Agatha Christie: Golfkentän murha
Englanninkielinen alkuteos Murder on the Links (1923)
Suomentanut Niilo Pakarinen
Pokkaripainos WSOY 2013
243 s.
Olen lukenut valtavan määrän Christien kirjoja, mutta Golfkentän murhan luettuani mietin etten muista lukeneeni sitä aiemmin. Tai jos olen niin sitten olen unohtanut. Tämä ei ole Poirot-sarjan parhaimmistoa, vaikka paljon on hyvää.
Poirot saa sähkeen, jossa ranskalainen herra Renaud kertoo pelkäävänsä henkensä puolesta ja pyytää Poirotia apuun. Tämä lähtee kiireesti matkaan ystävänsä kapteeni Hastingsin kanssa, mutta saapuu liian myöhään. Herra Renaud on juuri löydetty kuolleena. Paikalla on jo poliisi, ja osoittautuu että Poirot ja poliisipäällikkö Bex ovat tuttuja ennestään. Bex ja hänen alaisensa Hautet ottavat avun innolla vastaan, toisin kuin Pariisista saapuva etsivä Giraud,
Hastings on hyvin vakuuttunut Giraudin perinpohjaisesta tutkimuksesta; hän sentään tekee jotain konkreettista eikä vain juttele ja ajattele. Mutta niinpä vain Poirot vetää tälläkin kertaa pidemmän korren.
- Noin yksinkertaista se oli, Poirot sanoi hymyillen kumartuessaan tutkimaan puutarhurin saappaiden jättämiä uurteita.
- En tullut ajatelleeksi -
- Että saapas saisi olla jalassa? Et käytä erinomaista älyäsi tarpeeksi. No, mitä sanot jäljistä?
Tutkin kukkapenkkiä.
- Kaikki jäljet ovat samojen saappaiden jättämiä, sanoin vitkaan tarkan tutkimuksen jälkeen.
- Niinkö sinusta? Eh bien! Olen samaa mieltä, Poirot sanoi.
Hän vaikutti täysin välinpitämättömältä, ikään kuin hän olisi ajatellut jo jotain muuta.
- Ainakin yksi on nyt poissa pelistä, huomautin.
- Mon Dieu! Mikä sanonta! Mitä tarkoitat?
- Tarkoitan vain ettet sinä ole enää kiinnostunut näistä jalanjäljistä.
Hämmästyksekseni Poirot pudisti päätään.
- Ei, ei, mon ami. Lopultakin olen oikeilla jäljillä. Vielä haparoin pimeässä, mutta - kuten jo äsken huomautin monsieur Bexille - nämä jalanjäljet ovat koko jutun tärkein ja kiintoisin yksityiskohta. Giraud parka - en lainkaan ihmettelisi, vaikka hän ei kiinnittäisi niihin mitään huomiota.
Alku on kiinnostava, mutta aika pian meno hyytyy vähän liikaa. Ehkä syynä on Giraud ja se, että kaksi itseään mestarietsivänä pitävää hahmoa kilpailevat jutun ratkaisusta. Molemmat selittävät miksi joku on tai ei ole tärkeää, ja sen vuoksi tuntuu että homma pysähtyy. Ihmettelen myös, miksi Hautet ja Bex pysyvät rikospaikalla, koska he eivät tunnu tekevän poliisityötä lainkaan.
Puolenvälin paikkeilla meno palaa raiteilleen. Poirot hämmästyttää sekä Hastingsin että lukijan, eikä vain yhtä kertaa. Juoni on Christien tyyliin hyvin monimutkainen. On bisneksiä ulkomailla, salaisia rakkaussuhteita, toisiksi tekeytyviä henkilöitä, palvelijoita joiden kertomukset eivät täsmää, salaperäinen muukalainen ja niin edelleen. Vaikka lukija ei kaikissa ovelissa käänteissä tahdo pysyä mukana, on tarina silti tuttua ja turvallista. Ja vähäveristä, eipä taida kenenkään muun kirjoissa olla niin osaavia murhaajia, että yksi tikarinpisto riittää tappamaan eikä vertakaan tule kuin pari pisaraa :D
Helmet-lukuhaasteeseen luin tämän täsmähakuna kohtaan 21, "kirjasta on tehty TV-sarja". Tästä ei ole tehty kokonaista sarjaa, mutta yksi jakso Poirot-sarjaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti