Little, Brown Books for Young Readers 2020
286 s.
J. K. Rowling on palannut lastenkirjojen pariin The Ickabogilla, kirjalla jonka hän aloitti kauan sitten ja joka jäi vuosiksi vintille pölyttymään. Koronasulkujen aikana Rowling kirjoitti sen valmiiksi, niin että tarinaa sai lukea netissä (myös suomeksi) ja kirjan kuvitus on lasten piirtämä. Painettu suomennoskin on jo tullut, mutta minä sain kirjastosta jonottamatta englanninkielisen version.
Lukiessa olin aika hämmentynyt. Tarina on raaka, suorastaan julma. Kolme neljäsosaa on kurjuutta, kun ilkeä, ahne ja vallanhimoinen Lord Spittleworth juonittelee tahdottoman kuninkaan Fred the Fearlessin edessä ja selän takana. Cornucopian kuningaskunnassa on kerrottu legendaa kauheasta Ickabogista, hirviöstä joka tappaa niin eläimiä kuin ihmisiä. Kun kuningas päättää lähteä hirviöjahtiin, matkalla tapahtuu onnettomuus josta käynnistyy vuosia jatkuva kurjuus. Ja se on lastenkirjallisuuden mittakaavassa todella hurjaa luettavaa, kun ihmisiä vangitaan ja murhataan mielivaltaisesti, aikuisia ja lapsia kuolee nälkään, lapset elävät (ja kuolevat) orpokodissa kaltereiden ja lukkojen takana, vangittuja painostetaan tunnustamaan syyllisyytensä uhkaamalla murhata heidän perheenjäsenensä, lapset melkein kuolevat lumeen ja pakkaseen... Minulla oli välillä olo, että haluanko, jaksanko lukea tällaista, jossa kurjuus yltyy koko ajan. Missä on se esittelyteksteissä mainittu lumoava seikkailu?
True, Choxville was carrying on more or less as it always had. Spittleworth didn't want the king to notice that anything had changed, so he spent plenty of gold in the capital to keep things running as they always had, especially in the City-Within-The-City. Up in the northern cities, though, people were struggling. More and more businesses - shops, taverns, blacksmiths, wheelwrights, farms and vineyards - were closing down. The Ickabog tax was pushing people into poverty, and as if that wasn't bad enough, everyone feared being the next to receive a visit from the Ickabog - or whatever it was that broke down doors and left monster-like tracks around houses and farms.
People who voiced doubts about whether the Ickabog was really behind these attacks were usually next to receive a visit from the Dark Footer., That was the name Spittleworth and Roach had given to the squads of men who murdered unbelievers in the night, leaving footprints around their victims' houses.
Tarina päättyy onnellisesti, tietenkin, onhan selvää että pahan täytyy saada palkkansa. Minulle kuitenkin jäi lukemisesta paha mieli. On raskasta lukea 200 sivua kurjuutta ja väkivaltaa, ennen pienintäkään toivon pilkahdusta. Ja kun neuvokkaalla lapsinelikolla on pelastussuunnitelma valmiina, tarvitaan vielä vähän lisää väkivaltaa ennen kuin kansa hyväksyy että Ickabog on oikeasti olemassa mutta se ei ole vaarallinen. Ajattelen, että jos ekaluokkalaisille on luettu Harry Pottereita iltasaduksi, niin The Ickabog voi olla painajaisten tuoja. Lapselle voi olla kova paikka lukea tai kuulla tarinaa, jossa lapsia kidnapataan ja heidän vanhempansa kuolevat tai suljetaan tyrmään, niin että lapsi ei tiedä elääkö vanhempi eikä vanhempi tiedä elääkö lapsi. Laittaisin ikäsuositukseksi n. 10 vuotta, sanoisin että sitä nuorempien pitäisi lukea kirjaa yhdessä vanhemman kanssa, koska uskon että lapset tarvitsevat keskustelua kirjan väkivallasta ja muista kauheuksista.
Alkuperäinen esittelyteksti sanoo että tämä on "an unforgettable message about the power of hope and friendship", unohtumaton kyllä mutta siinäpä se. Toivoa on oikeastaan vasta ihan lopussa, ja ystävyyskin menee niin että Daisyn ja Bertin ystävyys katkeaa vuosiksi, kunnes he löytävät toisensa ja pari muuta siinä vaiheessa, kun nelikosta kaksi on vankina orpokodissa, jonne maanpakolainen Bert ja häntä jahtaava Roderick tuodaan myös vangiksi. Ickabogin kanssa nuoret ystävystyvät viimeisen 50 sivun aikana.
Odotin tykkääväni tästä, olisin halunnut tykätä, mutta vielä olen niin järkyttynyt ja hämmentynyt että jos ihastumista tulee niin vasta myöhemmin. Mielenkiinnolla odotan, mitä muut lukijat kommentoivat. Odotan kovasti kuulevani myös lapsi- ja teinilukijoiden kommentteja, voihan olla että heidän mielestään kyseessä on lumoava seikkailusatu vaikka minä jämähdinkin juonitteluun ja julmuuksiin.
