Sasha Vasilyuk: Sankarien sukua
Englanninkielinen alkuteos Your Presence Is Mandatory (2024)
Suomentanut Jaakko Kankaanpää
WSOY 2025
347 s.
Vuonna 2007 Jefim Šulman kuolee. Hän on perheen sotasankari; aviomies, isä ja isoisä joka toisen maailmansodan aikana pääsi Berliiniin asti. Kun leski Nina järjestelee edesmenneen tavaroita, hän löytää salkusta kirjeen. Miksi Jefim kirjoitti KGB:lle vuonna 1984? Kun tytär Vita lukee kirjeen ääneen, naiset kokevat suuren yllätyksen.
Tarinassa kulkee kaksi aikatasoa limittäin. Toisessa ollaan Jefimin mukana alkaen vuodesta 1941 ja jatkuen hänen vanhuuteensa asti, toisessa seurataan perheen tarinaa vuodesta 1950 eteenpäin. Sodassa tapahtui asioita, jotka Jefim haluaa pitää salassa, siksi hän ei puhu kotona sodasta juuri ollenkaan. Siten lukija tietää hänen elämästään enemmän ja aikaisemmin kuin mitä hänen perheensä tietää.
Vaikka Jefim ei puhu, sotakokemukset vaikuttavat hänen elämäänsä sen loppuun asti. Pelko ja häpeä ovat läsnä, vaikka hän yrittää ne piilottaa. Vaimo ei ymmärrä, miksei hän innostu sotasankareista kertovista tarinoista - mutta Jefim ei voi kertoa. Hänellä on salaisuus, joka paljastuessaan veisi pohjan kaikelta.
Hän muisti yhä, kuinka riutuneelta Nikonov oli näyttänyt, kun hänet oli vapautettu Kolyman työleiriltä yhdessä vuoden 1956 rehabilitaatioaalloista. Ennen niin ylpeistä kasvoista oli ollut jäljellä enää silmien jäinen sini; muun olivat vieneet pakkanen, raataminen kultakaivoksessa, katkeruus siitä, että valtio oli "palkinnut" hänen kärsimyksensä Saksassa kymmenen vuoden työleirituomiolla artikla 58:n nojalla.
"Sellainen lahja kotiinpaluun kunniaksi", Nikonov oli vitsaillut synkästi heidän juodessaan olutta kioskilla Stalinossa.
Ja nyt joku sotavangiksi jäänyt lentäjä, joka oli saanut saman lahjan, mies jonka uusi hyvänsuopa johtaja oli niin ikään rehabilitoinut, kiersi pitkin ja poikin maata ja Ninan tapaiset hölmöt ahmivat sensuurin läpäisseitä kertomuksia sotavankien urheudesta. Paitsi että se oli kaikki teeskentelyä. Lentäjän kulkiessa kiertueella valtio ei edelleenkään piitannut mitään Nikonovista ja miljoonista muista entisistä vangeista, jotka se oli itse lähettänyt sotaan. Heitä ei pidetty oikeina veteraaneina, heille ei myönnetty veteraanien etuisuuksia ja aina, kun he hakivat töitä, heidän oli täytettävä kaavake, jossa monien loukkaavien kysymysten joukossa vaadittiin saada tietää: "Oletteko te tai onko joku lähisukulaisenne joutunut vihollisen vangiksi suuressa isänmaallisessa sodassa?" Myös tavalliset ihmiset karsastivat heitä. Olivathan he viettäneet sodan turvassa Saksassa sillä aikaa, kun todelliset isänmaanystävät olivat taistelleet Neuvostoliiton puolesta. Niinpä heidän täytyi olla pelkureita, ja sellainen oli vähintäänkin epäilyttävää.
Olipa hyvä kirja! Kaikin puolin koskettava, ei pelkästään sota-ajan tapahtumien osalta vaan kautta linjan. Tietty latautuneisuus on läsnä koko ajan. Vasiluyk osaa lopettaa luvut koukuttavasti, on pakko jatkaa lukemista. Aikatasot vuorottelevat, ja etenkin perheen osuudessa mennään monesti vuosiakin eteenpäin kerralla, mutta aina kerrotaan edes lyhyesti mitä aiemman ja sen hetkisen luvun välissä on tapahtunut.
Lopussa, vaikka Jefim on jo kuollut, minulle jäi lämmin ja helpottunutkin olo. Vaikka perhe on hajaantunut eri paikkoihin, osa ulkomaille asti, heistä jää kuva tiiviistä yksiköstä. Jefim on poissa mutta silti heille sankari, riippumatta siitä mitä hän on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Vaimo on kokenut eniten pettymyksiä ja valheita, mutta pystyy antamaan anteeksi.
Viime aikoina on julkaistu paljon ukrainalaista tai Ukrainaan sijoittuvaa kirjallisuutta. Kaikkea en ole lukenut, mutta lukemistani tämä on ehdotonta parhaimmistoa yhdessä Andrei Kurkovin kirjojen kanssa. Sama pätee myös toiseen maailmansotaan liittyvien kirjojen kohdalla.
Sankarien sukua on luettu myös blogeissa
Annelin lukuvinkit ja Kirjallisuutta ja tutkimusta.
