Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kassel. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kassel. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Joulumarkkinoilla Saksassa

Sain viikonlopun ja itsenäisyyspäivän väliin pariin vapaapäivää, joten siinä oli hyvää aikaa lähteä Saksaan yhdistetylle riiuureissulle ja joulumarkkinoille. Olin ennakkoon googlettanut Odenwaldin markkinat ja melkoisen idylliseltä näytti. Markkinamatka alkoi loogisesti Frankfurtista, koska sinne lensin. Kuten aloituskuvasta näkyy, aurinko bongattu! Tästä tosin oli hiukan vääntöä treffikaverini kanssa, että mikä on sininen taivas ja auringonpaiste :D Mutta katsokaa nyt, ihan selvästi näkyy sinistä! Aika kylmä oli, varmasti lähellä nollaa. Frankfurtin markkinat olivat suurimmat, ne levittäytyivät useamman korttelin matkalle. Oltiin välillä vähän eksyksissä, että mistä päin lähdettiin kierrokselle, onko nähty kaikki ja mihin suuntaan mennään kun halutaan rautatieasemalle. Ihmisiä oli liikkeellä valtavan paljon. 

Frankfurtista juna vei Kasseliin, jossa olikin ilta jo pimentynyt. Siellä joulumarkkinoilla oli satu-teema. Isossa joulukalenterissa oli jokaisessa luukussa jokin satuaihe, tosin nyt oli auki vasta kaksi luukkua. Pyramidissa oli joka kerroksessa satuaihe, jossakin yksi ja toisissa useampi. Bongattiin ainakin Punahilkka, Ruusunen, seitsemän kääpiötä sekä Hannu ja Kerttu. 



Tykkäsin ihan hirveän paljon tuosta valtaisasta valomäärästä. Monissa rakennuksissa oli useita valoviritelmiä, samoin kaduilla oikeastaan koko keskustan alueella. Olin tietysti aivan haltioissani. Toki jo se into päästä joulumarkkinoille kohotti fiilistä, mutta kun näki kaikki koristeet ja ihmispaljouden niin teki mieli hyppiä tasajalkaa. Ja se tunnelma! Kuulemma ihmisillä on tapana kokoontua joulumarkkinoille tapaamaan toisiaan ja juomaan kuumaa juomaa. Siispä puheensorinaa ja naurua riitti. Ihmiset kulkivat kaduilla juomamukit kädessä, eikä ainakaan tuohon aikaan illalla ollut mitään känniporukkaa. 

Mustikkaviiniä laseista, joita koristaa Grimmin veljesten kuva :) 

Kasselista jatkoimme vielä samana iltana Göttingeniin. Siellä markkinat olivat juuri menneet kiinni, joten kävimme after party -osiossa juomassa yhdet kuumat mehut. Vaihtoehdot olivat vain alkoholilla tai ilman, ei sen tarkempaa sisältötietoa :D Oli aika jännä paikka, sisäpiha avoimen taivaan alla, tarjolla vain seisomapaikkoja ja tungos hirvittävä. Täällä emme ollee kauaa. Päivä oli pitkä, olin lähtenyt liikkeelle aamulla vartin yli viisi ja nyt kello huiteli puolta kymmentä. Aika mennä nukkumaan ja tulla seuraavana päivänä uudestaan.

Yön aikana oli tullut lunta, tai siis räntää, niin paljon että maahankin jäi jotain. Kuulemma ei ole vuosikausiin ollut noin valkoista... Yhden päivän se kesti, mutta tuli aika kotoisa olo tästä värityksestä:


Noin 13 tunnin yöunien plus tunnin päikkäreiden jälkeen olin valmis kohtaamaan Göttingenin joulumarkkinat, tällä kertaa niin että kojut olivat auki. Aika lailla samanlaista oli kuin muuallakin. Paljon ruokaa ja juomaa, noitahahmoja, käsitöitä, suklaata ja koruja. Mittakaava oli kuitenkin pienempi kuin Frankfurtissa ja Kasselissa. Sijainti oli mielenkiintoinen; torin yhdellä laidalla kirkko, toisella entinen natsivankila.




Täällä tykkäsin erityisen paljon siitä, että katujen nimet oli valokirjaimilla:

Maanantai oli välipäivä joulumarkkinoista. Kävelimme kaupungilla, käytiin aamupalalla sekä Schillerparkissa. Puistossa oli runsaasti puolikkaita lumiukkoja :D Kohtasin myös hahmon, josta tuli vahva Taru sormusten herrasta - fiilis:

Muistanette entit, joista yksi sanoo jotensakin näin: "A tree?! I am not a tree!"

Tiistaina oli vuorossa vielä yhdet markkinat. Lähdimme Darmstadtiin, koska vietimme viimeisen yön siellä suunnalla, lähellä lentokenttää. Lähtö oli itsenäisyyspäivän aamuna. Päivänvalossa ajelimme autolla lähiseuduilla. Olin yhtä aikaa ihastuksissani ja vähän kauhuissani. Hirveän kapeita ja mutkaisia teitä! Ja pieniä kyliä, joiden läpi tiet menivät melkein talojen reunaa hipoen! Mutta miten ihania taloja; ei mitään toistensa kaltaisia vaan laatikoita vaan persoonallisia. Kaikki vähän eri värisiä keskenään, ja jokaisessa jotain ulokkeita kuten erkkereitä, parvekkeita ja torneja. Ajoimme Michelstadtiin, jossa olisivat olleet ne Odenwaldin markkinat. Mutta ne olivat auki vain keskiviikosta sunnuntaihin eli näin tiistaina kaikki olivat kiinni. Kävelimme kuitenkin alueen läpi. Mökit itsessään olivat varsin suloisia. 

Huomasin joulumarkkinaväsymyksen saavuttaneen minut. Darmstadtissa jaksoin vielä ilahtua valoista, mutta kojuosasto mentiin nopeasti läpi. Kiinnostuneempi olin lopulta muotoonleikatuista puista sekä yliopiston kirjastosta - se oli auki niin pääsin kurkistamaan sisälle.

Keskiviikkoaamuna olikin sitten kotiinlähtö. Vähän jännättiin miten käy kentälle menon kanssa; radiossa kerrottiin että yhdellä kentän lähellä olevalla tiellä on sattunut onnettomuus ja liikenne on ruuhkautunut. Ei onneksi ollut siellä mistä me ajoimme. Olin kentällä vajaat puolitoista tuntia ennen lennon lähtöä - arvelin sen riittävän koska mukana oli vain käsimatkatavarat. Turvatarkastusjono oli kymmenisen minuuttia, sen jälkeen hetken odotus portilla ja bussikuljetus koneeseen. Tällä kertaa lensin Finnairilla, joka operoi kakkosterminaalista. Onneksi bussimatka ei ollut pitkä. Tullessa kone rullaili varmaan vartin ympäri kenttää, mietin jo että pysähtyykö se ollenkaan, onko sille ollenkaan pysähtymispaikkaa. Koneessa kuulutettiin itsenäisyyspäivästä, useammankin kerran. Lisäksi saimme kuohuviiniä :)

Aikamoinen turnee siis tuli heitettyä, mutta hauskaa oli. Saksalainen rautatietoiminta ei pettänyt taaskaan vaan lähes kaikki junat olivat myöhässä, 5 - 35 minuuttia. Sää oli yllättävän kylmä, kuulemma yleensä näihin aikoihin on noin + 8, nyt oli nollassa tai vain pari astetta plussalla. Ja vesi-/räntäsadetta muuten paitsi saapumispäivänä. En kyllä ollut osannut aurinkolaseja pakatakaan, Suomessa on ollut viikkotolkulla niin pimeää ettei tullut mieleen että jossain muualla saattaa olla valoisampaa tai jopa aurinkoista :D 



keskiviikko 23. elokuuta 2017

Reissussa: viikonloppu Saksassa

Viikonlopun, torstai-illasta sunnuntaihin vietin Saksassa tuttavani luona. Torstaina matkustin  suoraan töistä Göttingeniin, jossa olin perillä vähän ennen puoltayötä. Olin laskenut että saavun Helsinki-Vantaalle puolitoista tuntia ennen koneen lähtöä, vähän meni jännäksi kun ensimmäinen juna oli lähtenyt 16 minuuttia myöhässä ja VR:n nettisivuilla junaseuranta näytti sille koko matkan ajaksi samaa myöhässä oloa. Soitin sitten isälleni, että voisiko hän viedä minut Oriveden aseman sijasta Tampereelle, on meinaan huono yhtälö jos juna on 16 minuuttia myöhässä ja vaihtoaikaa Tampereella on 12 minuuttia. Molemmat kun menivät Helsinkiin niin ei se nopeampi, vähemmillä pysähdyksillä etenevä olisi minua odottanut. Toinen juna, lähijuna, lentokone ja Saksan junat olivatkin sitten ajoissa. Tulihan siinä istuttua päivän mittaan...


Perjantaiksi oli luvattu sadetta, joten pysyttelimme Göttingenissä. Asunnolta keskustaan on noin puolen tunnin kävelymatka, ja kuljeskelimme kaupungilla ympäriinsä. Minä harrastin talo- tai oikeastaan kylttibongailua. Göttingen on paikkakunta, jossa ovat asuneet liki kaikki tunnetut matemaatikot ja fyysikot, sekä lisäksi runsas joukko muita tieteentekijöitä ja kirjailijoita (Gaussin käyrän Gauss, Bunsen-lampun Bunsen jne.). Hassua sikäli, että esim. Goethe on saanut kyltin taloon jossa on asunut vain pari kuukautta. Kylttejä oli siis todella monessa taloissa, joissakin jopa kolme kappaletta :) 



Lauantai oli varsin aurinkoinen päivä. Matkasimme junalla 20 minuuttia Kasseliin, jossa oli Documenta-niminen tapahtuma. Pysyttelimme ilmaisissa ulkotapahtumissa. Näimme tanssia sekä erilaisia taideteoksia. Myös aikaisempien vuosien taidetta, jotka kuulemma oli pitänyt poistaa mutta olikin jätetty paikalleen asukkaiden pyynnöstä :) Pysäyttävin oli kirjatemppeli. Se oli suurikokoinen temppelin muotoinen rakennelma, jonka pilarit oli koottu kirjoista. Eikä mistä tahansa kirjoista vaan sellaisista, jotka ovat olleet kiellettyjä joskus jossakin päin maailmaa.




Keskustan alueella kävelimme puistossa parisen tuntia. Iltapäivällä olimme suunnitelleet menevämme kukkulan rinteellä olevaan puistoon, mutta juuri kun raitiovaunu pysähtyi päätepysäkilleen niin alkoi kaatosade. Päätimme palata takaisin Göttingeniin. Se on muuten aika hauska paikka siksikin, että rautatieaseman edessä on palmupuita :)


Asemalta kävelimme asunnolle vähän pidempää reittiä, pääosin puiden reunustamia hiekkakäytäviä kasvitieteellisen puutarhan, teatterin ja yhden yliopistorakennuksen nurkilla. Yhden siksi, että välillä tuntui että joka kolmas talo on jokin yliopiston tiedekunnista. Ja kas, bongasin myös kirjakopin! Tämä ei ole kirjasto, vaan kirjanvaihtopiste.


Yliopistorakennuksen luona pysähdyin: tässä on yksi kuuluisimmista sitaateista! Niin monessa kirjassa olen nähnyt sen suomennettuna, tiedättehän tuon Heinrich Heinen lausahduksen, että missä poltetaan kirjoja niin siellä poltetaan lopulta myös ihmisiä.


