Martha Wells: Hälytystila

 

Martha Wells: Hälytystila

Englanninkielinen alkuteos The Murderbot Diaries 1: All Systems Red (2017)

Suomentanut Mika Kivimäki

Hertta Kustannus 2023

191 s. 

Mustan huumorin sävyttämä scifi-kirja kuulosti sellaiselta, että sen haluan lukea. Varsinkin kun päähahmo on Murhabotti, turvallisuusandroidi joka ei ollenkaan viihdy tehtävässään tutkimusryhmän turvaajana vaan haluaa mieluummin keskittyä kattavaan viihdetarjontaan. 

Murhabotin leppoisat olot päättyvät, kun tutkijat joutuvat hyökkäyksen kohteeksi. Miksi ryhmä ei tiennyt planeetan pinnan alla elävästä hirviöstä? Kun järjestelmiä tutkitaan tarkemmin, huomataan esimerkiksi karttojen olevan puutteellisia. Onko kyse virheestä vai sabotaasista? Haluaako jokin taho estää planeetan tutkimisen? Pian ryhmä joutuu vaaraan, ja silloin Murhabotin on muututtava turvaajasta taistelijaksi. Vaikka hän ei ole kiinnostunut ihmisistä, hän kuitenkin haluaa heidän pysyvän hengissä. 

Kun olin hakkeroinut hallintamoduulini, minusta olisi voinut tulla joukkomurhaaja, mutta sitten hoksasin, että pääsin käsiksi kaikkeen yhtiön satelliittien välittämään viihdetarjontaan. Sen jälkeen on kulunut osapuilleen 35 000 tuntia ilman pahempaa murhaamista, mutta sangen varmasti vähän vaille 35 000 tuntia elokuvien, sarjojen, kirjojen, näytelmien ja musiikin parissa. Sydämettömäksi tappokoneeksi olin kauhean epäonnistunut lajissani.

(...)

On väärin pitää rakennettua olentoa puoliksi bottina, puoliksi ihmisenä. Se kuulostaa siltä kuin nämä puoliskot olisivat erillisiä, ikään kuin bottipuolisko haluaisi noudattaa käskyjä ja ihmispuolisko haluaisi suojella itseään ja hankkiutua helvettiin tästä paikasta. Se oli kaukana todellisuudesta, jossa olin pahuksen hämmentynyt kokonainen olento vailla aavistustakaan, mitä halusin tehdä. Mitä pitäisi tehdä. Mitä oli tarpeen tehdä.

Oh, tämä oli kyllä riemastuttava lukukokemus! Ehdottomasti helposti lähestyttävää, matalan kynnyksen tieteiskirjallisuutta, jota lukeakseen ei tarvitse olla teknologia-asiantuntija. Murhabotti on tosi kiinnostava hahmo, nimestään ja murhaajataustastaan huolimatta helposti pidettävä. Ristiriita kliinisen "tappokoneen" ja saippuasarjoihin addiktoituneen laiskurin välillä on suorastaan hilpeä kokemus.

Tarinan ihmiset jäävät kylläkin etäisiksi, heistä tai heidän historiastaan ei kerrota juuri mitään. Vähän tuntui myös siltä, että ei tässä varsinaista juonta ollut, ja ainakin minulle jäi muutama asia epäselväksi. Iso ja väljä fontti tekee sen, että sivumäärä tuntuu suurelta verrattuna sisällön määrään, että mennään vähän kuin pikakelauksella eteenpäin. 

Tätä voi suositella kasiluokkalaisten genrevinkkaukseen, luulen että nuoret saattavat innostua. 

Aion lukea sarjan seuraavan osan, se onkin jo ilmestynyt suomeksi. Toivottavasti se on yhtä viihdyttävä kuin sarjan avaus. 

Hälytystila on luettu myös blogissa Amman lukuhetki.

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 21, "kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta". Seinäjoen kirjaston lukuhaasteen muutos on "keksinnön tai tekniikan tuoma muutos".

Salla Simukka: Lukitut

Salla Simukka: Lukitut

Tammi 2020

284 s.

