Sari Vuoristo: Etäisyys linnuntietä

Sari Vuoristo: Etäisyys linnuntietä

Aviador 2022

257 s.

1980-luvun puoliväli. Jari lähtee rauhanturvaajaksi Libanoniin. Hän kokee pakkoa mennä, vaimo ei ymmärrä miksi hänen on lähdettävä. 10-vuotias Milla ei oikein tiedä, minne isä on menossa ja mitä tekemään. Juopa kasvaa syvemmäksi siinä vaiheessa, kun joukko rauhanturvaajia jää vangiksi. Jari on epätietoinen mitä tapahtuu ja huolissaan sairaasta kaveristaan. Suomessa tilanteen kehittymistä seurataan uutisten välityksellä. Se mitä Suomessa nähdään on melkoisen erilaista kuin miten vangit kokevat asian. 

Libanonilainen poika Farid ja hänen tätinsä Rima pääsevät myös ääneen, heidän tarinansa alkaa 1970-luvun puolivälistä. Äitinsä menetyksen jälkeen Farid on tullut isänsä hylkäämäksi, eikä hänellä ole muita kuin Rima - ja linnut, joita hän kasvattaa talon katolla. Läpi vuosien Rima näkee riitaisan yhteiskunnan, joka uhkaa tietämätöntä Faridia. Poika kun on erityislapsi ja kulkee luontevasti ihmisten luona piittaamatta siitä, keitä nämä ovat. Sodan jäljet ovat kuitenkin yhä näkyvillä, ja haavat ovat syvät. 

Päivänvalossa kaikki haluavat rauhaa. Vaikka pinnan alla yhä tapahtuu, ja vaikka kaikki sen tietävät. Välillä tuntuu siltä, ettei kenenkään kasvoilla näy oikeanlaisia tunteita, kaikki pitävät huolta vain omista asioistaan. Ulkomaalaisten edessä kauppiaskaan ei ole mitään mieltä, hymyilee vain ja mielistelee. Vaikka he eivät tunnukaan näkevän sitä, mikä on ilmeistä ja aivan heidän nenänsä edessä, olen kuitenkin kiitollinen siitä, että he suhtautuvat Faridiin kärsivällisesti, juttelevat ja tarjoavat suklaata ja ostavat häneltä teetä ja kahvia, vaikka sitä on varmasti heillä omastakin takaa. Joskus Farid ottaa jonkun linnuistaan mukaan ja näyttää sitä heille, ja antaa heille jyviä niin että he voivat syöttää sitä kädestään. He ottavat valokuvia ja hymyilevät. He nauravat yhdessä, kummallisen näköinen joukko. Osa on mustia kuin yö, ja niiden hampaat välkkyvät kuin tähdet, ja osa on niin kalpeita kuin veri ei kiertäisi heidän suonissaan ollenkaan. Heidän ranteissaan komeilevat kauppiaalta ostetut valtavat kellot. Israelilaisille heilläkin on tietysti varattuna tiukemmat ilmeet. He yrittävät todistaa olevansa niskan päällä, mutta minä en usko siihen ennen kuin näen. Samalla kuitenkin tapahtuu tämä kaikki. Koteja yhä tyhjennetään, ja ihmisiä katoaa, ja joskus ruumiita löytyy mitä kummallisemmista paikoista.

Tarina on samaan aikaan kaunis ja karu. Viha on läsnä ja sillä on usein pitkät juuret. Ihmissuhteita on rikkoutunut, ja kaipuu entiseen on voimakas. Sota on tietysti tarkoittanut myös kuolemaa ja perheiden hajoamista. Monien ristiriitojen keskellä on kuitenkin ihmisten välinen rakkaus. Vaikka se ei kanna loputtomiin, se antaa toivoa. 

Vuoriston kieli on aina kaunista, monet lauseet tulee helposti luettua ainakin kahteen kertaan. Vaikka teemat ovat isoja ja vaikeita, kieli tekee tunnelmasta usein ilmavan, ei-ahdistavan. 

Kirja on luettu myös blogeissa Kirjaluotsi, Kirjasähkökäyrä ja Kirjarikas elämäni.

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 34, "kirjailijan nimessä on luontosana", ja Kirja joka maasta -haasteeseeni kuittaan Libanonin.