Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fredrik Backman. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fredrik Backman. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. huhtikuuta 2021

Fredrik Backman: Ahdistunutta porukkaa

Ahdistunutta porukkaa -kirja makaa mustalla kangassohvalla
Fredrik Backman: Ahdistunutta porukkaa
Ruotsikielinen alkuteos Folk med ångest (2019)
Suomentanut Katriina Huttunen
Johnny Kniga 2020
377 s.







Mietin, että Fredrik Backmanin nimi tuntuu tutulta ja totta tosiaan, olenhan lukenut häneltä opukset Britt-Marie kävi täällä ja Mies, joka rakasti järjestystä, lisäksi olen nähnyt jälkimmäisestä tehdyn elokuvaversion pääroolissaan aina niin ihana Rolf Lassgård. Vähän silti epäröin tarttua Ahdistunutta porukkaa -teokseen; takakansiteksti on jotenkin niin ympäripyöreä, että en oikein osannut päättää kiinnostaako kirja minua vai ei. Onneksi siihen kuitenkin tartuin, sillä sehän onkin mitä mainioin kertomus. 

Kun pankkiryöstäjä epäonnistuu ryöstöyrityksessään, hänen lyhyt karkumatkansa päättyy panttivankitilanteeseen. Alkutilanne ehkä viittaa tiukkaan jännäriin, vaan toisin käy. Panttivangiksi jääneet asuntonäytön osallistujat ovat alkuun varsin ärsyttäviä, mutta mitä pidemmälle tarina etenee sitä sympaattisempia heistä tulee. Ryöstäjäparka, josta siis tulee panttivankien pitäjä, on itse melkeinpä hämmentyneempi tilanteesta. Kukaan ei pelkää häntä, päinvastoin. Hän ei osaa olla uskottava rikollinen, mutta eivätpä panttivangitkaan käyttäydy panttivankien lailla. Tilanteen ratkeamista odotellessa ryöstäjä ja panttivangit tutustuvat toisiinsa ja jakavat elämänsä ongelmia. Toiset yrittävät auttaa ratkaisemaan ongelmia, jotta kaikkien elämä olisi myöhemmin helpompaa. 

Toisaalla poliisikaksikko Jack ja Jim, poika ja isä, yrittävät saada tilanteen hallintaan. Se ei ole helppoa, sillä Jack kaipaa suoraviivaista toimintaa kun taas Jim lähestyy asioita analyyttisemmin. Rauhallinen Jim keksii keinoja, kun taas Jack turhautuu herkästi. Kun ryöstäjä antautuu ja panttivangit vapautuvat, poliisi huomaa asunnon olevan tyhjä. Minne ryöstäjä on hävinnyt? Jack kokee erittäin suurta turhautumista panttivankien kuulusteluissa, sillä he jaarittelevat niitä näitä, eikä kukaan osaa sanoa ryöstäjästä mitään. Vähitellen kaikki selviää, mutta matkalla riittää yllätyksiä niin henkilöhahmoille kuin lukijalle. 

"Anteeksi! En halua häiritä, mutta..." ryöstäjä rykäisi ja kohotti pistoolia, jotta he kaikki muistaisivat mitä täällä oikein tapahtui. 
Julia risti kätensä mahan päälle ja teki selväksi kaikille: "Minä en lähde minnekään."
Ro päästi pohjattoman syvän huokauksen ja nyökkäsi päättäväisesti: "Enkä minä lähde minnekään ilman häntä."
Se olisi tietenkin ollut hyvin liikuttava hetki, jos Zara ei olisi pilannut sitä tuhahtamalla Rolle: "Ei kukaan kehottanut sinua lähtemään. Ethän sinä ole paksuna."
Ro työnsi kätensä mekon taskuihin pohjaa myöten ja mutisi: "Tämä on yhteinen matka."
Roger oli sillä välin alkanut turhautua, koska kukaan ei tuntunut keskittyvän siihen mikä oli tärkeää, nimittäin siihen että Roger ei ollut saanut tietoa, ja nyt hän osoitti ryöstäjää molemmilla käsillään: "Mitä sinä oikein ajat takaa? Häh? Haluatko tämän asunnon?"
Anna-Lena teki käsillään neliön ilmaan asunnon merkiksi kuin miimikko. Ryöstäjä voihkaisi voipuneena heille molemmille. 
"Miksi minä... ei kai kukaan voi... tarkoitatko että yrittäisin varastaa asunnon?"
Roger oli kuulevinaan miten kohtuuttomalta se kuulosti nyt kun se sanottiin ääneen, mutta koska Roger oli mies joka ei koskaan ollut väärässä, ei edes silloin kuin ilmiselvästi oli väärässä, hän selitti: "Kuule! Tämä on todella remontin tarpeessa!"
Anna-Lena seisoi hänen takanaan pieni kuvitteellinen vasara kädessä ja löi sillä selittävästi ilmaa. 
Ryöstäjän päätä alkoi särkeä, ja hän rykäisi ja yritti pyytää: "Ettekö te voisi vain käydä lattialle makaamaan? Edes hetkeksi? En yrittänyt... siis minun piti ryöstää pankki, ei minun pitänyt... Tämä ei ollut tarkoitus!"
Eri syistä tuli hiljaista, ja sitten kuului vain ryöstäjän nyyhkytystä. Ei koskaan ole miellyttävä yhdistelmä että joku itkee pistooli kourassa, joten kukaan koolla olijoista ei ollut aivan varma miten heidän tulisi käyttäytyä. Ro tönäisi Juliaa ja mutisi: "Katso nyt mitä sait aikaan!" ja Julia mutisi takaisin: "Sinähän tässä..." Roger kääntyi Anna-Lenan puoleen ja kuiskasi: "Tämä on tosiaankin remontin tarpeessa!" ja Anna-Lena vastasi heti: "Niin. eikö olekin! Kyllä se on! Mielestäni olet täysin oikeassa! Mutta eikö täällä haisekin vähän kostealta? Ehkä suorastaan homeelta?"

