Johnny Kniga 2021
422 s.
Minä olen tyttö pikkukaupungista, tyttö joka eli nuoruuttaan 1990-luvulla. Eli Jyrki oli tuttu ja rakas ohjelma. Sen kautta sain kosketuksen moniin bändeihin, joista osa kulkee yhä mukanani. Etenkin lukioaikana 1990-luvun loppupuolella koulupäivät olivat usein kahdeksasta neljään, joten päivittäin en pystynyt ohjelmaa seuraamaan. Säännöllisesti kuitenkin, kuten moni muukin. Muistan myös käyneeni Tampereella Jyrki Snowjob -tapahtumassa ainakin pari kertaa, ja vaikka en lumilautailusta erityisesti piitannutkaan, oli tunnelma hieno.
On siis loogista, että kiinnostuin ohjelman historiikista. Kirjaa varten on haastateltu suurta määrää ihmisiä, joista osa oli mukana pitkään, osa lyhyemmän aikaa. Kokemukset tuntuvat olevan monin paikoin samankaltaisia, vaikka toki erojakin löytyy.
Iltapäivälehtiin on tietysti noussut esiin seksuaalinen häirintä, josta tuodaan esiin että Jyrkin studio ei suinkaan ollut ainoa työpaikka 1990-luvulla, jossa räävitön puhe, mauttomat vitsit ja seksuaalinen vihjailu olivat osa työpaikkakulttuuria. Kirjassa tuodaan esiin, kuinka häirintä koettiin ahdistavana, mutta kuinka vaikea asialle oli tehdä mitään. Paikan isoin pomo oli pahin tekijä, ja MTV:n pomot nähtiin liian etäisinä, jotta heille olisi kerrottu. Häirinnän uhrit kokivat myös syyllisyyttä ja miettivät, olivatko itse aiheuttaneet kohtelunsa. On hyvä, että kirjaan on haastateltu niin monia ihmisiä, tätäkin asiaa käsitellään monen kokemana ja myös niin, että osa haastatelluista myöntää olleensa mukana ja katuvansa silloista käytöstään.
Seksuaalinen häirintä on tärkeä aihe ja osa kirjaa, mutta olisin halunnut nähdä otsikoissa myös hyviä asioita. Monessa kohtaa tuodaan esiin se, kuinka Jyrki oli tv:n tekemisen korkeakoulu, ja kuinka moni sen tekijöistä on yhä alalla, moni vieläpä merkittävissä rooleissa. Jyrkiin palkattiin ihmisiä niin tutun kauppoina kuin ulkonäön perusteella, mutta vaikka ei aluksi olisi juuri mitään osannut niin kokeileva ja rohkea tekeminen opetti. Työntekijöillä ei ollut kapeita lokeroita vaan kaikki saivat - joskus joutuivat - tekemään monenlaista. Työpäivät olivat pitkiä ja vähäinen vapaa-aika meni usein työkavereiden kanssa baarissa, mutta harva tuntuu katuvan sitä, että oli mukana ohjelman teossa. Ohjelmassa esiintyvät saivat musiikkiaan esille, ja moni bändi nousi lentoon Jyrkin ansiosta.
On hämmentävää, että arkipäivien suorat lähetykset saatiin tehtyä, niin kaoottiselta toiminta kirjan perusteella vaikuttaa. Käsikirjoituksia ei juuri ollut, väki oli usein töissä kännissä tai krapulassa, materiaalit valmistuivat viime tipassa... Katsojana en muista touhun vaikuttaneen hallitsemattomalta, kaoottiselta kyllä mutta se kuului asiaan.
"Minna sanoi mulle, että 'Sun pitää keksiä jutut, varata kuvaajat, kamerat, valita musiikki, leikata juttu yhdessä editoijan kanssa ja pistää homma pakettiin'. Kysyin, miten se tehdään. Vastaus oli: 'Opettele.' Olin aluksi aivan pihalla, mutta kameramiehet ja leikkaajat onneksi opastivat mua. Kukaan ei opettanut mitään kädestä pitäen, mutta olihan se siistiä, että pääsi tekemään tuollaista. En välittänyt siitä, ettei ehtinyt nukkua paljon ja että palkka oli perseestä", Khalifa sanoo.
Välillä työryhmän jäseniä koeteltiin odottamattomilla työtehtävillä, hetkessä keksityillä tuurauksilla ja erikoisilla kokeiluilla, kuten sillä, että jokaikinen porukasta harjoittelijoista lähtien laitettiin vuorollaan Jyrkin lähetykseen lukemaan uutiset. Kokeilunhalu näkyi myös siinä, että Jyrkin piti uudistua jatkuvasti visuaalisesti. Ei saanut urautua totuttuihin toimintatapoihin.
"Kaikki mikä meni sovinnaisuuksien rajoissa oli lähetyksissä sallittua. Piti yrittää tehdä jotain, mitä kukaan ei ollut koskaan tehnyt. Se johti esimerkiksi tilanteeseen, jossa laitoimme Kari Peitsamon yhden hengen vessaan soittamaan vahvistimen ja sähkökitaran kanssa. Toinen kuvaaja oli vessassa Peitsamon kanssa, toinen kuvasi ovelta", Kimmo Mäki muistelee.
Kirja on raju lukukokemus, on todella karua lukea paitsi seksuaalisesta häirinnästä ja suoranaisesta työpaikkakiusaamisesta myös siitä, kuinka työ- ja loma-ajoista ei piitattu, lisiä ei maksettu, työnkuvat muuttuivat ja kasvoivat äkillisesti... Samalla se on kuitenkin valtavan mielenkiintoinen ja muistuttaa, että Jyrkiä lähdettiin tekemään aikana ennen internetiä ja YouTubea, kännykkäkin oli vain harvalla. Ja kukapa olisi muistanut, että Kalervo Kummola hääräsi tässäkin taustalla! Vaikka ohjelma eli vain kuusi vuotta, yhteiskunta muuttui sinä aikana hurjasti. Onkin kiintoisaa palauttaa mieleen, mitä kaikkea ysärin lopulla ja vuosituhannen alussa tapahtuikaan.
Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 33, "kirjassa opetetaan jokin taito". Kovin moni sai laajentaa osaamistaan ydinalueensa ulkopuolelle, ja vaikka kädestä pitäen ei opetettukaan, neuvottiin kuitenkin. Kaikkea ei tarvinnut oppia yrityksen ja erehdyksen kautta.
Ja koska olennainen osa Jyrkin ohjelmapolitiikkaa oli tuoda esiin että tekevälle sattuu ja mokailu on suotavaa, halusin liittää kansikuvan sellaiseen valokuvaan, jossa on tilannekomiikkaa. Kuva on Norjan-retkeltä, tilanteesta jossa ystäväni piti istua kivelle juomaan viiniä. Hän istui ohi, mutta mikä tärkeintä, viini ei läikkynyt! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti