Sara Divello: Broadwayn perhonen

 

Sara DiVello: Broadwayn perhonen

Englanninkielinen alkuteos Broadway Butterfly (2023)

Suomentanut Elina Salonen

Sitruuna 2024

527 s. 

Tositapahtumiin perustuva true crime -romaani kuulosti kiinnostavalta, mutta harmillisesti ei täyttänyt odotuksiani ollenkaan. Alku on hyvä mutta tiivistämisen varaa olisi mielestäni ollut ihan reilusti. 

Maaliskuussa 1923 malli ja seurapiiriperhonen Dot King löytyy surmattuna. Alkaa kiihkeä tutkinta, joka ei kuitenkaan tunnu pääsevän eteenpäin. Poliisi jumittuu yhteen epäiltyyn, ja kun tämä kieltäytyy tunnustamasta tekoa niin homma ei edisty. Lehdistö kummastelee, miksi poliisi ei huomioi kaikkia osallisia ja miksi se kohtelee asiaan liittyviä eri tavoin. Poliisi uskoo rikkaiden valkoisten miesten sanaa  kyseenalaistamatta mitään, tummaihoiset palvelusväen edustajat se leimaa valehtelijoiksi. 

Tapahtumia seurataan lähes koko ajan komisario John D. Coughlinin ja toimittaja Julia Harpmanin näkökulmista. Coughlin on itsevarma ja uskoo saavansa oikean syyllisen nalkkiin. Mutta hän ei voi mitään sille, että rahalla ja vallalla kävellään hänen ylitseen. Julia on tinkimätön ja aikoo penkoa asioita niin kauan, että Dot King saa oikeutta. Mutta hänkin saa tuta, mitä tarkoittaa kun astuu vaikutusvaltaisten henkilöiden varpaille. 

Coughlin astui pyöröoven läpi ja laskeutui kolme matalaa askelmaa moderniin aulaan, joka oli katettu mustilla ja valkoisilla laatoilla. Geometrisen kuvion symmetria miellytti häntä: pienet neliöt muodostivat isompia neliöitä, joiden ympärillä oli neliörivejä. Se oli järjestelmällistä, täsmällistä, loogista. Rikosjutun faktat asettuivat samalla tavalla peräkkäin, jotta niistä saattoi muodostaa vääjäämättömän johtopäätöksen. Piti seurata jälkiä, koota todistusaineistoa ja napata rikollinen. Yksi, kaksi, kolme. Ja aloittaa taas alusta.

(...)

Julia katsoi kumpaankin suuntaan katua ja kohotti kätensä pysäyttääkseen taksin 127. kadun ja Lenoxin kulmassa. Häntä oli seurattu usein, ja tilanne oli ollut aina samanlainen. Mies - aina mies - oli istunut pysäköidyssä autossa, seisoskellut muka muuten vain tai ollut lukevinaan lehteä. Olipa kyseessä ollut gangsteri tai agentti, varjostajan oli paljastanut hänen tarkkaavainen katseensa, joka oli tuntunut melkein sähkövirralta hänen ja kohteensa välissä. Se oli saanut Julian niskan kihelmöimään jo ennen kuin hän oli nähnyt seuraajansa. 

En voi sille mitään, mutta tarinassa on paljon tylsää. Ymmärrän että tositapahtumaan perustuvassa jutussa pitää selvittää asianosaisten tekemisiä, mutta paikoin on puuduttavaa lukea kuinka taas yksi rikas ja vaikutusvaltainen valkoihoinen mies pääsee pälkähästä ihan vain siksi, että joko tuntee oikeita ihmisiä tai pystyy maksamaan riittävän paljon. Samoin on puuduttavaa lukea niin kovin monta kertaa, että Julia aikoo saada Dotille oikeutta. Tulisi selväksi vähemmälläkin toistolla. 

Jotenkin kaikki korruptio ja salailu jättää Dotin hyvin nopeasti unohduksiin, siis niin että lukijakin meinaa unohtaa hänet. Sen sijaan vähän väliä tulee uusi mies kuvioihin, joko itse vaikutusvaltainen tai jonkun sellaisen poika, ja kuvio mutkistuu taas lisää. Henkilöitä alkoi jossain vaiheessa olla niin paljon, että en jaksanut enää keskittyä siihen kuka olikaan kuka.

On tarinassa paljon kiinnostavaakin. Nykyisen tiukan tietosuojan aikana on aika hämmentävääkin lukea, kuinka avoimesti esimerkiksi kuolinsyyntutkija tai hissipoika antaa tietoja toimittajalle. Myös ajankuva on mielenkiintoista, etenkin se mitä tarkoittaa olla nainen miespuolisten rikostoimittajien maailmassa. 

Pidin Julian hahmosta, samoin hänen puolisostaan joka esiintyy tarinassa harmillisen vähän. Hänkin on toimittaja, joten hän ymmärtää mitä Julia käy läpi ja tukee tätä vankkumatta. Pidin myös Coughlinista, hän on vähemmän ennakkoluuloinen kuin muut poliisit, vaikka välillä hän osaa kyllä olla arsyttäväkin. Myös Dotin kotiapulainen Ella oli hahmo, josta tykkäsin kovin. 

Luin tämän Helmet-lukuhaasteeseen, jotta saan kuitattua kohdan 6, "kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle".