Salla Simukka & Siri Kolu (toim.): Satalatva. Kalevala uusin silmin

 

Salla Simukka & Siri Kolu (toim.): Satalatva. Kalevala uusin silmin. 

Kansi Laura Lyytinen

Tammi 2021

226 s.

Virkistävä idea ja oivaltava toteutus, siitä on Satalatva tehty. 16 kirjailijaa esittää oman tulkintansa Kalevalan henkilöistä ja tarinoista, ja esitystavat ovat hyvinkin vaihtelevia. On kirkuvia lööppejä, uutismaisia tekstejä, runoa, selvityksiä... Tunnelma vaihtelee lähes riehakkaasta suorastaan ahdistavaan. Silti lukeminen ei tunnu sillisalaatilta. Yhtenäisyys syntyy pitkälti siitä, että teksteissä on samoja henkilöitä ja samoja Kalevalan runoja tai teemoja. Lukija pääsee tutkimaan vaikka Seppo Ilmarista tai kyistä peltoa enemmän kuin yhdestä näkökulmasta. 

Sinkkuuteen jämähtäminen kuitenkin koski Ilmariseen kovemmin kuin teknologiajätistä olisi uskonut. Miehelle oli ajan mittaan käynyt selväksi, ettei kuuluisinkaan insinöörintaito onnistuisi purkamaan ja uudelleenkokoamaan mysteereistä suurinta: rakkautta. Miten voisikaan - siihen kun ei ollut kyennyt edes itse suuri Väinämöinen, mies joka lenteli pitkin ja poikin yksityis-Kuusellaan niin, että Louhi-yhtiöidenkin pomoa risoi. Äääh, Louhen vinoilu palasi taas mieleen korpeamaan. Seppo kiristeli hampaitaan. Mokoma Väinämöinen, Tietäjä Iän Ikuinen, jonka säkeitä koko maailma seurasi lähes uskonnollisella hartaudella. Itse Louhikin oli Väinämöistä omien sanojensa mukaan hoidellut, mistä hoitelusta siinä oli sitten ollutkaan kyse. Sanottiin kuitenkin mitä sanottiin - ukko oli silti vanha. Hän ei koskaan sanoisi sitä miehelle päin naamaa, mutta mitä tahansa hipsterit ja muut liedot sanoivatkaan pitkän parran muodikkuudesta, Väinämöisen pärställä se ei näyttänyt coolilta, vaan ainoastaan ikivanhalta. 

Eikö sitä paitsi Väinämöinen ollutkin taannoin muutaman kaljan kitattuaan kiroillut kyllästyneensä yksinoloon?

Jos tällä kirjalla ei saa nuorisoa kiinnostumaan Kalevalasta niin ei sitten millään! Ja jos tuntuu että tekstejä on liian monta, sanoisin että tätä ei ole pakko lukea alusta loppuun vaan voi makustella palasia sieltä täältä. Itselleni tuli olo, että tämän voisi lukea joskus myöhemmin uudelleen; nyt kun on palautellut mieliin hahmoja ja tapahtumia niin toisella lukukerralla voisi päästä uusiin tulkintoihin sisälle vielä syvemmin. 

Satalatva on luettu myös esimerkiksi blogeissa Lastenkirjahylly, Kirjaimia ja Kirjailuja.

Helmet-lukuhaasteeseen täyttyy kohta 13, "lasten- tai nuorten kirja joka on julkaistu 2000-luvulla". 

Salla Simukka: Lukitut

Salla Simukka: Lukitut

Tammi 2020

284 s.

Salla Simukasta on tullut yksi niistä kirjailijoista, joiden uutuutta odotan jännityksellä. Hän on tavattoman monipuolinen kirjoittaja, joka pystyy tekemään hienoja tarinoita mihin genreen tahansa. Mikä tärkeintä, kirjoissa on aina jotain erilaista, jotain mikä saa lukijan yllättymään iloisesti. Samaan genreen kuuluvat kirjat ovat erilaisia keskenään, eikä koskaan tule oloa että luen samaa kirjaa eri tapahtumapaikalla ja eri nimisillä henkilöhamoilla. 

Uutuusteos Lukitut on scifiä mutta täysin todentuntuisessa maailmassa. Nuoria suljetaan vankilaan, syynä se että heidän on laskettu tekevän jonkin rikoksen tulevaisuudessa. Ainoa poispääsy vankilasta on se, että keksii minkä rikoksen olisi tekemässä. Tunnustushuoneessa saa käydä kerran päivässä kokeilemassa, osuuko arvaus oikeaan. Vankeja valvotaan rannepantojen ja videokameroiden avulla, henkilökuntaa ei ole. Jos käyttäytyy hyvin, voi saada mahdollisuuden nousta vangista vartijaksi, ja saa lisää etuja. 

Tarinaa kerrotaan viiden nuoren näkökulmasta ja erilaisista tilanteista. Vankilassa voi ystävystyä, jos vaan uskaltaa luottaa toiseen. Toisaalta olemassa olevat suhteet kärsivät, kun toinen osapuoli ”ylenee” vangista vartijaksi. Paine tunnistaa oma tulevaisuuden rikos on kova, sillä jos sitä ei tunnusta ennen kuin täyttää 18, menettää mahdollisuuden päästä vankilasta pois. Henkinen paine on muutenkin kova, sillä yhteyksiä ulkomaailmaan ei sallita, viihdykkeenä on vain rajallinen määrä elokuvia. Kun vangit keksivät tehdä musikaalin, se sallitaan kunhan he pysyvät sääntöjen rajoissa. Yksityisyyttä ei ole, sillä videovalvonta kattaa kaikki vankien asuttamat tilat. 

Kun Vega ja Johannes huomaavat järjestelmässä pienen heikkouden, on aika tehdä suunnitelma. Ulkomaailman tietoon on saatettava, missä he ovat ja ennen kaikkea miksi. Eihän se voi olla sallittua, että nuoria lukitaan vankilaan varmuuden vuoksi! Loppu muistuttaa vähän Simukan Jäljellä-kirjaa, mutta on kuitenkin vielä pidemmälle viety, raadollisempi.  

Pieni joukko vaikutti suhtautuvan tilanteeseen äärimmäisen tosissaan. ”Suorittajat” kävivät kiivaita keskusteluja ja yrittivät löytää järkeilemällä ja loogisella päättelyllä tulevaisuuden rikoksensa. He käyttivät ulkoilutunnin juoksemalla pihaa ympäri ja ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi kaikkiin tehtäviin. Nämä ihmiset olivat päättäneet suorittaa vankila-aikansa mahdollisimman täydellisesti ja ryhdikkäästi kuin mallioppilaat. Yllättävän harvat pyrkivät sabotoimaan muuta porukkaa, mutta heitäkin oli. He haastoivat riitaa, tappelivat keskenään, kunnes sähköiskut pakottivat heidät lopettamaan, sotkivat ruokalassa, rikkoivat kalusteita, kävivät käsiksi muihin, tukkivat vessanpöntön käsipaperilla ja huutelivat rivouksia. Heidän tuhovoimansa heikkeni kuitenkin päivä päivältä, sillä valvontakamerat seurasivat kaikkea ja kaikesta tuli rangaistus. Lisäksi muut ärtyivät heihin nopeasti ja yksinkertaisesti sulkivat heidät muun ryhmän ulkopuolelle. Vega arveli, että täystuhot eivät jaksaisi pitää yllä sikailuaan viikkoakaan.

Hän tiesi, että ihmiset saattaisivat liukua ryhmästä toiseen yllättävän nopeastikin. Suljettu tila ja määrittelemättömän pitkä vankeusjakso voisivat saada ihmisistä esiin uusia puolia. Tämä oli tavallaan täydellinen psykologinen koe, jonka tuloksia olisi ollut mielenkiintoista tarkkailla, ellei olisi itse ollut mukana.

Viisi päähenkilöä herättävät ensi alkuun tuntemuksen, että no joo, tietenkin tässä on kaikki ajankohtaiset tyypit, on homo, polyamorinen, sukupuoleton; on tummaihoinen, on Kiinasta adoptoitu, on runopoika, on alkoholismia perheessä, on koulukiusaamista, on syömishäiriöitä. Että onkos tässä nyt vähän liikaa, kun kaikilla on joku - tai yleensä useampikin - jättikokoinen asia kannettavanaan? Että olisiko jotain voinut jakaa sivuhenkilöille? Pian kuitenkin tulee olo, että jestas sentään, kaikesta huolimatta tämä viisikko on vahva, niin erikseen kuin yhdessä. Maailma on tarjonnut heille kuraa niskaan, mutta hetken nikottelun jälkeen he iskevät takaisin. Eikä sitä muuta edes vankila.

Suosikkihahmokseni nousi Johannes, monestakin syystä. Pidän siitä, kuinka hän kirjoittaa viestejä siskolleen, vaikka ei voikaan niitä lähettää eikä tiedä, näkeekö sisko niitä koskaan. Pidän siitä, millaista painiskelua Johannes käy itsensä kanssa saadessaan mahdollisuuden siirtyä vartijaksi ja tehtyään sen. Mikä on oikein itseä kohtaan, mikä on oikein tai väärin ystäviä kohtaan, miten saman asian voi kokea valtavan eri tavoin. 

Mielestäni Simukan vahvuus on henkilöiden kuvaamisessa, on aika ollut; hän taikoo heidät eläviksi, sellaisiksi että lukija tuntee olevansa heidän joukossaan. He ovat fiktiivisiä mutta kuitenkin heidät näkee edessään ja melkein voi koskettaakin. He eivät vain ilmesty ja katoa taas.

Kirjassa käydään läpi paitsi nuoruuteen ja aikuistumiseen liittyviä kysymyksiä myös yhteiskunnan muutosta. Kun yksityisyys on yhä enemmän uhattuna, kun tekoäly valtaa tilaa, kun kaikkia tekemisiämme urkitaan tai valvotaan elektronisesti - voiko kirjan maailma joskus olla totta? 

Kirjan ovat lukeneet ainakin Niina T. ja Heidi P.  

Salla Simukka: Sytytä valot! / Sammuta valot!

Salla Simukka: Sytytä valot! / Sammuta valot!
Tammi 2018
77 s. + 66 s.

Vuosi vuodelta, kirja kirjalta olen vakuuttuneempi siitä, että Salla Simukka on kirjallinen nero. Hän on Se Kirjailija, joka pystyy kirjoittamaan mitä tahansa, millaista genreä tahansa. Hän uusiutuu, eikä kirjoita samaa kirjaa yhä uudelleen. Tästä hyvä osoitus on kirjapari Sytytä valot! / Sammuta valot!

Alaotsikkona kirjan eri puolilla on "pieniä kauniita tarinoita" ja "pieniä kauheita tarinoita". Idea on kertakaikkiaan loistava: molemmissa on 10 tarinaa, toiset positiivissävytteisiä, toiset negatiivisia. Tarinat muodostavat keskenään pareja tai vuoropuheluita. Aiheet ja teemat ovat hyvinkin vaihtelevia, mutta silti tuntuu että lukee kokonaisuutta, ei silppua. Luin kirjan niin, että vuorottelin. Ensin siis kaunis tarina numero 1, perään kauhea tarina numero 1. Voi olla, että näin kirjasta saa irti vielä enemmän kuin jos lukisi ensin kaikki kauniit tarinat  ja sitten kauheat tarinat. Kun on kauniin tarinan joskus hyvinkin hempeissä tunnelmissa, on pudotus kauheaan välillä raju. 

Pidän valtavan paljon siitä, miten Simukka vaihtaa sujuvasti tunnelmasta toiseen. Joskus tarina on täysin sama (numero 10, Koru) mutta vain loppu erottaa sen, onko tarina kaunis vai kauhea. Taidokasta! Yksi suosikeistani on tarinapari numero 6, Ranneke ja Huvipuisto. Alla olevassa sitaatissa käy hyvin ilmi se, millaisesta kirjasta on kyse:

Mä ajattelin, että sä olet mun huvipuisto.

Mun tivoli.

Sä olet kaikki sen laitteet.

Sä olet mun maailmanpyörä, joka nostaa mut korkealle ja 

saa näkemään kauas.

Ja vaikka mua huimaa sun kanssa, mä haluan kyytiin ker-

ran toisensa jälkeen.

Sä olet mun vuoristorata, jossa ei ole koskaan tylsää.

Vatsanpohjasta ottaa ja tekisi mielu kiljua ulos kaikki se

riemu, joka mun sisälle kertyy, kun sä vaan katsotkin mua. 

(Ranneke)

Minä olen se huvipuisto, jota et koskaan haluaisi kaupun-

kiisi, ja se kiertävä tivoli, jonka toivoisit kiertävän lähi-

tienoosi kaukaa.

       Miksikö? Anna kun kerron sinulle.

       Mutta varoitan: vaikka tietäisit totuuden, et voisi estää

minua. Minä tulen silloin, kun minua huvittaa. Ja lähden

vasta, kun olen saanut tarvitsemani.

Ilmestyn yhdessä yössä, yllättäen, kuin materialisoitui-

sin sumusta tai yöllä näkemistäsi painajaisista. Kukaan 

ei muista, että olisi nähnyt minusta ennakkomainoksia,

mutta kun olen paikalla kaikkine laitteineni, ei olemassa-

oloani kyseenalaisteta tai lupieni perään kysellä.

       Kaikki haluavat tulla käymään luonani.

       Kun porttini avataan, ihmisjono luikertelee sisään. Hei-

dän poskensa hehkuvat ja silmänsä kiiltävät. He tahtovat

viihtyä ja tulla huvitetuiksi. 

(Huvipuisto)

Vinkkasin tätä seiskaluokkalaisille teemana uudet nuortenkirjat. Lähti heti lainaan (samoin kuin lähtee aina Simukan Jäljellä, jota vinkkaan kaseille genrevinkkauksen scifi-osiossa). Tarinat ovat lyhyitä, ja fontti helppolukuista. Sitaattiin laitoin rivijaot siten kuin ne kirjassa ovat. Tärkeintä on kuitenkin se, että vaikka yksittäisen tarinan sivumäärä on vähäinen, on sen sisältö täyttä tavaraa ja joskus kattaa koko elämän. 

Tämä on niitä kirjoja, joissa sanat eivät riitä kertomaan kuinka hienosta kirjasta on kyse. Sanonkin vaan että tekee kuulkaa mieleni hyppiä tasajalkaa, tuulettaa raivokkaasti ja huutaa että lukekaa tämä!

Helmet-lukuhaasteeseen tämä osuu kohtaan 13, kotimainen lasten- tai nuortenkirja.

Blogeissa tätä on luettu paljon, postauksen ovat tehneet muun muassa Niina T., Heidi P. ja Susanna.