Ernest Hemingway; Vanhus ja meri

 

Ernest Hemingway: Vanhus ja meri

Englanninkielinen alkuteos The Old Man and The Sea (1952)

Suomentanut Tauno Tainio

24. painos Tammi 2009

133 s. 

Olen joitain vuosia sitten kuunnellut Vanhuksen ja meren äänikirjana, muistan että se teki suuren vaikutuksen. Siispä kun Helmet-lukuhaasteeni kaipasi kohtaan 3 Booker- tai Pulitzer-palkinnon voittanutta kirjaa, päätin palata tarinan pariin. 

Vaikka sivuja on vähän ja tapahtuma-aika muutama päivä, on tarina voimakas ja tunteita herättävä. Vanha mies on ollut kalastamassa 84 päivää ilman saalista, mutta koska 85 on hänen onnenlukunsa niin hän on varma että huomenna saalista tulee. Aamuvarhaisella ennen auringon nousua vanhus suuntaa ulapalle, kauemmas kuin koskaan ennen. 

Ei mene kauaa, ennen kuin syöttiin tarttuu kala. Ja se onkin sellainen kala, että sitä ei tuosta vaan vedetä kannelle. Ei, sen kanssa vanhus käy väsytystaistelua. Uupuneena ja kädet verillä hän kiskoo siimaa, kunnes lopulta kala väsyy ja hän saa sen hengiltä. Mutta rantaan on pitkä matka, ja hait kiinnostuvat jättiläiskalan raadosta. 

Vanhus oli laiha, kuin luuta ja nahkaa, ja hänellä oli niskassa syvät rypyt. Hänen poskillaan oli ruskeat läiskät lievästä ihottumasta, jonka aurinko tropiikin vesistä kilottaessaan synnyttää. Läiskät ulottuivat hänen kasvojensa alaosaan saakka, ja hänen käsissään oli syviä arpijuomuja, joita painavien kalojen käsitteleminen ohuilla siimoilla oli niihin syönyt. Mutta yksikään arvista ei ollut veres. Ne olivat yhtä vanhoja kuin maanpinnan uurteet kalattomassa erämaassa.

(...)

Se oli valinnut jäämisen syviin, tummiin vesiin, kauas kaikkien ansojen ja satimien ja petosten ulottuvilta. Minä olin taas valinnut tulon tänne löytääkseni sen kaukana ihmisistä. Kaukana kaiken maailman väestä. Nyt me olemme toisiimme liitetyt ja olemme olleet puolesta päivästä saakka. Eikä ole ketään auttamassa kumpaakaan. 

En osaa sanoa, mikä tässä kiehtoo lukijasukupolvesta toiseen. Yksi tekijä on ehkä se, kuinka vanhus kunnioittaa kalaa. Hän aikoo saada sen saaliikseen, sillä se on hänen venettään isompi ja hän voi elää lihasta saamillaan rahoilla talven yli. Silti hän mielessään pahoittelee kalalle, että näin on käytävä. Samalla hän on valmis siihen, että kala onkin heistä kahdesta voimakkaampi ja nujertaa hänet. 

Tapahtumien kuvaus on tosi fyysistä ja eläväistä. Soutaminen on kevyttä kun virta on myötäinen, taistelun jälkeen suu on niin kuiva ettei pysty puhumaan, kävely kotiin rannasta on niin raskas että vanhus ensin kaatuu ja sitten joutuu istumaan levähtämään monta kertaa. Yksityiskohtien runsaus tuo tarinan lähelle, kaappaa lukijan mukaan veneeseen. Samalla se antaa rauhoittua; tässä nyt ollaan veneessä ja odotetaan, kumpi luovuttaa ensin. Ei hälyä ympärillä, ei kiirettä, vanhuksella ohimeneviä ajatuksia - kuten pesäpallotuloksia - joista hän toteaa että niiden aika ei ole nyt, nyt keskitytään kalaan.

Kirjaa on luettu varsin paljon, siitä on kirjoitettu esimerkiksi blogeissa Jokken kirjanurkka, Mitä luimme kerran ja Ankin kirjablogi.