En ole ollut vakuuttunut Sophie Hannahin Hercule Poirotista, joten suhtauduin tähän uuteen joulukirjaan hivenen ennakkoluuloisesti. Viihdyttävä tämä on mutta ei aivan huippuluokkaa. Isoin ongelma minulle oli ihan hirvittävän ärsyttävä henkilöhahmojoukko. Poirot ja hänen ystävänsä Edward Catchpool ovat miellyttäviä, muista vain harva.

Tarina alkaa, kun Catchpoolin superärsyttävä äiti änkeää väärän nimen turvin Poirotin kotiin. Hän kertoo postimestarin murhasta ja manailee kun poliisi ei ole selvittänyt sitä kolmen kuukauden aikana. Nyt rouva on aivan varma, että tapausta omin päin tutkiva henkilö on vaarassa, ja hän haluaa Poirotin estävän uuden surmatyön. 

Poirot ja Catchpool matkustavat Frellingsloen kartanoon Munby-on-Sean kylään Norfolkin piirikuntaan. Siellä heitä odottaa ihmisjoukko, joka koostuu toinen toistaan kummallisemmista hahmoista. Tunnelma kartanossa on kaiken aikaa kireä. Kartanon lisäksi Poirot ja Catchpool tekevät tutkimuksia kylän sairaalassa, sillä siellä postimestari surmattiin. Epämääräisistä todistajanlausunnoista ja omista havainnoistaan he koostavat palapelin, joka valmiina toivottavasti paljastaa murhaajan - ja päästää herrat jouluksi takaisin Lontooseen. 

"Varmin tapa saada asiat hoidettua on tehdä ne omin pikku kätösin", Mackle oli sanonut Poirotille. Sen jälkeen hän antautui pitkään yksinpuheluun selittäen seikkaperäisesti, että kun omin silmin näkee, mitä omin kätösin tekee, ja omin jaloin kulkee nuuskimassa omalla nenällään, niin sillä tavalla arvoitukset ratkeavat.

"Olette taatusti samaa mieltä, herra Puarou", komisario totesi saatuaan päätökseen perusteellisen selontekonsa eri ruumiinosien tehtävistä rikosten ratkaisemisessa. 

"En ole, komisario. Suosin pikemminkin täysin vastakkaista menetelmää. Mikäli tilanne vaatii säntäilyä paikasta toiseen, annan sen kernaasti niiden tehtäväksi, jotka auliisti tarjoutuvat avukseni. En mieluusti singahtele edestakaisin kuin pöytätennispallo. Kun kaikki pyytämäni on sitten kerrottu tai tuotu eteeni, luotan täysin pieniin harmaisiin aivosoluihini. Ne eivät ole vielä koskaan pettäneet."

"Niinkö tosiaan, herra Puarou? Jopas jotakin."

Yksi asia, mikä tarinasta puuttuu kokonaan, on Poirotin tarkkuus pukeutumisestaan ja ulkonäöstään. Joku yksittäinen asun kuvaus on, mutta esimerkiksi viiksiään hän ei hoida ollenkaan. Eikä hän ole tavallisen tarkka ruuistaan ja juomistaankaan. 

Plussaa on, että Poirot on Catchpoolille ystävällisempi kuin joissain aiemmissa Hannahin kirjoissa. Olen joskus valittanut hänen ilkeydestään, mutta nyt hän ei pilkkaa ystäväänsä lainkaan. Onneksi, sillä vinoilua on ihan riittävästi kartanon muiden vieraiden toimesta. 

Vaikka ihmisten välit ovat kireät, mukana on osuvaa huumoria. Tarinassa on riittävästi käänteitä pitämään mielenkiinnon yllä. Muutama niistä on niin herkullinen, että tekisi mieli ne hihkuen paljastaa mutta en kuitenkaan. Sen verran kerron, että Poirot yllättyy niin että se näkyy enemmän kuin ehkä missään muussa lukemassani Poirot-tarinassa, uudessa tai vanhassa. 

En lämmennyt täysillä, mutta on tämä mukavaa seuraa kuusen kupeeseen viltin alle käpertyneelle joululomalaiselle. Villasukat jalkaan, glögimuki lähistölle, herkkuja lähietäisyydelle ja kartanon arvoituksia ratkomaan!

Helmet-lukuhaasteeseen kelpuutan tämän kohtaan 13, "kirjan tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu". Alussa ollaan Poirotin asunnolla Lontoossa, mutta sen jälkeen lähes koko ajan vain joko kartanossa tai sairaalassa.