Anja Portin: Sumupuiden kirja

 

Anja Portin: Sumupuiden kirja

Kuvitus: Paula Mela

S&S 2023

383 s. 

Magda Mustalintu näkee etäältä, kuinka maanvyöry tuhoaa hänen kotinsa, ja kuinka äiti kannetaan paareilla pois. Järkytys on suuri. Hän pelkää menettävänsä koiransa Kastanjan, mikäli palaa Poppelilaaksoon, joten kaksikko lähtee Usvavuoren taa etsimään äidin siskoa. Magda ei tiedä tädistään juuri mitään, sillä äiti on aina sanonut kertovansa asioita myöhemmin. 

Matkalla Magda eksyy sankkaan sumuun, josta hänet pelastaa Alsvidir. He menevät sumun toiselle puolelle, Puuvuorelle Rihmalan kylään. Magda on hämmentynyt; hän ei ole koskaan tiennyt että sumun toisella puolella asuu ihmisiä. Magda ja Kastanja ystävystyvät Havun kanssa, ja tämän seurassa he pääsevät tutustumaan sumupuihin ja niiden tarinaan. Yllätyksekseen Magda huomaa, että tarinassa on jotain tuttua, jotain mitä äiti on hänelle kertonut vuosien varrella. 

Pian käy ilmi, että sekä Poppelilaaksossa että Rihmalassa on tekeillä jotain kummaa. Pystyvätkö lapset estämään katastrofin?

Päivät seuraavat toisiaan kuin muuttomatkalla olevat linnut, yksi ohittaa toisen ja lentää kärkeen, toinen väistyy taakse ja sama jatkuu koko pitkän matkan. Välillä on vaikea pysyä perässä ja sanoa, miten pitkällä kesä jo on. Jotain ajan kulusta kuitenkin kertoo se, että osaan jo kulkea Puuvuorella itsekseni. Tiedän parhaat oikoreitit kaupunkiin ja tiedän vaarallisimmat jyrkänteet. Tunnen jo joitain ihmisiä, vilkutan heille ohi kulkiessani kuin vanhoille tutuille. Tiedän myös, ketkä kannattaa kiertää kaukaa. Ketkä jäävät tuijottamaan epäillen minua ja Kastanjaa, kun kävelemme ohi. Tiedän senkin, että jotain outoa on tekeillä. 

Kerrassaan kiehtova tarina! Paljon on surumielistä ja koskettavaa juttua, mutta myös iloa ja toivoa. Ihmiset eivät läheskään aina ole sitä, mitä ensivaikutelma on antanut ymmärtää, ja Magda joutuu sekä yllättymään että pettymään monta kertaa. Huoli sumupuista ja koko vuoren ja sen alapuolisen laakson tulevaisuudesta on painava taakka Magdan ja Havun kannettavaksi. Onneksi he eivät ole yksin, vaan aikuiset tietävät että on selvitettävä mitä on tekeillä ja valmistauduttava puolustautumaan. 

Kirjassa on monia isoja teemoja yksinäisyydestä katkeruuden ja muukalaispelon kautta luonnon tuhoamiseen. Kovin pienille lukijoille en tätä suosittele, toki sivumääräkin saattaa rajoittaa lukijakuntaa. Yhdessä aikuisen kanssa luettavaksi tämä on varmasti hyvä pienemmillekin; lyhyet luvut tekevät rakenteesta ilmavan ja mahdollistavat (mietintä- ja juttelu)taukojen pitämisen. 

Helmet-lukuhaasteeseen saan kohdan 26, "kirjan nimessä on sana kirja". 

Sumupuiden kirja on luettu myös blogeissa Kirjavinkit ja Kirjakasta. 

Lastenkirjalauantai: Anja Portin: Radio Popov

 

Anja Portin: Radio Popov

Kuvittanut Miila Westin

S&S 2020

288 s.

Huh, nyt tuli luettua sellainen lastenkirja että vetää melkein sanattomaksi ja kylmät väreet kulkevat iholla. Itkettääkin vähän. Radio Popov on valtavan hieno paketti, jossa suuria asioita käsitellään koskettavasti ja lämpimästi. 

Yhdeksänvuotias Alfred on yksin kotona, taas. Isä on matkoilla, taas. Tällä kertaa isä on unohtanut jättää rahaa, eikä Alfred tiedä mistä saa ruokaa sitten kun makaronit, hapankorput ja maustekurkut loppuvat. Yhtenä yönä hän ei saa unta sängyssään, ja kokeilee tulisiko uni eteisen lattialla. Yhtäkkiä postiluukusta kolahtaa sanomalehti, jonka välissä on omena, voileipä ja villasukat. Alfred on kummissaan. Seuraavana yönä hän kohtaa postinjakajan ja tutustuu Amanda Lehtimajaan, Herkkäkorvaiseen, joka jakaa postin välissä syötävää ja villasukkia Unohdetuille lapsille. Alfred lähtee Amandan mukaan ja osallistuu yöllisille kierroksille. Kun he löytävät Amandan luota vanhan radion, he keksivät että Afred voi alkaa tehdä radio-ohjelmaa muille Unohdetuille. Jotta kukaan ei tuntisi olevansa yksin, vaan tietäisi että kohtalontovereita on. 

