Katri Alatalo: Kesäkuu

 

Katri Alatalo: Kesäkuu

Hertta Kustannus 2024

144 s. 

Ysiluokan päätteeksi Juli lähetetään kesäleirille, täysin vastoin tahtoaan. Mukana on saman kylän tyyppejä, juuri niitä joita joutuu muutenkin näkemään liikaa. Kun tilaisuus tarjoutuu, hän karkaa leiriohjaajan Mitsulla. Mukaan tunkee Bao, ainoa leirille muualta tullut. Yhden pitkän kesäyön aikana kaksikko ehtii muun muassa käydä naku-uinnilla, varastaa mönkijän, kuvata videota, jutella paljon - ja pelastaa yhden mummon. 

- Onko sulla ajokortti?

- Mä oon viistoista, valistin sitä.

Tässä välissä se räpäytti silmiään pari kertaa. 

- Mitä sä arvelet, millä todennäköisyydellä sun kyydissä joutuisi auto-onnettomuuteen ja kuolisi?

- Näytänkö mä tilastotieteilijältä? 

(...)

- Mä sulan! Miten voi olla yöllä näin kuuma, valitin Baolle, kun se hiippaili perässäni metsästä. 

- Olisi pitänyt jäädä leirille ja lukittautua jääkaappiin. Olisi pitänyt murtautua keittiöön ja tyhjentää jäätelövarasto. 

- Etkö sä tykkää kesästä?

- Mä en tykkää mistään, totesin. 

- Tämä projekti, mitä mä kuvaan, tän nimi on Kesäkuu, Bao sanoi. Sitten se köhäisi oudosti, kuin olisi nielaissut ja yskäissyt yhtä aikaa. - Ääh, se on surkea nimi, eikö olekin? Täysi klisee. "Kesäkuu". Ei mitään omaperäistä. Ne sun luokkalaisten persevideotkin olivat varmaan taiteellisempia. 

Tykkäsin, tämä on jotenkin ihana mini-roadtrip, vaikka keskusteluissa ja ajatuksissa on isoja ja vaikeita asioita. Yksi yö riittää hetkelliseen ystävyyteen. Muutama tunti riittää siihen, että kumpikin osapuoli saa uutta ajateltavaa, ehkä jopa uutta suuntaa elämälleen. Ehkä juuri siksi toiselle on helppo avautua; molemmat tietävät että aamun tullen tiet eroavat. Kohtaaminen ei kuitenkaan unohdu ehkä koskaan.

Helmet-lukuhaasteessa laitan tämän kohtaan 35, "kirjassa vietetään aikaa luonnossa".

Kesäkuu on luettu muun muassa blogeissa Yöpöydän kirjat, Kirjapöllön huhuiluja, Kirjakaapin kummitus ja Siniset helmet.

Martha Wells: Hälytystila

 

Martha Wells: Hälytystila

Englanninkielinen alkuteos The Murderbot Diaries 1: All Systems Red (2017)

Suomentanut Mika Kivimäki

Hertta Kustannus 2023

191 s. 

Mustan huumorin sävyttämä scifi-kirja kuulosti sellaiselta, että sen haluan lukea. Varsinkin kun päähahmo on Murhabotti, turvallisuusandroidi joka ei ollenkaan viihdy tehtävässään tutkimusryhmän turvaajana vaan haluaa mieluummin keskittyä kattavaan viihdetarjontaan. 

Murhabotin leppoisat olot päättyvät, kun tutkijat joutuvat hyökkäyksen kohteeksi. Miksi ryhmä ei tiennyt planeetan pinnan alla elävästä hirviöstä? Kun järjestelmiä tutkitaan tarkemmin, huomataan esimerkiksi karttojen olevan puutteellisia. Onko kyse virheestä vai sabotaasista? Haluaako jokin taho estää planeetan tutkimisen? Pian ryhmä joutuu vaaraan, ja silloin Murhabotin on muututtava turvaajasta taistelijaksi. Vaikka hän ei ole kiinnostunut ihmisistä, hän kuitenkin haluaa heidän pysyvän hengissä. 

Kun olin hakkeroinut hallintamoduulini, minusta olisi voinut tulla joukkomurhaaja, mutta sitten hoksasin, että pääsin käsiksi kaikkeen yhtiön satelliittien välittämään viihdetarjontaan. Sen jälkeen on kulunut osapuilleen 35 000 tuntia ilman pahempaa murhaamista, mutta sangen varmasti vähän vaille 35 000 tuntia elokuvien, sarjojen, kirjojen, näytelmien ja musiikin parissa. Sydämettömäksi tappokoneeksi olin kauhean epäonnistunut lajissani.

(...)

On väärin pitää rakennettua olentoa puoliksi bottina, puoliksi ihmisenä. Se kuulostaa siltä kuin nämä puoliskot olisivat erillisiä, ikään kuin bottipuolisko haluaisi noudattaa käskyjä ja ihmispuolisko haluaisi suojella itseään ja hankkiutua helvettiin tästä paikasta. Se oli kaukana todellisuudesta, jossa olin pahuksen hämmentynyt kokonainen olento vailla aavistustakaan, mitä halusin tehdä. Mitä pitäisi tehdä. Mitä oli tarpeen tehdä.

Oh, tämä oli kyllä riemastuttava lukukokemus! Ehdottomasti helposti lähestyttävää, matalan kynnyksen tieteiskirjallisuutta, jota lukeakseen ei tarvitse olla teknologia-asiantuntija. Murhabotti on tosi kiinnostava hahmo, nimestään ja murhaajataustastaan huolimatta helposti pidettävä. Ristiriita kliinisen "tappokoneen" ja saippuasarjoihin addiktoituneen laiskurin välillä on suorastaan hilpeä kokemus.

Tarinan ihmiset jäävät kylläkin etäisiksi, heistä tai heidän historiastaan ei kerrota juuri mitään. Vähän tuntui myös siltä, että ei tässä varsinaista juonta ollut, ja ainakin minulle jäi muutama asia epäselväksi. Iso ja väljä fontti tekee sen, että sivumäärä tuntuu suurelta verrattuna sisällön määrään, että mennään vähän kuin pikakelauksella eteenpäin. 

Tätä voi suositella kasiluokkalaisten genrevinkkaukseen, luulen että nuoret saattavat innostua. 

Aion lukea sarjan seuraavan osan, se onkin jo ilmestynyt suomeksi. Toivottavasti se on yhtä viihdyttävä kuin sarjan avaus. 

Hälytystila on luettu myös blogissa Amman lukuhetki.

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 21, "kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta". Seinäjoen kirjaston lukuhaasteen muutos on "keksinnön tai tekniikan tuoma muutos".