Lastenkirjalauantai: Marjatta Kurenniemi: Toivoisin että asuisin kuussa

Marjatta Kurenniemi: Toivoisin että asuisin kuussa. Marjatta Kurenniemen satuja ja runoja
Toimittanut Ismo Loivamaa
Kuvittanut Sanna Mander
WSOY 2018
140 s.

Tässä on kuulkaa yksi kauneimmista kirjankansista, sanoin niin jo kirjan ilmestyessä ja sanon samaa edelleen. Tätä ei haluaisi laskea käsistään, varsinkin kun sama värikylläisyys toistuu myös sisäkansissa, takakannessa ja runojen ja satujen kuvituksessa. 

Kirjaan on koottu 14 satua ja 11 runoa. Niistä ensimmäinen, "Satu pöyhkeästä voikukasta" teki minut surulliseksi. Vaikka voikukka on kovin itsekäs ja ylimielinen, sen kohtaama häpeä tuntuu kohtuuttomalta. "Karolus ja kivet" puolestaan on suorastaan pelottava; kaksi lasta on linnassa jota kohti vyöryy vääjäämättä uhkaava kivijoukko. Onneksi vastapainona on hassuja tarinoita, kuten "Satu pienestä pojasta" ja "Satu tavattoman tavallisesta prinsessasta". Pidän kovasti siitä, miten Kurenniemi elollistaa esineitä ja asioita, miten hassusta ja oudosta tulee tavallista. Pidän myös siitä, että saduissa on jokin vakava asia tai opetus, jota ei kuitenkaan tuputeta eikä osoitella. Runot sen sijaan eivät herätä minussa niin suurta riemastusta, koska ne tuntuvat olevan pelkkää riimikieputtelua, sanoisinko sanahelinää, ilman varsinaista sisältöä. Jokunen poikkeus on, kuten vaikkapa itsetietoinen sammakko jolle käy köpelösti näyttämisenhalussaan.

Lehmän vatsassa oli hirveän pimeää - arvaahan sen, kun tietää, miten paksua lehmän nahka on. Silloin pieni poika muisti sakset ja leikkasi niillä pienen aukon lehmän kylkeen, pani ruudun aukkoon, ja niin hänellä oli sievä pieni ikkuna. Nenäliinastaan - se sattui olemaan aivan puhdas ja ruudullinen - hän leikkasi ikkunaverhot, jotka ripusti ikkunaan. Kukat hän asetti ikkunalaudalle, ja nyt hänellä oli oikein kodikasta ja rattoisaa. Lehmä kulki niityllä ja söi, ja poika istui mukavasti lehmän vatsassa ja katseli ulos ikkunasta.

Mutta silloin avaimenreikä kysyi:

- Eikö sinulla ole mitään työtä minulle? Sakset ja ikkunaruutu ovat jo tehneet tehtävänsä.

Poika ei ollut neuvoton. Hän leikkasi lehmän toiseen kylkeen oven ja pani avaimenreiän oveen tuumien:

- Ovi voi olla tarpeellinen ja avaimenreikä myös. Jos vain saisin jostakin avaimen, niin mikäs hätä minulla silloin olisi. Avaisin oven ja astuisin ulos.

Olen lapsena ollut suuri Onneli ja Anneli - fani, lainasin kirjat kerta toisensa jälkeen. Olen iloinen siitä, että ne ovat nousseet uuteen kukoistukseen elokuvien myötä. Kuitenkin Kurenniemen muutkin kirjat käyvät lainassa edelleen, eli hän ei ole Onnelin ja Annelin vanki - onneksi. Olen iloinen myös siitä, että Toivoisin että asuisin kuussa on koottu ja julkaistu. Ei unohdu, että Kurenniemi on tehnyt myös lyhyitä tarinoita ja runoja.