Salla Simukasta on tullut yksi niistä kirjailijoista, joiden uutuutta odotan jännityksellä. Hän on tavattoman monipuolinen kirjoittaja, joka pystyy tekemään hienoja tarinoita mihin genreen tahansa. Mikä tärkeintä, kirjoissa on aina jotain erilaista, jotain mikä saa lukijan yllättymään iloisesti. Samaan genreen kuuluvat kirjat ovat erilaisia keskenään, eikä koskaan tule oloa että luen samaa kirjaa eri tapahtumapaikalla ja eri nimisillä henkilöhamoilla. 

Uutuusteos Lukitut on scifiä mutta täysin todentuntuisessa maailmassa. Nuoria suljetaan vankilaan, syynä se että heidän on laskettu tekevän jonkin rikoksen tulevaisuudessa. Ainoa poispääsy vankilasta on se, että keksii minkä rikoksen olisi tekemässä. Tunnustushuoneessa saa käydä kerran päivässä kokeilemassa, osuuko arvaus oikeaan. Vankeja valvotaan rannepantojen ja videokameroiden avulla, henkilökuntaa ei ole. Jos käyttäytyy hyvin, voi saada mahdollisuuden nousta vangista vartijaksi, ja saa lisää etuja. 

Tarinaa kerrotaan viiden nuoren näkökulmasta ja erilaisista tilanteista. Vankilassa voi ystävystyä, jos vaan uskaltaa luottaa toiseen. Toisaalta olemassa olevat suhteet kärsivät, kun toinen osapuoli ”ylenee” vangista vartijaksi. Paine tunnistaa oma tulevaisuuden rikos on kova, sillä jos sitä ei tunnusta ennen kuin täyttää 18, menettää mahdollisuuden päästä vankilasta pois. Henkinen paine on muutenkin kova, sillä yhteyksiä ulkomaailmaan ei sallita, viihdykkeenä on vain rajallinen määrä elokuvia. Kun vangit keksivät tehdä musikaalin, se sallitaan kunhan he pysyvät sääntöjen rajoissa. Yksityisyyttä ei ole, sillä videovalvonta kattaa kaikki vankien asuttamat tilat. 

Kun Vega ja Johannes huomaavat järjestelmässä pienen heikkouden, on aika tehdä suunnitelma. Ulkomaailman tietoon on saatettava, missä he ovat ja ennen kaikkea miksi. Eihän se voi olla sallittua, että nuoria lukitaan vankilaan varmuuden vuoksi! Loppu muistuttaa vähän Simukan Jäljellä-kirjaa, mutta on kuitenkin vielä pidemmälle viety, raadollisempi.  

Pieni joukko vaikutti suhtautuvan tilanteeseen äärimmäisen tosissaan. ”Suorittajat” kävivät kiivaita keskusteluja ja yrittivät löytää järkeilemällä ja loogisella päättelyllä tulevaisuuden rikoksensa. He käyttivät ulkoilutunnin juoksemalla pihaa ympäri ja ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi kaikkiin tehtäviin. Nämä ihmiset olivat päättäneet suorittaa vankila-aikansa mahdollisimman täydellisesti ja ryhdikkäästi kuin mallioppilaat. Yllättävän harvat pyrkivät sabotoimaan muuta porukkaa, mutta heitäkin oli. He haastoivat riitaa, tappelivat keskenään, kunnes sähköiskut pakottivat heidät lopettamaan, sotkivat ruokalassa, rikkoivat kalusteita, kävivät käsiksi muihin, tukkivat vessanpöntön käsipaperilla ja huutelivat rivouksia. Heidän tuhovoimansa heikkeni kuitenkin päivä päivältä, sillä valvontakamerat seurasivat kaikkea ja kaikesta tuli rangaistus. Lisäksi muut ärtyivät heihin nopeasti ja yksinkertaisesti sulkivat heidät muun ryhmän ulkopuolelle. Vega arveli, että täystuhot eivät jaksaisi pitää yllä sikailuaan viikkoakaan.

Hän tiesi, että ihmiset saattaisivat liukua ryhmästä toiseen yllättävän nopeastikin. Suljettu tila ja määrittelemättömän pitkä vankeusjakso voisivat saada ihmisistä esiin uusia puolia. Tämä oli tavallaan täydellinen psykologinen koe, jonka tuloksia olisi ollut mielenkiintoista tarkkailla, ellei olisi itse ollut mukana.

Viisi päähenkilöä herättävät ensi alkuun tuntemuksen, että no joo, tietenkin tässä on kaikki ajankohtaiset tyypit, on homo, polyamorinen, sukupuoleton; on tummaihoinen, on Kiinasta adoptoitu, on runopoika, on alkoholismia perheessä, on koulukiusaamista, on syömishäiriöitä. Että onkos tässä nyt vähän liikaa, kun kaikilla on joku - tai yleensä useampikin - jättikokoinen asia kannettavanaan? Että olisiko jotain voinut jakaa sivuhenkilöille? Pian kuitenkin tulee olo, että jestas sentään, kaikesta huolimatta tämä viisikko on vahva, niin erikseen kuin yhdessä. Maailma on tarjonnut heille kuraa niskaan, mutta hetken nikottelun jälkeen he iskevät takaisin. Eikä sitä muuta edes vankila.

Suosikkihahmokseni nousi Johannes, monestakin syystä. Pidän siitä, kuinka hän kirjoittaa viestejä siskolleen, vaikka ei voikaan niitä lähettää eikä tiedä, näkeekö sisko niitä koskaan. Pidän siitä, millaista painiskelua Johannes käy itsensä kanssa saadessaan mahdollisuuden siirtyä vartijaksi ja tehtyään sen. Mikä on oikein itseä kohtaan, mikä on oikein tai väärin ystäviä kohtaan, miten saman asian voi kokea valtavan eri tavoin. 

Mielestäni Simukan vahvuus on henkilöiden kuvaamisessa, on aika ollut; hän taikoo heidät eläviksi, sellaisiksi että lukija tuntee olevansa heidän joukossaan. He ovat fiktiivisiä mutta kuitenkin heidät näkee edessään ja melkein voi koskettaakin. He eivät vain ilmesty ja katoa taas.

Kirjassa käydään läpi paitsi nuoruuteen ja aikuistumiseen liittyviä kysymyksiä myös yhteiskunnan muutosta. Kun yksityisyys on yhä enemmän uhattuna, kun tekoäly valtaa tilaa, kun kaikkia tekemisiämme urkitaan tai valvotaan elektronisesti - voiko kirjan maailma joskus olla totta? 

Kirjan ovat lukeneet ainakin Niina T. ja Heidi P.  

Maarit Verronen: Hiljaiset joet

Maarit Verronen: Hiljaiset joet
Aviador 2018
177 s.

Kun kuulin maailmanlopusta, ajattelin, ettei niin hirveää, ettei jotain hyvääkin. Rajantakainen painajaismaa jouti mennä. 

En ole suuri dystopia- tai tieteiskirjallisuusfani, johtuen ehkä siitä että suurin osa lukemastani on ollut nuortenosaston tavaraa, jossa teinien väliset kahnaukset ja ihastumiset ovat tärkeä osa tarinaa. Nyt kun päähenkilönä on vanhempi - ja yksinäinen - ihminen, olen kovin ihastunut. 

Lia työskentelee joen varressa keräten sieltä löytyvää tavaraa ja myyden sen. Eräänä päivänä hän löytää viisi lasta. Lapset tulevat muualta, tuhoalueelta. Maapallo elää viime hetkiään, maanjäristykset ravistelevat planeettaa ja tulivuoret purkautuvat. Täydellisen tuhon alue on noin 90 % ja kasvaa koko ajan. Vain pienelle osalle väestöstä on turvapaikka, muut tuhoutuvat planeetan mukana. Lia ja lapset pääsevät suojaan - mutta suojakin on vaarallinen. Mitä voi kourallinen ihmisiä tehdä, kun Maa kiehuu ja Aurinkokin on tuhoutumassa?

Olin maailman vanhin ihminen, se oli hassua.

Illalla miehistö ilmoitti, että satelliitit olivat radoillaan ja niiden lähettämien tietojen perusteella oli varmistunut, että eteläinen napatasanko olisi paras paikka laskeutua. Vajoaisimme siellä sitkaaseen pintalaavaan enintään metrin ja aiheuttaisimme lähistölle vain vähäisiä järistyksiä ja halkeamia. Voisimme nukkua yön rauhassa, ei kiirettä aamulla, mutta seuraavan päivän aikana laskeutuisimme. Se täytyi tehdä pian jo polttoaineniukkuudenkin takia, ja aseman hataruuden. Ja jotta saisimme viljelykset käyntiin mahdollisimman nopeasti.

Tykkäsin tästä hurjan paljon. Tarina on melko lohduton mutta siinä on juuri sen verran toivoa että siitä jää hyvä mieli. Tapahtumat etenevät pääosin kiireettä, mutta tunnelma on koko ajan intensiivinen. Maailmanloppuun ei etsitä syyllisiä, ei osoitella, todetaan vaan että näin nyt on ja sen mukaan eletään. Kieli on mielettömän kaunista, ja koska tunnelma on rauhallinen niin lukijallakaan ei ole hoppua eteenpäin. Sanoissa voi viivähtää, niitä voi tunnustella ja makustella kaikessa rauhassa. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 7, "kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan". Toivon, ettei kirjan maailma ole koskaan totta. 

Kaikesta huolimatta olin sopeutunut maailmaan hyvin, ja minusta oli sääli, että se loppuisi. 

Kirja on luettu myös blogissa Konfiguraatio.

Johan Harstad: Darlah - 172 tuntia Kuussa

Johan Harstad: Darlah - 172 tuntia Kuussa
Norjankielinen alkuperäisteos Darlah - 172 timer på månen (2008)
Suomentanut Elina Uotila
Karisto 2012
438 s.

Taas törmäsin kirjaan, josta on vaikea kirjoittaa koska haluan sanoa muutakin kuin tosi hyvä kirja - nuortenkirja -, lukekaa tämä :) 

Darlah - 172 tuntia Kuussa esittelee meille kolme nuorta, norjalaisen Mian, japanilaisen Midorin ja ranskalaisen Antoinen. He ovat suunnilleen samanikäiset, ja heidän elämänsä on yllättävän samanlaista huolimatta siitä että he asuvat eri puolilla maailmaa. Kaikki kaipaavat elämäänsä jotain lisää, jotain muutosta. Kodissa ei ole varsinaisesti mitään suurta vikaa mutta siellä ei ole hyvä olla. 

NASA järjestää maailmanlaajuisen kilpailun, jossa kolme nuorta pääsevät osaksi Kuuhun matkaavaa tiimiä. Kuussa on tarkoitus viipyä 172 tuntia eli viikko, tutkimuksia tehden ja näytteitä keräten. Arvonnan voitto osuu Mian, Midorin ja Antoinen kohdalle. Nuoret ja heidän vanhempansa lennätetään ensin New Yorkiin ja sieltä Houstoniin koulutettaviksi. Sen jälkeen avaruusmatka voi alkaa eikä mikään ole enää ennallaan. 

"Jännittääkö sua?" kysyi Midori.

Mia ei vastannut pitkään aikaan.

"En mä oikein tiedä. Jännittääkö sua?"

"Luulisin. Antoine?"

Antoine nyökkäsi pari kertaa hyvin hitaasti. "Joo. Tosi paljon."

"Sä voit ajatella sen näin", Mia aloitti. "Me mennään sinne. Odotetaan vähän aikaa ja tullaan takaisin. Ei se ole sen kummempaa. Ainoa ero on siinä, että me matkustetaan vähän kauemmaksi kuin yleensä."

"Ja siinä, että me matkustetaan raketilla, joka polttaa ensimmäisen sekunnin aikana kakskyt tonnia polttoainetta. Vähän eri asia kuin istuisi vaikka autoon."

"Ja siinä, että meitä on valmennettu kuukausikaupalla siltä varalta, että jotain menee pieleen."

"Ei siellä mikään mene pieleen", Mia sanoi, eikä osannut oikein sanoa minkä takia hän tunsi olonsa yhtäkkiä niin itsevarmaksi. 

Toisin kuitenkin käy. Tiimi on tuskin päässyt perille, kun he huomaavat että jokin on pielessä, todella pahasti pielessä.

Mielestäni kirja on kaksijakoinen. Alku on suhteellisen vetävä, luin ensimmäiset sata sivua hujauksessa. Nämä nuoret ovat kiinnostavia hahmoja, ja heidän elämäänsä ja haaveisiinsa tutustui mielellään. Aika pitkään kuitenkin kestää, ennenkuin päästään itse asiaan eli arpajaisiin ja siihen, mitä voitosta seuraa. Keskiosa, avaruusmatkan valmistelu, oli tylsempi ja kliseisempi osuus. Tottakai nuoret hermostuvat vanhempiinsa, ja tietenkin kaksi nuorta ihastuu toisiinsa. Sitten taas kirjan loppu eli varsinainen matka on jännittävää ja mukaansatempaavaa.

Yllätyin kirjan monipuolisuudesta. Alku on kuin tavallisessa nuortenkirjassa, mutta vähitellen mukaan tulee scifiä ja kauhuakin. Loppuratkaisu yllätti minut ja oli mielestäni kertakaikkisen loistava idea. 

Eli taas saan iloita nuortenkirjasta, joka toimii myös aikuislukijalle. En suosittelisi tätä kovin nuorille, koska Kuussa tapahtuu varsin hurjia juttuja. Toisaalta kun päähenkilöt ovat 14-16 -vuotiaita, niin ehkä heidän sielunelämänsä ei ole kauhean kiinnostavaa esimerkiksi 11-vuotiaille.

Darlahia on luettu paljon, esimerkiksi blogeissa les! lue!, Yöpöydän kirjat, diutun kirjaimia, Jos vaikka lukisi..., Notko, se lukeva peikko ja Anna minun lukea enemmän       

Tämän kirjan rastitan Helmet-lukuhaasteen kohtaan "kirjassa ollaan avaruudessa".  

Andy Weir: Yksin Marsissa

Andy Weir: Yksin Marsissa
Englanninkielinen alkuperäisteos The Martian: A Novel 2011/2014
Suomentanut Kaj Lipponen
Into 2015
387 s.

Olin kuullut paljon kiitosta Yksin Marsissa - kirjasta, mutta epäröin tarttua siihen. En ole lukenut valtavaa määrää scifi-kirjoja, ja suurin osa niistä on ollut korkeintaan keskinkertaisia. Tässä kuitenkin kiinnosti se, että kirjaa ei ole pidetty tavanomaisena scifinä ja myös se, että sen sanottiin sisältävän huumoria. 

Sanon nyt heti suoraan, että Yksin Marsissa on paras lukemani scifi-kirja, ikinä. Taas teki mieli hihkua ääneen lukiessa, niin kivaa oli. 

Mark Watney on matkustanut Marsiin retkikunta Ares 3:ssa. Retkikunnan tehtävä keskeytyy, kun valtavan voimakas hiekkamyrsky iskee tutkimusalueelle. Mark saa osuman irronneesta antennista ja muut kadottavat hänet näkyvistään. Etsinnän jälkeen he joutuvat luovuttamaan ja evakuoitumaan, ollen varmoja siitä että Mark on kuollut. Retkikunnan ollessa pitkällä paluumatkalla Maassa pidetään Markin hautajaiset.

Ihmeellisten yhteensattumien ansiosta Mark ei kuitenkaan ole kuollut. Herättyään tajuttomuudesta hän huomaa pökertyneenä olevansa yksin Marsissa. Aika moni luovuttaisi siinä tilanteessa mutta ei Mark. Nopeasti hän tekee suunnitelman, kuinka selvitä hengissä noin neljä vuotta eli siihen saakka, kun Ares 4 saapuu Marsiin. 

Täysikasvuisten mukuloiden kasvattaminen kestää normaalisti 90 päivää. Minä en voi odottaa niin pitkään. Minun on leikeltävä kaikki tämän sadon perunat kylvääkseni niillä koko loppupellon. 

Saan perunat kasvamaan nopeammin asettamalla moduulin lämpötilan leppoisaan 25,5 celsiusasteeseen. Aseman sisävalot tarjoavat runsaasti "auringonvaloa" ja huolehdin siitä että perunat saavat kosolti vettä (kunhan vain ratkaisen mistä saan vettä). Huonoa säätä ei tule oleman, ei tuhohyönteisiä kiusaamassa, yksikään rikkaruoho ei kilpaile maasta tai ravinteista. Kaikkien näiden etujen ansiosta niiden kuuluisi kasvattaa terveet itämään kykenevät mukulat neljässäkymmenessä päivässä.

Retkikunnan ja samalla Markin etu on, että mukana on ollut useiden eri alojen eksperttejä, jotka lisäksi ovat opettaneet taitoja toisilleen. Botanistina ja mekaanikkona Markilta sujuu perunanviljely, mutta on hänellä taitoa korjata radio, luoda kemiallisia reaktioita moneen eri tarpeeseen ja muokata Mars-liikkujasta tuhansia kilometrejä kestävä kulkuneuvo. Lääketieteelliset perustaidot on opetettu kaikille. Lisäksi hänellä on jonkinlaiset kemistintaidot eikä minkäänlaisia estoja kokeilla ideoitaan: 

Ja pyhät pääskyset, se toimi! Happi paahtamaan kipinälaitteen päältä, taskulampun katkaisimesta nykäys ja ihmeellinen tulen liekehdintä tanssi tuubista ulos. Palovaroitin alkoi soida, tietysti. Olin kuullut sen niin monta kertaa että hyvä kun edes huomasin sitä.

