Nathan Hill: Nix

Nathan Hill: Nix
Englanninkielinen alkuperäisteos The Nix (2016)
Suomentanut Raimo Salminen
Gummerus 2017
719 s.

Nix on kirja, jolta en osannut odottaa mitään. Luin toki esittelyn ja takakansitekstin, mutta silti olin vähän kysymysmerkkinä. 700 sivua äidin ja pojan suhdetta taustanaan 50 vuotta Yhdysvaltain historiaa, onko kyseessä suuri sukupolviromaani, uusi Paul Auster vai ajanhukka?

Alussa päähenkilö Samuel on elämäänsä kohtalaisen tyytyväinen yliopiston professori. Pian hän kokee järkytyksen; presidenttiehdokkaan kimppuun on hyökätty ja syyllinen on hänen äitinsä - äiti joka häipyi kuvioista yhtäkkiä, yli 20 vuotta aikaisemmin. Samuel ei haluaisi olla tekemisissä äitinsä kanssa mutta saa huomata että on pakko. Epäonnistuminen kirjan kirjoittamisessa aiheuttaa sen, että kustantaja vaatii ennakkopalkkiota takaisin. Vaihtoehtona on henkilökohtainen konkurssi tai äidin tarinan kirjoittaminen. Mutta mitä kirjoittaa äidistä, josta ei ole kuullut mitään sen jälkeen kun tämä lähti? Äidistä, josta mediahuomion ansiosta paljastuu ihan uusia puolia. Niin vain Samuel matkustaa äitinsä Fayen luo, ja pääsemme seuraamaan myös tämän tarinaa 1960-luvun lopulta alkaen.

Monestiko hän on kuvitellut sen mielessään? Montako kertaa hän on elättänyt mielessään kuvitelmaa jälleennäkemisestä? Ja kaikkina näinä tuhansina kertoina, näinä miljoonina kertoja, on joka kerta käynyt niin, että hän on todistanut äidilleen olevansa menestyvä ja fiksu ihminen. Hän on tärkeä, aikuinen ja kypsä. Hän osoittaa, miten merkityketöntä äidin poissaolo on ollut. Hän osoittaa, ettei todellakaan tarvitse äitiään.

Jälleennäkemiskuvitelmissa äiti rukoilee aina anteeksiantoa eikä hän itse itke. Niin kaikki menee joka kerta.

Mutta miten hän saisi sen kaiken tapahtumaan? Tosielämässä? Siitä hänellä ei ole aavistustakaan. 

Lukiessa oli hiukan omituinen olo. Välillä tuli olo että en halua jatkaa lukemista, ei siksi että en tykkäisi kirjasta vaan siksi, että pelkään mitä Fayelle tai Samuelille tapahtuu seuraavaksi. Molemmat tuntuvat niin lapsina kuin aikuisina kovin yksinäisiltä, ulkopuolisilta ja haavoittuvaisilta. He ovat sinisilmäisiä ja "yli"luottavaisia, minkä vuoksi he eivät osaa ennakoida ikäviä tapahtumia. He eivät epäile muita ihmisiä ja näiden tarkoitusperiä, minkä seurauksena elämä yllättää aika kovalla kädellä. Tuo naiivius oli välillä ärsyttävää.

Kun aloittaa lukemaan tiiliskiveä, aina miettii että riittääkö asiaa niin pitkään tarinaan. Nixissä riittää. On 1960-luku, 1980-luku ja 2010-luku, on hipit, seksuaalivähemmistöt, tietokonepelit, Vietnamin sota, ihastumiset ja rakastumiset ja pettymykset, yliopistomaailma ennen ja nyt... Kaikesta tästä huolimatta tarina on tasapainoinen. Mikään aikataso tai kumpikaan päähenkilö ei ole liian hallitseva, vaan kaikkeen paneudutaan riittävästi. Sivuhenkilöitä on tietysti paljon, mutta kuitenkin sen verran maltillinen määrä että lukija pysyy kärryillä siitä kuka on kuka. Jos jotain olisin karsinut, niin Pwnagen osuuden. Hänellä on paikkansa tarinassa mutta eipä mikään juuri muuttuisi vaikka hän olisi poissa. 

Nix on saanut runsaasti blogihuomiota, siitä ovat kirjoittaneet muun muassa Suketus, Maija, Liisa, Hande ja Amma.  

Lukupinon Yhdysvallat-haasteeseen tämä sopii mainiosti. En tiedä uskaltaisinko laittaa kohtaan 9, sukupolvikuvaus, koska jos nyt ruksaan yhden kohdan viidestätoista voi käydä niin etten saa muita kirjoja sopimaan mihinkään... :)