Kouluun! Todellisuus lävähti päin kasvojani. Oli syysloman viimeinen päivä ja seuraavana päivänä minun olisi mentävä taas kouluun. Arki alkaisi. Mutta entä sitten? Mihin menisin koulusta? Missä söisin välipalan? Söisinkö ylipäänsä enää koskaan välipalaa? Syvä huokaus vavahdutti minua kantapäistä asti. Amanda läpsäytti nopeasti korvalehteään ja vilkaisi minua toruvasti.

"Anteeksi, en muistanut", sanoin hiljaa ja huokaisin taas. 

Niin kauan kuin asuisin Amandan luona, hänen korvansa joutuisivat jatkuvasti koetteille, jos huokaukseni eivät vähenisi. Ja jos hän kyllästyisi korviensa värähtelyyn, hän ajaisi minut ehkä pois. Minun olisi päästävä eroon huokauksista, mutta miten? Voisiko itseään, kaikkea sitä mitä oli kasautunut sisälle vuosien varrella, noin vain muuttaa? Entä voisiko sitä mikä oli kadonnut ties minne avaruuteen, oman nimensä kaikua jonkun toisen äänessä, saada joskus takaisin? Miettiessäni, miten päästä pois tuolta huokausten iänikuiselta umpikujalta, minut valtasi äkkiä suunnaton halu tehdä jotain tärkeää.

Ensin ne surulliset asiat. Alfred ei ole koskaan nähnyt äitiään, isä sanoo tämän kadonneen. Isä on usein poissa kotoa, ja kotona ollessaan hän on poissaoleva. Alfred ei ole varma nimestään, koska ei ole vuosiin kuullut isänsä sanovan sitä. Hän on kouluun mennessään änkyttänyt A:ta, ja opettaja on ehdottanut Alfredia. Koulussa Alfred on yksin, hänellä ei ole kavereita. Kaikkien Unohdettujen lasten perhe-elämä on murheellista kovin monesta syystä, on alkoholismia, ylisuojelevia vanhempia, väsymystä ynnä muuta. Eli oikeastaan kaikki suru kietoutuu aikuisiin, siihen miten he toimivat tai miten eivät toimi, miten he unohtavat että lapsilla on tunteet ja heidät täytyy nähdä.

Onneksi tarinassa on myös iloa. Amanda ja opettaja Tähtinen ovat niitä aikuisia, jotka näkevät ja kuulevat lasten hädän ja pystyvät auttamaan. Alfred tutustuu ensin Iirikseen, ja joulujuhlan aikana muihinkin Unohdettuihin. Ystävyyssuhteita syntyy, ja ainakin hetken kaikilla on hauskaa. 

Alfredin radio-ohjelmat ovat kiinnostavia. Hänellä ei ole varsinaista käsikirjoitusta, joskus hän hahmottelee etukäteen mistä puhuu, joskus tuntuu improvisoivan. Hän kertoo uusista eläinystävistään, tai kirjoista joissa on orpoja / hylättyjä lapsia, tai radioaalloista ja avaruudesta. On myös asioita, joista hän voisi kertoa, kuten vallankumoukset; niistä hän tietää paljon. Tai huonot vitsit, jos hän keksisi yhtään. Mutta koska ohjelma tulee vain kerran viikossa ja vain tunnin ajan, siinä on aina aikaa myös sen hetkisten tunteiden ja ajatusten kertomiselle. 

Lastenkirjallisuudessa on viime aikoina ollut vallalla kohellus, jossa tarina jää hulluttelun jalkoihin. Ehkä siksi Radio Popov kosketti niin syvältä, koska siinä on vahva tarina ja loppuun asti surullinen vire. Aikuiset eivät tajua, mitä tekevät lapsille, eivätkä lapset osaa hakea apua. Onneksi on Amanda ja muut Herkkäkorvaiset, jotka tulevat hätiin huokauksia kuullessaan. Ja onneksi Alfred löytää radion, jolla voi luoda yhteenkuuluvuutta Unohdettujen lasten kesken.

Hieno hieno kirja, puhutteleva lukukokemus.  

Radio Popov on luettu myös Kirjavinkeissä.