Sitten tein sen toistamiseen. Ja toistamiseen. Lyhyitä suihkutuksia. Ei mitään näyttävää menoa. Käytin siihen aikaa. 

Olin onneni kukkuloilla! Paras suunnitelma ikinä! En ainoastaan puhdistanut vetyä ilmasta, tein samaan aikaan koko ajan lisää vettä!

Kaikki meni hienosti aina jysähdykseen saakka.

Yhtenä hetkenä sitä iloisesti polttelee vetyä, seuraavassa makaa toisella puolella moduulia - ja tavarat ovat levällään. Kömmin jaloilleni ja katselin sekasortoa.

Saan varmasti joidenkin vihat päälleni, mutta Mark Watney toi mieleeni Aku Ankan. Siis Akuhan on juuri se hahmo, kenelle voisi käydä niin että hän jää yksin Mars-planeetalle. Akumaisesti Mark keksii runsaasti ideoita selviytyäkseen, ideoista osa toimii ja osa ei. Räjähdyksistä ja olennaisten tarvikkeiden rikkoutumisesta huolimatta Mark masentuu vain noin minuutiksi kunnes keksii uuden idean miten korjata vauriot tai muokata olemassaolevista tarvikkeista puuttuvia. Onnistuessaan hän hyppii tasajalkaa ilosta, kehuu ja onnittelee itseään.

Maassa seurataan Markin touhuja ensin satelliittien ja sitten radion välityksellä. Kaikki ovat valmiita tekemään kaikkensa saadakseen Markin kotiin mahdollisimman nopeasti, ei vasta neljän vuoden kuluttua. 

Pidin kirjasta erittäin paljon, aihe on synkkä mutta huumori tekee siitä melkein arkipäiväisen. Tulee sellainen olo että no niin, kuka tahansa voisi selvitä Marsissa nyt kun Mark on näyttänyt miten siellä pärjää. Hän viipyy siellä puolitoista vuotta, mutta aika tuntuu lyhyemmältä, ainakin minusta tuntui siltä. Ehkä se johtuu siitä, kuinka paljon Mark touhuaa. Päiväkirjamerkinnät ovat täynnä raatamista, toimettomia päiviä hän ei kirjaa ylös koska ne eivät varmasti kiinnosta lokikirjan lukijoita. 

Aiheesta johtuu että lukijalle vyörytetään paljon avaruuteen ja avaruusteknologiaan liittyvää käsitteistöä, mutta se on tehty niin ettei lukija tunne itseään tyhmäksi ja tietämättömäksi. Teknologia ei nouse liian hallitsevaksi vaan sulautuu tarinaan. Mark ei tiedä ketkä kaikki tulevat lukemaan hänen muistiinpanojaan, ehkä siksi hän kertoo tekniset asiat lyhyesti ja tiivistetysti. 

Yksin Marsissa on helposti lähestyttävä, koukuttava ja viihdyttävä seikkailutarina, avaruusajan Robinson Crusoe. 

Kirjaa on luettu paljon ja tykätty paljon, arvioita löytyy muun muassa Lukupinosta, Lukuisasta, Ullan luetuista kirjoista, Kirjaneidon tornihuoneesta, Taikakirjaimista ja Lukutoukan kulttuuriblogista.

Michelle Gagnon: Kukaan ei kaipaa sinua

Michelle Gagnon: Kukaan ei kaipaa sinua
Englanninkielinen alkuperäisteos Don't Turn Around (2012)
Suomentanut Inka Parpola
WSOY 2014
353 s.

Kukaan ei kaipaa sinua kertoo kahdesta yksinäisestä nuoresta. Noa on kiertänyt sijaisperheitä ja nuorisovankiloita sekä asunut kadulla, Peter puolestaan on rikkaasta perheestä mutta tulee heitetyksi ulos. Nuoret tuntevat toisensa nettimaailman nimimerkkeinä, mutta olosuhteiden pakosta tapaavat ja alkavat selvittää omituisia tapahtumia.

Noa on herännyt sairaalasta, tai pikemminkin paikasta joka on naamioitu sairaalaksi. Ympärillään aseistettuja vartijoita, rinnassaan siihen kuulumaton arpi, pää täynnä kysymyksiä. Paettuaan sairaalasta hän ei voi mennä kotiinsa. Tietokonetaitojensa avulla hän on luonut itselleen vaihtoehtoisen valheellisen identiteetin, mutta se osoittautuu jäljitetyksi. Minne tahansa Noa menee, aseistetut pukumiehet löytävät hänet.

Peter on rikkaasta ja menestyvästä perheestä, hänellä on autot ja laitteet ja kaikki mitä rahalla saa. Vanhempiaan hän ei silti juuri näe, ja hänen veljensä on kuollut PEMA-nimiseen hivuttavaan tautiin. Kun Peter penkoo isänsä työpapereita ja löytää sieltä vihjeitä mystisestä projektista, helvetti pääsee irti. Kotiin murtaudutaan ja hänen läppärinsä viedään. Kun hän käyttää julkisia tietokoneita selvittääkseen asiaa lisää, murtautujat löytävät hänet välittömästi. Mikä pahinta, hänen vanhempansa ovat asemiesten puolella ja käskevät hänen lopettaa tonkimisen. Kun hän ei sitä tee, hänen on lähdettävä.

Tietokonenerona Peter on perustanut /ALLIANCE/-nimisen salaisen nettiverkoston. Sen jäsenet auttavat toisiaan ja pyrkivät tuomaan erilaisia epäoikeudenmukaisuuksia ja firmojen valheita julkisuuteen. Kun /ALLIANCE/ kaadetaan, Peter hermostuu. Hän ottaa yhteyden Noaan, ja yhdessä he alkavat selvittää, keitä aseistautuneet pukumiehet ovat ja miksi nämä jahtaavat heitä. Pian paljastuu heidän osuneen jonkin todella suuren ja todella hirvittävän jutun jäljille.

Mutta hänen turvallisuutensa riippui siitä, miten paljon he hänestä tiesivät. Oliko hänet vain umpimähkäisesti napattu kadulta, vai oliko häntä jäljitetty jo jonkin aikaa? He tiesivät hänen nimensä, mutta tiesivätkö he hänen kehittämästään feikkiperheestä ja siitä, missä hän asui? Pääsisivätkö he hänen kämppäänsä? Tiesivätkö he postilokerosta? He saattoivat hyvinkin norkoilla sen liepeillä tietäen, että hänen oli ennemmin tai myöhemmin pakko käydä siellä.

Hänen ei oikeastaan tehnyt enää mieli katsoa itseään koskevaa tiedostoa, mutta kaikki heidän hänestä tietämänsä asiat todennäköisesti löytyisivät sieltä. Noa kiristeli hampaitaan. Hän pelkäsi löytävänsä jotain hirveää, mutta hän pakotti itsensä terästäytymään ja antoi mennä.

Takakannessa kirja mainitaan teknojännäriksi, mikä onkin osuva määritelmä. Nuoret ovat tehneet ja tekevät yhä enemmän teknologian, etenkin internetin avulla. He osaavat luoda virtuaalitodellisuuksia ja murtautua nettisivuille peittäen jälkensä. Vastassa on kuitenkin vähintään yhtä osaavia aikuisia, erona se että aikuisilla on aseet minkä vuoksi nuoret joutuvat pakenemaan yhä uudelleen.

Kukaan ei kaipaa sinua iskee ajan hermoon kysymällä, keneen ja mihin voi luottaa. Ympäristö muuttuu enenevässä määrin kasvottomaksi ja yhteydenpito siirtyy koko ajan enemmän sähköiseen muotoon. Kilpailu on kovaa, ja sivuun on helppo joutua jos jää järjestelmän ulkopuolelle. Samalla kyseessä on myös alati jatkuva taistelu rahan, maineen ja vallan sekä etiikan välillä.

En löytänyt mainintaa siitä, että kirja olisi sarjan avausosa. Kiitoksissa kirjailija puhuu seuraavasta kirjasta, mutta ei kerro onko kyse Noasta ja Peteristä vai jostain muusta. Kirjan loppu on sellainen, että jatkoa voisi olla odotettavissa. Toivon, että lisää tulee.