Trude Teige: Isoisä hengitti aaltojen tahtiin

 

Trude Teige: Isoisä hengitti aaltojen tahtiin

Norjankielinen alkuteos Morfar pustet med havet (2021)

Suomentanut Saara Kurkela

WSOY 2026

337 s. 

Teigen edellinen suomennos kertoi meille Junin isoäidin tarinan, nyt tässä rinnakkaisteoksessa on isoisän vuoro. Nuori merimies Konrad on laivassa matkalla kohti Australiaa, kun torpedo tuhoaa laivan. Ne jotka eivät kuole sillä sekunnilla, ammutaan. Kuin ihmeen kaupalla Konrad ja Jakob jäävät eloon, mutta vain Konrad selviää pariviikkoisesta selviytymistaistelusta. Jaavan saarella hänet löydetään rannalta ja toimitetaan sairaalaan. Siellä hän kohtaa norjalaisen enkelin, sairaanhoitaja Sigridin. 

Mutta sota jyllää ja on armoton. Konrad ja Sigrid viedään eri leireille, joissa he yrittävät jaksaa sodan loppuun asti. Ympäriltä kuolee ihmisiä, läheisiäkin. Ne keitä ei vie nälkä tai sairaus, kohtaavat japanilaisten sotilaiden julmuuden. Tässä ympäristössä etenkään eurooppalaisella ihmishengellä ei ole mitään armoa. Ja jos välillä onkin hiukan toiveikkaampi olo, se katoaa ennen pitkää. 

Sota särkee niin paljon, ja vaikka Konradista tulee myöhemmin isä ja isoisä, ei se korjaa kaikkea. 

- Mikä hätänä? tohtori Melrose kysyi.

Sigrid kertoi näkemästään järkyttävästä tapauksesta. Hänen äänensä vapisi.

- Mokomat pirulaiset, tohtori Melrose sanoi. Sen pidempään hän ei aiheessa viipynyt vaan ryhtyi kertomaan sairastuvan potilaista: mikä heitä vaivasi ja ketkä heistä olisivat Sigridin vastuulla. Sigrid näki koko ajan silmissään miehen tuskaisan katseen. Häntä kuvotti. Tohtori Melrose laski hetkeksi kätensä Sigridin olkapäälle. - Haluatteko kuulla minun elämänohjeeni? Teen sen mikä on tehtävä, kestän sen mikä on kestettävä ja unohdan sen mikä on unohdettava, jotta selviäisin. 

Tämä on raskas ja todella surullinen tarina. Samalla se on tavattoman tärkeä, muistuttaen että toinen maailmansota todella tapahtui myös Euroopan keskitysleirien ulkopuolella eivätkä saksalaiset olleet ainoita jotka syyllistyivät julmuuksiin. 

Kirja on luettu myös blogeissa Kirjarouvan elämää ja Annelin lukuvinkit.

Trude Teige: Isoäiti tanssi sateessa

 

Trude Teige: Isoäiti tanssi sateessa

Norjankielinen alkuteos Mormor danset i regnet (2015)

Suomentanut Saara Kurkela

WSOY 2025

309 s. 

Juni on menettänyt muutaman vuoden aikana ensin isovanhempansa ja sitten äitinsä. Hän lähtee väkivaltaista puolisoaan pakoon sukunsa taloon nimettömäksi jäävälle saarelle. Kuten niin monissa kirjoissa viime vuosina, hän löytää valokuvan, tai itse asiassa kaksi. Toisessa on isoäiti Tekla saksalaisen sotilaan kanssa, toinen on isovanhempien hääkuva - jossa Junin äiti on jo syntynyt. Mitä valokuvat tarkoittavat? 

Naapurimökkiin ilmaantuu Georg, joka lähtee Junin seuraksi selvittämään tämän isovanhempien tarinaa. Asiaan tietysti kuuluu, että kaksikon välillä kipinöi alusta asti. 

Toisessa aikatasossa seuraamme Teklaa, joka joutuu häpeään rakastuttuaan saksalaiseen Ottoon. Suhdetta ei hyväksy sen enempää perhe kuin yhteisö. Tekla valitsee rakkauden ja lähtee Oton kanssa kohti Saksaa ja tämän kotikaupunkia. Raunioiksi pommitettu maa ei anna rakastavaisille sitä mitä he odottivat. Pian Teklan elämä on säpäleinä. Saako hän kursittua palat kasaan?

Muistot tulvivat mieleeni verkkokalvoille ilmestyvinä terävinä kuvina: näin mummin täällä puutarhassaan iltasateessa yllään yksi punaisista mekoistaan. Hän ei koskaan käyttänyt housuja vaan  aina yksinkertaisen mallisia mekkoja, usein punaisia, niin arkena kuin juhlissa. Mummi rakasti värejä, enkä koskaan nähnyt häntä mustiin pukeutuneena - en edes vaarin hautajaisissa.

- Hän on sekaisin, Lilla sanoi, kun mummi tanssi rauhallisesti lämpimässä kesäsateessa.

- Ei hän sekaisin ole, vaari vastasi. - Hän on iloinen.

En koskaan nähnyt mummia niin suruttoman näköisen kuin silloin kun hän tanssi sateella puutarhassaan. Panin silmät kiinni ja tunsin hänen tuoksunsa, sen, miltä mummi tuoksui ollessaan iloinen. 

Toisina päivinä hänen tuoksunsa oli toisenlainen. 

Vaikka tämä on monin paikoin samanlainen kuin useat muut toiseen maailmansotaan liittyvät romaanit, on kuitenkin myös eroja. Tässä ei piilotella natseilta vaan rakastutaan miehittäjään, ei jouduta lähtemään kotoa vaan valitaan muuttaa toiseen maahan. Mielestäni Teige kertoo todella koskettavasti ja elävästi Teklan tunteista ja kokemuksista. 

