Reissussa: saksalainen vappu

Taas oli aika lähteä riiuureissulle :) Lentojen aikataulut ja hinnat ei osuneet ollenkaan kohdilleen, joten pääsin matkaan melkein vuorokautta myöhemmin kuin olisin halunnut. Olin reissussa vain lauantai-iltapäivästä tiistai-iltaan. Frankfurtiin laskeuduttiin puoli neljän maissa iltapäivällä. Mutta kas, mies oli noussut väärään junaan ja tuli kentälle mutkan kautta, vajaa tunti laskeutumiseni jälkeen. Eipä siinä mitään, koneelta oli bussikuljetus terminaaliin ja sitten vielä piti kävellä juna-asemalle, joten odotusaikaa jäi vain puolisen tuntia. 

Frankfurtissa käveltiin Main-joen vartta. Sanoin että haluan kuvata viherterapiaa, Tampereella kun on hädin tuskin silmuja puissa ja kukista näkyvissä juuri ja juuri leskenlehdet ja sinivuokot. Käytiin syömässä ihan perussaksalaisessa ruokapaikassa, joskin näin lämpimään aikaan pääsimme ulos istumaan.

Söin yhden parhaista salaateista ikinä. Paria lajia vihreää salaattia, kurkkua, kanaa, parsaa, pestoa ja mansikoita. Päätin välittömästi, että kunhan saadaan Suomessa kotimaiset mansikat kypsäksi niin laitan niitä kaikkiin salaatteihin. 

Ruuan jälkeen käveltiin paikallisjuna-asemalle, hypättiin junaan, matkustettiin Hanaun asemalle jossa vaihdettiin pikajunaan. Perillä Göttingenissä oltiin iltayhdentoista jälkeen. 

Sunnuntai oli kohtalaisen kaunis päivä. Lähdimme puolenpäivän maissa kävelemään Kaiser Wilhelmin puistoon. Ihanaa vehreää leveää polkua. Koko matka ylämäkeä kohti Bismarck-näkötornia. Matkalla tuli joitakin sadekuuroja, mutta puusto oli niin tiheää että emme kastuneet. 

Näkötornilta kävelimme jonkin matkaa alaspäin, kohteena paikallinen Biergarten ja päiväolut siellä. Aika mielenkiintoinen kokemus, kun on tottunut Suomen terasseihin. Biergartenin luona sattui olemaan esteratsastuskilpailut, joten jäimme sinne istuksimaan joksikin aikaa.

Päiväoluen jälkeen lähdimme käveleksimään lisää. Lähistöllä on sekä villisika- että peura-aitaus. Etsi kuvasta villisika:

Aitauksessa oli kymmenkunta villisikaa, yksittäin tai kaksittain. Hyvin näyttivät viihtyvän ihanan mutaisessa ympäristössä, eivätkä piitanneet ohikulkevista ihmisistä laisinkaan. Kuulemma laumasta teurastetaan vuosittain muutama sika, jotta kanta pysyy suunnilleen samankokoisena koko ajan. Joulun alla tarjolla on villisianlihaa. 

Peura-aitaus on suuri. Aita kulkee kävelytien viertä pitkän matkaa, mutta itse peurat olivat kokoontuneet alueen keskelle, ainoalle avoimelle paikalle. Sielläkin ne olivat perimmäisessä nurkassa, varjossa auringolta. Oli aika hauskan näköistä, kun ruohotupsujen joukosta pääsi bongailemaan peuroja:

Osasta näkyi vain pää ja ehkä vähän kaulaa, osasta koko eläin :D 

Palasimme takaisin Biergarteniin, söimme perinteistä ruokaa eli makkaraa sämpylällä. Istuimme kiviaidalla auringonpaisteessa ja katselimme yhä jatkuvaa esteratsastusta. Aika hyvin radan tapahtumista pääsi kärryille, vaikka mitään ei tiennyt ennalta. 

Illansuussa kävelimme kaupungin keskustaan, kohteena intialainen ravintola. Söin sahramiriisiä jossa oli kyytipoikana parsakaalia, kukkakaalia, paprikaa, rusinoita, cashew-pähkinöitä ja vihersalaattia. Annos herätti jonkinlaista epätoivoa. Vaikka kuinka söin, tuntui että keko pienene ollenkaan :D 

Ruuan jälkeen otin paljasjalkaterapiaa. Kesäkengät kun oli jalassa ensimmäistä kertaa sitten viime kesän, niin tietysti hiersivät toisesta jalasta ihon verille. Kadut olivat kyllä niin siistissä kunnossa, että ei paljoa tarvinnut katsella mihin astuu. Illalla kävimme vielä mielenkiintoisessa baarissa. Jos ei olisi tiennyt mitä etsii, sinne tuskin olisi osannut. Yläkerta katutasossa oli asiakkaista tyhjä, alakerrassa oli valkokangas jossa näytettiin rikoselokuva. Kuulemma siinä paikassa näytetään saksalainen rikoselokuva joka sunnuntai klo 20.15. Tällä kertaa kyseessä oli todella kummallinen elokuva. Oli siinä yksi ruumis, mutta isompi osa oli teinien kapinaa ja mielenosoitusta. Vaikka en ymmärrä kieltä, tajusin jotain tapahtumista. Tosin mies sanoi että elokuva oli todella kummallinen ja vaikeaselkoinen. 

Maanantaina nukuimme pitkään, skippasimme aamupalan ja hyppäsimme suoraan lounaaseen. Kotona tehtyä pastaa ja pestoa, nam! Sitten suuntasimmekin taas junalle. Matkustimme takaisin Frankfurtiin ja sieltä edelleen Ober-Ramstadtiin miehen vanhempien luo. Olin ehtinyt sanoa että tähän mennessä tällä reissulla kaikki junat ovat olleet aikataulussa, niin eikös nyt kaukojuna ollut kymmenisen minuuttia myöhässä, ja paikallisjuna sekä lähti kymmenisen minuuttia myöhässä että pysähtyi kesken matkaa kymmeneksi minuutiksi. Tällä kertaa en edes yrittänyt ostaa junalippua, tehtiin suosiolla niin että mies käytti korttiaan. En siis tiedä, olisiko korttini toiminut ensimmäistä kertaa lipunmyyntiautomaatissa. Joka paikassa muualla se kyllä toimii. 

Illan olimme miehen vanhempien luona, oli siis hyvin rauhallinen vappuaatto. Vappupäivä menikin sitten ulkoillessa. Ajoimme Darmstadtiin hakemaan miehen kaveripariskunnan, heidän kanssaan suuntasimme Heppelheimiin, Bergstrassen viinikävelylle. Tämä on saksalainen vappuperinne, kävellään rinteitä ylös alas ylös alas, pysähdytään pisteille ostamaan ja juomaan viiniä. Reitin voi kulkea kumpaan suuntaan tahansa, ja mukaan voi liittyä keskeltä. Me teimme tällä kertaa vain parituntisen kävelyn, koska aikaa piti jäädä myös ruokailuun. Plus että minun piti olla lentokentällä ajoissa. Pakko oli lähteä tiistaina, koska keskiviikkoaamuna oli meno ensiapukurssille.

Varsin helppo vaellusreitti, risteyksiä ei ollut montaa ja suunta oli merkitty viinilasisymboleilla :) Säätila vaihteli aurinkoisesta pilviseen, välillä oli tuulista, joten aika monta kertaa sai pukea ja riisua takkia. 

Viini oli paikallisen mittapuun mukaan kallista, noin 15 € per pullo. Tällä kertaa meille riitti yksi pullollinen, juurikin hyvin rajallisen ajan takia. Iltapäiväkahden jälkeen poluilla alkoi olla enemmän tungosta. Mietittiin, että nyt ehkä kohdataan niitä, jotka ovat aloittaneet aamulla reitin toisesta päästä. Paljon oli lapsiperheitä vaunujen kanssa, toisaalta myös vanhuksia vaellussauvojen kanssa. 

Aika mieletön kokemus, istuskella viiniköynnösten alla, lipittää valkoviiniä ja katsella maisemia. 

Kävimme välillä syömässä, ja nousimme vielä kerran ylös rinteelle. Puolisen tuntia ehdittiin istua ennen kuin piti lähteä pois. Veimme kaverit kotiin ja suuntasimme lentokentälle. Koneessa huomasin, että takkini jäi odotustilaan. Olisin saaut hakea sen, mutta ovi portille oli jo suljettu. Saa nähdä näenkö takkiani enää. Lentokentän sivujen löytötavaraosio oli saksaksi, enkä löytänyt sieltä sähköpostiosoitetta. Laitoin sitten viestin osion "kritiikkiä ja kehitysehdotuksia" sähköpostiosoitteeseen. Vastaukseksi sain linkin, jossa oli englanninkielinen löytötavarasivu, sain siellä ilmoitettua mitä on kadonnut, koska ja missä. Illalla sitten hengailin Helsinki-Vantaalla siihen asti, että bussin saapumisaika läheni. Lopulta se oli kymmenisen minuuttia myöhässä, mutta ei onneksi ehtinyt tulla kylmä. Tampereelle saavuttiin klo 1.30. Olisin halunnut mennä taksilla kotiin, mutta tolpalla oli jono eikä yhtään autoa näkyvissä. Päätin sitten kävellä puoli tuntia kotiin. Toiselle tolpalle olisi mennyt reilut 5 minuuttia, joten tuumasin että siinä ajassa olen jo pitkällä kohti kotia. Nukkumaan pääsin puoli kolmelta, ja herätys oli 5.40... Ennen ensiapukurssia kävin hakemassa kahvilasta mahdollisimman ison take away - kupin kahvia, hyvin pärjäsin sen voimalla :)

Nyt onkin Saksan reissut jäissä vähän aikaa. Miehellä on kesällä 7 viikkoa lomaa, ja hän viettää koko sen ajan Suomessa. Onkin siis vaihteeksi tosi pitkät treffit luvassa :) Toivon vaan että kesä olisi lämpimämpi ja vähäsateisempi kuin viime vuonna. 

Joulumarkkinoilla Saksassa

Sain viikonlopun ja itsenäisyyspäivän väliin pariin vapaapäivää, joten siinä oli hyvää aikaa lähteä Saksaan yhdistetylle riiuureissulle ja joulumarkkinoille. Olin ennakkoon googlettanut Odenwaldin markkinat ja melkoisen idylliseltä näytti. Markkinamatka alkoi loogisesti Frankfurtista, koska sinne lensin. Kuten aloituskuvasta näkyy, aurinko bongattu! Tästä tosin oli hiukan vääntöä treffikaverini kanssa, että mikä on sininen taivas ja auringonpaiste :D Mutta katsokaa nyt, ihan selvästi näkyy sinistä! Aika kylmä oli, varmasti lähellä nollaa. Frankfurtin markkinat olivat suurimmat, ne levittäytyivät useamman korttelin matkalle. Oltiin välillä vähän eksyksissä, että mistä päin lähdettiin kierrokselle, onko nähty kaikki ja mihin suuntaan mennään kun halutaan rautatieasemalle. Ihmisiä oli liikkeellä valtavan paljon. 

Frankfurtista juna vei Kasseliin, jossa olikin ilta jo pimentynyt. Siellä joulumarkkinoilla oli satu-teema. Isossa joulukalenterissa oli jokaisessa luukussa jokin satuaihe, tosin nyt oli auki vasta kaksi luukkua. Pyramidissa oli joka kerroksessa satuaihe, jossakin yksi ja toisissa useampi. Bongattiin ainakin Punahilkka, Ruusunen, seitsemän kääpiötä sekä Hannu ja Kerttu. 

Tykkäsin ihan hirveän paljon tuosta valtaisasta valomäärästä. Monissa rakennuksissa oli useita valoviritelmiä, samoin kaduilla oikeastaan koko keskustan alueella. Olin tietysti aivan haltioissani. Toki jo se into päästä joulumarkkinoille kohotti fiilistä, mutta kun näki kaikki koristeet ja ihmispaljouden niin teki mieli hyppiä tasajalkaa. Ja se tunnelma! Kuulemma ihmisillä on tapana kokoontua joulumarkkinoille tapaamaan toisiaan ja juomaan kuumaa juomaa. Siispä puheensorinaa ja naurua riitti. Ihmiset kulkivat kaduilla juomamukit kädessä, eikä ainakaan tuohon aikaan illalla ollut mitään känniporukkaa. 

Mustikkaviiniä laseista, joita koristaa Grimmin veljesten kuva :) 

Kasselista jatkoimme vielä samana iltana Göttingeniin. Siellä markkinat olivat juuri menneet kiinni, joten kävimme after party -osiossa juomassa yhdet kuumat mehut. Vaihtoehdot olivat vain alkoholilla tai ilman, ei sen tarkempaa sisältötietoa :D Oli aika jännä paikka, sisäpiha avoimen taivaan alla, tarjolla vain seisomapaikkoja ja tungos hirvittävä. Täällä emme ollee kauaa. Päivä oli pitkä, olin lähtenyt liikkeelle aamulla vartin yli viisi ja nyt kello huiteli puolta kymmentä. Aika mennä nukkumaan ja tulla seuraavana päivänä uudestaan.

Yön aikana oli tullut lunta, tai siis räntää, niin paljon että maahankin jäi jotain. Kuulemma ei ole vuosikausiin ollut noin valkoista... Yhden päivän se kesti, mutta tuli aika kotoisa olo tästä värityksestä:

Noin 13 tunnin yöunien plus tunnin päikkäreiden jälkeen olin valmis kohtaamaan Göttingenin joulumarkkinat, tällä kertaa niin että kojut olivat auki. Aika lailla samanlaista oli kuin muuallakin. Paljon ruokaa ja juomaa, noitahahmoja, käsitöitä, suklaata ja koruja. Mittakaava oli kuitenkin pienempi kuin Frankfurtissa ja Kasselissa. Sijainti oli mielenkiintoinen; torin yhdellä laidalla kirkko, toisella entinen natsivankila.

Täällä tykkäsin erityisen paljon siitä, että katujen nimet oli valokirjaimilla:

Maanantai oli välipäivä joulumarkkinoista. Kävelimme kaupungilla, käytiin aamupalalla sekä Schillerparkissa. Puistossa oli runsaasti puolikkaita lumiukkoja :D Kohtasin myös hahmon, josta tuli vahva Taru sormusten herrasta - fiilis:

Muistanette entit, joista yksi sanoo jotensakin näin: "A tree?! I am not a tree!"

Tiistaina oli vuorossa vielä yhdet markkinat. Lähdimme Darmstadtiin, koska vietimme viimeisen yön siellä suunnalla, lähellä lentokenttää. Lähtö oli itsenäisyyspäivän aamuna. Päivänvalossa ajelimme autolla lähiseuduilla. Olin yhtä aikaa ihastuksissani ja vähän kauhuissani. Hirveän kapeita ja mutkaisia teitä! Ja pieniä kyliä, joiden läpi tiet menivät melkein talojen reunaa hipoen! Mutta miten ihania taloja; ei mitään toistensa kaltaisia vaan laatikoita vaan persoonallisia. Kaikki vähän eri värisiä keskenään, ja jokaisessa jotain ulokkeita kuten erkkereitä, parvekkeita ja torneja. Ajoimme Michelstadtiin, jossa olisivat olleet ne Odenwaldin markkinat. Mutta ne olivat auki vain keskiviikosta sunnuntaihin eli näin tiistaina kaikki olivat kiinni. Kävelimme kuitenkin alueen läpi. Mökit itsessään olivat varsin suloisia. 

Huomasin joulumarkkinaväsymyksen saavuttaneen minut. Darmstadtissa jaksoin vielä ilahtua valoista, mutta kojuosasto mentiin nopeasti läpi. Kiinnostuneempi olin lopulta muotoonleikatuista puista sekä yliopiston kirjastosta - se oli auki niin pääsin kurkistamaan sisälle.

Keskiviikkoaamuna olikin sitten kotiinlähtö. Vähän jännättiin miten käy kentälle menon kanssa; radiossa kerrottiin että yhdellä kentän lähellä olevalla tiellä on sattunut onnettomuus ja liikenne on ruuhkautunut. Ei onneksi ollut siellä mistä me ajoimme. Olin kentällä vajaat puolitoista tuntia ennen lennon lähtöä - arvelin sen riittävän koska mukana oli vain käsimatkatavarat. Turvatarkastusjono oli kymmenisen minuuttia, sen jälkeen hetken odotus portilla ja bussikuljetus koneeseen. Tällä kertaa lensin Finnairilla, joka operoi kakkosterminaalista. Onneksi bussimatka ei ollut pitkä. Tullessa kone rullaili varmaan vartin ympäri kenttää, mietin jo että pysähtyykö se ollenkaan, onko sille ollenkaan pysähtymispaikkaa. Koneessa kuulutettiin itsenäisyyspäivästä, useammankin kerran. Lisäksi saimme kuohuviiniä :)

