lauantai 14. joulukuuta 2024

Kirsi Kunnas: Kani Koipeliinin kuperkeikat

 

Kirsi Kunnas: Kani Koipeliinin kuperkeikat

Kuvitus: Christel Rönns

5. painos

WSOY 2009

61 s. 



Tänään 14.12. on kulunut 100 vuotta Kirsi Kunnaksen syntymästä. Hän oli lastenrunouden uranuurtaja, jonka kekseliäät runot ovat lumonneet lukijoita jo vuosikymmeniä. Kani Koipeliinin kuperkeikkojen ensimmäinen painos on ilmestynyt vuonna 1979. Muistan kun olin vuosituhannen vaihteessa joulun ajan kiireapulaisena Akateemisessa kirjakaupassa, silloin myytiin Tiitiäisen satupuusta sellaista painosta joka oli pitkälti yli kahdenkymmenen, olikohan kahdeskymmenesviides. 

Luin Kani Koipeliinin kuperkeikat junassa matkalla töihin. Tuli hyvä mieli pitkäksi aikaa. Tykkään kovasti siitä, että kirjan 21 runoa muodostavat tarinan. Kunnas on käyttänyt kieltä rikkaasti, niin tuttuja kuin ihan uusia sanoja. Rytmi on napakka, mutta lukiessa ehtii miettiä millaiset riimit mahtavat sopia juuri luettuun. 

(...)
Kissa kehräsi
ja venyi pitkin varjon mustaa pintaa
niin ettei Kani erottanut
kuin vähän kuonoa ja rintaa...
ja näki yhä tummenevaa pimeää,
joka kenties oli
(niin Kani arveli)
Kissan hännänpää...

"Anteeksi tuhannen tuhannesti
että vähän niin kuin paljon aikaa kesti
ennen kun näin sinut, Kissa.
Mutta Kanin turkiksissa
olen kuin purkiksissa
ja pimeää on purkin sisuksissa."
(...)

Lämmin suositus lastenrunojen lukemiseen myös aikuisille! Helmet-lukuhaasteeseen saan kohdan 12, "lastenrunokirja".


1 kommentti:

  1. Luin tämän jokunen vuosi sitten (samalla kun olin innostunut lukemaan nipun muutakin eeppistä runoutta) ja muistelen kyllä hyväksi teokseksi. Ja löytyyhän tässä myös filosofisia ulottuvuuksia pohdittavaksi jos moinen lukijaa kiinnostaa...

    VastaaPoista