Fiona Barton: Leski

Fiona Barton: Leski
Englanninkielinen alkuperäisteos The Widow (2016)
Suomentanut Pirkko Biström
Bazar 2017
367 s.
Kustantajalta saatu ennakkokappale

Olen yleensä piittaamatta kannen teksteistä, kun niissä verrataan kirjaa muihin. Niin nytkin, varsinkin kun kohteena on kaksi sellaista kirjaa, jotka olen lukenut mutta joista en erityisemmin tykännyt. Tässä sanotaan Lesken olevan niitä parempi, ja sitä se onkin. 

Barton on valinnut poikkeuksellisen näkökulman; puheenvuoron saa rikoksesta epäillyn miehen vaimo, nyttemmin leskeksi jäänyt. Lisäksi tarinaa seurataan poliisin ja toimittajan kertomana, parissa kohdassa puheenvuoron saavat myös syytetty mies sekä kadonneen lapsen äiti.

Jean Taylor avioitui Glenin kanssa hyvin nuorena. Avioliitto jäi lapsettomaksi, eikä pariskunnalla tuntunut olevan mitään yhteistä tekemistä. Glen on aina päättänyt kaikesta, huolehtinut kaikesta. Jean on ollut kuin kotihengetär, tehtävänä ruokkia mies. Lisäksi Glenillä on ollut hupsutuksensa työhuoneen suljetun oven takana. Pikkuhiljaa Glenin ja Jeanin tarina keriytyy auki. Naapurustossa on kadonnut lapsi, ja Glenistä tulee epäilty. Seuraa pidätys ja oikeudenkäynti. Jean on uskollinen vaimo, joka puolustaa miestään viimeiseen asti. Toimittajat ovat tapauksesta villinä, mutta vasta Glenin kuoltua Jean suostuu haastatteluun. 

Pahinta olivat vankilavierailut. Silloin piti mennä bussilla, ja lehtiväki seurasi minua pysäkille ja valokuvasi minua ja muita matkustajia, kun odotimme yhdessä. Kaikki suuttuivat heille ja sitten minulle. Eihän se minun vikani ollut, mutta minua syytettiin. Siitä että olin se vaimo.

Yritin kävellä eri bussipysäkeille, mutta lopulta en enää jaksanut välittää heidän juonistaan, sinnittelin vain ja odotin, että he kyllästyisivät. 

Istuin aina Belmarshin bussissa numero 380 muovikassi polvilla, muka ostosreissulla. Kyttäsin, painaisiko joku muu stop-nappulaa ennen vankilan pysäkkiä, ja menin siellä kiireesti ulos. Bussista jäi muitakin naisia, se oli yhtä itkevien pikkulasten ja lastenrattaiden sekasotkua, ja kävelin vierailukeskukseen kaukana heidä perässään, ettei kukaan luulisi minua samanlaiseksi kuin he. 

Koska Glen oli tutkintavanki, vierailusääntöjä ei ollut kovin paljon, mutta minä tykkäsin eniten määräyksestä, etten saanut tulla korkokengissä, lyhyessä hameessa enkä läpikuultavissa vaatteissa. Se nauratti minua. Ensimmäisellä kerralla otin pitkät housut ja villapuseron. Mukavan turvallista.

Glen ei pitänyt siitä. "Toivottavasti et päästä itseäsi rupsahtamaan, Jean", hän sanoi, ja seuraavalla kerralla laitoin huulipunaa.

Jossain vaiheessa tajusin, että itse asiassa Jean on aika pelottava hahmo. Aloin miettiä, onko hän oikeasti noin lapsellinen ja avuton, vai onko kaikki vain teatteria? Onko tuon vaaleanpunaisen "kuuliainen pikkuvaimo" -kuoren alla sysimusta pimeys? Onko hän syyllistynyt rikokseen yhdessä Glenin kanssa? Vai olisiko niin, että Glen on puhdas pulmunen ja Jean lapsensieppaaja? Pakko oli lukea eteenpäin, pakko saada tietää. Englanninkielinen sana "creepy" tuli mieleeni Jeanin kohdalla. Hän ei ole puhtaan pelottava, kauhistuttava hahmo. Ei, mutta hänessä on jotain joka laittaa varoituskelloni kilkattamaan.

Tykkäsin siitä, että tarinaa kerrotaan useammasta näkökulmasta. Sekä poliisi Bob Sparkes että toimittaja Kate Waters pohtivat tahoillaan, keitä Glen ja Jean oikein ovat. Tapahtumakulkua nähdään pitkältä ajalta. Poliisin mukana ollaan katoamishetkestä asti, toimittaja puolestaan kertaa tapahtumia sitten kun kaikki on - tai näyttää olevan - ohi. On hyvä, ettei olla pelkästään Jeanin kertoman ja kokeman äärellä. 

Dekkariksi / trilleriksi tämä on erilainen, erikoinen ja siksi hyvä. Ehdin tuossa loppuvuodesta jo tuskailla, kuinka kaikki on samaa huttua. No tämä ei ollut! Poliisilla ongelmat liittyvät kerrankin rikostutkintaan, ei päihteisiin tai keskinäisiin kahnauksiin. Tarina on jännittävä ja yllätyksellinen. Se ei etene kronologisesti vaan hypähtelee vuosien 2006 ja 2010 välillä, ja vaikka lukija tietää asioita aiemmin luetun perusteella, tulee välillä jotain pientä uutta, jotain joka havahduttaa suoristamaan selän ja ihmettelemään että mitäs nyt seuraa. 

Haluan tämän mukaan Helmet-lukuhaasteeseen, se sopii kohtaan 46 "kirjan nimessä on vain yksi sana". 

Leski on ehtinyt tulla luetuksi muutamissa muissakin blogeissa, siitä ovat postanneet ainakin Leena Lumi, Kirsin kirjanurkka, Rakkaudesta kirjoihin, Järjellä ja tunteella sekä Kirjakaapin kummitus. Virallinen ilmestymispäivä on 16.1 eli pian!