S. J. Bennett: A Three Dog Problem

 

S. J. Bennett: A Three Dog Problem

Zaffre 2021

390 s.

Kirjoitin S. J. Bennettin Windsorin solmun luettuani, että tuskin maltan odottaa suomennosta. Näin oli, ja aloin jonottaa sarjan kakkososaa heti kun huomasin sen saapuneen kirjastokimppaamme. Kolmas osa on tulossa englanniksi tämän vuoden marraskuussa, jee! Tässä kakkososassa viitataan lyhyesti edelliseen kirjaan, mutta missään tapauksessa näitä ei tarvitse lukea järjestyksessä. 

Sarjan avausosassa oltiin Windsorin linnassa, nyt Buckinghamin palatsissa (ja kolmosessa Sandringham Housessa). Heti alkuun palatsista löytyy linnan työntekijän ruumis. Sitten kuitenkin hypätään ajassa kolme kuukautta taaksepäin, ja vasta aika paljon myöhemmin palataan alkutilanteeseen. Muutenkin ruumis jää sivuosaan, sillä kuolema ajatellaan pitkään onnettomuudeksi. Paitsi tietysti kuningatar epäilee rikosta, mutta ei voi tehdä asialle mitään ennen kuin löytää todisteita. 

Kuningattaren sihteeri Rozie saa tehtäväkseen selvittää kadonneen maalauksen tapausta. Tai oikeastaan maalaus ei ole kadonnut, se on väärässä paikassa. Kuningatar haluaa tietää, miten on mahdollista että maalaus on hävinnyt hänen makuuhuoneensa seinältä ilmestyäkseen nyt muualle. Pian kuviossa on mukana oikeasti kadonneita ja myös väärennettyjä maalauksia. Vähä vähältä alkaa vaikuttaa siltä, että kuolemantapaus on sittenkin rikos, ja että sillä on jotain tekemistä tauluhässäkän kanssa. Lisäksi mukana on ilkeitä nimettömiä kirjeitä häiritsemässä ihmisten mielenrauhaa. 

David Strong, for his part, was not particularly looking forward to report to Her Majesty. He found her faintly terrifying, for reasons he couldn't quite pinpoint. She was hardly known for her towering intellect, but he had found, on his first case working for her at Windsor, that she was a hell of a lot sharper than she looked. Mistakes were picked up on. Dry comments were made. Eyes were rolled. He didn't want the Queen of England rolling her eyes at him tomorrow afternoon. Seriously not. 

Which was why, at half past eleven at night, he was still up with his sergeant, in their makeshift office at the Palace, going over what they knew - which wasn't as much as he'd have liked. It had taken time to set up and get to grips with the environment. Far from a bank of computers in the Ballroom, he and Detective Sergeant Highgate had a padlocked cubbyhole in the South Wing on the floor above the Master's office for conducting interviews, two secure office laptops, some notepads and a couple of wonky chairs that had seen better days. The air vice-marshal didn't want them to get too comfortable, he assumed. No problem. Strong always worked better when he was uncomfortable.   

Tarinassa on taas paljon mielenkiintoista linna-asiaa, esimerkiksi tunneleista mietin heti että ovatko ne oikeasti olemassa. Samoin pohdin valtavaa taide-esineistön määrää ja sitä, miten voi olla varma että kaikki on aitoa. 

Kuningatar ja prinssi Philip ovat jälleen kovin sympaattisia, ja heidän keskinäinen sanailunsa ja huumorinsa on lämpimän lempeää. Huumoria riittää muutenkin, yksi suosikkikohtauksistani on sellainen missä kuningatar kiipeää sisään vanhaan kaappiin ja päätyy salakuuntelemaan keskustelua. Ikä tulee aina esiin; ei kaapistakaan kovin helposti tulla pois ilman että 90-vuotiaat polvet valittavat. 

Tapahtumien taustalla seurataan ohimennen myös Yhdysvaltain presidentinvaaleja, jotka Trump voitti, Harrya ja hänen uutta tyttöystäväänsä, Theresa Mayn pääministeriaikaa... 

Tarina on mielestäni hieman epätasapainoinen. Ensimmäinen kuolemantapaus jää todella pahasti sivuosaan, välillä melkein unohtuu että sellainenkin oli. Vielä siinäkin vaiheessa, kun poliisi saapuu paikalle, tämä yksittäinen etsivä laitetaan tutkimaan nimettömiä kirjeitä. Taulut ja taide saavat hurjan paljon enemmän tilaa verrattuna työntekijän kuolemaan ja sen selvittämiseen. Vielä kun nimettömät kirjeet tulevat mukaan, alkaa olla sellainen olo että nyt on liikaa tavaraa. Sitten kun asiat selviävät todella hitaaseen tahtiin, tulee lopussa kiire niputtaa kaikki yhteen. 

Pääosin kuitenkin tykkäsin tästä, iso kiitos menee varmastikin ihastuttaville päähenkilöhahmoille. Kuningatar ohjailee tutkimuksia todella taitavasti, niin että vaikka hän antaa ohjeita siitä mitä tehdään, vain Rozie tietää mikä hänen roolinsa selvitystyössä on. Ja koska kuningatar haluaa pysyä salassa, hän antaa toisten ottaa kunnian asioista, jotka hän on jo itse selvittänyt ja sen jälkeen ohjannut toisten tutkimuksia oikeaan suuntaan. Myös Sir Simon on yksi suosikkihahmoistani. 

Mietin pitkään mistä kirjan nimi tulee, enkä keksinyt sitä. Onneksi Bennett selittää kirjan lopussa, että on sekä fysiikan kolmen kappaleen probleema että Sherlock Holmesin kolmen piipun ongelma. Ja koska kuningattarella on koiransa, on loogista että hän vie koirat - suurimman osan kirjaa niitä on kolme - linnan puutarhaan kävelylle samalla kun pohtii rikostapauksia. 

Ehdottomasti siis odotan kolmatta osaa, ja luen senkin heti kun se kirjastoon saapuu! 

Seinäjoen kirjaston lukuhaasteeseen tulee nyt kohta "kirjassa ollaan kartanossa tai linnassa", ja Helmet-lukuhaasteeseen numero 8, "kirjassa löydetään jotain kadonnutta tai sellaiseksi luultua".