Louise Penny: The Long Way Home

 

Louise Penny: The Long Way Home

Sphere 2014

464 s.

Viime aikoina lukemiseni on takkuillut, niin päätin tarttua Louise Pennyn kirjaan. The Long Way Home on jo kymmenes osa Armand Gamache -sarjaa, ja kyllähän näitä lukiessa tuntuu siltä kuin kotiin palaisi. Sarjaa suomennettiin aikoinaan pari ensimmäistä osaa, mutta nyt ne on käännetty uudelleen ja suomennoksia jatkettu pidemmälle sarjaa. Tykkäsin kovasti jo avausosasta Kuolema kiitospäivänä, ja olen sen jälkeen edennyt sarjaa tasaisen hitaalla vauhdilla, lukenut ja kuunnellut englanniksi. 

Pennyn vahvuus on siinä, kuinka hän onnistuu tuomaan Three Pinesin kylän asukkaat lukijaa lähelle. Heistä kerrotaan paljon, tarinoita seurataan heidän näkökulmastaan, he ovat aktiivisesti mukana alusta loppuun. Kylän bistro, männyt, kirjakauppa, kotitalot ovat kaikki avoinna lukijalle. Olen joskus viime vuonna kuunnellut sarjan yhdeksännen osan How the Light Gets In, mutta muistin heti tämän aloitettuani mitä siinä tapahtui ja miten se päättyi. Keskeiset hahmot ovat mukana lähes kaikissa sarjan osissa, mutta se vuorottelee kenen salaisuuksia selvitellään.

Tällä kertaa Gamache saa avunpyynnön Clara Morrowilta. Tämän aviomies Peter on kadonnut. Peter on lähtenyt kylästä, kukaan ei tiedä minne. Hän ei ole pitänyt yhteyttä juuri keneenkään, eikä hänestä ole havaintoja moneen kuukauteen. Gamache ja Bouvier tarttuvat haasteeseen. Onko Peter Morrow kadonnut vapaaehtoisesti vai onko hänelle sattunut jotain? Missä hän on ollut ja miksi? Onko hän sekaantunut johonkin laittomaan toimintaan tai joutunut rikoksen uhriksi? Pienin askelin yhdessä Claran ja Myrna Landersin kanssa he seuraavat Peterin jälkiä Kanadasta Eurooppaan ja takaisin.

The problem wasn't with the words, it was with the wounds. Old wounds. And maybe a sin-sick soul.

'Where's Peter?' she asked. 'What's happened to him?'

'I don't know.'

'But you know him. Is he the sort to just disappear?'

Gamache knew the answer to that, had known since the day before when Clara had brought her problem to him.

'No.'

'So what happened to him?' she pleaded, searching his face. 'What do you think?'

What could he say? What should he say? That Peter Morrow would have come home if he could? That for all his faults, Peter was a man of his word, and if he couldn't for some reason show up in person he'd have called, or emailed, or written a letter.

But nothing had come. Not a word.

'I need to know, Armand.'

He looked away from her, across the forest that went on and on and on forever. He'd come here to heal and, perhaps, to hide. Certainly to rest.

Tämä on ehkä tähän asti sarjan kaikkein vähiten jännittävä, oikeastaan ei trilleri ollenkaan. Rikoksesta on pieni epäily, mutta varmaa tietoa on äärettömän vähän. Kyseessä on enemmän ystävänpalvelus kuin rikostutkinta, vaikka poliisit käyttävätkin välillä ammattiaan hyödyksi. Peterin katoamista selvitetään pääosin tapaamalla ihmisiä joita hänen tiedetään tavanneen, haastattelemalla ihmisiä paikoissa joissa hänen tiedetään käyneen. Lisäksi hänen tekemiään taideteoksia tutkitaan tarkkaan, josko ne antaisivat vihjeitä siitä, mitä hän on kaivannut, mitä hän etsii, minne hän olisi voinut päätyä. Iso osa tutkintaa on ajattelu ja ideoiden pallottelu. 

On välillä virkistävää lukea tällaista, missä tekniikalla ei ole suurta osaa tutkimuksen etenemisessä. Ei tupsutella sormenjälkiä, ei odotella kärsimättöminä dna-vastausta, ei etsitä puhelimen sijaintia, ei kaivella tietokoneen sisältöä, ei tuijoteta valvontakameroiden kuvia. On virkistävää olla maailmassa, jossa ihmisten kohtaamisella on suuri merkitys, jossa ihmisten sanomisilla on suuri merkitys. 

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 6, "kirja kertoo rakkaudesta". On Claran rakkaus Peteriin, heidän molempien ja monen muun rakkaus taiteeseen, on Armandin ja Reine-Marien keskinäinen rakkaus joka ilmenee pienissä asioissa, on kyläläisten lämmin ja suojeleva suhtautuminen toisiinsa ja Rosa-ankkaan...

Pidän sarjassa siitä, että jokainen kirja on erilainen. Joskus, kuten nyt, kylän asukkaat ovat pääroolissa. Toisinaan he kuitenkin ovat sivuroolissa, ehkä niin että kirjassa tavataan vain yksi tai kaksi henkilöä. Joskus tapahtumat keskittyvät kylään, joskus siellä viivähdetään vain tovi. Ja kuten aiemmin sanoin, eri kirjoissa keskitytään eri hahmoihin. Uutta kirjaa aloittaessa onkin aina kutkuttavan odottava olo, missä nyt ollaan ja kenen kanssa? Mistä hahmoista paljastuu lisää historiaa, keiden kuva täydentyy entisestään? Välissä oli pari osaa, joille en niin paljoa lämmennyt, mutta ne ovat juuri niitä joissa ollaan vähiten Three Pinesissa. Kylä on ainakin minulle niin tärkeä elementti, että haluan päästä sinne aina uudelleen. 

Koska The Long Way Home on julkaistu jo 7 vuotta sitten, oletan että minulla on vielä monta osaa lukematta. Kirjan lopussa onkin maistiainen eli kaksi ensimmäistä lukua kirjasta The Nature of the Beast. Täytyykin laittaa se varaukseen, jos löytyy Pirkanmaan kirjastoista tai niiden tai Helmetin e-kirjapalveluista.