keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Maritta Lintunen: Kirjeitä Suolavuonolta

 

Kansikuva kirjasta Kirjeitä Suolavuonolta
Maritta Lintunen: Kirjeitä Suolavuonolta

Karisto 2020

248 s. 





Maritta Lintusen uutuuskirja on aiheeltaan ja rakenteeltaan tavanomaisesta poikkeava, mutta juuri siksi yllätyksellinen ja vangitseva. 

Akustiikkasuunnittelija Sigvald Johansen on matkustanut Suolavuonolle etsiäkseen paikkaa "vuonokallioiden luonnonakustiikkaan" perustuvalle konserttitalolle. Sopiva paikka löytyy sattumalta, monien pyöräretkien jälkeen, mutta samalla Sigvald haluaa korvata konserttitalon äänilaboratoriolla. Jaa millä? Mikä ihme on äänilaboratorio? Vastaus on:

Paikka niille, jotka syvällisesti tajuavat jotakin olennaista sekä äänen että hiljaisuuden olemuksesta.

Paikka, jossa säveltäjät ympäri maailmaa voivat tehdä mitä mielikuvituksellisempia äänikokeiluja.

Paikka, joka mahdollistaa myös arkeoakustiset kokeet ja niiden musiikilliset sovellukset.

Kun nyt olen saanut sanotuksi asiani julki, salli minun hetkeksi liikuttua ja heittäytyä pateettisen runolliseksi uuden lapseni äärellä. 

Mitä minä pitkän elämäntyöni päätteeksi kaipaankaan: paluuta alkuun. (Back to the roots, sinun sekakielelläsi.) En suinkaan halveksi menneitä töitäni. Ne konserttitalot, joihin olen suunnitellut akustiikan, ovat uljaita ja tulevat kestämään aikaa. Holvit kaikukoot ja muusikot tuntekoot resonanssinsa, se on heidän oikeutensa. Mutta -

En kaipaa enää säihkyviä konserttisaleja ja niiden millisekuntien tarkkuudella hiottuja äänitarhoja.

Kaipaan kaikuja, pyörteitä, heijasteita. Täydellistä hiljaisuutta ja äänten luonnollisia kuoroja. Kaipaan yöpilvien sordinoimia linnunratoja. Viimatuulten huilumaisia kiertoratoja. Kallioiden kuminaa raekuuron alla.

Sigvald viettää Suolavuonolla kuukausia, ja raportoi kokemastaan kerran kuukaudessa kirjeitse Olafille, lapsuudenystävälleen, joka samalla on menestyvä liikemies ja vuonohankkeen rahoittaja. Olafin vastaukset ovat sivun mittaisia, ja ne ovat Olafin mietteitä lukemastaan. Emme koskaan saa lukea viestejä, joita hän lähettää Sigvaldille. Kolmanneksi hahmoksi mukaan tulee kreikkalainen Ariana, joka työskentelee EU:n kulttuuriasiantuntijana Brysselissä. Hän aikoo pelastaa kuihtuvan kotikylänsä, ja haluaa siihen apua Sigvaldilta.

Lukiessani jännitin, miten käy, saako kirjailija punottua yhteen hiljaisen vuonon ja siellä viihtyvän erakkomaisen miehen sekä Euroopan valtakeskuksessa työskentelevän kiireisen naisen jolla on päättäväinen suunnitelma. Turhaan jännitin, kaikki nivoutui hienosti ja loogisesti yhteen. 

Lintusen kieli on tavattoman kaunista, jälleen kerran. Vaikka kirjassa ei ole valtavaa sivumäärää, sen kanssa viettää hyvän tovin. Luin monia lauseita useampaan kertaan, välillä palasin taaksepäin ja luin pidempiä pätkiä uudelleen. Tämä ei siis sovellu kiireiselle, mutta palkitsee kun sen ääreen malttaa pysähtyä. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 18, "sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja". Akustiikkasuunnittelu ja etenkin arkeoakustiikka ovat minulle tuiki tuntematonta maaperää. Muita mahdollisia kohtia olisivat esimerkiksi 34, "kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana" ja 44, "kirjassa on kirjeenvaihtoa".

Kirjeitä Suolavuonolta on luettu myös blogissa Kulttuuri kukoistaa.


 

2 kommenttia:

  1. Hyvä juttu, Henna, ja hieno kirja erikoisesta aiheesta! Kiitos linkistä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Välillä on kiva lukea erilaisesta, tässä tapauksessa itselleen uppo-oudosta aiheesta, varsinkin kun siitä on kirjoitettu niin että lukija ymmärtää mistä puhutaan.

      Poista