John Green: Arvoitus nimeltä Margo

John Green: Arvoitus nimeltä Margo
Englanninkielinen alkuperäisteos Paper Towns (2008)
Suomentanut Helene Bützow
WSOY 2015
400 s.

Arvoitus nimeltä Margo on sekoitus arvoitusdekkaria ja matkakertomusta, miksattuna nuorille aikuisille sopivaksi viihdyttäväksi kokonaisuudeksi.

Quentin ja hänen naapurinsa Margo ovat olleet lapsina ystäviä, mutta vuosien varrella ajautuneet eri piireihin koulussa. Margo on suosittu, palvottu, kuningatar, kun taas Quentin on huomaamaton, mitäänsanomaton, yhdentekevä. Eräänä yönä Margo ilmestyy Quentinin ikkunan taakse ja pyytää tämän mukaan. Yhden yön aikana Margo aikoo kostaa kaikille jotka ovat tehneet hänelle vääryyttä. 

Seuraavana päivänä Quentin haaveilee, miten hänen elämänsä muuttuu nyt kun heillä Margon kanssa on yhteinen salaisuus. Mutta Margo ei olekaan koulussa, ei tule koko päivänä, ei seuraavanakaan, ei ollenkaan. Missä hän on? Mitä on tapahtunut? Ystäviensä kanssa Quentin alkaa seurata salaperäisiä vihjeitä, joita Margo on jättänyt. Kuinka monta askelta Margo on heitä edellä, ja saavatko he hänet kiinni?

Tuli hiljaista, ja vähän ajan kuluttua Radar katsoi minuun taustapeilistä ja sanoi: "Se ovijuttu on ainoa, joka on merkitty eri tavalla kuin muut, eikä se avaudu mitenkään. Minusta tuntuu, että vihje on siinä. Miten se nyt menikään?"

"'Ruuvatkaa lukot irti ovista! / Nostakaa ovetkin saranoiltaan!'" minä vastasin.

"Jefferson Park ei varmasti ole paras mahdollinen paikka nostaa ahdasmielisyyden ovia saranoiltaan", Radar myönsi. "Ehkä Margo tarkoitti juuri sitä. Samaan tapaan kuin hän sanoi Orlandoa paperikaupungiksi. Ehkä hän kertoo lähteneensä siitä syystä."

Ben jarrutti punaisissa valoissa ja kääntyi katsomaan Radaria. "Veli", hän sanoi, "minusta tässä yliarvioidaan Margo Söpöläistä."

"Miten niin?" minä kysyin. 

"Ruuvatkaa lukot irti ovista", Ben sanoi. "Nostakaa ovetkin irti saranoiltaan!"

"Niin", minä sanoin. Valo muuttui vihreäksi, ja Ben painoi kaasua. Koko tärähteli kuin aikoisi hajota, mutta lähti kuitenkin liikkeelle. 

"Se ei ole runoutta. Se ei ole mikään kielikuva. Se on ohje. Meidän on tarkoitus mennä Margon huoneeseen, ruuvata lukko ovesta ja nostaa ovi saranoiltaan."

Radar katsoi minua taustapeilin kautta, ja minä katsoi häntä. "Ben on joskus niin jälkeenjäänyt, että se lähentelee eräänlaista neroutta."

Olen tykännyt John Greenin aiemmista suomennetuista kirjoista, ja tästä pidin myös. Sinänsä kostoretki ei ole hauska asia, eikä myöskään kadonneen henkilön jäljittäminen, mutta tässä asiat on esitetty humoristisesti. Nauroin muutaman kerran ääneen, ja sitä ei tapahdu usein. 

Henkilöhahmoista pidin myös, ainoastaan Margo on sellainen jolle en lämmennyt. Jostain syystä koin hänet aika ärsyttäväksi. Mikä oikeus hänellä on raahata Quentin yölliseen seikkailuun ja sen jälkeen häipyä? Ilmiselvästi hän on suunnitellut sitä kauan, koska on tehnyt joukon hankalia, suorastaan nerokkaita vihjeitä joiden perusteella hänen jäljilleen on mahdollista päästä. Tuo kaksijakoisuus, näennäinen spontaanius jonka takana on pitkäjänteinen suunnittelu, teki hänestä minulle etäisen hahmon. 

Kirjaa on luettu blogeissa paljon, arvion ovat tehneet ainakin Krista, Ellen, Pauliina, Reta Anna Maria, Mai Laakso, Jassu ja Jonna. 

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe
Englanninkielinen alkuperäisteos The Fault in Our Stars (2012)
Suomentanut Helene Bützow
WSOY 2013
343 s.
Kustantajalta saatu arvostelukappale

Tähtiin kirjoitettu virhe kopsahti postilaatikkoni jo vuosi sitten mutta se on jäänyt hyllyyn pölyttymään. Jostain syystä arastelin tarttua siihen, vaikka kuulin ja luin sen saaneen paljon kehuja. Silti jopa pelkäsin lukea sen, pelkäsin sukeltaa parantumattomasti sairaiden nuorten elämään.

