Hannu Väisänen: Piisamiturkki ja muita kertomuksia

Hannu Väisänen: Piisamiturkki ja muita kertomuksia
Otava 2015
287 s.

Hannu Väisänen on yksi niitä kotimaisia kirjailjoita, joilta en ole lukenut mitään mutta joiden kirjoja olen katsellut sillä silmällä että pitäisi joskus kokeilla. Kirjaston uutuushyllystä löytyi Piisamiturkki ja muita kertomuksia. Liepeen lyhyt kirjaesittely oli sen verran lupaava että pakko oli ottaa luettavaksi.

Ja kyllä muuten kannatti. Kertomukset ovat erinomaisia, tykkäsin jokaisesta. Kaikissa on joku hahmo, joka on jollakin tapaa poikkeava. Lukija haastetaan miettimään, mikä on persoonallista eli vähän outoa mutta hyväksyttävää, ja mikä omituista eli liian outoa ja siksi epätoivottua. Tarinat ovat toisaalta hauskoja, juuri hahmojen hassujen tapojen takia. Samalla ne ovat hurjan surullisia, koska yksinäisyys on niin kouriintuntuvaa.

Sisällä talossa ei oikeastaan ollut muuta kuin viilipurkkeja. Kaupasta ostettuja, tai luultavimmin kaupan takaa, lastauslaiturilta kerättyjä viilipurkkeja, joita käytettiin viilinjuuren tekoon, niiden lisäksi kaikenlaisia metalli-, lasi- ja keramiikkapurkkeja. Toisissa hapatettiin maitoa, toisissa idätettiin ties mitä, kurkkua, perunaa, porkkanaa. Purkkeja oli pöydillä, lattialla, ikkunalaudoilla. Varsinaisia huonekaluja en nähnyt missään.

Itse tehty viili

(...)

Mies istuu parvekkeella tupakoimassa, yllään paksu toppahaalari ja kädessään rukkaset. On sellainen helmikuun puolivaloton, kangistava päivä jonka läpi ei pääse kuin torkkumalla. Sellainen päivä jolloin väreillä ei ole arvoa eikä merkitystä. Parveke on talon toisessa kerroksessa. Kolmatta ei ole. Mies likistää rukkasessaan tupakkaa josta imaisee savuja harvakseltaan. Miten suorana savupylväs nouseekaan teräksenharmaalle taivaalle. Jos se olisi rukous, sitä kuunneltaisiin.

Mies Kouvolasta

Vaikka kertomuksissa ollaan eri puolilla maailmaa, eri ikäisten ihmisten seurassa, on kokoelma tiivis. Massasta poikkeaminen, yksinäisyys ja ulkopuolisuus ovat yleismaailmallisia ilmiöitä. Harva on kuitenkin niin tarkka kuvaaja kuin Hannu Väisänen. Hän ei tuomitse eikä pilkkaa vaan käsittelee hahmoja lempeästi, antaen näille oikeuden olla omia itsejään. 

Kokoelma on luettu Kirjarepussa, Ilselässä, Mummon matkassa sekä Kirjoituksissa.