Tämä oli ehkä se kaikkein pysäyttävin hetki koko reissulla.


Illalla lähdimme vielä kävelylle, kuljimme paikallisen urheilupuiston ja stadionin ohi, siirtolapuutarhan viertä ja kanavan rantaa... Olin varsin haltioissani. Kaupunki on kaunis ja rakennukset viehättäviä. Tuttavani sanoi että Göttingenissä on kolme rumaa taloa. Kaksi niistä näin, ne olivat korkeita persoonattomia betonisia kerrostaloja. Muuten talokanta on aloituskuvassa näkyvää, 3-4 kerrosta, jokainen talo vähän eri värinen ja eri muotoinen, pihat vehreitä ja värikkäitä.


Etsi kuvasta poliisiasema
Sunnuntaina oli vuorossa pitkä matka kotiin. Lähdimme aamun ensimmäisellä junalla Frankfurtiin. Siellä kävimme katsomassa messuhallin, kirja-alan ihmisenä olin tietysti innoissani!

Korkeat pankki- ynnä muut toimistorakennukset eivät säväyttäneet, vaan täälläkin pidin eniten pienistä idyllisistä taloista. Toki niitä oli paljon vähemmän kuin Göttingenissä. Messuhallin takana olevaa tornitaloa katsoimme vähän lähempää, mutta näytti siltä että sinne ei päässyt sisälle. Olisi ollut kiva käydä korkealla katsomassa kaupunkia siitä vinkkelistä.

Koska lähdimme Göttingenistä jo aamuseitsemän jälkeen, söimme frankfurtilaisessa bistrossa toisen aamiaisen. Paikka valikoitui lähinnä sen mukaan mikä oli auki kun alkoi olla jo vähän kiire. Älkää kysykö nimeä tai sijaintia, en osaa yhtään sanoa. Sen verran olin reissaamisesta väsyksissä ja jo puoliksi stressitilassa lennolle ehtimisen kanssa. Mutta tärkeintä on, että tämä aamupala oli erinomainen. Sain siitä ideoita kotiin, arkiaamiaisiksi, vaihtelua tuorepuurolle:

Hedelmäsalaattia, kasvisviipaleita, avocadoa, vähän juustoa, tummaa leipää... Juomana kivennäisvettä. Ei yhtään huono setti :)

Lopulta ennätin lentokentälle noin tuntia ennen koneen lähtöaikaa. Se oli riittävän ajoissa; mukana oli vain pieni laukku käsimatkatavaroita, joten ei tarvinnut kuin tehdä lähtöselvitys (ei jonoa) ja mennä turvatarkastukseen (ei jonoa sielläkään). Kovin tarkkaan minut skannattiin ja tehtiinpä vielä tarkastus tunnustellen, kerrottiin kyllä että johtui siitä kun mekossani oli "hanging pockets". Muuten kaikki sujui, paitsi että tietenkin viimeisellä etapilla välillä Tikkurila-Tampere juna oli 25 minuuttia myöhässä...

Kaikkinensa kolmen päivän reissuni oli onnistunut. Oli paljon postikorttimaisemia, ja kun mukana oli paikallinen opas niin sain tietää paljon kaikenlaista. Esimerkiksi sellaisen asian, että seuraavan kuvan naispatsas saa tohtoriksi valmistuneilta suudelman. Patsaaseen on ikuistettu ensimmäinen nainen, joka valmistui tohtoriksi Göttingenin yliopistosta. Eräs naistohtori oli ilmoittanut että hän ei muuten suutele tuota, joten kävi pussaamassa torin laidalla seisovaa miespatsasta :D

Oli se myös aika huikea fiilis, kun mietti että keitä kaikkia on kulkenut samoilla kaduilla, vuosikymmenien ja -satojen aikana. Sanoinkin, että toivottavasti luova ja innovatiivinen ilmapiiri ja historia tarttuvat, niille olisi käyttöä :)