16-vuotias Hazel ja 17-vuotias Augustus tapaavat syöpäsairaiden nuorten vertaistukiryhmässä. Hazelin syövän eteneminen on pysähtynyt uuden lääkkeen ansiosta, mutta hänen kuntonsa on ehtinyt romahtaa huonoksi. Hän joutuu liikkumaan happipullo mukanaan ja rasittuu hyvin helposti. Augustukselta sairaus on vienyt jalan, mutta proteesin kanssa hän pystyy kulkemaan ja elämään suhteellisen normaalisti.

Hazelin ja Augustuksen välille syttyy heti yhteys, joka kasvaa ohi perinteisen ystävyys- tai rakkaussuhteen. Syöpä rajoittaa paljon mutta se myös antaa heille elämänsä tilaisuuden: he pääsevät Amsterdamiin tapaamaan kirjailija Peter Van Houtenia, miestä jonka kirja "Viistoa valoa" on Hazelille yksi vahvimmista elämänlangoista. Kirja loppuu kesken lauseen, eikä Hazel saa rauhaa ennen kuin hän tietää, mitä sen jälkeen tapahtui kirjan henkilöhahmoille ja hamsterille. "Viistoa valoa" on vaikuttanut myös Augustukseen, joskaan ei yhtä vahvasti. Augustus kuitenkin haluaa tehdä Hazelille suuren palveluksen, haluaa antaa tälle mahdollisuuden saada mielenrauhan ainakin kirjan osalta.

Matka Amsterdamiin on kova ponnistus sekä henkisesti että fyysisesti. Kirjailijan tapaaminen on pettmys, mutta kaupunki tarjoaa paljon muuta katsottavaa ja koettavaa. Äiti irrottaa otteensa Hazelista, joten tälle jää kerrankin paljon omaa aikaa, olosuhteisiin nähden melko huoletonta aikaa, yhdessä Augustuksen kanssa.

Seuraavat portaat veivät van Pelsin perheen huoneeseen. Ne olivat kahdeksantoista askelmaa korkeat ja entistä jyrkemmät, tuskin tikapuita kummemmat. Menin kynnykselle, katsoin ylös ja arvioin, että portaat olisivat minulle liikaa, mutta samalla tiesin että ylös oli mentävä.

"Käännytään takaisin", Gus sanoi takanani.

"Ei tässä mitään", vastasin hiljaa. Kuulostaa tyhmältä, mutta ajattelin että olin sen velkaa hänelle - siis Anne Frankille - koska hän oli kuollut ja minä en, koska hän oli pysynyt hiljaa ja pitänyt verhot kiinni ja tehnyt kaiken oikein ja kuollut silti, ja sen takia minun piti nousta portaat ja nähdä loputkin siitä maailmasta, jossa hän oli elänyt monta vuotta ennen Gestapon tuloa.

Pidin kirjasta, vaikka se olikin juuri niin rankka kuin olin pelännyt. Ei ole helppoa lukea nuorista, jotka joko odottavat kuolemaa tai menettävät jäseniään tai aistejaan sairauden takia. Kirjan alussa Hazel on ollut sairas jo pitkään, kolme vuotta hän on ollut poissa koulusta. Niinpä lukija ei saa tietää juuri mitään ajasta ennen syöpää, ajasta jolloin Hazel on kyennyt juoksemaan, shoppailemaan, nauramaan vaivattomasti.

Toisaalta pidin siitä, että kirjassa ei kaunistella asioita. Nuoret itkevät ja raivoavat, oksentavat, pissaavat alleen, menettävät tajuntansa, joutuvat teho-osastolle... Silti, kaiken kauheuden keskellä he löytävät tilaisuuksia nauraa. Heidän keskinäinen läpänheittonsa on toisinaan rajua, mutta se on heidän keinonsa jaksaa.

Tähtiin kirjoitetussa virheessä on myös huumoria, joskin se on hauskan ohella surullista. Hazel ja Augustus liikkuvat jonkin verran Isaacin kanssa, Isaacin joka on menettänyt samaan aikaan silmänsä ja tyttöystävänsä. Kirjassa on humoristinen kuvaus siitä, kuinka nuoret ahtautuvat Hazelin happipullokärryn kanssa autoon, ja Hazel, keuhkojensa lähes pettäessä on parhaassa kunnossa kyetäkseen ajamaan. Tilanne on samalla kertaa hupaisa mutta myös järkyttävä.

Kirjan pohjalta tehty elokuva pyörii teattereissa. En ole sitä nähnyt, enkä ole varma haluanko nähdäkään. Kirjan voima perustuu paljon Hazelin tuntemuksiin ja kokemuksiin, siihen mitä hän näkee ja tuntee, miten hän reagoi Augustuksen ja Isaacin terveydentilojen muutoksiin sekä vanhempiensa hössötykseen. Toki Hazel myös tekee asioita, varsinkin tavattuaan Augustuksen, mutta heidänkin kanssakäymisensä on paljon enemmän puhumista kuin tekemistä. Pahoin pelkään, että elokuva ei pysty tavoittamaan Hazelia ja Augustusta yhtä vahvasti kuin mitä kirja tekee.