Tämä on tuhti paketti, jossa vakavat asiat kuorrutetaan paksulla huumorikerroksella. Itsemurha, itsemurhan uhka, äidin kuolema, traumaattiset lapsuusmuistot, avioero, työttömyys, elämän tyhjyys ynnä muu tulee esiin vakavina pilkahduksina, jotka kuitenkaan eivät pääse synkkään tunnelmaan asti. Vakavat keskustelut päättyvät vitsiin tai kommellukseen, joka keventää tilanteen ja vie asioita farssimaiseen suuntaan. Tasapaino on kuitenkin mielestäni hyvä, sillä tarina ei myöskään ole pelkkää yliampuvaa farssia. Meno saattaa ajoittain vaikuttaa päättömältä, mutta sitä se ei ole. Kyse on siitä, että tarinassa on paljon hetkiä, jolloin henkilöhahmo ei tiedä, mitä hänen pitäisi tehdä, ja tietämättömyydessään saattaa käyttäytyä epäloogisesti, suorastaan hölmösti. Tilannekomiikkaa on paljon, ja tunnustan että kerran nauroin ihan ääneen. 

Alussa en pitänyt kenestäkään, mutta mitä pidemmälle tarina eteni ja mitä tutummiksi hahmot tulivat, sitä enemmän heihin kiinnyin. Lopulta pidin kaikista. Pidän siitä, miten tarinassa käy, koen että jokaisen kohtalo on oikeudenmukainen. Pidän siitä, että tarina herättelee pohtimaan oikeaa ja väärää ja sitä missä menee niiden raja. Se muistuttaa, että epätoivo ajaa ihmisiä epätoivoisiin tekoihin, joista jotkut päättyvät huonosti ja jotkut hyvin. Lähimmäisenrakkaus on elintärkeä asia, sen soisi jokaisen muistavan.

Ahdistunutta porukkaa on luettu myös esimerkiksi blogeissa Annelin lukuvinkit, Rautalinnun räpiköönnit ja Kirjan vuoksi.



tiistai 28. heinäkuuta 2015

Fredrik Backman: Britt-Marie kävi täällä

Fredrik Backman: Britt-Marie kävi täällä
Ruotsinkielinen alkuperäisteos Britt-Marie var här (2014)
Suomentanut Riie Heikkilä
Otava 2015
379 s.






Kirjan kannessa sanotaan: "Naispuolinen mielensäpahoittaja valloittaa!" Siitä ei ole kyse. Ei Britt-Marie pahoita mieltään, vaan hän haluaa asioiden olevan järjestyksessä, hallittavissa. Taloissa, kaupoissa ja asunnoissa täytyy olla siistiä ja tavaroilla täytyy olla looginen järjestys. Kun tavarat ja sitä kautta lähiympäristö ovat hallinnassa, myös elämä on hallinnassa. Tai niin Britt-Marie on luullut. Tähän asti.

Britt-Marie ei tosiaankaan ole niitä jotka arvostelevat toiia, ei todellakaan, mutta ei kai yksikään sivistynyt ihminen tulisi järjestäneeksi keittiönlaatikossa olevia ruokailuvälineitä millään muulla tavalla? Britt-Marie ei tuomitse ketään, ei todellakaan, mutta emme kai me nyt sentään eläimiä ole?

On tammikuinen maanantai. Britt-Marie istuu työvoimatoimiston pienen toimistohuoneen pienen kirjoituspöydän edessä. Se ei tietenkään millään muotoa liity ruokailuvälineisiin, ruokailuvälineet vain ovat oire kaikesta siitä mikä on mennyt pieleen. Ruokailuvälineiden täytyy olla tavanomaisessa järjestyksessä, koska elämän täytyy olla tavallista. Tavanomaiset elämät ovat edustuskelpoisia; niissä siivotaan keittiöitä ja järjestellään parveketta ja hoidetaan lapsia. Parvekkeissa on enemmän työtä kuin arvaisikaan. 

Tavallista elämää elävät ihmiset eivät totisesti istu työvoimatoimistossa.

