Håkan Nesser: Ung mans fård mot natt
Albert Bonniers Förlag 2024
330 s.
Voi Nesser minkä teit taas! Kerrassaan hieno, ytimiä myöten ravisuttava tarina jossa nessermäiseen tapaan veritekojen takana on ihan tavallisia ihmisiä eikä mitään sekopäitä. Yhteiskunnalliset asiat ovat jatkuvasti läsnä osoittaakseen, että olosuhteet voivat tehdä melkein kenestä tahansa tappajan.
Koulun liikunnanopettaja tapetaan kotiovellaan, kuukautta myöhemmin toinen henkilö tapetaan samalla tavalla ja melkein samassa paikassa. Tutkintaa johtaa Lars Borgsen, niinkin oudosta syystä kuin että ensimmäinen uhri asui lähes hänen naapurissaan. Borgsen kuitenkin on menettänyt terveytensä koronan takia eikä oikein selviydy työstään. Niinpä johtoon astuu Gunnar Barbarotti. Yhdessä puolisonsa Eva Backmanin ja pitkälti myös Sorgseniksi kutsutun Borgsenin kanssa hän yrittää saada selkoa satunnaisilta näyttäviin veritekoihin.
Jo melko alussa tarinaa aletaan seurata myös tappajan näkökulmasta. Lukija tietää siis poliiseja ennen, miksi juuri nuo ihmiset menettivät henkensä ja mikä kaikki siihen johti. Suurin jännitys onkin siinä, milloin poliisi pääsee tekijän jäljille ja saadaanko hänet kiinni ennen kuin uhreja tulee lisää.
"Din!"
Han gav upp och svarade utan att öppna ögonen.
"Ja?"
"Borgsen här. Det har hänt igen."
"Va?"
"Det ligger ett lik nedanför min balkong."
Barbarotti öppnade ögonen. Tittade på klockan. Halv tre.
"Säg om det där."
"Det ligger ett lik nedanför min balkong. Med cykel."
"Cykel?"
"Ja."
"Är du säker?"
Han insåg att det var en rätt idiotisk fråga. Varför skulle Sorgsen ringa honom mitt i natten och berätta om ett lik om det inte fanns något lik? Cykeln stärkte också på något sätt trovärdigheten.
Sorgsen betygade att han var säker och att en patrull redan var på plats. Brottsplatsfolk och läkare på ingång.
"Jag lät dig sova en kvart extra. Tänkte att det var bra."
"Fint", sa Barbarotti, kom ur sängen och tände taklampan.
Ihan hirvittävän surullinen tarina monine surullisine ihmiskohtaloineen. Nesserin kirjoissa kärsimys ei tule kidutuksesta vaan hylätyksi tulemisesta, turvattomuuden tunteesta, yksinäisyydestä ja muusta sellaisesta. Tämä kirja erityisesti osoittaa, kuinka pinta voi näyttää kaiken olevan hyvin vaikka ihmiset ovat sisältä rikki.
Tempo on tosi hidas, paikoin ehkä liiankin. Toisaalta poliiseilla on aikaa pallotella ajatuksia eikä vaan kaahottaa eteenpäin, toisaalta on pitkiä aikoja jolloin ei tapahdu yhtään mitään. Nesser on kuitenkin taitava pitämään lukijan kiinnostuksen yllä koko ajan.
Tykkään erityisesti siitä, että sarjan - tämä on jo yhdeksäs osa - poliisit ovat työskennelleet yhdessä pitkään, ja heidän keskinäinen suhteensa on varsin ongelmaton. Pomokin on ihan siedettävä. Humoristiset lausahdukset siellä täällä keventävät muuten niin kovin raskasta tunnelmaa.
Barbarotti kaipaa jo kovasti eläkkeelle, hänestä tuntuu ettei hän jaksa enää. Saa nähdä, joko tämä oli viimeinen osa vai vieläkö tulee kymmenes.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti