Pasi Ahtiainen: Jokakelin mies

Pasi Ahtiainen: Jokakelin mies
Gummerus 2014
207 s.
Kustantajalta pyydetty arvostelukappale

Yhtenä ihan tavallisena päivänä ihan tavallinen opettaja Niilo pyörtyy kesken oppitunnin. Aivotärähdystä epäillään ja Niilo passitetaan kotiin sairaslomalle. Yhtäkkiä tavalliset päivät ja rutiinit muuttuvat vastenmielisiksi, ja Niilo alkaa kyseenalaistaa omaa elämäänsä. Hän on aina ollut tavallinen, hän on vähän tassukka, hänellä on omia ajatuksia mutta hän ei saa tuotua niitä esiin. Yhtäkkiä hän päättää, että nyt riittää.

Niilon murtautuminen harmaasta massaan sulautuvasta vanhasesta alkaa pieni askel kerrallaan, ensin ajatuksissa ja sitten teoissa, ensin kotona ja sitten kodin ulkopuolella. Alkuun päästyään hän kiihdyttää vauhtia eikä aikaakaan niin hän on suuntaamassa isoin harppauksin kohti anarkiaa.

Niilo olisi voinut osoittaa Ainon kehossa useammankin ongelmakohdan, joka kaipasi kipeämmin kuntoilua kuin olemattomat lihakset kuvitteellisissa paikoissa. Läskin hävittämisen sijaan ohjaaja jakoi parin kuukauden välein muhkean laskun, jonka maksuaikaa oli päivä tai pari. Mitä jos hän ei maksaisikaan? Tarkastiko kreikkalaisen jumalan näköinen jätkä jokaisen osallistujan maksut?

Lasku saattoi vahingossa hävitä tai tipahtaa. Niilo katsoi muualle ja antoi sille pienen tönäisyn etusormellaan. Se liukui kepeästi seinän ja kirjoituspöydän väliin.

Oikea suupieli kääntyi ilkeään hymyyn. Niilosta tuntui pitkästä aikaa hyvältä.

Kun kirjaa esittelevä sähköpostiviesti tuli, mietin pyytäisinkö arvostelukappaleen. Mietin, onko keski-ikäisen miehen tarina sitten kuitenkaan kiinnostava. Onneksi kuuntelin vaistoani; kirja on suoraan sanottuna loistava. Se herättää tunnekirjon laidasta laitaan. Välillä on surullista lukea, kuinka Niilo on jumissa avioliitossaan, työssään ja elämässään. Silti on ajoittain surullista myös se suoranainen epätoivo, jolla Niilo pyrkii ottamaan hallinnan. Toisinaan touhu menee pahasti yli, kohellukseksi joka naurattaa. Välillä jännittää, mihin suuntaan asiat kääntyvät.

Erityisen suuren kiitoksen ja kumarruksen annan kirjan lopusta, se on kertakaikkiaan huippu! Kun Niilo on ajautunut punkkareiden kanssa järvirosvoksi, mietin voiko tämä päättyä mitenkään tyydyttäväksi. Eniten pelkäsin, että lopussa kaikki paljastuu uneksi tai että asioille on jokin yhtä typerä ratkaisu. Mutta ei, Ahtiainen saa purettua vyyhdin loogisesti ja niin, että siitä jää hyvä ja ennen muuta tyytyväinen olo. 

Jokakelin mies on Ahtiaisen esikoisteos, ja erittäin hyvä sellainen. Se on tasapainoinen, viihdyttävä, tunteita herättävä, mukaansatempaava, mielenkiintoinen, persoonallinen. Lukemisesta jäi ainakin minulle hyvä mieli moneksi päiväksi.