sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

John Williams: Stoner

John Williams: Stoner
Englanninkielinen alkuperäisteos Stoner (1965)
Johdanto John McGahern
Suomentanut Ilkka Rekiaro
Bazar 2015
306 s.





Stoner on varmasti yksi kirjakevään puhutuimmista teoksista. Se on ollut vuosikymmeniä unohduksissa mutta Anna Gavaldan ihastuttua siihen se on noussut lentoon ja lähtenyt valloittamaan maailmaa. Epätavallinen historia sai minut kiinnostumaan kirjasta. 

Lukemisesta jäi hyvin ristiriitainen olo. Ensimmäiset sivut olin ihastunut. Yksi syy on kieli; kiitos suomentajalle sanavalinnoista! Eletään 1900-luvun alkua niin silloin ollaan kyökissä, kerätään kanankuikkaloiden munia, pukeudutaan palttooseen  ja niin edelleen. 

Noin puoliväliin asti luin Stonerin tarinaa innostuneena. Tuntui, että tässä on todella hieno kuvaus nuoren Williamin lähdöstä kotitilalta opiskelemaan, oman alan löytämisestä, aikuiseksi kasvamisesta, perhe-elämästä. Nautin tunnelmasta, joka on vahva ja vangitseva. Kirja on intiimi ja intensiivinen, samalla hyvin aistivoimainen.

Stoner teki peltotöitä päivän tai pari auttaen isää ja tämän pestaamaa mustaa renkiä, mutta lämpimänkosteiden multapaakkujen pehmeys jalkojen alla ja vastakynnetyn maan haju sieraimissa eivät herättäneet hänessä kotiinpaluun tai tuttuuden tunnetta. Hän palasi Columbiaan ja käytti loppukesän valmistellen uutta luentosarjaa, jonka aikoi pitää tulevana lukuvuonna. Hän vietti suurimman osan kustakin päivästä kirjastossa, palasi kohti asuntoa ja Edithiä joskus vasta myöhään illalla, kun kuusaman sakea tuoksu leijui lämpimässä ilmassa ja sirot kanukanlehdet kahisivat ja värisivät aavemaisesti pimeässä. Stonerin silmiä kirveli heikosti erottuvien tekstien tuijottamisesta, hänen mielensä oli raskas siitä mitä se oli omaksunut ja hänen puutuneita sormiaan pisteli vanhojen nahkakansien ja lehtien pitelemisestä, mutta hän oli vastaanottavainen maailmalle, jonka läpi hän hetken aikaa käveli, ja sai siitä iloa. 

Puolenvälin jälkeen tapahtui jotain. Hermostuin ja kyllästyin. Ärsyynnyin  henkilöhahmoista, tai hahmoille. Mietin, miksei Stonerin ympärillä ole juuri yhtään ihmistä, kenen kanssa olisi luontevat suhteet. Hänellä on muutama ystävä, mutta ystävyyssuhteet näyttävät kovin pinnallisilta. Mietin myös, miksi Stoner on sellainen vässykkä että antaa kohdella itseään miten tahansa. Tuntui, että petyin uudelleen ja uudelleen. Ehdin miettiä olisiko Grace erilainen mutta ei, petyin siihenkin mitä hänestä tulee. 

Kaksijakoinen fiilis tulee varmasti juuri tästä. Tarina on sinänsä hyvä mutta kun en pidä yhdestäkään henkilöhahmosta. Itse Stoner väläyttää joskus mutta ei riittävästi jotta pitäisin edes hänestä. Olisin kaivannut enemmän ilon hetkiä. 

Mietin, kuinka paljon tämänhetkinen elämäntilanteeni vaikutti lukukokemukseen. Toista kertaa vuoden aikana olen vaihtamassa paikkakuntaa, asuntoa ja työpaikkaa. Asunnon etsiminen stressaa, ärsyttää jo valmiiksi kun taas pitää pakata tavarat, roudata ne uuteen paikkaan, purkaa laatikot ja etsiä tavaroille paikat, yöunet ovat jääneet monena yönä vähiin. Tässä tilanteessa Stoner saattoi olla väärä valinta luettavaksi. 

Kirjabloggaajien facebook-ryhmästä muistan lukeneeni, että Stonerin alun saatetta ei kannata lukea aluksi vaan lopuksi. Onneksi muistin. En ymmärrä, miksi saate on laitettu kirjan alkuun. Siinä paljastetaan kaikki kirjan tapahtumat ja pohditaan teemoja. Eli suoraan sanottuna pilataan lukukokemus kun mitään ei jätetä lukijan itsensä tulkittavaksi. 

Stoneria on luettu blogeissa paljon ja useimmiten myös tykätty hurjasti. Siitä ovat kirjoittaneet muun muassa Lukutoukka, Leena Lumi, ArjaUlla, Suketus ja Tiina.

6 kommenttia:

  1. Minä pidin kirjassa juuri sen surumielisyydestä. Stonerin hahmo on jotenkin koko ajan ulkopuolinen, eikä saa otetta aidoista ihmissuhteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntui että ihmiset ovat kylmiä; Stonerin suhde sekä vanhempiinsa että vaimoonsa on kauhean muodollinen. Vaikka eipä siinä kenelläkään ollut juurikaan ilon aiheita.

      Poista
  2. Itse sain tämän juuri eilen luettua ja olen osittain samaa mieltä kanssasi. Olisin kaivannut enemmän voimaa ja jonkinlaista, no, iloisuutta Stonerilta tai Stonerille. Hienosti tämä on silti kirjoitettu, Rekiaron kieli tässä on mielessäni oivallista ja miellyttävää lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän harmittaa etten haltioitunut kirjasta, kuitenkin tarinassa oli paljon sitä jotain. Rekiaro on yksi kääntäjistä joiden nimen muistan... vahva mielikuva että hänen käännöksensä ovat laadukkaita, ei siis turhan koukeroista eikä juuri edes lyöntivirheitä.

      Poista
  3. Olipa hyvä että luin arviosi, nimittäin minulta on mennyt täysin ohi tuo että alun saatetta ei kannata lukea heti kättelyssä! Miksi ihmeessä tuollainen ratkaisu että jo siinä selviää kirjan tapahtumat...

    Kirja kiinnostaa todella paljon ja aion sen jossain välissä hankkia. Olen lukenut vain ylistäviä arvioita kirjasta joten mielenkiintoista saada muunlaistakin mielipidettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin kun googlettelin arvioita niin oikeastaan vain Tiina oli kanssani vastavirran kiiski, ei hänkään toki teilannut kirjaa mutta ei siihen myöskään rakastunut. Saapa nähdä suomennetaanko Williamsin muita kirjoja, toivottavasti.

      Poista