Karin Collins: Säilyt sydämessäin

 

Karin Collins: Säilyt sydämessäin 

Ruotsinkielinen alkuteos Snart har sommarn blommat ut (2022)

Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom

Kansi Emmi Kyytsönen

S&S 2023

427 s. 

Hanko, toukokuusta 1939 maaliskuuhun 1940. Kevään kepeys vaihtuu kesään ja sodan uhkaan, edelleen syksyisiin lähtöihin, talven pommituksiin ja uuden kevään tuomaan rauhaan. Rauha tarkoittaa kuitenkin kaiken muuttumista.

Hjalmar on kalastaja, joka elää yksinkertaista mutta kohtalaisen hyvää elämää vaimonsa, poikansa ja pojanpoikansa kanssa. Toinen hänen pojistaan on kuollut, samoin miniä. Elossa oleva poika on vajonnut synkkyyteen. Hjalmar melkeinpä toivoo, että Berndt harrastaisi satunnaista humaltumista ja hukuttaisi surujaan alkoholiin. Sen sijaan tämä kävelee, illasta toiseen.

17-vuotias Aino työskentelee kesäloman ajan kaupassa. Yhtenä päivänä hän törmää Berndtiin ja rakastuu heti. Mutta voiko seitsemän vuoden ikäerosta ja toisen suunnattomasta surusta päästä irti ja luoda uutta? 

Disa luotsaa pensionaattia ja kärsii vaihdevuosista. Levottomuus ja öinen polttelu ajavat hänet pyörän selkään ja mereen uimaan. Samalla hän pelkää, että joku näkee. Kylpylävieraita ei sovi järkyttää yöllisellä kulkemisella, vaan kaiken pitää vaikuttaa täydelliseltä. 

Kuukausien kuluessa kolmen päähenkilön tiet kohtaavat lyhyesti. Heistä kukin katsoo Hankoa omasta näkökulmastaan ja elämänkokemuksestaan, samoin suhtautuminen sotaan vaihtelee. Vajaan vuoden aikana tapahtuu monenlaista kasvamista ja oman polun vahvistumista. 

Jälkeenpäin Hjalmar ei muista, mitä seuraavaksi tapahtui. Hän muistaa katkonaisia, yksittäisiä kirkkaita hetkiä, mutta enimmäkseen kaikki on verhoutunut menetyksen kylmään usvaan. 

Hän tietää lähteneensä. Hän kääntyi kannoillaan tuntematta enää jalkojen väsymystä tai keuhkojen kirvelyä. Oli päästävä pois, kauas. Kun katsoi autiota mustaa maata siinä, missä lapsuudenkodin olisi pitänyt olla, tuntui kuin olisi tarkastellut verta vuotavaa haavaa omassa vatsassaan, eikä hän kestänyt sitä.

Hän käveli. Takaa kuului ääniä, Ada Sjösten huusi häntä nimeltä, Backman mutisi ja musta pystykorva haukkui, mutta Hjalmar ei kuunnellut. Hän vain käveli, pani töppöstä toisen eteen, tuijotti valkeaa maata ja antoi kenkien alla rasahtelevan hangen äänen täyttää mielensä. 

Hän käveli. Tammisaareen, hän ajatteli. Tammisaareen. Ei hän sinne halunnut, mutta sinne hän ensimmäiseksi päätyisi, jos lähtisi Hangosta jalkaisin pois. Ja pois hän juuri tahtoi päästä. Pois kaupungista, jossa hänellä ei enää ollut kotia, pois pommien ja tulipalojen ja hävityksen keskeltä.

Sitten takaa kuului tuttu ääni.

Pidin, tämä oli koskettava tarina joka vei mukanaan heti alusta asti. Päähenkilöt ovat erilaisia mutta kaikki kiinnostavia. Kukin kantaa murheitaan mutta arjesta löytyy myös iloja. Vaikka eletään synkkiä aikoja, toivottomuus pysyy poissa. Halu selviytyä on vahva, kukaan ei nujerru. 

Hanko on itselleni ympäristönä vieras, haluaisin siellä kyllä käydä joskus. En osaa sanoa, miten lukukokemus olisi muuttunut, jos tuntisin sitä edes hieman. Kaupunki ei nouse niin vahvasti esiin että se olisi itsessään yksi päähenkilö, mutta sen tärkeys henkilöhahmoille tulee selväksi. Se on koti, jota ilman ei voi edes kuvitella olevansa. Mutta sota ei kysele, mitä ihmiset haluavat. 

Etulieve kertoo tämän aloittavan "Hankoon sijoittuvan historiallisten romaanien sarjan", onpa mielenkiintoista aikanaan lukea mihin aikaan ne sijoittuvat ja ketkä henkilöistä ovat mukana. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 5, "kirjassa ollaan maan alla". Eihän siellä koko aikaa olla, mutta pommisuojissa useampaan kertaan. Seinäjoen kirjaston lukuhaasteen muutos on rakastuminen.

Säilyt sydämessäin, jonka mielestäni olisi voinut suomentaa jollain toisella nimellä, on luettu myös esimerkiksi blogeissa Kirjasähkökäyrä, Amman lukuhetki ja Kirjan jos toisenkin.