Aikamoinen turnee siis tuli heitettyä, mutta hauskaa oli. Saksalainen rautatietoiminta ei pettänyt taaskaan vaan lähes kaikki junat olivat myöhässä, 5 - 35 minuuttia. Sää oli yllättävän kylmä, kuulemma yleensä näihin aikoihin on noin + 8, nyt oli nollassa tai vain pari astetta plussalla. Ja vesi-/räntäsadetta muuten paitsi saapumispäivänä. En kyllä ollut osannut aurinkolaseja pakatakaan, Suomessa on ollut viikkotolkulla niin pimeää ettei tullut mieleen että jossain muualla saattaa olla valoisampaa tai jopa aurinkoista :D 

Reissussa: viikonloppu Saksassa

Viikonlopun, torstai-illasta sunnuntaihin vietin Saksassa tuttavani luona. Torstaina matkustin  suoraan töistä Göttingeniin, jossa olin perillä vähän ennen puoltayötä. Olin laskenut että saavun Helsinki-Vantaalle puolitoista tuntia ennen koneen lähtöä, vähän meni jännäksi kun ensimmäinen juna oli lähtenyt 16 minuuttia myöhässä ja VR:n nettisivuilla junaseuranta näytti sille koko matkan ajaksi samaa myöhässä oloa. Soitin sitten isälleni, että voisiko hän viedä minut Oriveden aseman sijasta Tampereelle, on meinaan huono yhtälö jos juna on 16 minuuttia myöhässä ja vaihtoaikaa Tampereella on 12 minuuttia. Molemmat kun menivät Helsinkiin niin ei se nopeampi, vähemmillä pysähdyksillä etenevä olisi minua odottanut. Toinen juna, lähijuna, lentokone ja Saksan junat olivatkin sitten ajoissa. Tulihan siinä istuttua päivän mittaan...

Perjantaiksi oli luvattu sadetta, joten pysyttelimme Göttingenissä. Asunnolta keskustaan on noin puolen tunnin kävelymatka, ja kuljeskelimme kaupungilla ympäriinsä. Minä harrastin talo- tai oikeastaan kylttibongailua. Göttingen on paikkakunta, jossa ovat asuneet liki kaikki tunnetut matemaatikot ja fyysikot, sekä lisäksi runsas joukko muita tieteentekijöitä ja kirjailijoita (Gaussin käyrän Gauss, Bunsen-lampun Bunsen jne.). Hassua sikäli, että esim. Goethe on saanut kyltin taloon jossa on asunut vain pari kuukautta. Kylttejä oli siis todella monessa taloissa, joissakin jopa kolme kappaletta :) 

Lauantai oli varsin aurinkoinen päivä. Matkasimme junalla 20 minuuttia Kasseliin, jossa oli Documenta-niminen tapahtuma. Pysyttelimme ilmaisissa ulkotapahtumissa. Näimme tanssia sekä erilaisia taideteoksia. Myös aikaisempien vuosien taidetta, jotka kuulemma oli pitänyt poistaa mutta olikin jätetty paikalleen asukkaiden pyynnöstä :) Pysäyttävin oli kirjatemppeli. Se oli suurikokoinen temppelin muotoinen rakennelma, jonka pilarit oli koottu kirjoista. Eikä mistä tahansa kirjoista vaan sellaisista, jotka ovat olleet kiellettyjä joskus jossakin päin maailmaa.

Keskustan alueella kävelimme puistossa parisen tuntia. Iltapäivällä olimme suunnitelleet menevämme kukkulan rinteellä olevaan puistoon, mutta juuri kun raitiovaunu pysähtyi päätepysäkilleen niin alkoi kaatosade. Päätimme palata takaisin Göttingeniin. Se on muuten aika hauska paikka siksikin, että rautatieaseman edessä on palmupuita :)

Asemalta kävelimme asunnolle vähän pidempää reittiä, pääosin puiden reunustamia hiekkakäytäviä kasvitieteellisen puutarhan, teatterin ja yhden yliopistorakennuksen nurkilla. Yhden siksi, että välillä tuntui että joka kolmas talo on jokin yliopiston tiedekunnista. Ja kas, bongasin myös kirjakopin! Tämä ei ole kirjasto, vaan kirjanvaihtopiste.

Yliopistorakennuksen luona pysähdyin: tässä on yksi kuuluisimmista sitaateista! Niin monessa kirjassa olen nähnyt sen suomennettuna, tiedättehän tuon Heinrich Heinen lausahduksen, että missä poltetaan kirjoja niin siellä poltetaan lopulta myös ihmisiä.

Tämä oli ehkä se kaikkein pysäyttävin hetki koko reissulla.


