Näytetään tekstit, joissa on tunniste jouluinen lukuhaaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jouluinen lukuhaaste. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2019: 4. luukku

Joulukuun neljäs päivä! Eilinen luukku aukesi Elämä on ihanaa - blogissa, ja tänään on minun vuoroni.

En meinannut millään keksiä, mistä aiheesta postaan, mutta lopulta siihen ei tarvittu kuin yksi kuva niin idea kehittyi ja tekstikin syntyi aika vaivattomasti. Näin toissapäivänä Facebookissa Lastenkirjainstituutin postauksen, jossa kerrottiin Lukemon joulu-lukuhaasteesta. Haaste on lapsille mikäs muu kuin lukubingo :) Ihana idea ja hieno bingolappu!

Valmista bingoriviä ei voi vinkata vahingossakaan, sillä se vaatii myös hauskaa tekemistä, ei pelkkää lukemista. Pari vinkkiä haluan antaa, jouluisista kirjoista tietenkin. 

Keskelle kohtaan "poro" sopii vaikkapa Anneli Kannon Radio Korvatunturi. Omasta postauksestani poimittua: "Yksinäinen poro kiertelee verstaissa ja löytää tiensä studioon. Jos ihan vähän kokeilisi kuulokkeita ja nappuloita..." Siitäpä tulee melkoinen joulushow! Kohellusta ja kommelluksia riittää, mutta alla on vakavampi sävy joka muistuttaa, että riitelyyn tarvitaan kaksi osapuolta. 

Oikealla yläviistossa on "jouluseikkailu", johon yksi kiva vaihtoehto on Siilin jouluseikkailu. Tiedättehän Siili-kuvakirjasarjan, jossa pikkusiilin ihanaa punaista hattua voi silittää. Kirjassa pikkusiili ystävineen lähtee auttamaan oravaa, mutta lumivyöry aiheuttaa mutkia matkaan. Kaveruksilla on pelko eksymisestä ja siitä, että joulu ehtii mennä ohi. Pikkusiili on onneksi nokkela ja keksii ratkaisun tähänkin pulmaan. 



Myös nuorille on oma bingonsa,  ja siihenkin haluan antaa pari vinkkiä, joista voi lähteä täyttämään ruudukkoa.

"Erilainen joulu" on esimerkiksi Charles Dickensin klassikkokirjassa Saiturin joulu. Kiukkuinen hapannaama Ebenezer Scrooge vihaa joulua, mutta tästä joulusta tulee erilainen. Scrooge kohtaa kolme henkimaailman olentoa, jotka näyttävät hänelle miten karmea tulevaisuus hänellä on edessään, mikäli hän ei muutu.

Toinen klassikko on Raymond Briggsin kuvakirja Lumiukko. Melkein kaikki ovat tainneet nähdä tv-version, mutta harvempi on lukenut kirjaa. Kannattaisi, sillä tähän ikimuistoiseen "joulureissu"un ei kyllästy koskaan.

Aikuisille haasteessa ei ole täytettävää bingolappua, mutta en näe mitään syytä miksei aikuinen voisi täyttää lasten tai nuorten lappua. Monia kohtia täyttynee helposti, kuten "kirjoita/piirrä joulukortti" tai "lue villasukat jalassa". Itseäni houkuttaisi täyttää molemmista yksi rivi...

Kuvat ovat Kasselin joulumarkkinoilta parin vuoden takaa. Aloituskuvana on sattuvasti joulukalenteri, johon ihastuin kovasti. Lapsille suunnattu sekin, luukkujen takaa paljastui erilaisia satuhahmoja. Toisessa kuvassa on maailman suurin satupyramidi, eri kerroksissa pyörii kohtauksia klassikkosaduista.

Tästä matka jatkuu kohti viidettä päivää, silloin luukku aukeaa Bibbidi Bobbidi Book - blogissa. Iloista ja rentoa joulunaikaa!