Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksukoulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksukoulu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Juoksemassa: Ominaisuustestit vol. 3


Tänään oli juoksukoulussa kolmas testipäivä. Kokoonnuimme jälleen Kisakallion urheiluopistolle selvittämään, onko tuloskunto parantunut. Olihan se. Kaikissa kuudessa lajissa tein viime kertaista paremmat tulokset, niin että viisi kuudesta oli oikeasti paras suoritus, kuudes jäi ensimmäisen testipäivän tuloksesta kymmenen senttiä mutta oli viime kertaista huomattavasti parempi.

Lähdin testipäivään jännittyneenä. Lapin lumileirillä saamani rakko kantapäässä on oireillut yhä. Eilen oli ensimmäinen kivuton päivä, joskin kenkä tuntuu jalassa. Lisäksi olin tänään ensimmäistä kertaa liikkeellä ilman sidoksia ja rakko oli vielä vuotanut sen verran että sukka oli jäänyt ihoon kiinni. Viikkoon en ole pystynyt juoksemaan tai hiihtämään, olen tehnyt vain yhden salitreenin sekä kotona kaksi kahvakuulailua. Lisäksi laitoin jalkaan upouudet sisälenkkarini, löysin ne kahdellakympillä Intersportin alennusmyynnistä. Mietin kyllä onko järkevää laittaa ensimmäistä kertaa jalkaan testipäivään, päätin kuitenkin kokeilla.

Alku ei ollut järin lupaava. Vauhditon pituushyppy on edelleen heikoin lajini. Jälleen kaikki hypyt tumpsahtivat maahan lyhyinä. En tiedä, mikä siinä mättää, enkö osaa tekniikkaa vai onko räjähtävän voiman taso kertakaikkiaan niin huono. No, kolme senttiä tuli parannusta edelliseen. Viisiloikka kahdella vauhtiaskeleella ei sekään ollut huima suoritus, 17 senttiä tuli mittaa lisää. Yhdessä hypyssä vasen polvi petti alta mutta ei sekään loikka olisi ollut aiempia paljoa pitempi.

Heittopaikka sen sijaan oli tänään ihan älyttömän hyvä. En tiedä, vaikuttiko eilinen kahvakuulan heilutus, mutta neljän kilon kuula lensi pään yli taakse niin etten uskonut tulosta ensikuulemalta. Tivasin mittamieheltä, että "mitä sää sanoit?!". Tulos parani 1,45 m eli siis metrin ja 45 senttiä. Suorastaan järkyttävän hurja parannus! Kuulan heitto eteen oli ainoa laji, missä ei tullut kaikkien aikojen parasta. Puoli metriä oli parannusta kuukauden takaiseen mutta kahden kuukauden takaisesta jäin sen alussa mainitun kymmenen senttiä.


Juoksuradallakin pääsin aiempaa kovemmin. Nopea en ole vieläkään, mutta ehkä se kertoo siitä että kintereissä on vielä varaa parempaan. Viime kertaan verrattuna 20 metriä paikaltaan kulki kuusi sadasosaa nopeammin, lentävällä lähdöllä seitsemän. Enemmän iloitsen kokonaisuudesta; kahdessa kuukaudessa lentävä lähtö on parantunut kuusitoista ja paikaltaan juostu kaksikymmentäyksi sadasosaa. 

Kaiken kaikkiaan testipäivästä, tai oikeammin sanottuna testipuolitoistatuntisesta jäi tosi hyvä mieli. Kiva nähdä seuraavalla kerralla, miten silloin kulkee. 

Huomenna ajattelin käydä kokeilemassa, mitä jalka tykkää juoksusta. Tekisi mieli mennä pitkä lenkki mutta täytyy malttaa pitäytyä lyhyemmässä. Jos rakko tai pikemminkin haava ei ole vielä kunnolla kiinni niin se saattaa aueta uudelleen. Ja toisaalta pakkasen, lumisateen ja plussakelin vuorottelu on tehnyt tiet todella liukkaiksi, joten täytyy laittaa nastalenkarit ensinmmäistä kertaa tänä talvena. 

Testiviikon toinen osa jää väliin, lauantaina olisi TalviJuoksuSarjan kolmas osakilpailu mutta olen silloin töissä. Työpäivä päättyy klo 13, niin valmentaja sanoi että halutessani voin osallistua koululaisille järjestettyyn juoksuun klo 14. Mietin vielä, ensinnäkin että ehdinkö töistä kisapaikalle ajoissa ja toisaalta, kun olen niin hidas niin haluanko hävitä reilusti pienille koululaisillekin...


lauantai 20. joulukuuta 2014

Juoksemassa: Testiviikko 2


Kuukausi kului äkkiä, ja oli testiviikon aika. Keskiviikkona Kisakallion urheiluopistolla oli tutut kuusi lajia.

Aloitimme hyppyosiolla, eli 5-loikalla ja vauhdittomalla pituushypyllä. Niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, tulokseni olivat sentilleen samat kuin edelliskerralla. Edelleenkään en osaa vauhditonta pituushyppyä, ehkä pitäisi harjoitella kotona. Ja muistaa 5-loikassa, ettei etene juoksuloikilla vaan sellaisilla mitkä rullaavat kantapäästä varpaisiin, tulos voisi parantua paljonkin. No, jos ensi kerralla onnistuisi.

Heitot menivät vaihtelevasti. Nelikiloinen kuula lensi pään yli muutaman sentin pidemmälle kuin viimeksi, sen sijaan eteenpäin heittäminen ei sujunut ollenkaan. Pääsin sentään samalle metriluvulle kuin viimeksi mutta tulos oli kymmeniä senttejä huonompi. Ehkä olisin saanut juonesta kiinni jos olisi ollut vielä neljäs yritys käytössä...
Juoksut menivät hyvin, siitä olen iloinen. 20 metriä kulki paikaltaan 15 sadasosaa viimekertaista nopeammin ja lentävällä lähdöllä 11. Vähän tietysti epäilyttää, että oliko tässä nyt maksimi. Jännä nähdä millainen vauhti on seuraavalla kerralla. Lentävällä lähdöllä teimme koko aikuisten kilparyhmän porukka niin, että kolmen vedon jälkeen pidimme pidemmän tauon ja kokeilimme vielä kerran. Koska meitä oli vain viisi, niin muuten suoritukset tulivat kovin tiiviiseen tahtiin. Eipä sillä että tauosta olisi paljoa ollut apua, yhden sadasosan sain vielä pois.

Jo 5-loikassa tunsin kipua kantapäässä, ja jalka olikin aika ärhäkkä muutaman päivän. Kipua oli sekä kantapään ja jalkaterän ulkoreunassa että myös nilkassa luun alapuolella.Torstain ja perjantai olin tekemättä mitään liikuntaa, työpäivän aikana liikuskellessa huomasi kuinka käveleminenkin sattui ja kipu paheni mitä pidemmälle päivä kului. Hoidin jalkaa kylmillä suihkuilla ja kylmägeelillä. Joulupukille (tai siis äidille) lähetin jo aiemmin tekstiviestin että säärystimille olisi käyttöä, pakkaset ovat tulossa.

Tänään sitten juostiin TalviJuoksuSarjan toinen osakilpailu, matkana neljä kilometriä. Juoksusta jäi kaksijakoinen olo. Huonoa on se, että aika parani viime kerrasta vaivaiset kuusi sekuntia. Syke oli puolivälin jälkeen hirveä, viimeisellä puolella kilometrillä 190 joten ei siinä ollut yhtään varaa loppukiriin. Aloitin liian lujaa, niinpä puolet matkasta oli jonkinlaista selviytymistaistelua.

Iloinen olen uusista ennätyksistä. Ensimmäinen kilometri kulki aikaan 6.13, se on peräti yhdeksän sekuntia nopeampi kuin aiempi ennätyskilometri, joka siis oli edellisestä osakilpailusta. Olin suunnitellut aloittavani varovasti mutta suunnitelma ei toiminut ollenkaan. Toinen kilometri oli 6.31, kolmas 6.48. Kaikki siis nopeampia kuin vastaavassa kohdassa neljä viikkoa sitten. Viimeisellä kilometrillä olinkin sitten ihan puhki, katsoin matkamittaria sadan metrin välein ja toivoin selviytyväni maaliin. Keskivauhdiksi tuli 6.32, sekin on siis nopein ikinä. Jalka ei ollut kipeä, johtuen ehkä juoksutekniikasta. Keväällä kuvatun videon perusteella tulen maahan koko jalkapohjalla, jolloin kantapää ei saa niin kovaa iskua. Kotiin tullessa huomasinkin, että kävely sattuu juoksua enemmän.

Kaikkiaan testiviikosta jäi aika hyvä olo. Pieniä parannuksia tuli, tosin vähemmän ja pienemmillä marginaaleilla kuin olin toivonut.  Jäi sellainen olo että kaikkea en ole vielä saanut irti, joten uskon että seuraavalla kerralla tapahtuu tätä viikkoa enemmän. Toivon tietysti että jalkakipu lakkaa, jotta pystyn jatkamaan treeniä entiseen tapaan.