Illalla lähdimme vielä kävelylle, kuljimme paikallisen urheilupuiston ja stadionin ohi, siirtolapuutarhan viertä ja kanavan rantaa... Olin varsin haltioissani. Kaupunki on kaunis ja rakennukset viehättäviä. Tuttavani sanoi että Göttingenissä on kolme rumaa taloa. Kaksi niistä näin, ne olivat korkeita persoonattomia betonisia kerrostaloja. Muuten talokanta on aloituskuvassa näkyvää, 3-4 kerrosta, jokainen talo vähän eri värinen ja eri muotoinen, pihat vehreitä ja värikkäitä.

Etsi kuvasta poliisiasema

Sunnuntaina oli vuorossa pitkä matka kotiin. Lähdimme aamun ensimmäisellä junalla Frankfurtiin. Siellä kävimme katsomassa messuhallin, kirja-alan ihmisenä olin tietysti innoissani!

Korkeat pankki- ynnä muut toimistorakennukset eivät säväyttäneet, vaan täälläkin pidin eniten pienistä idyllisistä taloista. Toki niitä oli paljon vähemmän kuin Göttingenissä. Messuhallin takana olevaa tornitaloa katsoimme vähän lähempää, mutta näytti siltä että sinne ei päässyt sisälle. Olisi ollut kiva käydä korkealla katsomassa kaupunkia siitä vinkkelistä.

Koska lähdimme Göttingenistä jo aamuseitsemän jälkeen, söimme frankfurtilaisessa bistrossa toisen aamiaisen. Paikka valikoitui lähinnä sen mukaan mikä oli auki kun alkoi olla jo vähän kiire. Älkää kysykö nimeä tai sijaintia, en osaa yhtään sanoa. Sen verran olin reissaamisesta väsyksissä ja jo puoliksi stressitilassa lennolle ehtimisen kanssa. Mutta tärkeintä on, että tämä aamupala oli erinomainen. Sain siitä ideoita kotiin, arkiaamiaisiksi, vaihtelua tuorepuurolle:

Hedelmäsalaattia, kasvisviipaleita, avocadoa, vähän juustoa, tummaa leipää... Juomana kivennäisvettä. Ei yhtään huono setti :)

Lopulta ennätin lentokentälle noin tuntia ennen koneen lähtöaikaa. Se oli riittävän ajoissa; mukana oli vain pieni laukku käsimatkatavaroita, joten ei tarvinnut kuin tehdä lähtöselvitys (ei jonoa) ja mennä turvatarkastukseen (ei jonoa sielläkään). Kovin tarkkaan minut skannattiin ja tehtiinpä vielä tarkastus tunnustellen, kerrottiin kyllä että johtui siitä kun mekossani oli "hanging pockets". Muuten kaikki sujui, paitsi että tietenkin viimeisellä etapilla välillä Tikkurila-Tampere juna oli 25 minuuttia myöhässä...

Kaikkinensa kolmen päivän reissuni oli onnistunut. Oli paljon postikorttimaisemia, ja kun mukana oli paikallinen opas niin sain tietää paljon kaikenlaista. Esimerkiksi sellaisen asian, että seuraavan kuvan naispatsas saa tohtoriksi valmistuneilta suudelman. Patsaaseen on ikuistettu ensimmäinen nainen, joka valmistui tohtoriksi Göttingenin yliopistosta. Eräs naistohtori oli ilmoittanut että hän ei muuten suutele tuota, joten kävi pussaamassa torin laidalla seisovaa miespatsasta :D

Oli se myös aika huikea fiilis, kun mietti että keitä kaikkia on kulkenut samoilla kaduilla, vuosikymmenien ja -satojen aikana. Sanoinkin, että toivottavasti luova ja innovatiivinen ilmapiiri ja historia tarttuvat, niille olisi käyttöä :)

Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava

Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava
Saksankielinen alkuperäisteos Schneewittchen muss sterben (2010)
Suomentanut Veera Kaski
WSOY 2016
558 s.

Vuosien saatossa olen lukenut  suuren määrän dekkareita. Viime vuosina olen alkanut kyllästyä. En enää jaksa innostua päihdeongelmaisista tai avio-ongelmaisista poliiseista, sadistisista psykopaattitappajista, aina vaan verisemmistä murhista. 

Sitten kun käsiin osuu erilainen, vähäverinen mutta hurjan jännittävä dekkari, siitä on pakko kirjoittaa. Nele Neuhausin Lumikin on kuoltava on pitkästä aikaa kirja, jota luin aamuyöhön saakka. 

Tobias Sartorius palaa pieneen kotikyläänsä Altenhainiin istuttuaan kymmenen vuotta nuorisovankilassa, tuomittuna kahden teini-ikäisen tytön murhasta. Kotiinpaluu aiheuttaa kiukun vyöryn, kyläläiset eivät halua Tobiasta lähistölle. Mutta mikä oikeastaan on syy vihaan?

Altenhainissa on salaisuuksia, joita selvittävät Pia Kirchhoff ja Oliver von Bodenstein. Kun Altenhainissa katoaa taas yksi teinityttö, ja lisäksi Tobiaksen äiti joutuu väkivallanteon kohteeksi, Pia alkaa selvitellä myös aiempia katoamisia, hän haluaa tietää onko niillä yhteyttä näihin uusiin rikoksiin. Pala kerrallaan poliisit pääsevät kylän vihamielisen ilmapiirin juurille.

Hän meni ulos Bodenstein perässään.

"Ne tunsivat sen kaikki."

"Ilmiselvästi." Bodenstein katsoi eteenpäin kylätiellä. "Tuolla on kampaamo. Koetetaan sieltä."

He kävelivät sinne muutaman metrin matkan kapeaa jalkakäytävää, mutta juuri kun he astuivat sisään vanhanaikaiseen pikku salonkiin, kampaaja laski syyllinen ilme kasvoillaan puhelimen kuulokkeen.

"Huomenta", Pia tervehti ja nyökkäsi kohti puhelinta. "Richterin rouva taisikin jo ilmoittaa meidän asiamme. Sittenpä säästän kysymisen vaivan."
Nainen toljotti kuin ei olisi ihmistä ennen nähnyt, katse liukui Piasta Bodensteiniin ja pysähtyi. Jos Pian esimies olisi tänään ollut paremmassa terässä, kampaajatädillä ei olisi ollut pienintäkään mahdollisuutta.

"Mikä sinua oikein vaivaa?" Pia tivasi jo hiukan ärtyneenä, kun he seuraavassa hetkessä seisoivat taas ulkona tiellä. "Kerran kun olisit tuolle tätöselle hymyillyt, siltä olisi sydän sulanut ja se olisi jo ladellut meille epäilyn nimen, osoitteen ja puhelinnumeron."

"Anteeksi", Bodenstein vain vaisusti vastasi. "Tänään ei ole paras päiväni."

Kyseessä ei ole varsinainen suljetun huoneen mysteeri mutta siltä se tuntuu, kun poliisi pyrkii löytämään syyllisen, motiivin ja todisteet pienestä sisäänpäinlämpiävästä kylästä. Kukaan ei halua tai uskalla kertoa mitään, niin selkeät valtasuhteet vallitsevat. Toisilla on rahaa, toisilla tietoja, joillakin vain pelko. 

Onhan tässäkin avio-ongelmainen poliisi, Bodenstein, mutta hän ongelmineen on kuitenkin aika lailla sivussa. Päättäväinen Kirchhoff saa enemmän tilaa pyrkiessään kartoittamaan, onko menneillä tapahtumilla yhteyttä nykyisiin vai onko Tobias Sartorius itse pahuus.

En muuten vieläkään siedä tuota tyyliä, että miespoliisi esiintyy sukunimellä ja naispoliisi etunimellä. Haluan tasa-arvoa! Joko molemmat sukunimellä tai sitten molemmat etunimellä. 

Muuten Lumikin on kuoltava hurjan hyvä, jännittävä ja yllätyksellinen. Neuhaus johdattaa lukijaa taitavasti harhaan. Joitakin asioita kerrotaan niin että lukija voi todeta tyytyväisenä tietävänsä enemmän kuin poliisi. Sitten kuitenkin tulee jokin yllätys, ja lukija huomaa olevansa ihan hakoteillä arvaillessaan syyllistä. 

Tässä on oivallinen esimerkki dekkarista, joka ei tarvitse kidutusta, paloittelua tai irroitettuja elimiä saadakseen lukijan kääntelemään sivuja viimeiseen asti. Jännitys syntyy ihmisten välisistä suhteista ja salaisuuksista joiden ei haluta paljastuvan, ja se tihenee loppuun saakka.