Englanninkielinen alkuperäisteos The Miniatyrist (2014)
Suomentanut Markku Päkkilä
Otava 2017
431 s.
Jessie Burtonin esikoisteos Nukkekaappi on kerännyt paljon hehkutusta, ja onpa se valittu ilmestymisvuonnaan Isossa-Britanniassa vuoden kirjaksi.
Tarina sijoittuu Amsterdamiin vuoden 1686 loppuun. 18-vuotias Nella Oortman saapuu kaupunkiin vastavihittynä vaimona. Uuden kodin ovella vastassa ei olekaan 39-vuotias aviomies vaan tämän kylmäkiskoinen sisar Marin. Alku on hankala, eikä Johanneksen saapuminen helpota tilannetta. Kauppiaan työ pitää miehen kiireisenä, eikä vaimolle löydy aikaa. Pian Nella alaa epäillä naimakauppujen järkevyyttä. Hän tahtoi kauppiaan vaimoksi, tahtoi muuttaa suureen kaupunkiin, tahtoi talon emännäksi ja äidiksi. Lämpimän aviovuoteen sijaan hän saa nukkekaapin, pienoismallin heidän kodistaan. Miksi?
Kaupungissa työskentelee miniatyristi, jolta Nella tilaa nukkekotiin esineitä. Hän saa mitä tilaa, ja enemmänkin. Hän saa esineitä, jotka paitsi ihmetyttävät myös pelottavat häntä. Kuka miniatyristi on ja miksi hän tietää talon ihmisistä ja tapahtumista niin paljon? Onko hän vakooja tai ennustaja? Päivä päivältä Nella tuntee olonsa epävarmemmaksi, sillä mikään ei mene niin kuin hän on olettanut ja odottanut. Paluuta entiseen ei kuitenkaan ole.
Nella kohottaa kättään puolipimeässä, katselee vihkisormustaan ja vaaleanpunaisia simpukankuoria muistuttavia kynsiään. Assenfeldtissä oli vain yksi tori, mutta ainakin siellä istuvat ihmiset kuuntelivat häntä. Täällä hän on pelkkä nukke, astia johon muut kaatavat puhettaan. Hän ei ole nainut miestä vaan kokonaisen maailman. Hopeaseppiä, käly, omalaatuisia tuttavia, talo jossa hän on eksyksissä ja toinen, pienempi talo, joka pelottaa häntä. Näennäisesti kaikkea on paljon, mutta Nellasta tuntuu kuin häneltä otettaisiin jotakin pois.
(...)
Vastausta ei kuulu, ei tietenkään, nukkekaapin esineet hohtavat vain alati muuttuvassa hopeisessa valossa. Huomenna menen tapaamaan miniatyristia, Nella miettii, ja sitten selvitetään, mitä tilaamatta tulleet esineet tarkoittavat. Ei voi olla oikein lähettää esineitä tilaamatta. Eihän? Se on kuin astuisi luvatta toisen maalle.
Nella on hyvillään ettei ole enää Assenfeldtissä - se on myönnettävä - mutta enää hänellä ei ole kotia missään, ei siellä peltojen keskellä eikä täällä kanavien varressa. Tuntuu kuin hän olisi karilla jossakin avioliiton ihanteiden ja todellisuuden välissä, mistä kaunis mutta hyödytön kaappi on puistattava muistutus.
Pidin kirjan Amsterdamista, kiehtovasta mutta kovasta kaupungista hajuineen ja ihmisineen. Elämä perustuu kaikenlaiseen kaupankäyntiin, jossa toisille käy paremmin ja toisille huonommin. Etujen ja omaisuuden tavoittelu sekä säilyttäminen vaativat roolien ylläpitämistä, roolien joihin kuitenkin aina välillä tulee pieniä säröjä. Pienen pienet ilmeen muutokset, huomaamattomat elet ja katse silmissä kertovat niin Nellalle kuin lukijalle, ettei kaikki suinkaan ole sitä miltä näyttää. Itsevarmuus ja huikentelevuus voivat peittää alleen paljonkin. Ehkä eniten se näkyy Nellassa, joka talon seinien sisällä on epävarma nuori nainen Nella Brandt, ulkona itsevarma kauppiaan rouva Petronella Brandt.
Nukkekaapin moninaisista sivuhahmoista, osa esiintyy vain lyhyesti mutta he tuovat paljon eloa tarinaan. Harmi sinänsä, että päähenkilöt, talossa asuva viisikko - Nella, Johannes, Marin sekä palvelijat Cornelia ja Otto - jäävät lopulta aika etäisiksi. En tiedä miksi. Tapahtuma-aika on vain nelisen kuukautta ja sivuja reilusti yli 400, joten tilaa olisi heihin tutustua syvemmin. Ehkä ympäristöä ja tapahtumia on kuvattu niin runsaasti, että henkilöhahmot jäävät liian vähälle huomiolle. Esimerkiksi Nellan elämästä saadaan tietää vain pikkurippeitä ajalta ennen Amsterdamia. Lisäksi ehkä tärkein hahmo eli miniatyristi jää vain viitteenomaiseksi, enkä ainakaan minä ymmärrä hänen motiiveitaan ollenkaan.
Yhden ison pettymyksen koin. En voi kertoa mikä se oli, jotten paljasta juonesta liikaa. Lukiessa tuli olo että "no niinpä tietysti, taas tällainen käänne, eikö mitään muuta ratkaisua olisi ollut, miten ennalta-arvattavaa". Ajankohtaan ja tuon ajan yhteiskunnallisiin oloihin ratkaisu ehkä oli oikea, mutta silti, vastaavia käänteitä tuntuu olevan nykyisin melkein jokaisessa kirjassa.
Nukkekaappi esineineen on kiehtova, se sekä itse talo luovat vangitsevan tunnelman. Silti, tähänkin olisin kaivannut jotain lisää. Molemmissa taloissa on yhdeksän huonetta, mutta nyt kirjan luettuani en muista että kovinkaan montaa niistä olisi kuvattu sen tarkemmin. En pysty näkemään päässäni talon pohjapiirustusta, en sitä montako huonetta missäkin kerroksessa on. Enkä sitä, miltä näyttää heti talon ulkopuolella. Ehkä luin eteenpäin niin kiireellä, ettei mieleni tallentanut näitä asioita?
Silti, esittämästäni kritiikistä huolimatta, kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. En tunne aikakautta, joten en pysty arvioimaan kuinka eksaktia kaupungin ja tapakulttuurin kuvaus on. Tarkkaa tai ei, mielenkiintoista se on, on kyse sitten isoista kokonaisuuksista tai pienistä yksityiskohdista, ammattirooleista, maisemasta tai piparkakkujen ihmishahmojen kieltämisestä. Ehkä se johtuu nukkekaapin ja sen esineiden mystisyydestä, mutta jotain maagista tässä on.
Blogeissa kirjasta on pääosin pidetty paljon mutta kriittisiä ääniä löytyy myös. Arvion ovat tehneet muun muassa Maija, Simo Sahlman, riitta k,, Kirjavaras ja Kirjaluotsi.
Nukkekaappi menee Helmet-lukuhaasteessa kohtaan "ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja".
