Lastenkirjalauantai: Marika Maijala: Suden hetki

Marika Maijala: Suden hetki
Etana Editions 2020
56 s.

Susi värjötteli kevätsateessa linnansa takapihalla. Se ei ollut puhunut kenellekään päiväkausiin,

ja kaikki tuntui ikävältä. Susi oli siitä merkillinen susi, että kun se oli surullinen, se tuli vihaiseksi.

Tänä päivänä kaikki on mennyt pieleen; paitsi että sataa vettä ja Sutta palelee, lisäksi sorsat vain pyllistelevät ja polkupyörän kumi on tyhjä. Kun Susi kaupunkiin päästyään päätyy taidemuseoon, se saa idean maalata muotokuvan. Mutta kenestä? Kauaa sen ei tarvitse miettiä, sillä heti kohta sen päästyä kotiin ovikello soi. Puutarhapalvelun Koiranen on tullut hoitamaan talven runtelemaa puutarhaa. Koirasen ryhdyttyä töihin Susi palaa muotokuvan pariin. Mutta voi, maalaaminen on vaikeaa ilman elävää mallia! Onneksi Koiranen on vielä paikalla ja suostuu malliksi. Muotokuvamaalaus lähentää Sutta ja Koirasta, ne tutustuvat toisiinsa paremmin ja lukijakin saa hahmoihin uusia ulottuvuuksia. 

Koiranen istui jakkaralle, ja Susi asetti maalaustelineen sitä vastapäätä.

- Kukaan ei ole pitkään aikaan katsonut minua näin tarkasti, Koiranen sanoi. - Tietysti sattui risainen nuttu päälle juuri tänään!

- Sen väri on ihmeellinen, Susi sanoi. -Tässä valossa se näyttää melkein hopeiselta.

- Tämä on minun lempinuttuni, Koiranen kertoi. - Sain sen veljeltäni, joka asuu kaukana. Kun laitan sen ylleni, on kuin tuntisin veljeni tassun olkapäälläni, kuin hän ajattelisi minua. Ehkä ymmärrät mitä tarkoitan.

Susi mietti.

- En ole ihan varma ymmärränkö. En usko, että kukaan ajattelee minua, se sanoi hiljaa. 

Muotokuvan myötä Susi saa mainetta ja menestystä. Yksinäinen ja hieman ujokin hahmo on huomattu, mutta pian se havaitsee että menestys ei tunnukaan hyvältä ilman Koirasta. On siis aika lähteä etsimään sitä, ja syventää alkanutta ystävyyttä.

Mielestäni tarina on sanamääräänsä paljon suurempi, monia tunteita herättävä. Suden ja Koirasen menneisyys jää pitkälti rivien väliin. Suden yksinäisyyttä ei selitetä, mutta lukija voi arvellä siihen eri syitä. Yksi mitä itse mietin, on se että Sutta ehkä pidetään ärtyisänä erakkona, joka viihtyy yksin. Ei huomata, että oikeastaan se on vain ujo ja itse asiassa kaipaa seuraa. Tarinassa on monia liikuttavia hetkiä, mutta myös haikeutta, surua, iloa ja lämpöä. Se luo uskoa siihen, että jokaisen on mahdollista löytää ystävä, olkoonkin se joskus monen mutkan takana. 

Kuvituksessa on vahva värimaailma, pidän värikylläisyydestä ja siitä, kuinka se elävöittää tarinaa. Pidän siitä, että kuvitusta ei ole ympätty täyteen yksityiskohtia, värikkyys ohjaa silmää ihan riittävästi. Kuvituksen liitupiirroksista tulee jokseenkin riemukas olo, että tälläkin tyylillä voi luoda ilmeikkäitä hahmoja ja houkuttelevia tapahtumapaikkoja.

Kaunis tarina, kaunis kuvitus, kaunis kokonaisuus! Lukemisesta jäi lämmin ja toiveikas olo.