Ruotsinkielinen alkuteos Leo (1989)
Suomentanut Leena Vallisaari
Gummerus 2015
405 s.
Voi jestas, että minä sitten tykkään Ulla-Lena Lundbergin kirjoista! Leo on täyteläinen kuvaus Ahvenanmaasta 1800-luvulla, elämästä jossa laivat tuovat vaurautta mutta ajoittain myös surua, elämästä jossa lapsikuolleisuus on suurta mutta jossa syntyy paljon uutta elämää, elämästä jossa omaan kohtaloon ei aina voi vaikuttaa muuten kuin sopeutumalla.
Erik Petter jää orvoksi 14-vuotiaana ja saa perinnöksi isän velat. Hän toteaa nopeasti, että ei halua pyörittää tappiollista tilaa. Huutokaupalla hän hankkiutuu eroon kaikesta ylimääräisestä tavarasta, ja vähän kerrassaan onnistuu vakuuttamaan velkojat selviytymisestään. Maatilan sijasta hän keskittyy merenkulkuun. Vuosien ja vuosikymmenien kuluessa Erik Petteristä tulee menestyvä laivanvarustaja.
Tarinaa seurataan myös Erik Petterin tyttären Kristinan näkökulmasta. Tämä on neuvokas kuten isänsä, mutta naisen vaikutusmahdollisuudet jäävät puolison valintaan ja kodinhoitoon. Oman näkökulmansa esittää myös Kristinan mies Carl Gustaf, joka toimii kapteenina Erik Petterin laivoilla. Minäkertojana kautta koko kirjan on Carl Gustafin setä, Erik Petterin ikätoveri Leander.
Kylä on tässä. Yhteensä täällä on kaiketi sata ihmistä ja satakunta elukkaa. Jos kaikki ihmiset ja kaikki elukat päästäisivät yhtaikaa ilmoille huudon, joka meihin on kertynyt, maailma ratkeaisi liitoksistaan. Kaikki mikä tapahtuu, tapahtuu kuitenkin tipoittain ja erillään, ja me pidättelemme huutoa niin kauan kuin pystymme. Itsehillintä se luo järjestyksen ja tavat ja pitää maailman pystyssä-
On taloja ja ulkorakennuksia ja viuhtovia myllyjä ja peltoja, jotka näyttävät iäisiltä. Kaikki kuluu ja maatuu, ja alituisella kolkuttelulla sitä rakennetaan ja uudistetaan. Se tapahtuu kumminkin aina vähä vähältä, eikä kaikki koskaan ole täysin maan tasalla; ikuinen kolkutus se pitää maailman koossa.
Vain jonkun yksittäisen kerran jonkun sydämestä kuuluu sellainen huuto, että ilmestyy halkeama ja jokin sortuu maan tasalle. Kolkutus lakkaa ja kylä aukaisee suunsa. Siitä ei lähde parkaisua vaan supinaa ja puhetta, siunailua ja kauhistelua, joka sitoo maailman yhteen.
Kerrassaan hieno tarina! Surun ja ilon, menetyksen ja menestyksen vuorottelu pitää lukijalla tunteet pinnassa koko ajan. Henkilöhahmot kasvavat nuoruudesta aikuisuuteen ja jotkut vanhuuteen asti, ehkä juuri sen takia he ovat helposti lähestyttäviä ja heihin kiintyy lujasti. Lundberg kirjoittaa todella eläväisesti, niin että lukija tuntee olevansa mukana tarinassa, olevansa yksi kyläläisistä.
Tämä on trilogian avausosa, mutta toimii yksittäisenä kirjana erinomaisesti. Tarina on kokonainen; se kattaa yli puoli vuosisataa joten mikään ei jää häiritsevän paljoa kesken lopussa. Seuraavissa osissa keskityttäneen myöhempiin sukupolviin.
Helmet-lukuhaasteessa täytän kohdan 37, ”kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole”.
