Anthony Doerr: Cloud Cuckoo Land
4th Estate 2021
626 s.
Huh, nyt tuli luettua Tapaus! Anthony Doerrin uutuusteos, joka ilmestyy suomeksi maaliskuussa nimellä Taivaanrannan taa, on monitahoinen, ajassa ja paikassa liikkuva, yllätyksellinen, paikoin jännittäväkin järkäle. Tarina kulkee kolmessa paikassa, kolmessa ajassa, viiden henkilön näkökulmasta kerrottuna. Jokaisessa ajassa mukana on, isommassa tai pienemmässä roolissa, ikivanha teksti nimeltä Cloud Cuckoo Land.
1400-luvulla Anna ja Omeir ovat Konstantinopolin muurien vastakkaisilla puolilla. Anna asuu kaupungissa ja on siskonsa Marian kanssa osa ompelijajoukkoa, joka työskentelee huonoissa oloissa ja nukkuu selleissä. Anna on kömpelö käsistään, mutta sitä innokkaampi oppimaan lukemaan. Yöllisillä ryöstöretkillä hän saa käsiinsä kirjoja, joista yksi kulkee hänen matkassaan elämän loppuun asti. Omeir puolestaan on kärsinyt huulihalkiosta, joka saa ihmiset pelkäämään häntä. Kun saraseenit saapuvat kotikylään, Omeirin on pakko lähteä heidän mukaansa pitkälle matkalle kohti Konstantinopolia. Sinne saavuttuaan saraseenit leiriytyvät kaupungin ulkopuolelle ja aloittavat piirityksen. Viikkojen kuluessa tilanne kiristyy, ja kaupungin valtaus näyttää väistämättömältä. Anna ja Omeir tekevät tahoillaan ratkaisun, joka yhdistää heitä yllättävällä tavalla. Tässä tarinalinjassa ollaan valtaosin vuodessa 1453.
1900- ja 2000-luvuilla seurataan Seymourin ja Zenon tarinoita. He eivät tunne toisiaan, mutta kohtalo tuo heidät hetkeksi yhteen Lakeportin kirjastoon lokakuussa 2020. Molemmat ovat olleet oikeastaan koko elämänsä yksinäisiä, mutta heidän suhtautumisensa yksinäisyyteen ja elämän tarjoamiin pettymyksiin on hyvin erilainen. Toki Zeno on 70 vuotta Seymouria vanhempi, ja päässyt yli monista asioista. Seymour on teini-ikäinen ja hänellä ahdistus on päällä koko ajan.
Jossain tulevaisuudessa, pääosin Tehtävän vuonna 65, Konstance elää Argos-nimisellä avaruusaluksella. Hänen vanhempansa kuuluvat sukupolveen, josta pieni osa lähetettiin pitkälle matkalle kohti Beta Oph2 -planeettaa. Kun Konstance täyttää 10 vuotta, hänelle kerrotaan yksi aluksen suurimmista salaisuuksista. Kun hän on 14 ja joutuu tarttuvan taudin vuoksi eristykseen, hän alkaa selvittää asioita perusteellisesti. Hänelle on selvästi jätetty yhä kertomatta yhtä ja toista. Onneksi aluksessa on hyvin edistynyttä teknologiaa, joten Konstance saa selville asioita niin luokseen lennähtävistä kirjoista kuin tekemällä virtuaalimatkoja eri paikkoihin.
The master has fled and the watchman is gone. The door to Widow Theodora's cell is barred. Anna takes a candle from the scullery cabinet - who do they belong to now? - and lights it in the hearth and lets herself into their cell, where Maria lies against the wall, thin as a needle. All her life she has been told to believe, tried to believe, wanted to believe, that if a person suffers long enough, works hard enough, then she - like Ulysses washing up on the shore on the kingdom of brave Alcinous - will ultimately reach a better place. That through suffering we are redeemed. That by dying we live again. And maybe in the end that's the easier thing. But Anna is tired of suffering. And she is not ready to die.
Little wooden Saint Koralia watches her from her niche, two fingers raised. In the sputtering candlelight, wrapped in her headscarf, Anna reaches beneath the pallet, draws out the sack she collected with Himerius days before, and removes the various wads of damp paper. Harvest records, taxation records. Finally the little stained codex bound in goatskin.
Tarina on sekä pitkä, raskas että moniaalle ulottuva. Se vaatii sulattelua sekä lukemisen aikana että sen jälkeen. Itse koin välttämättömäksi pitää taukoja, tehdä jotain ihan muuta välillä, ja sitten jatkaa lukemista uudella innolla. Vaikka päähenkilöitä ei ole montaa, heidän elämänsä käsitellään varsin perusteellisesti. Toisaalta, siten he tulevat tutuiksi. Ja kun hahmoja ei ole montaa, tietää uuden luvun alkaessa aina, keistä on kyse.
Tarina etenee todella monessa eri aikatasossa. Jokaisella aikatasolla on oma "päävuotensa", mutta lisäksi palataan ajassa taaksepäin, lopussa myös eteenpäin. Useimmiten päähenkilön ikä kerrotaan, joten sen suhteen on helppo hahmottaa, missä kohtaa ollaan suhteessa sen ajanjakson päätapahtumaan.
Lukemisesta jäi olo, että en varmastikaan ymmärtänyt kaikkea. Lukujen alussa on aina yksi folio Cloud Cuckoo Landista, jonka Zeno on kääntänyt englanniksi. Tapahtumia oli niin paljon, etten jaksanut keskittyä pohtimaan, mitä foliossa oikein sanottiin ja tapahtuiko tarinassa sen mukaisesti. Ja kun uusi folio ilmestyi näkyviin, en palannut takaisin lukemaan edellistä.
Kokonaisuus on tavattoman hieno, on hämmentävää kuinka hyvin Doerr nivoo yhteen kolme täysin erilaiselta vaikuttavaa aikaa ja paikkaa. Yllätyin myös siitä, kuinka helppoa eri aikatasoissa oli pysyä kärryillä. Yksittäiset luvut ovat melko lyhyitä, joten lukujen välissä ei ehdi unohtaa mitä kenellekin tapahtui silloin, kun heidät edellisen kerran tavattiin. Pidän myös siitä, että kaikille tasapuolisesti annetaan loppu, ei tarvitse jäädä arpomaan kenenkään kohtaloa. Muutenkin kaikki ovat saman verran äänessä, eikä kertaakaan tullut tunnetta, että miksei jostakusta ole kuulunut pitkään aikaan.
Kirjan on kuunnellut
Kirjaluotsi. Voisin kuvitella, että äänikirjana tämä on vielä vaativampi tapaus kuin paperikirjana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti