Marianne Cedervall: Viimeisen laulun kaiku

 

Marianne Cedervall: Viimeisen laulun kaiku

Ruotsinkielinen alkuteos När sista strofen klingat ut (2020)

Suomentanut Riie Heikkilä

Otava 2025

336 s. 

Olemme saapuneet Mullvaldsin murhat -sarjan viimeiseen osaan, toisaalta ikävää, toisaalta hyvä. Olen viihtynyt Ankin ja Tryggven seurassa, mutta Mullvaldsin kokoisessa paikassa ei riitä murhattavia kahteenkymmeneen kirjaan. On hyvä päättää sarja, ennen kuin se alkaa toistaa itseään. 

Tällä kertaa Gotlantiin saapuu Ankin ja Tryggven lomamatkallaan tapaama pariskunta Tomas ja Nils. Tomaksella on mukanaan nippu kirjeitä, joita hänen isotätinsä lähetti saarelta 1950-luvulla ennen kuin katosi jäljettömiin. Tapaus kiinnostaa tietenkin myös Ankia ja Tryggveä, jotka kaivelevat tapausta tahoillaan. Kun myös Tomas katoaa, he ymmärtävät että joku tietää Dagnyn kohtalosta mutta ei halua kenenkään saavan sitä selville. 

Katoamistapausten lisäksi stressiä aiheuttavat joulun aika sekä juuri pyhiksi iskevä lumimyräkkä, joka jättää saaren eristyksiin. 

"Mistä miehestä hän oikein kirjoittaa?" ihmetteli Svante. 

"Sen minäkin haluaisin tietää", vastasi Tomas taitellen kirjeen.

"Eikö hän kirjoittanut enää mitään muuta?"

"Ei, tämä oli hänen viimeinen kirjeensä. Kukaan ei sen jälkeen kuullut hänestä tai löytänyt hänestä mitään jälkiä."

Tomas liu'utti kirjeen takaisin laukkuunsa. Hän veti kirkonpenkille heittämänsä takin ylleen ja valmistautui lähtemään.

"Se ukko joka nousi ja lähti tiesi taatusti jotain", sanoi Svante Hemlin ja nousi seisomaan. "Olen siitä vuorenvarma. Eikö poliisi tutkinut tapausta?"

"En tiedä mitä poliisi teki, mutta toki se siellä täällä esiin putkahtava mies on kummallinen. Hän ei varmaankaan enää ole elossa, mutta voisi olla vaivan väärti yrittää selvittää, kuka hän oli."

Kun Tomas hetkeä myöhemmin toivotti hyvää joulua ja lähti kappelista, ulkona oli alkanut hämärtää. Tuuli oli yltynyt, lunta pyrytti ja auto oli taas aivan lumen peitossa. Ensimmäistä kertaa koko päivänä hän alkoi miettiä, pääsisikö hän sittenkään takaisin Ardrebohon. Hän todellakin halusi herätä Nilsin vierestä huomisaamuna ja antaa hänelle joululahjan heti aamukahvilla. Kengittäjä teki hänelle pienen väylän lumeen, jotta Tomas pääsi matkaan ja takaisin tielle, jolle oli jälleen kinostunut lunta. Pienen matkan päässä hän näki valonvälkettä. Jollakin oli lyhty tai taskulamppu. Kyseessä oli varmasti joku, joka tarvitsi apua myrskyssä. Tomas jarrutti varovaisesti tien reunaan ja astui ulos. Vastassa oli ihminen, jonka kasvot oli kääritty kaulaliinaan ja pipo vedetty syvälle päähän. Hän näki vain silmät ja nenän. 

Ihan kelpo peruspehmodekkari, jonka kanssa viihtyy mutta josta ei välttämättä jää kovin pitkäkestoisia lukumuistoja. Anki ei ole genren pahin häslääjä, vaikka onnistuukin saamaan itsensä hengenvaaraan ainakin kertaalleen jokaisessa osassa. Tryggven kanssa he ovat tasapainoinen kaksikko, ja tällä kertaa mukana on hiukan myös Ankin lapsenlapsen Majan näkökulmaa. 

Marianne Cedervall: Varjo yössä

 

Marianne Cedervall: Varjo yössä

Ruotsinkielinen alkuteos Av skuggor märkt (2015)

Suomentanut Riie Heikkilä

Otava 2023

304 s.

Taas uusi ruotsalainen dekkarisarja, vaikkakaan ei esikoiskirja. Cedervallilta on suomennettu kaksi kirjaa vuosikymmen sitten, mutta jostain syystä Mullvaldsin murhat - sarjaa on alettu kääntää vasta nyt. No, parempi myöhään kuin ei ollenkaan.

Anki Karlsson muuttaa Tukholmasta Mullvaldsiin, eikä mene kuin hetki kun hän tulee sotketuksi mukaan outoihin, pian myös vaarallisiin asioihin. Takakannen mukaan "joku harrastaa ilkivaltaa", mutta se on varsin lievästi sanottu, kyseinen ilkivalta on varsin rajua. Pian Ankin pihasta löytyy ruumis, eikä kuolemantapaus jää ainoaksi. Ja koska Anki on muualta tullut, hän on mitä mainioin epäilyksen kohde. Vaan Ankipa liittoutuu eläkeläispoliisi Tryggven kanssa, ja yhdessä he sekä etsivät johtolankoja että pohtivat mahdollisia tapahtumalinjoja. Tiivis, päällepäin idyllinen kyläyhteisö kätkee salaisuuksia, jotka Anki aikoo kaivaa esiin. 

Tryggve laski soppalusikan alas ja risti kätensä leuan alle.

"Luulen että sinulla on sama juttu", hän sanoi. "Sinunkin sormenpäitäsi syyhyttää."

"Minunko? Ei sinne päinkään! Vaikka toki ajattelen tapahtumia koko ajan. Sitä en voi kiistää."

"Haluat pistää nokkasi toisten asioihin", Tryggve sanoi. 

Anki sivuutti miehen kommentin ja sai idean. Omasta mielestään aivan loistavan idean. 

"Minulla olisi ehdotus", hän sanoi.

"Anna tulla", Tryggve vastasi, ja Anki oli näkevinään kiinnostuksen välähdyksen miehen silmissä.

Kalakeitto oli taivaallista, ja Anki salli itselleen muutaman lusikallisen ennen kuin jatkoi ideansa selittämistä. 

"Ehdotan että teemme rauhan, Tryggve."

Tryggve kohotti kulmiaan.

"Teemme rauhan?"

"Niin. Sitä mieltä minä olen."

Tryggve mursi itselleen palan leipää ja upotti sen keittoon. 

"Jaa, ei kai se hirveän vaikeaa voi olla. Kunhan vain lakkaat olemasta niin itsepintainen ja härkäpäinen."

"En kai minä ole härkäpäinen! Sinähän aina olet niin pirun yrmeä."

Tryggve ei välittänyt vastata Ankin huomioon.

"Mikä koko ehdotuksesi on? Että teemme rauhan ja siinä se?" hän kysyi. 

"Ei ollenkaan. Ehdotan että alamme tehdä yhteistyötä. Mitäs sanot? Nolataanko nuo nuoret maitoparrat ratkaisemalla rikos itse?"

Anki nyökkäsi lähes huomaamattomasti kohti Tryggven entisten kollegoiden pöytää.

Cosy crimeksi tämä luokitellaan kansiliepeessä, mutta moneen muuhun sen genreen kirjaan verrattuna tapahtumat ovat kyllä hurjempia. Sävy on selvästi synkempi kuin esim. Richard Osmanin tai Eppu Nuotion kirjoissa. 

Tykkään Ankin hahmosta, hän on utelias mutta ei liian päällekäyvä tai nokkava. Hänellä on islanninhevosia, mikä osaltaan nostaa hänet mieleenpainuvaksi. Ragnar on pakollinen iljetys, mutta muista hahmoista saadaan tietää ehkä yllättävänkin vähän. Saa nähdä, muuttuuko tilanne seuraavissa osissa. Ruotsiksi sarjaa on ilmestynyt jo kuusi osaa. Kävin tänään hakemassa kirjastosta kakkososan, mielenkiinnolla seuraan onko tämä ruotsalaisversio Louise Pennyn Gamache-sarjasta. Kiinnostaa myös, riittääkö Mullvaldsissa rikoksia ja rikollisia moneen kirjaan, vai päätyykö Anki selvittelemään tapauksia jossain muuallakin. 

Helmet-lukuhaasteessa täytän kohdan 45, "kirja sopii haastekohtaan johon olet jo lukenut kirjan". Tämä olisi mennyt kohtaan 8, "kirja kertoo pienestä kaupungista".  Seinäjoen kirjaston lukuhaasteen muutos on lemmikin tai kotieläimen ottaminen.

Fredrik Backman: Britt-Marie kävi täällä

Fredrik Backman: Britt-Marie kävi täällä
Ruotsinkielinen alkuperäisteos Britt-Marie var här (2014)
Suomentanut Riie Heikkilä
Otava 2015
379 s.

Kirjan kannessa sanotaan: "Naispuolinen mielensäpahoittaja valloittaa!" Siitä ei ole kyse. Ei Britt-Marie pahoita mieltään, vaan hän haluaa asioiden olevan järjestyksessä, hallittavissa. Taloissa, kaupoissa ja asunnoissa täytyy olla siistiä ja tavaroilla täytyy olla looginen järjestys. Kun tavarat ja sitä kautta lähiympäristö ovat hallinnassa, myös elämä on hallinnassa. Tai niin Britt-Marie on luullut. Tähän asti.

Britt-Marie ei tosiaankaan ole niitä jotka arvostelevat toiia, ei todellakaan, mutta ei kai yksikään sivistynyt ihminen tulisi järjestäneeksi keittiönlaatikossa olevia ruokailuvälineitä millään muulla tavalla? Britt-Marie ei tuomitse ketään, ei todellakaan, mutta emme kai me nyt sentään eläimiä ole?

On tammikuinen maanantai. Britt-Marie istuu työvoimatoimiston pienen toimistohuoneen pienen kirjoituspöydän edessä. Se ei tietenkään millään muotoa liity ruokailuvälineisiin, ruokailuvälineet vain ovat oire kaikesta siitä mikä on mennyt pieleen. Ruokailuvälineiden täytyy olla tavanomaisessa järjestyksessä, koska elämän täytyy olla tavallista. Tavanomaiset elämät ovat edustuskelpoisia; niissä siivotaan keittiöitä ja järjestellään parveketta ja hoidetaan lapsia. Parvekkeissa on enemmän työtä kuin arvaisikaan. 

Tavallista elämää elävät ihmiset eivät totisesti istu työvoimatoimistossa.

Niin vaan Britt-Marien elämä on vinksahtanut pois raiteiltaan, ja hän joutuu etsimään töitä. Hajonneen avioliiton myötä on lähtenyt "päivätyö", siivoaminen. Harvinaisen nopeasti hänelle tarjotaan paikkaa kiinteistönhoitajana pienessä Borgin kylässä. Ensikohtaaminen on järkytys: kylä on ankea, ihmiset varautuneita ja kaikkialla on likaa. Britt-Marie säikähtää mutta ei anna periksi vaan tarttuu toimeen ja hämmästyttää kyläläiset. Kaikkien arki muuttuu, kun kuusikymppinen naisihminen on ensimmäistä kertaa yksin liikenteessä, epävarmana siitä kuinka ihmisten kanssa ollaan, varsinkin kun borgilaisissa on lapsia, juoppoja, sokea ja nuorisorikollisia. Kun ei tavatakaan edustuspäivällisillä omassa kodissa, omien pöytähopeiden keskellä, on Britt-Mariella totuttelemista. Yllätyksekseen hän huomaa pärjäävänsä, jopa saavansa ystäviä ensimmäistä kertaa elämässään.

Britt-Marie kävi täällä on huumorilla maustettu traaginen tarina. Pinnalta katsoen Britt-Marien hössötys listoineen ja päivittäisine ikkunanpesuineen on hupaisaa, mutta taustalla on surullinen kohtalo. Lapsena Britt-Marie ei kelvannut vanhemmilleen, hän oli aina se huonompi tytär. Mitä ikinä hän teki, se oli väärin ja kiittämätöntä. Avioliitossaan hän on ollut näennäisen onnellinen omistautuessan uraohjusmiehensä passaamiseen. Lyhytaikainen kotona olo vaihtui vuosiksi ja vuosikymmeniksi, kunnes oli liian myöhäistä. 

Britt-Marie on mielenkiintoinen ja moniulotteinen hahmo. Borg pakottaa hänet astumaan ulos kuorestaan ja murtautumaan pois roolistaan täydellisenä kotirouvana. Vaikka kylä on pieni, hän menee ensimmäistä kertaa yksin ulos suureen maailmaan jossa kaikki on vierasta ja väärin. Silti, rohkeutta häneltä ei puutu, ja pienin askelin hän kohtaa yhä uusia asioita, joista osasta hän huomaa pitävänsä. Joka päivä hän oppii sekä itsestään että muista. 

Voin olla pilkunviilaaja, mutta en saata olla puuttumatta käännökseen. Kirjan hahmo Joku on merkittävässä roolissa, ja voi kuinka minua ärsyttää kun tämän kerrotaan istuvan rullatuolissa. EI! Rullatuoli on toimistotuoli, jossa on pienet rullat alla. Sen sijaan liikuntavammaisen käyttämä apuväline on pyörätuoli. Itse asiassa halusin tarkistaa asian, sen verran usein rullatuoli on tullut vastaan viime vuosina käännöskirjoissa. Kielitoimiston sanakirja vuodelta 2012 sanoo "[R]ullatuoli: paremmin: pyörätuoli" ja "[P]yörätuoli: pyörillä kulkeva liikuntakyvyttömän henkilön liikkumisväline". Sivistyssanakirjassa on kaksi kohtaa rullatuolille, ensinnä kerrotaan "paremmin: pyörätuoli". Toiseksi kerrotaan rullatuolista substantiivina, jolloin se on "1. käsityöväline, jota Länsi-Suomessa ja Pohjanmalla käytettiin langan kertaamiseen 2. (arkikieli) pyörätuoli". En kaipaa tällaista arkikieltä kaunokirjallisuuteen. Pyörätuoli on tuttu muun muassa pyörätuolikelauksesta ja poyörätuolikoripallosta, ja liikennevälineissä sekä katsomoissa on pyörätuolipaikkoja. Otanpa vielä mukaan Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU Ry:n sivuilta poimimani: "Ruotsinkielestä Suomen puhekieleen rantautunutta 'rullatuolia' tulisi välttää. (...) Liikuntavammaisen henkilön liikkumisväline ei ole rullatuoli, vaan pyörätuoli." Anteeksi paasaukseni, mutta mielestäni tässä on kyse isommasta asiasta kuin yksittäisen sanan käännöksestä. 

Muuten kirja on kaikin puolin erinomainen. Vaikka vanhuksista - tai voiko niin sanoa kuusikymppisestä Britt-Mariesta - on kirjoitettu viime vuosina monia kirjoja, on tämä riittävän persoonallinen erottuakseen joukosta. Kirjassa on monia henkilöhahmoja, jotka kaikki saavat tilaa ja tulevat lukijalle läheisiksi. Kaikilla on ilonsa ja surunsa, joten he eivät ole mitenkään yksioikoisia vaan monipuolisia. Ihmiset ovat eri ikäisiä, heillä on erilainen tausta ja erilainen elämäntilanne mutta silti he ovat ystävystyneet ja ovat toistensa tukena.

Britt-Marie kävi täällä on saanut paljon blogitilaa, siitä ovat kirjoittaneet muun muassa Elegia, Lilli, Raija Hakala, Nina ja  Taika Dahlbom.