perjantai 8. tammikuuta 2016

Oopperassa: Kansallisoopperan Thaïs

Eilen oli eräänlainen merkkipäivä: kävin ensimmäistä kertaa Oopperatalossa. Monta kertaa bussilla ohi mennessä olen ajatellut, että tuolla pitää käydä. Nyt asun riittävän lähellä, että on helppo viettää arki-iltakin upeassa ympäristössä.

Työpaikan kautta saan hankittua lippuja teatteriin, oopperaan ja balettiin, helposti, moneen eri esitykseen ja eri laitoksiin yhdellä kertaa. Syksyn lipputarjonnassa oli mukana Thaïs, ooppera josta en tiennyt etukäteen mitään. Se ei haitannut lainkaan, esityksen alku oli helppoa seurattavaa. Ensimmäisellä väliajalla lukaisin selailukappale-käsiohjelmasta vähän tarkemmin, mistä on kyse. 

Toisella väliajalla sain tekstiviestin, jossa kysyttiin mitä esityksessä tapahtuu. Tiivistin juonen lyhyesti - ja ehkä brutaalisti, anteeksi siitä: "Munkki haluaa pelastaa syntisen naisen, sitten kun se saa laulettua naisen luostariin niin se tuleekin katumapäälle kun se nainen olisikin ollut kiva mimmi, mutta sitten on jo myöhäistä."

Niin, kolme tuntia tämän läpikäymiseen meni :) Mutta voi mitkä kolme tuntia ne olivatkaan! 

Koko esiintyjäjoukko oli vakuuttava. Veronika Dzhioeva Thaïsina ja Tommi Hakala Athanaëlina pelasivat täydellisesti yhteen. Heidän laulunsa soi yhteen täyteläisesti ja sopusointuisesti. Muutenkaan kenenkään ääni ei noussut hallitsevana esiin vaan kokonaisuus oli harmoninen. Kovasti ihailen ammattilaulajia: ei ehkä ole helppoa laulaa lattialla maaten mutta kovin vaivattomalta se näyttää. 

Erityisen lämpimästi ajattelen orkesteria, upea suoritus! Aina välillä kun ei ollut tarvetta seurata tekstitystä eikä lavalla tapahtunut paljoa, seurasin orkesterin toimintaa. Se oli kiehtovaa. Olen aiemmin ollut kerran oopperassa, muutama vuosi sitten Roomassa. Muuten olen katsellut oopperoita vain televisiosta tai netin kautta, ja silloinhan kuva keskittyy näyttämölle, ei orkesteriin. On mahtavaa seurata eri soittimien ja soittajien yhteistyötä. Jules Massenetin musiikki on kaunis, mutta kaunistakin musiikkia voi soittaa rumasti. Oopperan orkesteri oli kyllä huikea, kertakaikkiaan. Se energia vei mukanaan, musiikki kuljetti yleisöä niin että muutkin kuin minä olivat haltioissaan. Ansaitusti orkesteri sai valtaisat aplodit. Kiitos menee tietenkin myös kapellimestari Patrick Fournillierille.

Haluan vielä mainita Johan Engelsin lavastuksen ja puvustuksen. Näennäisen yksinkertaiset rakennelmat muotoutuivat yllättävän moneksi, ja pienellä lavasteen liikkeellä saatiin näyttämölle tuotua isoja asioita. Alussa ja lopussa lavasteet ja vaatteet olivat kaikessa karuudessaan kauniita ja vaikuttavia. Välissä prameus toi hurjan kontrastin ja oli omiaan muistuttamaan siitä, että kulta ja kimallus ei ole tae onnesta. Vaatteilla ja peileillä ei saa ikuista nuoruutta, ikuista kauneutta, ikuista rakkautta. 
 
Ensikosketus on otettu ja olen varma siitä, että käynnit jatkuvat. Balettinäytös on vielä korkkaamatta...  Otin mukaan kevään ohjelmiston esitteen ja näyttää siltä, että kaikki kiinnostaa  :)

Thaïs on käyty katsomassa myös ainakin blogeissa Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Peegee hydratoon ja Lukupino.


 

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa hienolta kokemukselta! Oopperatalo on kyllä upea paikka ja kaikenmoista mahtavaa siellä esitetäänkin. Minä olen käynyt viimeksi katsomassa Oopperan kummituksen, ensi syksynä täytynee mennä katsomaan "oikeaa" oopperaa kun ystäväni laulaa siellä.

    Tämä Thaïs ei ole minulle tuttu, mutta brutaali tiivistys avasi hyvin, kiitos!

    Meillä on huhtikuulle paikat Pieneen merenneitoon tuonne piippuhyllylle, pitää muistaa kuikuilla myös orkesteria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Havittelen että josko keväälläkin menisi, ainakin Taikahuiluun oli tarjolla Vantaan kaupungilla henkilöstölippuja, kiinnostaa kovasti. Yllättävän hyvä näkyvyys oli tuolta ihan ylhäältä :)

      Poista
  2. Hauskaa, että pidit upeasta Thaisista. Seuraavaksi suosittelen Taikahuilua. Se on aina katsomisen arvoinen, mutta varsinkin tämä ohjaus on huikea. Siinä yhdistetään animaatiota ja eläviä laulajia aivan hulvattomalla tavalla. Tuotanto on alunperin Berliinistä ja Komische Operin trailerista saa käsityksen siitä, mistä on kysymys. Löytyy YouTubesta esim. haulla Zauberflöte Komische Oper.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taikahuilua en ole nähnyt edes tv:n välityksellä. Hauskaa, juuri tänään tai eilen oli sähköpostissa tiedote kevään tarjonnasta, huhtikuun alussa olisi Taikahuilu tarjolla, täytyy varata lippu nyt kun niitä vielä muutama oli jäljellä :) Kiitos vinkistä, täytyy tsekata traileri :)

      Poista