Niin vaan Britt-Marien elämä on vinksahtanut pois raiteiltaan, ja hän joutuu etsimään töitä. Hajonneen avioliiton myötä on lähtenyt "päivätyö", siivoaminen. Harvinaisen nopeasti hänelle tarjotaan paikkaa kiinteistönhoitajana pienessä Borgin kylässä. Ensikohtaaminen on järkytys: kylä on ankea, ihmiset varautuneita ja kaikkialla on likaa. Britt-Marie säikähtää mutta ei anna periksi vaan tarttuu toimeen ja hämmästyttää kyläläiset. Kaikkien arki muuttuu, kun kuusikymppinen naisihminen on ensimmäistä kertaa yksin liikenteessä, epävarmana siitä kuinka ihmisten kanssa ollaan, varsinkin kun borgilaisissa on lapsia, juoppoja, sokea ja nuorisorikollisia. Kun ei tavatakaan edustuspäivällisillä omassa kodissa, omien pöytähopeiden keskellä, on Britt-Mariella totuttelemista. Yllätyksekseen hän huomaa pärjäävänsä, jopa saavansa ystäviä ensimmäistä kertaa elämässään.

Britt-Marie kävi täällä on huumorilla maustettu traaginen tarina. Pinnalta katsoen Britt-Marien hössötys listoineen ja päivittäisine ikkunanpesuineen on hupaisaa, mutta taustalla on surullinen kohtalo. Lapsena Britt-Marie ei kelvannut vanhemmilleen, hän oli aina se huonompi tytär. Mitä ikinä hän teki, se oli väärin ja kiittämätöntä. Avioliitossaan hän on ollut näennäisen onnellinen omistautuessan uraohjusmiehensä passaamiseen. Lyhytaikainen kotona olo vaihtui vuosiksi ja vuosikymmeniksi, kunnes oli liian myöhäistä. 

Britt-Marie on mielenkiintoinen ja moniulotteinen hahmo. Borg pakottaa hänet astumaan ulos kuorestaan ja murtautumaan pois roolistaan täydellisenä kotirouvana. Vaikka kylä on pieni, hän menee ensimmäistä kertaa yksin ulos suureen maailmaan jossa kaikki on vierasta ja väärin. Silti, rohkeutta häneltä ei puutu, ja pienin askelin hän kohtaa yhä uusia asioita, joista osasta hän huomaa pitävänsä. Joka päivä hän oppii sekä itsestään että muista. 

Voin olla pilkunviilaaja, mutta en saata olla puuttumatta käännökseen. Kirjan hahmo Joku on merkittävässä roolissa, ja voi kuinka minua ärsyttää kun tämän kerrotaan istuvan rullatuolissa. EI! Rullatuoli on toimistotuoli, jossa on pienet rullat alla. Sen sijaan liikuntavammaisen käyttämä apuväline on pyörätuoli. Itse asiassa halusin tarkistaa asian, sen verran usein rullatuoli on tullut vastaan viime vuosina käännöskirjoissa. Kielitoimiston sanakirja vuodelta 2012 sanoo "[R]ullatuoli: paremmin: pyörätuoli" ja "[P]yörätuoli: pyörillä kulkeva liikuntakyvyttömän henkilön liikkumisväline". Sivistyssanakirjassa on kaksi kohtaa rullatuolille, ensinnä kerrotaan "paremmin: pyörätuoli". Toiseksi kerrotaan rullatuolista substantiivina, jolloin se on "1. käsityöväline, jota Länsi-Suomessa ja Pohjanmalla käytettiin langan kertaamiseen 2. (arkikieli) pyörätuoli". En kaipaa tällaista arkikieltä kaunokirjallisuuteen. Pyörätuoli on tuttu muun muassa pyörätuolikelauksesta ja poyörätuolikoripallosta, ja liikennevälineissä sekä katsomoissa on pyörätuolipaikkoja. Otanpa vielä mukaan Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU Ry:n sivuilta poimimani: "Ruotsinkielestä Suomen puhekieleen rantautunutta 'rullatuolia' tulisi välttää. (...) Liikuntavammaisen henkilön liikkumisväline ei ole rullatuoli, vaan pyörätuoli." Anteeksi paasaukseni, mutta mielestäni tässä on kyse isommasta asiasta kuin yksittäisen sanan käännöksestä. 

Muuten kirja on kaikin puolin erinomainen. Vaikka vanhuksista - tai voiko niin sanoa kuusikymppisestä Britt-Mariesta - on kirjoitettu viime vuosina monia kirjoja, on tämä riittävän persoonallinen erottuakseen joukosta. Kirjassa on monia henkilöhahmoja, jotka kaikki saavat tilaa ja tulevat lukijalle läheisiksi. Kaikilla on ilonsa ja surunsa, joten he eivät ole mitenkään yksioikoisia vaan monipuolisia. Ihmiset ovat eri ikäisiä, heillä on erilainen tausta ja erilainen elämäntilanne mutta silti he ovat ystävystyneet ja ovat toistensa tukena.

Britt-Marie kävi täällä on saanut paljon blogitilaa, siitä ovat kirjoittaneet muun muassa Elegia, Lilli, Raija Hakala, Nina ja  Taika Dahlbom.