Ja kuten niin monessa vastaavassa kirjassa, mennyt aikataso on kiinnostavampi kuin nykyinen. Juni jää aika etäiseksi, enkä tahdo jaksaa sitä että kuvioihin pitää aina tulla mies ja romantiikkaa. Olisin mieluummin halunnut Junin selvittävän asioita toisen naapurimökin asukkaan, seitsemänkymppisen Alfredin kanssa. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 20, "kirjasta tulisi mielestäsi hyvä elokuva tai tv-sarja".

Emma Hamberg: Je m'appelle Agneta

 

Emma Hamberg: Je m'appelle Agneta

Ruostsinkielinen alkuteos Je m'appelle Agbeta (2021)

Suomentanut Saara Kurkela

WSOY 2022

343 s.

Agneta on kyllästynyt elämäänsä. Lapsilleen hän on lähinnä rahapussi, miehelleen harrastuskaveri - miehen lainkaan tajuamatta, ettei Agneta ole kiinnostunut kyseisistä harrastuksista. Niinpä, törmättyään lehti-ilmoitukseen jossa etsitään au pairia ranskalaiseen pikkukylään, Agneta pakkaa laukkunsa ja ottaa irtioton. 

Ranskassa vastassa ei olekaan lasta vaan kahdeksankymppinen muistisairas Einar. Tämän ystävät ovat päätyneet hakemaan lehti-ilmoituksella apua, sillä muistisairauden myötä Einar on alkanut puhua yhä enemmän ruotsia, jota ystävät eivät ymmärrä. Agneta puolestaan ei ymmärrä ranskaa, mutta kielimuurista huolimatta ja alkujärkytyksen mentyä ohi hän alkaa viihtyä. Einarin ystävistä tulee hänenkin ystäviään, ja vähitellen mennyt harmaa arki väistyy ja tuo Agnetan elämään värit takaisin.

Lähijunassa. Herranjestas, mitä minä olen tehnyt? 

Aamupalaverissa. Herranjestas, mitä minä olen tehnyt? 

Kahviautomaatilla. Herranjestas, mitä minä olen tehnyt? 

Lounastauolla. Herranjestas, mitä minä olen tehnyt? 

Kun Lotta S. kysyy, mikä minun horoskooppimerkkini on. Herranjestas, mitä minä olen tehnyt? 

Kun sähköpostikansioon kilahtaa uusi viesti ja näen, että Fabien on vastannut. Herranjestas, mitä minä olen tehnyt? 

(...)

Yötanssit tuntuvat sopivan meille molemmille. Einar nukkuu paremmin, enkä minä joudu enää aamuisin siivoamaan keittiöstä hänen jälkiään. Olen iloinen, etten nähnyt itseäni viime yönä. Jos olisi terapeutti, huudahtaisin "iiihanaa Agneta, nyt alat päästä estoistasi!" Jos taas olisin koreografi, heittäytyisin ikkunasta ja toivoisin osuvani pää edellä maahan. Minä vain tanssin kuin huomispäivää ei olisi. Eihän sitä olekaan, ei ainakaan Einarille. On vain nykyhetki. Ihan kuin olisin löytänyt mielikuvituskaverin, joka on kuitenkin ihan oikea kaveri. Ystävän, joka ei koskaan juorua selän takana, koska ei pysty. Ystävän, jonka kanssa voi vatvoa mitä asiaa tahansa kerran toisensa jälkeen, ja hänestä se on aina yhtä kiinnostavaa. Ystävän, joka kyselee minulta kaikenlaista ja on kiinnostunut vastauksistani. Ja siksi vastaan hänelle ääneen enkä vain pääni sisällä. 

Leppoisa ja lämminhenkinen tarina, jossa hauskuus ja surumielisyys vuorottelevat. Tilannekomiikkaa on paljon, mutta myös apeutta ja epävarmuutta. Einarin elämä ei ole ollut helppo ennen muistisairauttakaan, mutta hän on osannut ottaa ilon irti hetkestä ja opettaa sitä myös Agnetalle. 

Minua ärsytti tässä, kuten monessa muussakin kirjassa, se että neljän-viidenkympin välissä oleva nainen kokee elämänsä olevan ohi, kokee että hän on liian vanha unelmoimaan tai muuttamaan elämäänsä, että on vaan tyydyttävä siihen mitä on. Ei näin! Unelmia saa ja pitää olla. Mietin että olen nyt 43-vuotias, ja olisi kertakaikkisen kauhistuttavaa ajatella että "tässä tämä nyt oli, elämäntilanteeni ja ulkomuotoni varmaankin pysyvät samanlaisina seuraavat 43 vuotta, mitä nyt ryppyjä tulee lisää ja hiukset valkenevat". Jotenkin ärsyttää se yhä uudelleen toistuva kuvio, että keski-ikäiset naiset nähdään ja he myös itse näkevät itsensä pelkkinä vaimoina ja äiteinä. Jos naisella on työpaikka, se on todennäköisesti tylsä ja mitäänsanomaton. Onneksi Agneta tutustuu kahdeksankymppiseen Bonnibelleen ja huomaa, että muutakin voi olla. 

Helmet-haasteeseen täytän kohdan 32, "kirja kertoo asiasta josta haaveilet". Haluaisin mennä joksikin aikaa ulkomaille töihin, eikä rähjääntynyt mutta samalla idyllinen pikkukylä olisi yhtään huono vaihtoehto. Seinäjoen kirjaston lukuhaasteen muutos on muodonmuutos / ulkonäön muutos. 

Je m'appelle Agneta on luettu myös esimerkiksi blogeissa Kirjojen kuisketta ja Kirjakaapin kummitus.