Hallie Rubenhold: Viisi: Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit

Hallie Rubenhold: Viisi: Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit
Englanninkielinen alkuteos The Five. The Untold Lives of the Women Killed by Jack the Ripper (2019)
Suomentanut Mari Janatuinen
Atena 2020
390 s.

Kaikki tuntevat, tai ainakin tietävät, Viiltäjä-Jackin ja sen, mitä hän on tehnyt. Miehen henkilöllisyyttä on arvailtu jo kohta 150 vuotta, eikä siitä kai vieläkään olla varmoja - sen verran monta kirjaa on ilmestynyt väitteellä, että juuri siinä on aukottomasti selvitetty miehen henkilöllisyys.

Hallie Rubenhold on lähestynyt asiaa täysin toisesta näkökulmasta, keskittyen uhreihin. Keitä olivat Mary Ann "Polly" Nicholls, Annie Chapman, Elizabeth Stride, Catherine "Kate" Eddowes ja Mary Jane Kelly , jotka on tylysti leimattu prostituoiduiksi ja siksi arvottomiksi, joiden sanotaan suorastaan ansainneen tulla murhatuiksi? 

Suuri yllätys ainakin minulle oli se, että osa uhreista oli kohtalaisen hyvistä olosuhteista lähtöisin. Jos yksikin asia olisi tullut toisin, he olisivat saattaneet elää turvallista, melko varakastakin elämää hyvällä asuinalueella. Ikävä kyllä sekä näiden naisten viehtymys alkoholinkäyttöön että 1800-luvun loppupuoliskon armoton yhteiskunta veivät heidän mahdollisuutensa. Pollyn ja Annien kohdalla ero aiheutti ison pudotuksen. Eronnut nainen katsottiin langenneeksi, varsinkin jos hän oli jättänyt lapset miehen huostaan. Mutta vaikka nainen olisi ollut luku- ja kirjoitustaitoinen, ei hänelle välttämättä ollut töitä tarjolla. Jos oli, niin joko palvelijana tai tehdastyössä, surkeasti palkattuja aloja molemmat. 

Hätkähdyttävää on myös se, miten todistajanlausunnot tulkittiin tahallaan väärin ja ihmisten sanomisista suorastaan valehdeltiin sanomalehdissä. Ja mikä on lehteen painettu, elää totuutena vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja myöhemmin. Koska Polly oli yöllä ulkona humalassa, hänet todettiin prostituoiduksi, vaikka kukaan hänet tunteneista ei uskonut siihen. Ja koska ensimmäinen uhri oli leimattu, toisten yöaikaan murhattujen naisten elämää ei viitsitty tutkia senkään vertaa. 

Kuninkaalliset ja heidän seurueensa palasivat myöhemminkin illallisille ja metsästämään, laukkakilpailuihin ja erilaisiin tapahtumiin. Huvittelun äänet, musiikki ja nauru kantautuivat varmasti kartanolta ajurin talolle. Annien lapset uinuivat omissa makuuhuoneissaan, ja talossa oli jopa erillinen olohuone. Talo oli tuonut perheelle pysyvyyttä ja sen olisi pitänyt tuoda myös tyytyväisyyttä. Annien tarina olisi voinut päättyä tähän: rauhalliseen, keskiluokkaiseen hyvinvointiin aatelismiehen kartanolla. Chapmanit olisivat säästäneet pennosiaan maksaakseen lastensa koulutuksen ja hankkiakseen pienen talon Windsorista Johnin jäätyä eläkkeelle. Kasvettuaan tytöt olisivat voineet naida keskiluokkaiset miehet: kauppiaan, toimistovirkailijan, ehkä jopa asianajajan. Heidän kaikkien elämäkulku olisi voinut olla aivan toisenlainen  - ellei Annie Chapman olisi ollut alkoholisti.

(...)

Annie Chapmanin viimeisinä vuosina kokemista monista tragedioista ehkä kaikkein sydämeenkäyvin on se, ettei hänen olisi tarvinnut olla kadulla tuona yönä - eikä minään muunakaan yönä. Hän olisi voinut olla oikeassa vuoteessa äitinsä talossa tai levätä siskojensa huomassa toisella puolella Lontoota. Hän olisi voinut saada hoitoa tuberkuloosiinsa, hän olisi saanut lohtua lastensa syleilystä. Joka käänteessä joku oli tarjonnut auttavan kätensä vetääkseen hänet pinnalle, mutta alkoholiriippuvuuden imu oli vahvempi ja häpeän ote aivan yhtä vahva. Juuri tämä oli painanut hänet pinnan alle, tukahduttanut ensin hänen toivonsa paremmasta ja sen jälkeen elämänsäkin jo monta vuotta aikaisemmin. Tuona yönä hänen murhaajansa vei vain sen, mitä juominen oli jättänyt jäljelle.

Kirjassa on varsin paljon pienehköä tekstiä, ja runsaasti loppuviitteitä, mutta silti sitä on pakko lukea ahmimalla eteenpäin. Pysähdyin matkalla lukemaan kaikki viitteet, mielestäni oli kiinnostavaa nähdä, mitä lähteitä on käytetty. Kerronnassa on romaanimainen ote, ja naisten tarinat tulevat hyvin eläviksi. 

Minulla oli lukiessa myös ahdistunut olo. Naisen asema oli tuolloin surkea, ja jos hän lähti alkoholistin tai väkivaltaisen miehen luota, hänet tuomittiin huonoksi. Elämä oli jatkuvaa raskaana oloa ja lasten hautaamista, osoitekin tuntui vaihtuvan varsin usein. Työn perässä liikuttiin milloin minnekin, juurtuminen ja turvaverkoston luominen / säilyttäminen oli vaikeaa. Ja eron jälkeen elämä oli yhä enemmän selviytymiskamppailua, yksinäisen naisen oli vaikea löytää työtä ja vielä vaikeampi löytää asunto. Köyhäintaloissakin oli päiväkohtainen maksu, ja jos sitä ei saanut raavittua kasaan oli yövyttävä ulkona. Siksi moni eronnut nainen meni kiireesti yksiin toisen miehen kanssa, saadakseen sekä elättäjän että katon pään päälle. Ikävää on se, että usein nämä uudet kumppanit olivat myös kovasti viinaan meneviä. 

Tämä on ehdottoman tärkeä kirja. Mielestäni on hienoa, että Rubenhold on nostanut uhrit esiin, muistuttaen että he olivat ihmisiä, joilla oli oma historiansa, omat läheisensä. He eivät suinkaan kuolleet niin, että kukaan ei olisi piitannut, kukaan ei olisi jäänyt kaipaamaan. En voi olla miettimättä, että jos poliisi ei olisi ollut niin kärkäs tuomitsemaan uhreja, olisiko murhiin paneuduttu pontevammin ja Viiltäjä-Jack saatu kiinni?

Kirjan on lukenut myös Kirjamies. 

Helmet-lukuhaasteeseen sijoitan tämän kohtaan 4, "kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä".