keskiviikko 23. kesäkuuta 2021

Christian Rönnbacka: Tulen aika

 

Tulen aika -kirja makaa tummanpunaisella karvalankamatolla
Christian Rönnbacka: Tulen aika 

Kansi: Jussi Jääskeläinen

Bazar 2021 

333 s.




Antti Hautalehto -sarja on edennyt jo yhdeksänteen osaan, ja meno jatkuu yhtä tuoreena kuin aiemmissa kirjoissa. Mukana on tuttuja hahmoja ja aina yhtä toimivaa huumoria, unohtamatta persoonallisia mutta toimivia juonenkäänteitä. Rönnbacka osaa edelleen välttää ärsyttäviä dekkarikliseitä, ja murhaajajahdin päätös saa paatuneen dekkarilukijan innostumaan. 

Sarja on syytä lukea järjestyksessä, ihan siksikin kun se on hyvä, mutta myös siksi että tässä viitataan vahvasti edellisen kirjan tapahtumiin. Se oli sen verran hurjaa menoa, että nyt Hautalehto on tehnyt irtioton. Vaan mihinkä poliisi ammattitaidostaan ja kohtalostaan pääsee, ei mihinkään. Tuskin Hautalehto on päässyt ihmisten ilmoille kun hänelle on jo uusi tapaus tiedossa. Pääkaupunkiseudulla on sattunut useampi ampumatapaus, jossa rikoksen kohteena on ollut maahanmuuttaja. Poliisin perustama Lähiorauha-ryhmä alkaa tutkia tapauksia, tavoitteena saada väkivallan kierre poikki ennen sen leimahtamista ilmiliekkeihin. Työparikseen Hautalehto saa Ruotsista Henna Björkin, jolla on vankka kokemus niin jengi- kuin maahanmuuttaja-asioissa. Björkillä on tuloonsa myös henkilökohtainen syy, mikä tietenkin sekoittaa kuvioita sopivassa määrin. 

Antti päätti puhelun ja valitsi Salomaan numeron. Kolmannella tuutilla Salomaa vastasi.
- Risto.
- Antti. Pystytkö puhumaan?
- Paperitöitä olin tekemässä. Paikassa missä ministeritkin käyvät yksin.
- Huorissa? Antti kysyi.
- Huusissa. Yksityinen toimenbidee.
- Kiitos kun vastasit kesken pyhän toimituksen.
- Virkamiehen palkka juoksee pöntölläkin. Itse asiassa tein jokin aika sitten laskelman, että jos olen virkaurani aikana jokaisena työpäivänä ollut kymmenen minuuttia pöntöllä, silloin olen tienannut pelkästään huusissa kymppitonnin.
- Sitten en ole lainkaan pahoillani, että keskeytin, Antti hymähti. - Laitan sinulle kohta vielä yhden puhelinnumeron, jolle haet teletiedot. Perustelut tulee myös. Olen täällä keikalla, en pääse printtailemaan enkä skannaamaan. Tehdään niin, että allekirjoitat sen pyynnön minun puolestani. Olet nähnyt sen minun puumerkin. Pistät sitten pakkokeinotuomarille. Pidät tästä turpasi kiinni, kunnes päästään Hennan kanssa takaisin. 

Ehdottoman ilahtunut olen siitä, että vanha tuttavamme Lars on mukana tässäkin kirjassa, ei isossa roolissa mutta kuitenkin. Pidin myös Hennasta, hänen elämästään saadaan riittävästi tuokiokuvia, jotta hänkin alkaa tuntua läheiseltä. Rönnbackalla on taito tiivistää, Tulen aika ei ole pientä pränttiä vaan väljää ja nopealukuista, silti se tuntuu sivumääräänsä paljon suuremmalta ja syvemmältä. Rönnbacka ei jaarittele, vaan osaa kertoa isoja asioita pienessäkin lausemäärässä. Ydin tulee esiin, ja lukija voi halutessaan kuvitella lisää. Ja vaikka monista asioista tulee paljon tietoa, sävy ei ole koskaan opettavainen vaan tieto sulautuu sujuvasti tarinan osaksi. 

Saa nähdä mitä seuraavaksi tapahtuu, uskallan ennustaa että Hautalehto-sarja ei ole vielä tässä. Pidän kirjojen erilaisuudesta, olen saattanut aiemminkin sanoa että ei tunnu siltä kuin lukisi samaa kirjaa joka vuosi uudelleen. Uutta aloittaessa ei koskaan tiedä, mitä sieltä tulee. Ja mikä tärkeintä, vaikka Hautalehdon perheasiat ovat toisinaan ihan perseestä, niin niitä ei vatvota ylenmäärin. Asiat joko ratkeavat tai eivät, siinä se. Ja vaikka välillä työpaikallakin asiat ovat perseestä, Hautalehto puskee eteenpäin kuin höyryjuna eikä jää voivottelemaan.

Helmet-lukuhaasteeseen laitan Tulen ajan kohtaan 12, "kirjassa ollaan metsässä". Se sopii myös esimerkiksi kohtiin 14, "kirja on osa kirjasarjaa" tai 37, "kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa". 

4 kommenttia:

  1. Tämä menee minulla lukulistalle, niin paljon olen tykännyt aiemmista Antti Hautalehto -kirjoista. - Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvinaista kyllä, sarjassa ei mielestäni ole yhtään heikkoa osaa vaan kaikki ovat tasavahvoja. Laatua jo ensimmäisestä kirjasta asti, ja kovin luottavainen olen mahdollisten tulevien osien suhteen.

      Kivaa kesän jatkoa!

      Poista
  2. Rönnbackaa ei ole tullut luettua, pitääpä panna listalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Kannattaa aloittaa ensimmäisestä niin pysyt Hautalehdon siviilielämän käänteissä mukana :) On kyllä olleet kaikki todella hyviä kirjoja, tykkään näiden persoonallisesta huumorista ja siitä, miten erilaisiin tapahtumapaikkoihin sijoittuvat.

      Poista