Kristina Ohlsson: Syntitaakka

Kristina Ohlsson: Syntitaakka
Ruotsinkielinen alkuperäisteos Syndafloder (2017)
Suomentanut Laura Beck
WSOY 2017
425 s.

Kävi sellainen kummallisuus, että Kristina Ohlssonin uutuus oli mennyt minulta kokonaan ohi! Olen lukenut aiemmat viisi osaa, jotkut ruotsiksi kun en ole jaksanut odottaa suomennosta. Onneksi tämä osui sattumalta silmiin kirjaston palautuksissa, pääsin käsiksi melko tuoreeltaan :) Syntitaakka on tällä tietoa viimeinen osa Fredrika Bergmanin ja Alex Rechtin tarinaan. Lopetus on komea; tarina on vähintään yhtä hyvä kuin aiemmissa osissa, ellei jopa paras.

Tapahtumia seurataan monen eri henkilön näkökulmasta. Tietenkin Fredrikan ja Alexin, mutta myös rikosten uhrien. Yksittäisissä luvuissa ollaan sivuhenkilöiden matkassa; he esiintyvät kirjassa kerran pari. Lisäksi mukana on kuulustelupöytäkirjoja - kuulusteltavana Alex. Mielenkiintoinen mutta toimiva ratkaisu katsoa tapahtumia noin monen silmäparin näkemänä. 

Rikoksia tapahtuu valtava määrä, osa niistä pääsee yllättämään. On kadonneita, siepattuja ja murhattuja ihmisiä. Uusi ruumis putkahtaa tutkittavaksi lähestulkoon joka päivä. Ja kas, kaikki liittyykin yhteen! Tällä kertaa lukijalle paljastetaan asioita, niin että hän tietää enemmän kuin poliisit.  Sarjamurhaajaa jahdataan, tietysti. Jännitys tuleekin siitä, milloin poliisi havaitsee yhteydet ja ehtiikö se pelastaa ne jotka on mahdollista pelastaa. 

- Jotain tärkeääkö? Fredrika kysyi. - Sillä minä voin paljastaa, että sain erittäin kiintoisia uutisia Lontoosta. 

Mutta Alex ei tuntunut kuulevan mitä hän sanoi.

- Renata Rashid soitti, hän sanoi. - Muistathan tatuoinnin Lovisa Wankelin ranteessa? Hänen vanhempansa kiljuivat ääneen sen nähdessään, he sanoivat ettei se voinut olla aito, ettei hän olisi ikimaailmassa ottanut sellaista vapaaehtoisesti. 

Fredrika muisti Renatan sanoneen että tatuointi oli uusi.

Mutta miten uusi?

- Renata uskoo että se tehtiin vain pari tuntia ennen hänen kuolemaansa, Alex sanoi kuin vastauksena hänen kysymykseensä. 

- Murhaaja tatuoi hänet, Fredrika totesi.

- Juuri niin, Alex sanoi. - Ja tiedätkö kenellä muulla oli samanlainen tatuointi? Lovisan eksällä. Miehellä joka veti Lovisan mukaan huumesotkuihin. Lovisan vanhemmat eivät suoranaisesti tunnistaneet aihetta, mutta he tiesivät ettei heidän tyttärensä olisi halunnut sellaista tatuointia. 

- Hän sai kuitenkin sellaisen, Fredrika sanoi. - Aivan kuten Benke sai tyttärensä vihkisormuksen.

Alex pudisti päätään.

- Mikä hemmetti tässä menee meiltä ohi? hän kysyi.

- Ei oikeastaan mikään, Fredrika sanoi hitaasti. -Meidän pitäisi kai pikemminkin kysyä, mitä murhaaja haluaa meidän näkevän. Mitä hän haluaa saada sanotuksi?

Tykkäsin tästä todella paljon. Poliisien työ- ja yksityiselämä ovat sikäli tasapainossa, että kumpaakaan ei ole liikaa. Kotona voi olla ongelmia, mutta niitä ei vatvota koko aikaa. Toisaalta kotielämää on, eikä aina olla työmoodissa. Vaikka tässäkin pomo on päähenkilöiden halveksima, hän esiintyy varsin vähän eikä suoranaisesti aiheuta hankaluuksia. 

Kuolema kerää satoa, mutta vähäverisesti. Pidän simppeleistä murhista ilman turhaa silpomista ja symboliikkaa. Vaikka kyseessä on dekkari, on tunnelma lämpimämpi kuin genren kirjoissa yleensä. 

Syntitaakka on luettu myös Kirjasähkökäyrässä.