Taina Latvala: Ennen kuin kaikki muuttuu

Taina Latvala: Ennen kuin kaikki muuttuu
Otava 2015
191 s.

Kirjailijan kanssa - lukupiirissä on ensi viikolla vieraana Taina Latvala. En ole aiemmin hänen kirjojaan lukenut, joten nyt oli mainio syy tarttua uuteen Ennen kuin kaikki muuttuu - kertomuskokoelmaan. 

Kokoelma jakaantuu kolmeen näytökseen, mukana on myös väliaika. Näytösten novelleissa esiintyvät usein samat henkilöt eri tilanteissa ja eri näkökulmissa, siksipä teos tuntuu enemmän romaanilta kuin novellikokoelmalta. 

Päähenkilöt ovat aika lailla eksyksissä. Maailma muuttuu, ihmiset muuttuvat, elämäntilanteet muuttuvat, ja kaikki se on tavattoman pelottavaa. Lukijana tekisi mieli välillä tarttua henkilöitä olkapäihin, ravistella ja huutaa päin heidän kasvojaan että "uskalla kokeilla, uskalla antaa mennä". On hämmentävää mutta samalla koskettavaa lukea, kuinka kilpikonnan hankkiminen tai kihloihin meneminen tai kaupassa käyminen yhdessä poikaystävän kanssa saa ihmisen lukkoon. 

Usein käy niin, että henkilöhahmo haluaisi jotain tapahtuvan, haluaisi liikettä elämään. Ei isoa muutosta, se on liian pelottavaa. Mutta kukaan ei tiedä, millainen muutos on liian iso. Se selviää vain kokeilemalla, mutta liian moni on liian pelokas kokeillakseen. Moni pelkää, että jos huominen on erilainen niin hänkin ihmisenä on erilainen, ei enää sama. Ja se on pelottavaa. 

Tutkailin pitkään ruokalistaa mitään näkemättä. Tilasin samaa mitä aina Suomessakin, tuorejuustoa pinaattikastikkeessa.

Novellit ovat keskenään hyvinkin erilaisia mutta kuitenkin tietyllä tapaa samanlaisia. Ne lähtevät liikkeelle rauhallisesti, sitten vauhti kiihtyy vähitellen kunnes loppupuolella tunnelma tiivistyy ja lukija yllätetään. Yllätykset ovat toisinaan pieniä, toisinaan isoja, joskus vähän huvittavia, joskus järkyttäviä. Lukijana ei pääse tylsistymään, kun ei yhtään voi aavistaa mihin mikäkin tarina päätyy. 

Emme puhuneet taksissa mitään. Ajattelin, miten se oli maannut sängyssään koko päivän kykenemättä nousemaan ja itkenyt otsa hiessä pystymättä huutamaan meitä apuun. Oliko se voinut kuolla nälkään tai janoon, oliko se voinut kuolla pelkoon?

Kotona tuoksui uni ja tahmeat tapetit. Keittokomerossa odottivat likaiset astiat, marmeladin tahrat lautasella, kaksi hiljaista mukia pöydän reunassa. Melkein tunsin sen sylissäni minua vasten, sen pienet nihkeät kainalot, sen veikeän vartalon. Hymyillessään se näytti aivan samalta kuin Johnny vauvakuvissa, sillä oli kiltit siniset silmät ja posket iloa täynnä.

Pidin kirjasta, se ei nouse suosikkikokoelmieni joukkoon mutta on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Se on ohut niin sen voi lukea kertarysäyksellä, suosittelen kuitenkin lukemisen jakamista useammalle päivälle jotta ehtii sulattelemaan tapahtumia. Tapahtumia kun on yllättävän paljon siihen nähden, kuinka vähän lopulta mikään muuttuu henkilöiden elämässä. 

Kirjan ovat lukeneet muun muassa Kaisa, Tani, Mai Laakso ja Anneli Kajanto.

 

Kirjallinen ilta Helsingissä: Blogistanian palkintojenjako sekä Kirjailijan kanssa - lukupiiri kera Juha Itkosen

Torstai 26.2. oli yhdenlainen juhlapäivä. Kirsi Kirsin Book Clubista oli organisoinut Blogistanian palkintojenjaon Aleksin Suomalaiseen Kirjakauppaan, haastattelijana toimi Kirjasfäärin Taika. Kiitos molemmille kivasta ja tunnelmallisesta tilaisuudesta :)

Blogistanian Finlandia meni Anni Kytömäen Kultarinnalle, kirjalle jota itsekin äänestin. Kirjailijaa en ollut nähnyt esiintymässä enkä myöskään lukenut montaa haastattelua, joten kuulin monia itselleni uusia asioita. Esimerkiksi sen, että Kytömäki oli kirjoittamassa tarinaa satukilpailuun, mutta hyvin nopeasti kävi selväksi että yhdeksän sivun maksimimäärä oli liian pieni. Hyvä ettei Kytömäki ahtanut tarinaa siihen sivumäärään vaan antoi tarinalle sen tilan minkä se vaati. 

Globalia-palkinnon sai Kate Atkinsonin Elämä elämältä. Ymmärrettävästi kirjailija itse ei ollut paikalla mutta iloinen yllätys oli kääntäjän saapuminen palkintoa hakemaan. Kaisa Kattelus on tuttu nimi monen kirjan kansilehdeltä, nyt oli kiva kuulla kommentteja kääntämistyöstä. Häneltä oli kysytty ideoita suomennettaviksi kirjoiksi ja hän ehdotti Atkinsonin Jackson Brodie - dekkareita. Kuinka ollakaan, hän sai ne käännettäviksi ja loogisesti myös kääntää muutkin Atkinsonin kirjat. Haastavaa käännöstyössä on Atkinsonin tapa käyttää pitkiä ja polveilevia lauseita. Samalla on oltava tarkkana, että huomaa kirjailijan käyttämät koukut. Ja tietenkin pitäisi saada brittilukijoille tutut kulttuuriset seikat (esim. ruoka, radio-ohjelmat) suomennettua niin että ne koskettaisivat myös suomalaista lukijaa.

Blogistanian Kuopuksen sai Jenna Kostetin Lautturi. En ole sitä vielä lukenut mutta siitä on näkynyt kiittäviä blogiarvioita. Lohjan kirjastoon sitä ei ole hankittu ollenkaan mutta ehkä Lukki-alueelta muualta löytyy. Jos ei niin sitten on käännyttävä muiden kirjastojen puoleen. Luin aiemmin Kostetin blogikirjoituksen, jossa hän oli hyvin hämmästynyt ja iloinen voitostaan. On todella hienoa, että pienen kustantamon esikoiskirjailija tuli huomioiduksi tällä tavalla. Palkintojen jaossa Kostet tuntui vieläkin hiukan hämmentyneeltä ja tietysti edelleen iloiselta. 

Tieto-palkinnon voittaja Minna Maijala oli sairastunut eikä päässyt paikalle, harmi! Hän oli lähettänyt tervehdyksen, jonka kustantajan edustaja kävi lukemassa. Herkkä, hellä, hehkuvainen on elämäkerta Minna Canthista, ja esittelyn perusteella haluan lukea sen. Kirja kuulemma näyttää Canthista myös sen inhimillisen puolen, ei vain tiukkaa naisasianaista. 

Palkintojenjaosta suuntasin Kirjailijan kanssa - lukupiiriin. Vieraana oli tällä kertaa Juha Itkonen, jonka teos Ajo oli keskustelussa. Osallistujia oli tusinan verran. Lukupiiri pidettiin Helsingissä Nuoren Voiman Liiton tiloissa, kiitos järjestäjille!

Kuten aiemmin Joel Haahtelan kanssa, tässäkin lukupiirissä oli todella mukava ja lämmin tunnelma. Alkuun lukupiirin emäntä Meri Savonen haastatteli Itkosta, ei pelkästään kirjasta vaan myös kirjailijan työstä ja kirjailijuudesta. Sen jälkeen käytiin keskustelua kirjasta. Toki sai kommentoida ja kysyä myös haastatteluosion aikana. 

Oli mielenkiintoista kuulla Itkosen kommentteja, aiheet vaihtelivat kirjoittamisprosessista kirjallisuuskritiikkiin. Kirjoitustyötä hän tekee työhuoneella; vaikka kirjoittamiseen on olemassa sille pyhitetty tila on siirtyminen arkielämästä fiktion maailmaan kivuliasta. Aina kirjoittaminen ei suju, mutta joskus päällä on flow-tila. Itkonen kertoi olevansa kirjoittaja, joka tyhjentää päänsä kerralla ja palaa tekstiin vasta kun on kirjoittanut päänsä tyhjäksi. Jos tekstiä on ehtinyt kertyä paljon, on alkuun tehty vierasta itsellekin. Kun vauhti on kova, on mahdotonta muistaa lausetasolla mitä kaikkea on tullut kirjoitettua. 

Lukupiiriläisten kommentit kirjasta olivat varsin erilaisia. Koska kirjassa on useita päähenkilöitä, oli luonnollista että eri ihmiset samaistuivat eri henkilöihin. Joku tykkäsi henkilöstä jota toinen ei ymmärtänyt ollenkaan. Kaikkien inhokkia Kerttua ymmärrettiin; hänen käytökselleen on syy. Myös muiden toiminnan syistä keskusteltiin. 

Yhtä mieltä oltiin siitä, että vaikka Ajo on sävyltään surullinen niin se ei kuitenkaan ole synkkä. Juuri oikeisiin kohtiin on heitetty hyppysellinen huumoria tai toivoa, joten ankeus ei pääse valtaamaan alaa. Todettiin myös että kirjassa on monia käännekohtia, jotka herättävät lukijan mielikuvitusta. Entä jos Onni olisi mennyt halaamaan Heljää eikä vain miettinyt sitä? Entä jos Heljä olisikin juonut pullakahvit Marjan kanssa? Miten kohtalo olisi kääntynyt, miten tarina olisi muuttunut, jos?

Hauska kysymys oli se, kun yksi lukupiiriläinen tiedusteli eikö Itkosta ärsytä kun naisjoukko ruotii hänen kirjaansa. Vastaus oli että se ei ärsytä ollenkaan. Päinvastoin. Itkonen sanoi olevansa iloinen tällaisesta tilaisuudesta, jossa kirjailija pääsee lähelle lukijoita ja saa kuulla uusia tulkintoja ja kokemuksia kirjasta. Onhan totta, että tällaisessa on aivan erilainen vuorovaikutus kuin kirjamessuilla tai muussa tilaisuudessa, jossa yksi haastattelee kirjailijaa ja yleisö kuuntelee.

Itkonen kuulee kommentteja kirjastaan. Taustalla Nuoren Voiman Liiton toiminnanjohtaja Laura Serkosalo.

 

Vielä en tiedä, milloin on seuraava lukupiiri ja kuka siellä on vieraana. Jos vain aikataulu sopii niin aion osallistua taas, ovat nämä niin kivoja tilaisuuksia. Teekin oli oikein hyvää :)

Kirjailijan kanssa - lukupiiri: Joel Haahtela

Melkein missasin yhden suosikkikirjailijani, Joel Haahtelan. Olin ilmoittautunut Kirjailijan kanssa - lukupiiriin, mutta muistin päivämäärän väärin. Onneksi huomasin facebookista tiistaina, että tapahtuma olikin jo sinä iltana, niinpä ehdin mukaan. 

Kallion kirjaston Dekkarikirjastoon kokoontui viitisentoista henkeä. Paikka oli ihastuttava ja tunnelmallinen. Kirjahyllyjen ympäröimänä, lämpimässä valaistuksessa vietettiin lämminhenkinen puolitoistatuntinen. Aluksi Haahtela kätteli kaikki paikallaolijat, yllättävä mutta kiva ele :) Sitten lukupiirin puuhanainen Meri Savonen haastatteli Haahtelaa, mutta yleisökin väliin kommentoi tai kysyi jotain. Vaikka Tähtikirkas, lumivalkea - kirjan ilmestymisestä on jo jonkun aikaa - ja uusi tarina on jo kirjoitteilla, totaalisen kirjoitusblokin jälkeen - Haahtela palasi muistelemaan kirjan kirjoitusprosessia, vastaanottoa ynnä muuta. Kirja on aiempaa tuotantoa laajempi, ja se oli vaatinut enemmän taustatyötä. Kirjailija arvioi, että puolet ajasta meni taustatyöhän ja toinen puoli tekstin kirjoittamiseen ja uudelleenkirjoittamiseen. 

Joku kysyi Haahtelan suhteesta henkilöhahmoihinsa. Kirjoitusprosessin aikana hahmot ovat ymmärrettävästi lähellä ja läheisiä, mutta sitten suhde väljähtyy. Haahtelan mukaan neljä kirjoituskertaa aiheuttavat sen, että hahmoista tulee liian tuttuja. Etenkin, kun uudelleenkirjottamisen vaiheessa he eivät enää kehity eivätkä uudistu. Kun kirja on valmis, heistä on helppo päästää irti. 

Toinen kysyi, ajatteleeko Haahtela lukijaa kirjoittaessaan, pyrkiikö hän saamaan tarinaan lukijoita miellyttävän lopun. Vastaus oli kielteinen, onneksi. Mielestäni kirjailija on välittäjä tarinan ja lukijan välillä. Tarina haluaa tulla kerrotuksi, ja kirjailijan tehtävä on kirjoittaa se. Hänen on kirjoitettava tarina sellaisena kuin se haluaa tulla kerrotuksi, hän ei voi tehdä sille väkivaltaa, ei saa pakottaa sitä tiettyyn suuntaan. 

Kaikkinensa ilta oli hieno ja mieleenpainuva kokemus. Tila oli täydellinen, pienuudesta huolimatta se ei ollut ahdas eikä ahdistava vaan päinvastoin oivallinen luomaan sopivaa tunnelmaa. Kyseessä oli todellakin lukupiiri, vuorovaikutus, ei haastattelu jossa kaksi ihmistä puhuu muiden kuunnellessa  passiivisina.

Lopuksi oli tietenkin pakko pyytää signeeraus kirjaan :) Oli ilo kuulla että uutta tekstiä syntyy, sitä ei vielä kerrottu milloin seuraava kirja tulee mutta odotan sitä kovasti. Samoin odotan seuraavaa lukupiiritapaamista; silloin iltaa istutaan Juha Itkosen kanssa :)