Chan Ho-kei: Lainattu kaupunki
Kiinankielinen alkuteos 13·67 (2014)
Suomentanut Rauno Sainio
Punainen Silakka 2025
612 s.
Kun Lainattu kaupunki tuli kirjastomme valintalistoille näkyviin, en epäröinyt sen tilaamista. Hongkongiin sijoittuvaa dekkari- tai muutakaan kirjallisuutta ei liikoja ole. Kansikin on kiva (suunnittelija Tuomo Parikka).
Kirjassa on kuusi kertomusta, jotka etenevät ajassa taaksepäin alkaen vuodesta 2013 ja päättyen vuoteen 1967. Päähenkilöinä ovat Kwan Chun-dok ja Lok Siu-ming, joista ensin mainittu on mukana kaikissa tarinoissa ja jälkimmäinen viidessä ensimmäisessä.
Kaikille kuudelle rikostarinalle on yhteistä se, että asiat eivät lopulta ole ollenkaan sitä miltä ne näyttivät. Kun kaikki vaikuttaa jo selvältä, Kwan Chun-dok paljastaa jotain mikä keikauttaa asiat uusille raiteille. Joskus tarina jatkuu melko pitkäänkin ennen kuin tapaus selviää lopullisesti. Välillä poliisi toimii harmaalla alueella esimerkiksi valehdellessaan epäillylle, mutta useimmiten rikolliset ovat tehneet jonkin virheen jota kukaan muu kuin Kwan ei hoksaa. Toisinaan Lokia käy melkein sääliksi, kun Kwan ei kerro hänelle kaikkea vaan antaa hänen tehdä oletuksia ja virheellisiä päätelmiä. Samalla lukeminen on erittäin nautittavaa, kun odottaa mitä ovelia kuvioita eri tapauksista paljastuu.
"Juttu on viimein ratkennut. Kiitos itse kullekin, että viitsitte tänään tulla paikalle. Ja kiitos mestarilleni, joka on kiistämättä leponsa ansainnut. " Komisario Lok istui yhä vuoteen ääressä. "A-Sing, voit nyt sammuttaa kameran. Omppu, pakkaa sinäkin tietokoneesi."
Du-du.
Katseet kääntyivät tietokoneen näytölle, jonka osoitin sanoi EI.
"Mestari, mitä nyt?"
Du-du.
Epäilys kietoi huoneen huntuunsa. Tietokoneen näyttö oli taas huomion keskipisteenä. Matala merkkiääni kuulosti siltä, että potilas halusi sanoa vielä jotakin.
"Mestari, yritätkö sanoa... että juttu ei olekaan vielä ratkennut?"
Ping.
Läsnäolijat tuijottivat ruutua hämmästyineinä.
Todella hyvä, superkiinnostava ja koukuttava kirja, jossa Hongkongin historia ja yhteiskunnalliset epäkohdat tulevat esiin juonen luontevana osana. Länsimaisiin dekkareihin verrattuna rikosteknistä tutkimusta on vähän, enemmän keskitytään ajatustyöhön, ihmisten haastattelemiseen ja poliisin keskinäiseen keskusteluun. Pidän myös siitä, että eri kertomuksissa keskeisiä henkilöitä on vähän, jolloin lukijan on mahdollista muistaa kuka on kuka.
Suomentajalle toivoisin suurempaakin ylistystä, hän on tehnyt käännöstyössä suuren ja erittäin onnistuneen urakan. Olen superiloinen tästä kirjasta, ihanaa että sain lukea sen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti